Maadoitus

Toimii ainakin itselläni näin:

Istun penkille tai makaan sängyllä. Suljen silmäni. Käännän ajatuksen niin sanotusti  sisäänpäin, hengitykseeni. Hengitän niin että tiedostan ilmavirran kulkevan keuhkojeni viimeisimpään sopukkaan ja sen jälkeen ulos, keuhkot aivan tyhjäksi. Muutaman kerran tälläinen syvä sisäänhengitys. Koko ajan ajatuksen kanssa, eli hengityksen kulkua tarkkaillen. Sen jälkeen vien ajatuksen jalkapohjaan ja alan skannailemaan kehoani.  Tunnustelen ja tarkkailen jalkapohjiani, silti koko ajan silmät kiinni. Käyn läpi jalkapohjan ja siirryn siitä ylöspäin pohkeeseen. Siitä polvitaipeeseen ja takareiteen. Miltä alusta tuntuu kehossani.  Jos on paniikkihäiriö tai traumatakauman vakatus niin sanotusti menossa voi välillä sanoa itselleen ääneen: Kaikki on nyt hyvin, minulla ei ole mitään hätää, olen turvassa, jne. Samalla voi vaikka toistaa päivämäärää jos se tuntuu tuovan sinua tähän hetkeen helpommin. Käy läpi koko keho,Vie ajatus alaselkään ja tunnustele miltä sänky tai tuoli selkää vasten tuntuu. Jatka ylöspäin hartioihin. Voit hieman liikutella hartioita, rentouttaa niitä jos se hyvältä siinä hetkessä tuntuu. Nousee niskaa pitkin takaraivolle ja sieltä päälaelle. Voit hetkeksi vaikka pysähtyä siellä ajatuksesi kanssa. Tarkkailla kehoa sieltä käsin. Sitten lähde valuttamaan skannaamistasi otsalle, poskille ja leukaperiin saakka. kaulaa pitkin alas, kuulostele ja tunnustele miltä keho siinä kohdin tuntuu. Keskity hetkeksi rintakehällä taas hengitykseen, tunne miten rintalasta nousee ja laskee hengityksen tahdissa. Jatka kehon skannaamista siitä alaspäin vatsan alueelle,reisiin, polviin. Aina niin alas että olet lähtöpisteessä. Voit taas kertoa itsellesi että kaikki on hyvin ja mitään hätää ei ole.

Jotkut käyttää maadoitukseen myös jotain esinettä. Itselläni ei sellaista ole käytössä vaan käytän tätä läsnäoloharjoitusta. Tämä on sellainen harjoitus mikä minulla on nykysin käytössä melkein päivittäin. Aluksi tämä oli todella vaikeaa mutta harjoitus tekee mestarin. Toinen mikä on takauman iskiessä ollut minulle todella tehokas on paljaan vatsan silittely. Koen sen hoivaavana ja maadoittavana.

Joillekkin näistä on apua, toisilla on aivan eri jutut. Mutta mitään ei kannata jättää kokeilematta että löytyy se oma juttu.

IMG_20180725_133529

Takauma Wikipediassa: Psykologinen ilmiö, jossa henkilö kokee aiemman tapahtuman tai sen osia uudelleen ja hyvin voimakkaasti. KOkemukset voivat oll iloisia, surullisia, jännittäviä tai sisältää mmitä tahansa tunteita. Termiä käytetään erityisesti silloin, kun muistikuva koetaan tahattomasti tai se on niin voimakas että henkilö ikään kuin elää kokemuksen uudeleen kykenemättä täysin tunnistamaan sitä muistikukvaksi ja pystynättä erottamaa sitä ” tässä hetkessä” tapahtuvasta”

Itse saan myös kehollisia aistimuksia takaumissa, eli voin tuntea myös kipua. Voit lukea sellaisesta täältä

6 thoughts on “Maadoitus”

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Google photo

You are commenting using your Google account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s