Mindfulness

Tänään mietittiin terapiassa juuri noita mun aamuahdistuksia. Ne luultavasti johtuu juuri siitä, ettei aamuisin ole tiennyt mikä on tilanne. Voi myös olla mahdollista, että olen joutunut olemaan joskus myös aamuisin yksin. Ainakin iltaisin ja öisin olin useinkin. En ole kyennyt käsittelemään yksinäisyyden aiheuttamia pelon tunteita.

Harjoiteltiin ensimmäisen kerran mindfulnessia eli tietoisuustaitoharjoituksia. Terapeuttini luki minulle, ja minä istuin hyvin juurrutettuna penkissä silmät kiinni. Ajattelen vahvasti mielikuvillani ja niin tein nytkin. Ensimmäisenä piti ”irroittaa” itsestään tarkkailijaosa joka tarkkailee minua ja tunteitani. Sain mielikuvan tikku-ukosta joka yrittää irrottautua minusta, mutta se oli jotenkin hankalaa. Aivan kuin tikku-ukko olisi liimautunut minuun tiukasti. Se venyi ja venyi ja se oli vaivalloista mutta vihdoin pääsi irti. Sitten piti tarkailla ajatuksiaan. Olen jotenkin yhdistänyt ajatukseni sellaisiksi ajatuskupliksi jotka poksahtivat valkoisiksi puhekupliksi pääni yläpuolelle, osan ajatuksistani pystyi tikku-ukko lukemaan mutta hyvin pian ne alkoivat plopsahdella siihen tahtiin ettei niitä ehtinyt lukemaan. Koko yläpuoleni täyttyi valkoisilla puhekuplilla täynnä ajatuksiani. Ne tulivat niin vinhaa vauhtia että kuului vain ratatatatttatatatattatatatataa! Se oli kuin taivas täynnä valkoisia pilviä. Katselin niitä alhaalta käsin ja tunsin oloni kovin pieneksi.

Sitten piti ajatella tunteita, heti ensimmäisenä ajattelin ahdistusta. Se tuntui isolta möykyltä rinnassa. Nappasin siitä kädellä kiinni mutta se venyi myös. Kaikin voimin tikku-ukko repi sitä möykkyä rinnastani irti ja se venyi venymistään. Tikku-ukko otti siitä kaksin käsin kiinni ja alkoi vääntää sitä myötäpäivään. Möykky repeytyi vihdoin rinnastani irti ja oli harmaana mönjänä tikku-ukon kädessä. Se pyöritteli sitä tahmeaa mönjää käsissään ja tarkasteli sitä hyvin läheltä.

Miltä ahdistus tuntuu, miltä ahdistus näyttää?

Harjoitusta tulee varmasti tehtyä useasti. On mielenkiintoista tarkkailla itseään. Ja tunteitaan, mikä tunne tämä on? Missä kohtaa minussa se tunne tuntuu? Mitä se haluaa minulle kertoa? Onko jokin oikeasti hätänä?

Päätin myös että alan tekemään kotona iltaisin rentoutusharjoituksia. Terapeutin tekemä ohjattu rentoutus oli niin ihana. Juutuupista varmasti löytyy monenlaisia. Napit korvaan, silmät kiinni ja rentoutumaan.

IMG_20180317_070421

Kirjoitettu toukokuussa 2015

Aamuahdistus

Ahdistaa.

Mikä niissä aamuissa on niin kummallista kun ahdistaa  joka aamu, paitsi viikonloppuisin, kun koko perhe on koolla?

Tuntuu kuin kroppa heräisi jossain hälytystilassa. Koko kehossa on täysi hälytys päällä. Melkein joka aamu on sellainen olo kuin jotain olisi unohtunut ja se ahdistaa pirusti.

Ahdistukseen helpottaa jos jokaiseen aamuun on jotain menoa tai aikataulu. Silloin ei ehdi miettiä olojaan. Mua helpottaa myös se, jos soittelen jonkun kanssa. Harvoin vaan viikolla viitsi kenellekkään soitella heti aamusta. Viestittelykin kyllä käy. Onneksi on yksi luottokaveri jolle voin jo aamusta laittaa viestiä tai vaikka soittaakkin.

