Paha saapuu

-Kerro vaan, sä voit kertoa kaiken (sanon itselleni)

-Anna armoa itsellesi..anna armoa itsellesi, anna armoa itsellesi (joku muu puhuu)

– .. mitä tarkoitat?Mitä se tarkoittaa? Että ei kai pitäisi piiskata itseään..vaan antaa armoa itselleen..(puhun itselleni)

Huone..palaan huoneeseen missä “kaikki se paha” tapahtui.

-Ketä siellä on? Oletko yksin?

-En ole yksin.

-Minkä ikäinen olet?

-Neljävuotias.

-Kuka siellä on sun kanssa

-….( ei pysty puhumaan)

-Pelottaako sua?

-Pelottaa

-Tekeekö se pahaa sulle?

-Tekee

-Mä oon tässä, anna tunteen tulla, otetaan se yhdessä vastaan.

Ei pysty, en kestä

-Halataan sitä tyttöä, oot nyt aikuinen, ota se neljävuotias syliin ja silitä sitä, kerro että rakastat. Kerro että se on jo kestänyt sen kerran, ja nyt yhdessä kestetään se.

Kyynel vierähtää mun poskelle, joku pitelee itkua ja kovaa. Valtava paine lähtee alaselästä asti ja nousee ylöspäin, joku matkalla nappaa sen ja hidastaa, yrittää pysäyttää ja itku ryöpsähtää paljon hillitymmin ulos kuin olisi voinut.

..raiskaus..

Yhtäkkiä mut riuhtaistaan tyttö sylissä mummolan rappusille.

Rappusilla istutaan minä aikuisena ja minä neljävuotiaana ja mun enkeli meidän takana.

-Mä rakastan sua, ja pidän susta huolta, sanon neljävuotiaalle itselleni.

Samalla kun sanon sen, vien käteni takaapäin hänen kurkulle ja vedän yhdellä nopealla liikkeellä kurkun auki. Silitän ja kyynel valahtaa silmäkulmasta, nyt sun on hyvä olla. Enkeli katsoo minua hyväksyvästi silmiin.

IMG_20180814_062738

Turvapaikka ja turvahahmo

Minun terapiassa tekemäni turvapaikka oli mummolan rappuset, ja turvahahmoni oli enkeli. Käytettiin niitä usein vakauttamiseeni. Kun tunnetilat kävivät liian suuriksi meniin mielikuvassa mummolan portaille, missä kaikki oli hyvin. Mummolan rappusilla istuin sitten enkelini kanssa lohduttamassa itseäni lapsena.

Voit lukea turvapaikan kuvauksen tästä ja turvahamosta, enkelistäni täältä

Näiden mielikuvien yhdistelmä oli minulle tärkeä. Sain kaipaamaani lohdutusta, paikassa missä tiesin kaiken olevan hyvin ja mitään pahaa ei tapahtuisi.

 

Trauma (4)

Minä käytin turvahahmoa usein myös kotona. Sohvalla istuessani ajattelin enkelin viereeni laittamaan siivet ympärilleni. Rauhoituin sillä tavalla nopeasti. Käytin tätä mielikuvaharjoitustani niin ahkerasti, että siitä alkoi pian tulla automaatio, kun minua ahdisti, enkeli saapui viereeni ja turvasi minut siivillään.

Turvapaikkaa käytettiin terapiassa niin usein, että sinne meneminen helpottui joka kerta, ja osasin mennä sinne heti turvapaikka sanan kuultuani. Usein mielikuvissani lensin kuusimetsän yli sinne. Laskeuduin pehmeästi rappusille lapsi minäni viereen. Enkeli istui aina ylemmällä rappusella ja laittoi siivet meidän molempien ympärille. Halasin ja rakastin sitä lasta, kerroin miten paljon häntä rakastin, ja auttaisin häntä selviämään kaikista niistä tunteista. Tunteista ja asioista mitä hän joutui käymään läpi, näkemään ja kokemaan. Tuntui kuin olisin juuri sillä hetkellä saanut voimaa jaksaa. Kukaan ei rakastanut sitä lasta niin kuin minä ja enkelini siinä hetkessä.

