Elämäni pohdintaa

Elämänjanan tekeminen on saanut minut pohtimaan yleisesti elämääni. Olen tehnyt joitain havaintoja aivan kuin miettisin niitä ensimmäistä kertaa.

Minulla on sisaruksia mutta kaikki asuivat isänsä kanssa ja minä ainoastaan asuin äitini kanssa. (meillä on eri isät) Olin jo pienenä jotenkin irrallaan ja kun tajusin että minulla on sisaruksia halusin tuntea suurta yhteenkuuluvuutta heidän kanssaan. Kaikki ei suinkaan olleet asiasta samaa mieltä, vaan osalle olin ”mutsin pentu” ja sisarukseni suurimmalta osin ovat jääneet samaan harmaasenn mönjään kuin muukin osa lapsuudestani. Sisarukseni olivat syystä pettyneitä äitiini. Äiti oli käytännössä hyljännyt heidät. Sisaruksille oli varmasti iso asia että äidille merkitsi enää alkoholi jotain.

Mummo hoiti minua paljon pienenä ja varsinkin kesät vietin hänen luonaan. Ihana punainen mummonmökki sijaitsi kaukana kylältä. Siellä mummo teki herkullista ruokaa ja käänsi kasvimaata. Käytiin välillä kauppa-autossa josta sain valita jotain herkkua. Kauppa- auto pysähtyi mäen alle ja jännin hetki oli kun päästiin ostosten jälkeen sen kyydissä mäen päälle, mökin viereen. Siellä tapasin sukulaisia ja sain normaalin lapsen arjen ja tunsin kuuluvani oikeasti johonkin. Mummoa on ikävä vieläkin.

Kukaan isäpuolistani ei välittänyt minusta oikeasti paitsi viimeisin, vietin hänen kanssaan elämäni ala-asteelta ammattikouluikäiseksi saakka. Hän kuoli vuonna 2003.

Suhteeni äitiin oli omituinen, vähän niinkuin minä olisin ollut äiti, hän lapseni.

11-vuotiaaksi saakka sain pelätä äitini pahoinpiteleviä, viinaan meneviä isäpuoliani ja sen jälkeen kun äiti vihdoin löysi miehen joka ei pahoinpidellyt, alkoi hän pahoinpitelemään tätä miestä. Joskus oli todella lähellä että jotain vakavaa olisi sattunut. Valitettavasti mies myös alkoholisoitui äitini seurassa ja alkoholi hänet hautaankin vei.

En voinut koskaan täysin luottaa äitiini sillä jos tilanne sitä vaati hän oli valmis käyttämään sanomaani vastaani. Varsinkin jos hänellä oli tarve puolustautua.

Muistan että kun olin neljävuotias se paha tapahtui, muistan lauseen tapahtumahetkeltä, olen kantanut sitä koko elämäni. En voi kirjoittaa sitä. En voi sanoa sitä.

 

IMG_20180522_063011

 

Likainen ruumis selkäni takana,

halusi satuttaa minua,

rikkoa minut kuin pullon laivan keulaan,

ja minä sain uuden nimen.

Se laiva keinui myrskyissä,

eikä koskaan oppinut uutta suuntaa.

Kompassi rikki,

ja kapteenina kaikki osat.

Mutta kuka jää hukkuvaan laivaan?

 

Kirjoitettu huhtikuussa 2015

Tekijä: Jonna

Löydät minut myös instagramista @traumaselviytyja.fi 🌿 Mielen hyvinvoinnin rutiinit 🌿Hyvinvointi/Trauma Luennoitsija 🌿Missiona mielenterveys

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s