Mulle riittää vain se että juttelee niitä näitä. Mulla on usein aamuisin sellainen olo, että yön aikana koko maapallo on pyyhkäisty olemattomiin ja olen täällä aivan yksin. Se siis helpottaa kun joku vastaa viestiin tai puheluun, ja tiedän etten ole täällä ainoa.

IMG_20180412_091332

Pelkoon saattaa liittyä myös tyhjyyden tunne. En tiedä mitään kamalampaa tunnetta kuin tyhjyys. Olet tyhjä, kuin kuori. Sinussa ei ole mitään, et ole mitään. Et ole kukaan. Pelko että oletkin ainoa. Yksin, ilman mitään peilauspintaa, ilman rakkautta, ilman mitään tunteita. Pelko että kaikki läheisesi on poissa. Että aivan kaikki on poissa. Pelko on vain jäljellä, ja kauhu.

Ehkä sekin kumpuaa tuolta lapsuudesta, kun ei aamuisin tiennyt että onko kaikki hyvin ja onko kaikki edes elossa.

Kirjoitettu Toukokuussa 2015

IMG_20180503_060916

Edit tähän päivään:

Vinkit ahditukseen aamuisin

-Aamurutiinit

-Kiitollisuusharjoitukset, hengitysharjoitukset

-Ulkoilu, liikunta

Aamuahdistukseen on hyvä löytää joku oma rauhoittumiskeino, ilman että soittaa jollekkin. Ahdistus nousee koko ajan lisää, jos puhelimeen ei kukaan vastaakkaan, tai kukaan ei kirjoita takaisin. On hyvä opetella joku aamurutiini jonka toistaa aamuisin, se luo itselle turvaa. Rutiinit yleisesti luo turvaa.Tässä on niitä asioita mitkä on auttanut mun ahdistukseen aamuisin.

Ensimmäisenä aamuisin kannattaa keskittyä omiin hyviin asioihin, vaikka kiitollisuuteen. Ei kannata katsoa ensimmäisenä somea tai varsinkaan uutisia jos ahdistaa tai pelottaa jo valmiiksi. Maailmassa tapahtuu kaikkea, mutta sinun ei tarvitse ottaa sitä aamuisin ensimmäisenä vastaan. Jos tuntuu tarpeelliselta seurata uutisia tai somea, kannattaa oma tila ensin saada vakaaksi. Erilaisien hengitys ja maadoitusharjoituksien lisääminen omaan aamurutiiniin vakauttaa varmasti. Maadoitusharjoitus tässä . Appseista ainakin sellainen kuin ”Prana Breath” (ilmainen) on ollut itselle toimiva, ääni kertoo hengityksen rytmin ja silloin on helpoin keskittyä vain siihen. Hengitys tutkitusti rauhoittaa mieltä ja kehoa ja näin ollen auttaa ahdistukseen.

Kiitollisuus päiväkirjan täyttäminen aamuisin voi olla mukavaa ja viedä mielen niihin asioihin mitkä tällä hetkellä on hyvin. Vaikka olisi kuinka vaikeaa, kannattaa yrittää edes kolme asiaa saada kirjoitetuksi. ”Olen kiitollinen lämpimästä peitosta, olen kiitollinen aamukahvista, olen kiitollinen lempipaidastani.” Asiat voi olla niin isoja, tai niin pieniä kuin haluat ja mikään ei ole väärin, kunhan vain kirjoitat. ”Olen kiitollinen että olen elossa” Kiitollisuus lisää kiitollisuutta ja se lisää myös onnellisuutta.

Minua on myös kovasti auttanut ulkoilu ja lenkkeily. Aamuisin ulos lähteminen voi tuntua hankalalta mutta jossain vaiheessa lenkkiä tulee aina hyvä olo. Voin kirjoitella omista aamurutiineistani myöhemmin erillisen postauksen.