Trauma (10)

Trauma energian jatkumo

Minulta on kysytty luennolla, että missä vaiheessa pääsin siihen pisteeseen etten halunnut enää vahingoittaa tekijää.

Hämmennyin ehkä hieman kysymyksestä, joka kuitenkin oli aika normaali tilanteeseen nähden. Toivon että vastaus auttaa myös jotain muuta ihmistä. Jos ajattelet tilanteen missä sinua lyödään puukolla rintaan, niin että haava on syvä ja jopa henkeä uhkaava. Mitä sinä teet? Keskitytkö haavaan? Yritätkö tyrehdyttää verenvuotoa, saada haavatarpeita, ehkä tikkejä? Vai, keskitytkö heti puukottajaan?

Auttaako se? Parantaako se haavasi? Mihin se vie sinua? Mihin se vie elintärkeän energiasi, sen mitä tarvitset selviytyäksesi?

your wound is propably not your fault, but your healing is your responsibility

trauma (171)

Luultavasti vastaat että haavaasi, siinä tilanteessa kun kyse olisi puukotustilanteesta. Mutta miksi sama ei pätisi hyväksikäyttötraumassa. Ja nyt en tarkoita poliisin mukaan ottamista ja oikeudenkäynnin tarvetta. Minun tapauksessani se ei edes ollut mahdollista, aikaa oli kulunut niin kauan ja alkuvaiheessa en edes hahmottanut tekijää. Ja tapaus oli mennyt vanhaksi, voitko kuvitella?! vanhaksi! Enää sillä ei olisi merkitystä, päiväys oli mennyt. Vaikkakin se vaikutti minun elämääni JOKA IKINEN päivä. Koko elämäni ajan.

Mutta se että keskittyisin jahtamaan vahingoittajaani, oli selkeästi pois suljettu minun mielestäni. Minä halusin keskittyä haavaani, minun paranemiseeni. Haavassa oli kyllä arpi, se oli selvää, mutta sisällä oli vielä mätää. Kipeä arpi vaikutti koko ajan, ja se piti aukoa, raa`asti. Vasta sitten sen voi sulkea, ja vasta sitten enää keskity sen aiheuttamiin kipuiluihin.
Nyt kun olen eheytynyt, olen miettinyt asiaa. Haluan kertoa oman näkökantani asiaan. Uskon että se veisi liikaa energiaani. Sitä mitä haluan jakaa jonnekkin aivan toisaalle. Vien energiaa niihin asioihin mihin suhtaudun intohimoisesti. Yksi monista on auttamisen halu. Se varmasti nousee jokaiselle jossain vaiheessa matkaa, kaikkien ei sille tielle kannatakkaan lähteä. On hyvä keskittyä omaan elämäänsä, jatkaa matkaansa ja olla vain kiitollinen että matka on selätetty ja suunnata aivan toisaalle. Minä en koe asiaa niin, ja tämä on minun polku.

Minulle polku vasta aukesi. Ai täällä on tälläinen? Tänne minä lähden. Ja koen suorastaan valaistumisen, hyvän olon tunne on suuri. En todellakaan tiedä minne tämä minua vie, mutta suunta on todellakin oikea.

IMG_20180724_070730

Vieraskirjoitus

Olen kirjoittanut jossain vaiheessa vieraskirjoituksen http://www.dissociation.fi (tekstin lopussa lisätietoja) sivuille ja tässä tekstini on:

”Olen pilalla, mädäntynyt, surkea ja huono ihminen. Kaikki haluavat vain satuttaa minua tai käyttää hyväkseen. Olen turha ja minun kuuluisi kuolla.”
Nämä ajatukset olivat pitkään minulle normaaleja, sillä elin lapsuuteni hyväksikäytön, väkivallan ja alkoholismin uhrina.

