Traumankantaja

Olen kantanut traumaa koko elämäni ajan. Varmasti kannan sitä yhä, mutta nyt taakka on jo paljon keveämpi. Trauma on muuttanut suhtautumiseni elämään ja ihmisiin. Trauma on muovannut minusta sen mitä nyt olen. Trauma on vääristänyt kuvani, sen miten katson elämää.

Aikaisemmin traumalasien läpi katsominen oli hajottavaa. Se hajoitti minua sisältä ja se hajotti kaikkea ympäriltäni. Olen sanonut että enää en katso elämää traumalasien läpi, mutta jollain tasolla kai vieläkin katson, mutta jokin on muuttunut. Nyt näen myös kauneutta. Varsinkin kompleksisesti traumatisoitunut ihminen ei yleensä näe kauneutta elämässä samalla tavalla kuin tasapainoisen elämän elänyt henkilö.

Kerron tänne tarinani. Kerron sen siksi että joku muu voisi löytää apua, voisi löytää toivoa. Kerron siksi, että ammattilaiset saisivat työkaluja traumatisoituneen kohtaamiseen, sillä se ei ole itsestäänselvyys. Saisivat työkaluja auttamiseen ja rinnalla kulkemiseen. Kohtaamiseen ja läsnäolemiseen. Kerron siksi, että puolisot ymmärtäisivät ja läheiset jaksaisivat.

Kerron siksi että voisin pelastaa jonkun.

 

Kaikki valokuvat sivuilla ovat omia otoksiani kauneudesta.

5 thoughts on “Traumankantaja”

  1. Itkettää. Minulle ei kukaan ole kertonut Disso yhdistyksestä. Olen monen erilaisen ja eri ikäkausien trauman kantaja. Löysin disson ja blogisi. Toivon löytäväni tieni ulos traumoista, joita kannan mukanani joka hetki, kaikkialla. Kohtaan paljon ymmärtämättömyyttä ja elämä tuntuu taistelulta päivästä toiseen.

    Kiitos sinulle jakamisesta! Yritän perehtyä blogiisi, kun siihen on voimia.

    Paula

    Like

    1. Kiitos Paula viestistäsi. ❤️ Hienoa että löysit vertaisia, ja hienoa että löysit blogini. Toivon sinulle kaikkea hyvää ja vaikka elämä tuntuu taistelulta, se helpottaa kyllä. Traumat täytyy käsitellä että pystyy jatkamaan elämää, muuten ne vetää sinua menneisyyteen. ❤️ Usko itseesi, ja siihen että selviät vielä.❤️ Ja itke, itke kun itkettää, se on tärkeää.

      Like

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Google photo

You are commenting using your Google account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s