IMG_20180429_071742

Apua ahdistukseen

Ahdistuksen GAD-7 testin voit tehdä mielenterveystalon sivuilla. Muutamaan kysymykseen vastaamalla tiedät minkä tasoinen ahdistuksesi on, ja kannattaako hakeutua lääkärin vastaanotolle. Monesti sitä itse sokeutuu omille ahdistuksille tai masennuksille. Ei hae apua, vaan yrittää vaan sinnitellä niiden kanssa. Olen itse täyttänyt muutamankin kerran läääkärissä masennustestin jonka tulos on siinä vaiheessa ollut jo vaikea masennus. Apua olisi pitänyt ehdottomasti hakea jo aikaisemmin. Monesti olen ajatellut että minun pitäisi juuri ”get your shit together” tai ”nosta itsesi vaan ylös ja mene ulos” tyylisesti ja olen siis vain sinnitellyt. Tämä on vahingollista jo itse itselle sanottuna mutta VARSINKIN jos joku toinen sen sinulle sanoo. Hae siis apua, muuten saatat kaivaa itsellesi vain suurempaa kuoppaa.

 

Huolivapaalla

Ollaan muuttamassa uuteen kotiin ja kun mielessä on maalarinteipit ja hionta, ei paljon huolet paina. Eilen saatiin pohjamaalaus valmiiksi ja tänään saatiin keittiö ja kodinhoitohuone maalatuksi. Tykkään väristä todella paljon.

Parasta tässä remontissa on tosiaan se, että silloin en mieti yhtään mitään. On pakko keskittyä omaan kädenjälkeensä eikä mihinkään muuhun. Samoin tein kun tulin kotiin aloin miettimään erilaisia sisustusratkaisuja ja maalaus asioita. Niin rentouttavaa miettiä jotain ihan muuta kuin omia muistoja, takaumia ja muita hajoittavia asioita.

Tämä on kuin olisi huolivapaalla, lomaa stressistä, ahdistuksesta. Ehkäpä tämän remonttiprojektin jälkeen voisin ottaa itselleni jonkun harrastuksen missä voisin laittaa aivot aina hetkeksi narikkaan. Purkaa stressiä sillä. Haluaisin maalata tai piirtää mutta minua ei siunattu sillä lahjakkuudella, ja koska olen itseni ruoskija, ei mikään oma tekemäni ole kyllin hyvää. Tulisi vain paljon rypisteltyjä papereita.

Olen viime aikoina myös virkannut ja neulonut. Se on rentouttavaa. Ainut huoli näissä aloituksissani on se etten saa mitään oikeasti loppuun tehtyä. Olen innokas aloittamaan vaikka mitä, mutta saakelin huono tekemään mitään pitkäjänteisesti. Tälläkin hetkellä on jättimäisen päiväpeiton virkkaus ja säärystimien neulonta kesken.

Millä tavalla saisin jotain pitkäjänteisyyttä taottua itseeni, vai tulenko ikuisesti olemaan se, joka jätti kaiken kesken?

Kirjoitettu toukokuussa 2015

IMG_20180407_080107

Edit: Jos samaistut tekstiin kysyn sinulta kysymyksen, miksi sinun pitäisi saattaa kaikki loppuun? Miksi joitain asioita ei voi vaan jättää kesken? Kuten se päiväpeitto? Miksei joskus voisi vaan hyväksyä sitä tosiasiaa, että parisängyn päiväpeiton virkkaaminen ei ehkä ole sinun juttusi? Miksi pitäisi siitäkin ruoskia itseään. Ja kyllä, joku harrastus missä aivot saa laittaa narikkaan on ehdottomasti sinulle hyväksi. Meille jokaiselle on. Ja vaikka ajattelet itsestäsi ettet osaa maalata, niin onko se oikeasti sinun mielipide, vai jonkun muun sinuun istuttama? Ja jos on sinun, niin mitä sitten vaikket osaa. Jos aloittaisi jostain, vaikka rypistelisikin kaikki, kunhan sinun ajatukset hetken on jossain muualla . Tai siis juuri siinä hetkessä, siinä siveltimen tai kynän viivassa. Ei missään muualla. Sillä jokainen hetki minkä olet täysin läsnä, on sinulle hyväksi. Miksi minussa on tämä tunne, oli se sitten turhautuminen tai suuttumus. Tai ehkä hyvä mieli. Jo pelkkä tunteiden havainnoiminen on hyväksi. Kun suuttuneena rypistät sen ”epäonnistuneen” piirrustuksesi, pysähdy havainnoimaan tunnettasi. Kysymään itseltäsi, miksi tunnen näin. Tai mikä tämä tunne on ja missä kohtaa minua se tuntuu? Minkä värinen se olisi jos sillä olisi väri, tai muoto?