Pilattu lapsuus
Tiesin ala-asteikäisenä, millainen perheen kuuluisi olla. Olin kateellinen ystävilleni, sillä heillä oli sellaiset perheet. Olin kateellinen myös siitä, että kavereillani oli muitakin kavereita ja yritin pilata kaikkien välit. Halusin omistaa. Sisälläni oli koko ajan pelko, että minut hylätään. Teini-ikäni oli vielä vaikeampi, draamaa ja pahaa oloa täynnä. Aloin turruttamaan pahaa oloani päihteillä eikä minulla ollut mitään kunnioitusta kehoani kohtaan.

Kukaan ei usko
Yritin joskus varovasti puhua kokemistani asioista, mutta minut kohtasi vaikeneminen. Kukaan ei halunnut kuulla, joten luulin, että minua ei uskottu. Kukaan ei koskaan kysynyt tarkemmin, mitä tarkoitin, ja suoraan en tietenkään voinut puhua. Vielä tänäkin päivänä kohtaan epäuskoa, mutta enää se ei saa suutani vaikenemaan. Minä olen itse kaikkina näinä vuosina käynyt epäuskoni läpi. En se minä voinut olla, se oli unta, se oli joku muu.
Kun tapahtuman aikana nousin kattoon katsomaan tapahtumaa, se en ollut minä. Se oli minun toinen osani. Minä sain katossa olla rauhassa ja turvassa kivulta.

Älä puhu
Minulle opetettiin hyvin pienenä, etten saa puhua. Jos kukaan saisi tietää, millainen perheväkivalta ja alkoholistihelvetti kotini seinien sisäpuolella oli, minut vietäisiin pois. ”Sosiaalitädit tulevat ja vievät sinut pois”, oli äitini suurin opetus lapsuudessani. Äiti turrutti pahaa oloaan alkoholiin ja vieraisiin miehiin, mistä tuli turpaan. Äitini baari-illat olivat minulle pelkkää pelkoa, sillä tiesin jo seuraukset. Aamuisin en tiennyt, oliko asunnossa kukaan enää hengissä.

Mummola
Mummolan puuportailla auringonpaisteessa olin turvassa. Seurasin muurahaisten kulkua portaiden vierustalla, tuvassa mummo keitti minulle puuroa. Jos olisin tuo muurahainen, minulla ei olisi mitään hätää. Voisin ikuisesti asua tässä mummon rappusilla, olisin turvassa. Ruoho tuoksui ja kesäaurinko lämmitti. Lämmin tuulenvire vei ahdistukseni ja pelkoni kauas.

Terapiaan hakeuduin vasta 34-vuotiaana. Olin käynyt todella paljon vastoinkäymisiä läpi ja kamelinselkä katkesi. Hakeuduin mieheni avustuksella päivystyksen kautta akuuttihoitoon ja sitä kautta terapiaan. Pelkäsin kaikkea ja itkin koko ajan. Olin sekava ja pelokas. Tiettyjen triggereiden kautta sain järkyttäviä kipukohtauksia takapuoleeni ja tajusin heti, mistä on kyse. Hyväksikäyttötrauma nosti päätään enemmän kuin koskaan ennen. Olin aikaisemminkin jonkun verran oireillut traumasta mutten koskaan tällä tavalla. Oli aika hoitaa itseni kuntoon.

Terapiani edetessä tein itselleni turvapaikan mielikuvitukseeni. Se oli tietenkin nuo mummolan lämpimät puuportaat. Kun kävin asioita läpi ja alkoi kovasti ahdistaa, vein mieleni sinne. Se oli todella helppoa, sillä mummolan portaat ovat todella vahvasti syöpyneet mieleeni ja kun ajattelen niitä, olen siellä. Tein myös itselleni turvahahmon ja kun läpikäydyt asiat satuttivat kovasti, tuo turvahahmo saapui viereeni lohduttamaan. Lohduttajaa minulla ei lapsena ollut. Kun turvahahmoni tuli viereeni ja silitti, kertoi että rakastaa minua puhtaammin kuin kukaan ihminen, minut valtasi rauha. Turvahahmo auttoi minua myös silloin, kun kävin hyväksikäyttötraumojani läpi. Muuten en olisi kestänyt.

