Masennus

Mun eheytymistarina alkaa terapiasta. Aloitin terapian 2014 vuoden lopulla. Olen kirjoittanut koko matkan ajan päiväkirjaa. Nyt olen vihdoin valmis tulemaan tarinani kanssa päivänvaloon.

Terapia muutti elämäni suunnan. Ilman sitä olisin vieläkin elämän ristiaallokossa hukkumassa, virran vietävänä. Välillä johonkin hetkeksi tarttuen.

2014 lopulla katkesi kamelin selkä. Hakeuduin työterveyshuollon kautta psykologille ja siitä alkoi mun terapia matka. Alussa olin niin rikki että istunnot oli pelkkää itkua. Olin vuosien ajan padonnut kaiken sisälleni ja tulvapadot aukesivat. Halusin kertoa kaiken ja silti pelkäsin kamalasti kertoa mitään.

Pelkäsin kaikkea. Pelkäsin ihmisiä, uutisia, kaupassa käymistä ja vaikka mitä. Ihmisiä pelkäsin siksi että ajattelin että kaikki tuijottaa. Jotenkin tunnistaa minut ja tuomitsee, näkee että olen likainen ja pilalla.

Minut diagnosoitiin aika nopeasti kaksisuuntaiseksi. En olisi millään halunnut ottaa sitä diagnoosia. Se oli aika suuri leima. Stigma. Mä en ole sellainen ihminen kuin kaksisuuntaiset olisivat mun ajatuksissani olleet. En minä, minä pärjään ja minä selviän. Minä en ole niin sairas. Minussa ei ole mitään vikaa.

 

Kaksisuuntainen mielialahäiriö

Ymmärrän kyllä helpon diagnoosin. Olin ollut maniassa koko kesän ja syksyn tultua depressio eli masennus vei minut alimpaan helvettiin. Käytännössä heräsin eräänä yönä puheluun. Se herätti minut siihen tilanteeseen. Mitä oli tapahtunut, missä olin… kuka olin? Olin jättänyt kesän alussa mieheni, manian alkaessa nostaa päätään. Olin melkein pyskoottisessa maniassa, luulin itsestäni aivan liikoja ja leijuin puoli metriä maan pinnasta. Syksyn tullessa sain tuta masennuksen voiman.

Se oli lamaannuttava. Masennus vei minut syvimpiin helvetin syövereihin. En ollut kokenut sellaista vielä koskaan, vaikka masennus oli useasti vieraillut luonani.

IMG_20180814_061946

Masennus on kunniavieras

Masennus on kuin pilvet taivaalla, välillä ne tulee valkoisina hattaroina ja menee kevyesti ohi. Välillä ne tulee tummina, mustina ja paksuina, ja ne peittää koko taivaan. Mutta varmaa on että jonain aamuna ne on poissa ja taivas on taas sininen. Se mitä ei itse ymmärrä, silloin kun sataa ja taivas on musta. Kun jyrisee ja salamoi. Sitä ei tajua, että pian on taas sininen taivas. Masennus on kuin kunniavieras siksi, että kun se on käynyt ,osaa taas hetken arvostaa elämää ilman masennusta.

”Eikä sun vieraasi asumaan jäänyt, lähti se muualle matkaan.  Vielä se tulee, mennäkseen jälleen, lähemmäs kuin aavistatkaan”

Masennuksen syvyyttä lisäsi hyvin paljon syyllisyys. Tunsin kamalaa syyllisyyttä tekemisistäni. Olin sotkenut paljon asioitani kesän aikana, raha-asiat, ystävyyssuhteet, parisuhteen. Muistikuvat koko kesältä oli hatarat. Olin jopa unohtanut osan ihmisistä ketä olin kesän aikana tavannut. Oli aivan totaalisia blackoutteja, ajanjaksoja pelkkää mustaa. Se lisäsi myös syyllisyyttäni, se että en edes muistanut kaikkea töppäilyjäni!

Sinusta ei ole mihinkään!

Sinä olet huono ihminen, olet pilalla, mädäntynyt ja sinusta ei ole mihinkään!Et kelpaa kenellekkään ja kukaan ei halua olla kanssasi!  Tälläinen dialogi päässäni oli pitkin päivää. Olin henkisesti aivan lopussa, ja lopulta myös fyysisesti. Tuollaista puhetta kun kuuntelee koko ajan niin lamaantuu, putoaa, ei pysty. Kukaan ihminen ei jaksa sellaista. Siihen kun lisättiin aktivoitunut trauma oli soppa valmis. Psykoosi.

Pääset ensimmäiseen postaukseeni Tästä 

Tekijä: Jonna

Löydät minut myös instagramista @traumaselviytyja.fi 🌿 Mielen hyvinvoinnin rutiinit 🌿Hyvinvointi/Trauma Luennoitsija 🌿Missiona mielenterveys

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s