Pelon kaava

IMG_20180513_061711

Koska olen elänyt melkein koko lapsuuteni pelossa, ja kukaan ei ole minua lohduttanut, en osaa lohduttaa itseänikään. Pääasiassa elän pelossa nytkin koko ajan, vaikka minulla ei ole edes syytä pelätä. Pelkään siis sellaisia asioita mitkä ei ole edes todellisia, mutta koska pelko on jäänyt kehooni, minä pelkään silti. Pelkään että lähimmäisilleni tapahtuu jotain pahaa. Pelkään että kun lapset menee jonnekkin, niille tapahtuu jotain, pelkään että mies loukkaantuu töissä. Läheiset kuolee onnettomuudessa, maailmanloppu tulee jne.

Olen nyt yrittänyt kiinnittää huomiota pelkooni. Siihen etten traumatisoi lapsiani ylihuolehtimalla heistä. Se että varoittelen koko ajan niitä jostain, ei voi olla hyväksi kenellekkään. Jos pelottelen sillä, miten auton alle voi jäädä, liukastua pakkasella, tippua jostain tai jäädä alle, he varmasti alkavat kiinnittää siihen huomiota ja pelko astuu heidänkin elämään. En halua että kukaan elää pelossa koko elämäänsä.

Itse pelkään eniten hylkäämistä, pelkään että miehelleni sattuu jotain tai hän jättää minut. Pelkään että kaikki läheiseni kuolee, katoaa elämästäni. Pelkään kaikkea ulkopuolista uhkaa mihin en voi vaikuttaa, kuten sotaa, maailmanloppua, luonnonkatastrofeja.

Koko ajan minulla on joku huoli, ja jollei ole, keksin jonkun. Viimeisin huoli kun kaikki huolet on käyty läpi on maailman tila, silloin kun kaikilla läheisilläni on kaikki hyvin, niin pelkään sitä.

Täytyisi opetella siihen että kaikki on hyvin. Vaikka hokea sitä kuin matraa. Ehkä jossain vaiheessa uskoisin siihen itsekkin? Siihen saakka kun äitini oli elossa oli suurin huoleni se, että hänellä on kaikki hyvin. Sitä ennen en edes ehtinyt miettiä omia olojani tai huoliani, sillä se oli niin suuri ja hallitseva pelkoni, että äiti kuolisi.

Kun ätini sitten kuoli, minuun jäi suuri aukko. Kaikki se pelko ja huoli oli vihdoin pois. Siitä tämä kaikki alkoi, kun oli vihdoin aikaa itselleni.

Ja sitten minulla on tarve välttää pettymyksiä. Olen opetellut siihen sellaisen tavan että jos jotain iloista on tapahtumassa, ajattelen että ei sitä tapahdu, jotta torjuisin pahimman pettymyksen. Se mitä oikeasti tapahtuu on se, että petyn jo valmiiksi. Ja jos sitä ei tapahdukkaan, petyn siis kaksi kertaa. Joten ei järin toimiva keino.

murehtiminen ei poista huomisen huolia, se pilaa tämän päivän iloja

Seuraavalla kerralla terapiassa olis tarkoitus aloittaa tietoisuustaito harjoitukset eli mindfulness. Se on oman olon ja ajatusten tutkiskelua ja tarkistelua aivan kuin ”ulkopuolisena” Mielenkiintoista.

