Arvostan itseäni

Hyväksikäyttötrauman kokeneena minun on vaikea luottaa ihmisiin. Kaikkiin ihmisiin, valitettavasti myös niihin läheisimpiin. Tätä asiaa avasin jo tässä kirjoituksessa. Lapsena minulle tärkeät ihmiset ovat satuttaneet minua, jolloin luotto kaikkiin ihmisiin rikkoutuu. Muurit on päällä koko ajan.

Tämän lisäksi minun on vaikea arvostaa itseäni. Olen aina kokenut olevani jollain tavalla huonompi ja pienempi kuin muut ihmiset. Olen pahimpina aikoina ajatellut olevani aivan pilalla, ihminen jonka ei kuulu edes elää.

En arvosta itseäni

En ole koskaan arvostanut itseäni enkä kunnioittanut kehoani. Olen laiminlyönyt itseäni kaikin mahdollisin tavoin. Kehon laiminlynti on ollut todella kokonaisvaltaista. Mutta pieninä paloina olen opetellut elämään ja arvostamaan itseäni. Kuuntelemaan jo hieman kehoani ja opetellut kunnioittamaan sitä, kehoni kun on minun elämäni temppeli. Jonain päivänä olen valmis, tai sitten en. Mutta jo matkasta olen oppinut nauttimaan.

IMG_20190127_130306_617

ASTEIKOLLA 1-10, KUINKA PALJON ARVOSTAT ITSEÄSI?

Tässä hetkessä vastaan 8. Tämä vastaus on jo todella hyvä koska minun mittapuulla ei numeroa 10 ole mahdollista edes saavuttaa. Kahdeksan on siis jo todella hyvä. Arvostan tässä hetkessä itseäni kovin, huomenna tilanne voi olla 4, sitä ei koskaan tiedä. Keskiarvoksi sanoisin 5 tai 6, noin yleisesti. Eli parannettavaa kyllä on.

MITEN VOISIT KOHDELLA ITSEÄSI ARVOSTAVAMMIN?

Tästä lähtien,

Puhun itselleni kunnioittavammin, olen läsnä itselleni ja kuuntelen itseäni, sekä kehoani. Kohtelen itseäni ja kehoani arvokkaammin ja kunnioittavammin.

Pidän huolta fyysisestä ja psyykkisestä kunnostani ja pyrin tasapainoiseen ja hyvinvoivaan mielentilaan.

Puhun itselleni kauniimmin ja olen myötätuntoisempi omia tunteitani ja ajatuksiani kohtaan ja annan itselleni anteeksi. En liikaa, tai jopa ollenkaan ruoski itseäni, mutta asetan silti tavoitteita.

Annan itselleni anteeksi ja ymmärrän itseäni. Päästän irti sellaisista ajatusmalleista jotka ovat joskus minua palvelleet, mutteivat enää sitä tee. Ymmärrän jos se on vaikeaa ja teen silloin enemmän töitä sen eteen.

En syyllistä itseäni vanhojen ajatusmallien ohjaamista päätöksistä tai valinnoista, ja ymmärrän mihin asioihin voin nykyisin vaikuttaa.

Vietän aikaa minulle mieluisien asioiden parissa, mutta ajan itseäni myös epämukavusalueelle, jotta voin kasvaa ja kehittyä. Olen kiitollinen itselleni asioista mitä olen jo saavuttanut, ja itsetuntemuksestani mitä olen kehittänyt.

Olen kiitollinen kaikesta kasvusta mitä minussa on tapahtunut ja vahvuudesta mitä olen valjastanut oikeisiin asioihin. En väistele, tai yritä painaa pois vaikeitakaan tunteita, vaan kohtaan ne ja pyrin kasvamaan niiden äärellä.

Olen myötätuntoinen itseäni kohtaan. Rakastan itseäni kaikessa epätäydellisyydessä, enkä anna kenenkään nujertaa enää minua.

IMG_20190127_150155_133

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Google photo

You are commenting using your Google account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s