Huolivartti

Huolivartista oli minulle suuri hyöty jossain vaiheessa. Kun pelkotiloja ja huolia ja murheita oli niin, ettei kantaa jaksanut. Huolivartti on 15 minuuttia päivästä kun saat huolehtia. Sen ajan kerrot toiselle kaikki sen päivän huolet ja sen jälkeen on tarkoitus viettää 23 tuntia ja 45 minuuttia ilman huolia. Kerro kaikki huolet, isot ja pienet. Rullaa aivan huolen alkulähteille saakka. Käy läpi ja käännä, väännä ja purista siitä murheesta ja huolesta kaikki irti. mikä olisi pahinta mitä sitten voisi tapahtua, entä sitten, sen jälkeen?

Huolivartin kuuntelijan tehtävä on kuunnella kaikki huolet ilman mitään mielipidettä asiaan. Kuuntelija vain kuuntelee ja kyselee. Älä sano että ”tuo on turhaa, älä mieti sellaisia” vaan kysy, mitä sitten jos tuo huoli tulisi todeksi, mitä sitten tekisimme, miten sitten hoitaisimme asian? Jos huolet on jo kasvaneet niin suuriksi että realistinen palautus maanpinnalle voisi toimia, voi sen esittää, mutta ilman halveksuntaa tai arvostelua.

Tarkoituksena on rullata huolen alkulähteelle, mistä tälläinen huoli voisi olla lähtöisin ja onko se oikeasti aiheellinen huoli tai murhe?

Itselläni oli siis paljon aivan aiheettomia huolenaiheita, mitkä eivät olleet edes realistisia. Osa peloista minun piti silti kohdata, vaikka pelkäsin, ja se auttoi myös. Pelkäsin esimerkiksi bussissa matkustamista siksi, että olin varma että minut raiskataan siellä. Minun oli silti pakko kulkea busseissa. Pelkäsin käydä hakemassa postia, ja kun avasimme sen perimmäisen huolen, oli siellä taustalla se että pelkäsin olla ”huono ihminen”. (Ajatusmaailmassani huonot ihmiset ei maksa laskuja,pelkäsin että laskuja tulisi vaikken niitä tehnyt, enkä pystyisi maksamaan niitä. En siis halunnut olla kuten äitini)

IMG_20180724_065952

Jos sinulla ei ole mahdollisuutta puhua kenenkään kanssa huolivartin aikana voit myös kirjoittaa kaikki huolesi paperille. Sen jälkeen voit polttaa paperin turvallisesti, tai silputa toooodella pieniksi paloiksi. Tämä huolivartti auttoi minua ja samoin tämä harjoitus läsnäolo

Muista kertoa aina myös lääkärissä, jos huolia ja murheita on niin paljon että ne haittaa normaalia toimintaa.

Tekijä: Jonna

Löydät minut myös instagramista @traumaselviytyja.fi 🌿 Mielen hyvinvoinnin rutiinit 🌿Hyvinvointi/Trauma Luennoitsija 🌿Missiona mielenterveys

Yksi ajatus artikkelista “Huolivartti”

  1. Päivitysilmoitus: Pahuus – Traumaselviytyjä

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s