Kirjoitettu toukokuussa 2015

IMG_20180528_061333

Edit: Tässä vaiheessa terapiaani on meneillään vakautus. Mitä selkeästi tarvitsen kipeästi. Olen kokoaikaisessa hälytystilassa kehoni kanssa ja pelkään kaikkea. Mietin valmiiksi kauhuskenarioita tapahtumista mitä voisi sattua. Ja pelkään. Keho on jatkuvassa stressitilassa ja yöt ei ole palautumista, vaan painajaisia. Mindfulnesilla on minulle jatkossa suuri merkitys ja vakauttamisessani se on ollut todella tärkeää.  Tässä maadoitusharjoitus joka on auttanut minua paljon, se on myös mindfulnessia. Samanlainen harjoitus auttaa minua paniikkihäiriökohtauksiin, ahdistukseen, takaumiin ja muihin kurjiin olotiloihin. Myös sellaisiin ”tyhjiin oloihin” mitä sain silloin aamuisin, kerron niistä myöhemmin lisää. Marraskuu 2018

 

Puolikas ihminen

Äiti sai usein turpaansa kun olin alle 10-vuotias. Vasta sen jälkeinen isäpuoli ei pahoinpidellyt äitiäni. Mutta koska äiti oli varmaan jo niin tottunut pahoinpitelyyn, hän pahoinpiteli isäpuoltani. Väkivalta seurasi minua siis koko lapsuuteni.

Muistan yhden kerran kun äiti sai taas turpaansa. Tilanteet oli kaoottisia, muistan vain välähdyksiä ja muistan tunteen. Olin paniikissa, se oli kuin maailmanloppu olisi tullut, pelko ja hätä oli repivää. Itkin ja huusin ja menin väliin, mutta lensin pian välistä lyönnin voimasta.

Äitiltä murtui kylkiluu. Mutta eihän sellaisen kanssa lääkäriin menty, ainakaan heti. Ei todellakaan. Ja kamat pakattiin minun huoneeseen. Makasin hiljaa äitin vieressä sängylläni. Kaikki äitini tavarat oli pakattuna minun huoneeseen. Pelkäsin että kävisi kuten aina, huomenna aamulla tavarat laitettaisiin taas omille paikoilleen. Rukoilin ettei niin kävisi tällä kertaa.

Mutta huolimatta rukoiluistani, niin kävi tälläkin kertaa. aamulla kamat purettiin omille paikoilleen ja oltiin niin kuin mitään ei olisikaan tapahtunut. Mitään keskusteluja edellisen illan tapahtumista ei käyty. Tai käytiin, en vain muista. Mä olin taitava blokkaamaan kaiken muististani, eipä tuota lapsuutta ja nuoruutta tunnu edes olevan kun on vain harmaata.

Ehkä siellä siis puhuttiin, tai ehkä jopa riideltiin taas.

Harmittaa etten muista paljon sisaruksistani. Vaikka he asuivat suuren osan eri paikkakunnalla kuin minä, olin hoidossa heillä jonkun verran. Äiti pääsi kännäämään rauhassa. Mummo oli myös useasti siellä hoitamassa minua. Mummon valvovan silmän alla rakentelin olohuoneen lattialle majoja ja olisin halunnut olla siellä yötäkin, mutta aina aamulla herätessäni oli maja purettu. Mummo oli pelännyt että se romahtaa ja tukehdun sinne alle nukkuessani. Ainakin mummo välitti.

Sisarukset oli puolikkaita. Mutt akun ymmärsin heidän olevan minulle sukua, minä kuulun johonkin, en koskaan puolitellut heitä. Puhuin aina siskoista tai veljistä, en koskaan sisarpuolista. Minulle se oli todella tärkeää, kuin olisi juuret. Mutta osa sisaruksistani puolitti minut silloin, puolittaa vieläkin. Enää en välitä, silloin se sattui. Aivan kuin minua olisi hävetty. Aivan kuin kuulijalle olisi kuulunut painoittaa että tuo on vialline, en halua tunnustaa sen olevan kokonainen sisarukseni. Häpeä oli se mikä minussa silloin lisääntyi. Vaikka sisarukseni tuskin sitä tarkoitti niin että olisin jotenkin ollut huono, tai arvoton.

Mutta minä tunsin olevani huono ja arvoton. Puolikas ihminen.

 

IMG_20180529_065544