Terapeuttini osasi myös asiansa, hän uskoi minua, uskoi asiaani ja oli ymmärtäväinen. Oli ihminen. Hän kohtasi minut niin kuin rikkinäinen ihminen tulee kohdata, myötätunnolla.
Kun kävimme terapiassa läpi elämääni, teimme elämästäni aikajanan, koska minun oli vaikea hahmottaa mitään. En muistanut vuosilukuja enkä oikein mitään muutakaan. Aikajana oli alussa todella tyhjä, mutta pikku hiljaa sinne alkoi piirtyä asioita ja sain selkoa elämääni. Se oli todella tärkeää, sillä sain vihdoin jonkinlaisen kuvan elämästäni. Ihmisen kuuluu tietää, mitä hänelle on elämän aikana tapahtunut. Asiat alkoivat pikkuhiljaa selkeytyä ja minä aloin eheytyä. Minulla on sellainen olo kuin olisin piirtänyt itseäni uudelleen, luonut. Tällainen minä olen.

Terapiaan pääsy on pelastanut elämäni. Enkä tarkoita, että muutoin olisin riistänyt hengen itseltäni, vaan minusta tuli oikea ihminen. Tulin eläväksi ja olevaksi. Nyt minulla on ymmärrystä ja myötätuntoa itseäni kohtaan.
Enää en häpeä, sillä minä en rikkonut itseäni, vaan minut rikottiin. Ja siitä voi selvitä.

trauma (170)

Ikäni on tuossa väärin, mutta sillä ei niin väliä. Tuossa vaiheessa terapiani oli yhä kesken, mutta suurin oivallus oli jo tapahtunut. Halusin julkaista tämän täällä siksi, että tuosta alusta kirjoitusta näkyy tuo sisäisen puheeni silloin. Se myrkytti minua koko ajan lisää ja lisää. Vieläkin huomaan sen puhuvan minulle ikävästi, ja kun elämä tapahtuu, ei aina ymmärrä pysähtyä kuuntelemaan. Mutta kun on “talvi” ja pimeää, niin silloin minun pitäisi pysähtyä, koska silloin se yleensä muuttuu herkästi negatiiviseksi.

DISSOSIAATIOYHTEISÖ

Viisi naista, sata elämää yhteisö on trauma ja dissosiaatio selviytyjien yhteisö. He kirjoittaa ja järjestää tapahtumia, heiltä on tullut kirjakin “viisi naista, sata elämää” joka kertoo traumaselviytyjien tarinoita. Tämän yhteisön ympärille on rakentunut suuri, vahva voimaantumisen verkosto. Tästä on syntynyt myös Suomen trauma-ja dissosiaatio yhdistys, Disso ry. http://www.disso.fi

“Sinusta tehty leffa olisi ihan paska”

Tiesitkö että meillä on keskimäärin 60 000 ajatusta päivässä? Se on todella paljon ajatuksia. Osa ajatuksistamme on tiedostettuja, mutta osa on tiedostamattomia. Ajatukset herättää myös tunteita, ja tunteet herättää halun toimia. Tämä herättää lisää ajatuksia, lisää tunteita, ja lisää toimintaa. Tämä on siis kognitiivinen kolmio, ajatus-tunne-toiminta.

Me voimme vaikuttaa näihin kaikkiin. Me voidaan vaikuttaa meidän ajatuksiin, toimintaan, mutta myös tunteisiin. Kirjoitinkin edellisessä postauksessa tunteiden kanssa työskentelystä. Minä voin paremmin kun ymmärsin, että voin vaikuttaa näihin asioihin, enkä suinkaan ollut “ajatuksieni uhri” tai “elämän virran vietävissä”.

trauma (167)

Minun kaikki ajatukset eivät edes olleet tosia. Pahimpaan aikaan itse asiassa suurin osa ajatuksistani oli valhetta. Ajattelin olevani huono, ruma, kamala ihminen, jonka ei kuuluisi täällä elää. Tälläisiä ajatuksia minun pääni sisällä pyöri. Nyt ymmärrän, että ne oli valhetta joka ikinen. Minä  olen nimittäin merkityksellinen ihminen, minulla on tarkoitus täällä, ja minä saan olla onnellinen. Kun minulla sitten pyöri tälläisiä kamalia ajatuksia, elin myös todella negatiivisissa tunnetiloissa. Ja näiden molempien yhteissummana toimin niin, etten halunnut liikkua missään, vaan linnoittauduin kotiini. Eihän kukaan edes haluaisi olla kanssani, tai nähdä minua, kun olin tälläinen pilaantunut, epäkelpo ihminen.

Kun sitten vain nukuin suurimman osan aikaa, ja ajatukseni oli tätä, ja en käynyt missään, minä olin vain väsyneempi, söin huonommin, nukuin enemmän… ja niin edelleen, oli se kehä aika valmis. Mä kaivoin koko ajan kuoppaa syvemmälle, ja välillä jopa ihmettelin, miten näin syvällä oltiin. Niin sokea omalle toiminnalleni olin.

Turn your wound into wisdom and your stumbling blocks into stepping stones

trauma (173)

Ajatuksiaan kannattaa kuunnella, se on sitä sinun sisäistä puhetta mitä itsellesi joka päivä puhut. Kun aamulla heräät, mikä on ensimmäinen ajatuksesi? Onko se että, “hitto, mitä paskaa” vai onko se “mahtava päivä edessä!” Kun opettelet kuuntelemaan näitä ajatuksiasi, voit alkaa vaikuttaa niihin. Näin voit jo suoraan alkaa vaikuttamaan myös tunteisiisi. Sisäisen puheeni kuunteleminen oli aika pysäyttävää.

Minua on nimittäin sanottu positiiviseksi ihmiseksi, ja kun pysähdyin sisäisen puheeni äärelle, ymmärsin sen olevan TODELLA negatiivista! Puhuin itselleni kuten äiti oli puhunut, puhuin itselleni kuten opettaja oli joskus sanonut, puhuin itselleni kuten erittäin vaativa, ilkeä ihminen puhuu. Kaikki kokemukset ja historia nimittäin vaikuttaa siihen millaiseksi sisäinen ääneni on kasvanut. Minun elämän kertoja oli sitä mieltä että tämä leffa on paska!!

En koskaan puhuisi kenellekkään ihmiselle tuolla tavalla, ja silti puhuin niin itselleni. Kun aloin kiinnittämään siihen huomiota, ymmärsin koko ajan lisää. Miksi en saanut mentyä sinne tanssitunnille, tai miksi en uskaltanut tehdä sitä tai tuota. Koska sisäinen kertojani oli jo painanut minut maahan ennen yrittämistä, se oli tappanut minun ideani jo alkuunsa. Ei sinusta ole siihen, se sanoi, ja minä jäin kotiin.

Miten sä puhut itsellesi, mitä sun elämän kertoja kertoo sulle? Millainen sun leffan traileri on? Mitä sä haluaisit sen olevan?

 

 

Tunnetyöskentely

NEGATIIVISTEN TUNNETILOJEN TUTKISKELU

Miten usein sitä tulee tutkiskeltua omia tunnetilojaan suurennuslasin kanssa? Kun paska olo tulee, sen haluaisi vain saada mahdollisimman pian pois. Ahdistus tai paniikki tai pelko on sellaisia tunteita että ei niitä haluaisi siinä tilanteessa alkaa analysoimaan, missä tämä tuntuu, miltä se tuntuu tai miksi se tuntuu?

Mutta avain siihen että niitä pystyisi alkaa vastaanottamaan, voi hyvinkin olla tie helpotukseen. Ja siihen että voi alkaa vastaanottamaan, täytyy hiukan analysoida. Jos siinä hetkessä kun tunne tulee, ei siihen alkuun kykene, aloita analysointi heti kun tunne hiukankaan pienenee. Mutta yritä olla juoksematta sitä karkuun. (Tämä oli minun tapa joskus, metaforana ja kirjaimellisesti) Minulla analysointiin auttoi paperi ja kynä, ja  mielikuvitusharjoitukset.

KIRJOITA SE ULOS

Ota kynä ja paperia ja kirjoita siihen negatiivinen tunne. Vastaa ainakin näihin kysymyksiin:

  • Miltä se tuntuu?
  • Missä se tuntuu?
  • Asteikolla 1-10, miten paljon se tuntuu?
  • Jos se tunne olisi jokin muoto kuva tai symboli, mikä se olisi?
  • Jos sillä olisi sinulle jokin viesti, mikä se olisi?

Kirjoita sitten paperille, miksi sinulla tämä tunne oli? Miksi se tuli käymään? Mikä tarkoitus sillä oli? Ja tärkein, TARVITSITKO TÄTÄ TUNNETTA? Onko se joksus suojellut sinua joltain? Suojeleeko se sinua nyt joltain?

Miltä tuntuisi ottaa tunne vastaan, hyväksyä se? Kirjoita paperille, että hyväksyt sen, etkä tarvitse sitä enää. Tunteella on ollut jokin tarkoitus joskus, kirjoita se ylös ja kirjoita että ymmärrät tarkoituksen, muttet tarvitse sitä enää. Kun olet kirjoittanut kaiken analysointisi tunteesta voit repiä paperin aivan pieniksi, samalla ääneen tai mielessäsi sanoen “hyväksyn sinut, en tarvitse sinua enää”

Jokaisella tunteellamme on jokin arkoitus, jokin viesti. Täytyy oppia vaan kuuntelemaan, jopa “keskustelemaan” niiden kanssa. Kysyä miksi olet täällä, mikä tarkoitus on. Tämän tyyppisiin harjoituksiin tarvitsee turvallisen ympäristön, aikaa itsensä kanssa. Negatiiviset tunnetilat on meillä jostain syystä, jostain tarkoituksesta, ja niitäkään ei pitäisi väheksyä. Joskus voisi jopa hyväksyä.

Miltä tuntuu hyväksyä ahdistus? Pelko? Suru?

Inside, you are resilient, brave and so much stronger and more powerful than you think.

trauma (172)

MIELIKUVAHARJOITUS

Tämän saman voit tehdä myös mielikuvaharjoituksena, jos se on sinulle luontevampaa. Minä olen niin visuaalinen että minulle tämä on helpompi, tämä on mielestäni myös helpompi tehdä silloin kun “tunne on päällä”

Ota hyvä asento ja hengitä muutama kerta syvään, keskity hengitykseen. Maadoita itsesi siihen paikkaan missä olet (maadoituksesta voit lukea täältä) Kun  olet täysin läsnä itsessäsi, siinä hetkessä, ja paikassa, mieti mikä tunne sinulla on. Laita silmät kiinni ja mieti, mikä tämä tunne on, sanoita se. Jos et osaa eritellä sitä, se ei haittaa. Laita käsi siihen kohtaan missä tunnet tunteen. Miltä tunne näyttää? Onko siinä liikettä, ääntä, väriä, muotoa? Voitko ottaa tunteen käteesi, ja asettaa sitä eteesi? Aina tunne ei heti irtoa sinusta, mutta voit yrittää ensin vaikka pyörittää sitä, jos se auttaa sitä irtoamaan.

Kun tunne on edessäsi, kysy mikä viesti sillä on sinulle? Antaako se viestin lapulla, vai sanooko se sen? Voit kysyä muitakin kysymyksiä kuten, miksi se on täällä? Mikä sen tarkoitus on? Tarvitsetko sitä vielä? Suojeleeko se sinua joltain? Miltä ja miksi? Onko se enää ajankohtaista?

Kun olet tarpeeksi keskustellut ja tutkinut tunnetta voit sanoa sille “minä hyväksyn sinut, mutta en tarvitse sinua enää” ja päästää irti, puhaltaa se pois. Lähettää se pois laatikossa, kirjekuoressa, mitä vain. Mielikuvassasi voit tehdä kuten haluat. miten parhaaksi näet.

 

trauma (169)

Aina se ei ole helppoa, todellakaan. Ja alkuun on vaikea keskittyä, vaikea käsitellä. Mutta mitä enemmän tätä olen tehnyt, sitä helpompaa se on. Harjoittelua tämäkin vaatii. Harjoitteluun voi käyttää myös positiivisia tunteita, niitä on kiva käsitellä ja mukava analysoida. Ja hei, milloin viimeksi nautit positiivisessa tunteessa näin perusteellisesti?

Iloa, rakkautta, energiaa, hyvää mieltä, tasapainoa, onnellisuutta ja sitä tunnetta mitä tähän päivään eniten kaipaat, lähetän nyt sinulle ❤

Mielialapäiväkirja

Tunnetilojeni seuranta oli yksi askel terapia tietä ja tärkeä sellainen. Minä nimittäin opettelin tunnetilat vasta aikuisiällä. Minä kyllä tiesin mitä tietyt tunteet ovat, tai miltä ne kuuluisi tuntua. Aluksi kun terapiassa piti sanoittaa tunnetilojaan, se oli erittäin vaikeaa. Aina minusta vain tuntui, että se oli sellainen epämääränen “möykky”, joka tuntui jossain rintalastan tienoilla. Yleensä se tuntui ikävältä ja painavalta. Tämä tunne oli siis ahdistus, joka pääasiassa oli alkuvaiheessa tunnetyöskentelyä suurin tunteeni kaikista.

Kun mielialoja piti alkaa kirjata ylös käytin aluksi päiväkirjamaista tyyliä ja kirjoittelin niitä kalenteriini tai erilliseen vihkoon. En saanut sitä millään tavaksi ja rehellisesti sanottuna minä hiukan jopa välttelin sitä.

Kuulin että puhelimeen saa erilaisia appeja millä tätä voi seurata aika vaivatta. Kokeilin sen jälkeen todella monia eri sovelluksia, mutta nyt olen tainnut löytää kaikista parhaan sellaisen. Sovelluksen nimi on DAYLIO ja siinä parasta on:

  • Muistutus. Paras ominaisuus ehdottomasti on se että sovellus antaa sovittuun kellonaikaan muistutuksen päivän merkinnästä. Minulla muistutus on illalla jotta saan ennen nukkumaanmenoa laitettua asiat muistiin.
  • Mieliala. Sovellukseen merkitään päivän mieliala täppäämällä erilaisia hymiöitä, kokonaiskuva siis päivästä.
  • Aktiviteetit. Sen jälkeen täppäät mitä kaikkea olet tänään tehnyt, valittavana on USEITA vaihtoehtoja työn teosta, kirjoittamiseen, meditointiin , kavereihin, urheiluun yms ja sen lisäksi voit itse tehdä sinun näköisiä aktiviteettejä. Minulla esimerkiksi aamulenkki aktiviteetti =)
  • Päiväkirja. Vapaa tekstialue päiväkirjan tekemiseen. Kirjoitan tähän yleensä highlightit päivästä, voin siis vaikka ensi vuonna palautella muistiin tuon päivän.
  • Muokkausmahdollisuudet. Aktiviteetteja ja mielialoja voi muokata, premium paketissa muokkausmahdollisuudet äärettömiä, mutta minä olen pärjännyt maksuttomalla versiolla.
  • Viikkoraportti. Sunnuntaisin tulee viikkoraportti joka ilmoittaa viikon keskimääräisen mielialan, suosikkiaktiviteetit, näyttää mielialakaavion ja ilmoittaa että “nähdään ensi viikolla” . Voit myös tsekata kuukausittaisen mielialakaavion ja siellä sovellus ilmoittaa mitä aktiviteetteja olet tehnyt “parhaina päivinäsi” joten kun olet surkeammassa jamassa, voit sovelluksesta katsoa mitä olet hyvinä päivinä tehnyt, ja yrittää niillä aktiviteeteilla parantaa oloasi. ❤ Voit myös katsoa mitä teit kamalimpana päivänä ja ehkä välttää sellaisia?
trauma (11)
pakkasta aamulenkillä

 

TUNNEJOHTAMINEN

Next level tunnetyöskentelystä on omien tunteiden johtaminen. Se, että voin päättää missä tunnetiloissa päiväni vietän. Tämä ei suinkaan ole helppoa, mutta tätä olen harjoitellut jonkun verran. Mietin aamulla kolme tunnetilaa missä haluaisin päiväni viettää. Kun tiedän tunnetilat, pystyn valitsemaan asioita ja tilanteita myös sen mukaan. Tunnetilat kannattaa myös kirjoittaa johonkin ylös, miettiä paperille mistä näitä tunnetiloja voisin tänään saada?

Esimerkiksi, jos haluan lisätä rakkautta päivääni, vietän aikaa perheeni ja puolisoni kanssa. Jos haluan iloa, valitsen päivääni sellaisia asioita mistä tulen iloiseksi. Tämän lisäksi, aamulla täytyy “virittäytyä” tunnelmaan. Minä tarvitsen siihen hyvän, rauhallisen hetken. Meditoin ja hengittelen sisään tätä tunnetilaa, samalla voin hengitellä ulos kaikkea sitä, mitä en tähän päivääni halua. Vaikka kiirettä, väsymystä, pahaa mieltä, turvattomuutta yms. Sitten hengitän sisään kaikkea hyvää, iloa, onnellisuutta, tasapainoa, turvallisuutta ja läsnäoloa (muutamia esimerkkejä normipäivääni haluamista tunnetiloista) Saatan myös visualisoida näitä tapahtumia mielessäni, mistä näitä tunnetiloja saisin päiväni aikana.

Ihmiset ei muista saavutuksiasi, tekojasi, he muistavat sen minkä tunteen jätit

On hyvä pysähtyä aamulla oman tunnetilansa ääreen. Mikä tämä on? miltä se tuntuu ja tärkein KENELLE SITÄ JAAN?  Me nimittäin aina jaamme omaa tunneilmastoa jollekkin lähipiiriin, perheelle, työkavereille, bussikuskille yms. Mieti siis kun astut huoneeseen, työpaikalle, kouluun, mihin vain, että minkä tunteen haluan huoneeseen tuoda? Minkä muistijäljen itsestäsi jättää? Minkä tunteen toinen ihminen sinusta muistaa?

Minä johdan tunteitani, eivätkä ne minua. No, pitää tunnustaa, ei se aina niin mene. Suuren tunteen vyöryessä päälle, tämä usein unohtuu, mutta kun edes joisi sen vesilasin ennen kuin reagoisi tunteeseen, olisi tarvittavat 3-10 sekuntia tunteen saapumisesta kulunut, ja silloin olisi voimakkain reaktio jo mennyt ohi. Koska aina, tunteesta tulee reaktio.

Tärkeintä onkin tunnistaa. Tunnista tunteesi, pysähdy niiden äärelle. Kuuntele ja pohdi, mieti mistä se tuli, mihin se vaikuttaa, kenelle sitä jaan. Ja tarvitsenko sitä?

trauma (25)
Auringonnousu toisella puolen