Kannustatko muita?

Hyvää huomenta!

Viimeiset pari vuotta on ollut aika huikeita. Olen tehnyt asioita, mitä en ole ennen uskaltanut. Olen uskaltanut vihdoin kertoa tarinaani rohkeasti, olen vihdoin uskaltanut kohdata ihmiset tarinani kanssa. Olen uskaltanut kirjoittaa omalla nimelläni, ja puhua omilla kasvoillani traumoistani. Se on rohkaissut minua myös tekemään muita asioita. Olen tehnyt juuri niitä asioita joita haluan.

Olen viettänyt aikaa ihmisten kanssa jotka nostavat minua. Tukevat minua ja työntävät minua oikeaan suuntaan. He tsemppaavat minua tulemaan vieläkin paremmaksi. Käskevät lopettamaan itseni hiljentämisen ja omien ideoideni vähättelyn. Se on rohkaissut minua puhumaan ajatuksistani myös ääneen.

Trauma (172)

Muista tämä kun joku kertoo sinulle oman ajatuksensa tai ideansa:

Hiljaa oleminen on yhtä kuin ”ei kannata” tai ”en usko että tuo onnistuu” . Meidän yhteiskunnassa ei muutenkaan ole tapana nostaa toisia, tai innostaa tai inspiroitua isosti (tai näkyvästi). Mielummin ollaan hiljaa, olen jopa kuullut sanonnan ”ole mielummin hiljaa jollei sinulla ole mitään hyvää sanottavaa”. Ja juu, se on totta silloin jos sanottavana ei ole muuta kuin ilkeää. Mutta muuten kyseenalaistan tätä, miksi ihmeessä sinulla ei olisi jotain positiivista ja nostattavaa sanottavana?

Onko se minulta pois jos nostan toisia ja kannustan?

Sinä olet sitä, mitä viisi läheisintä ihmistä elämässäsi on, sanotaan myös. Tämän allekirjoitan. Sillä jos ne viisi läheistä ihmistä negatiivisesti kommentoi sinua ja ajatuksiasi, lyttää ideasi ja haukkuu tekemisiäsi on lopputulos TODELLA erilainen kun se, että viisi läheisintäsi kehuu ja kannustaa, hyvällä tavalla tyrkkii sinua toteuttamaan itseäsi ja ideoitasi. Kannustaa sinua kokeilemaan siipiä eri toimintatapojen kanssa ja kehottaa kuuntelemaan sydäntäsi. Juhlii kanssasi onnistumisia ja on olkapäänä kun kaikki ei mene nappiin ja nostaa sinut taas uuteen yritykseen.

IMG_20181116_214007_584

Jos olet tullut pohtineeksi omaa sosiaalista verkostoasi ja millaisia ihmisiä siellä on, oletko pohtinut millainen itse olet? Kukapa ei haluaisi ystäväkseen ihmistä joka aina tsemppaa? Millainen ystävä sinä haluat olla?

Me ollaan täällä totuttu olemaan jotenkin hiukan liian realistisia, negatiivisuuden kautta. Jos joku innostuu jostain niin aletaan etsiä kaikkia mahdollisia tapoja epäonnistua. Milloin olet viimeksi kuullut että joku olisi sanonut että ”wau, onpa sulla upea tarina, kirjoita siitä kirja!” tai ”osaatpa sinä tuon niin hyvin että oletko miettinyt yrityksen perustamista osaamisesi ympärille?” Tuskin montaakaan kertaa. Valitettavasti.

Minulla on onnellinen tilanne ja olen siitä kiitollinen, mieheni tukee hullujakin idoitani ja ystävät muistuttavat minua aina sopivin väliajoin siitä, miten osaava ja upea tyyppi olen. Sillä ilman niitä asioita, en tällä hetkellä olisi tässä, enkä olisi kokeillut isoa osaa asioista mistä tällä hetkellä nautin erittäin paljon!

Sä oot upea ja mahtava, ja sinusta on mihin tahansa!

Innostunein terveisin -Jonna

Henkinen hyvinvointi

Henkinen hyvinvointi on yksi osa-alue kokonaisvaltaisessa hyvinvoinnissa. Minun mielestä se on kaiken perusta.  Minulle se on sitä miten minun mieli yleisesti voi, miten arvostan itseäni, miten katson peilikuvaani ja rakastanko omaa aitoa sisintäni. Minulle se on myös sitä, millaisia ajatuksia minun pääni sisällä pyörii ja miten reagoin niihin. Millainen itsetuntemus ja itseluottamus minulla on? Se on myös sitä, mitä ajattelen muista ihmisistä ja miten näen maailman.

Kun olen henkisesti hyvinvoiva ja tasapainossa, en myöskään oikeastaan mieti mitä muut minusta ajattelee tai miten näyttäydyin muiden silmissä. Olen silti ihminen, ja loukkaannun ikävistä sanoista tottakai, mutta päätöksentekoon ei muiden mielipiteet enää vaikuta. Minua on erittäin paljon ohjannut muiden mielipiteiden miettiminen, ja olen antanut pelon tehdä valintoja puolestani. Pelko siitä, miten muut suhtautuu, tai ajattelee valinnoistani. Pelko että olen erilainen tai outo, pelko siitä, että minulle nauretaan tai valintojeni takia minut hylätään.

IMG_20180407_080132

Ympäristö tai jopa yhteiskunta voi myös aiheuttaa paineita elää jollain tietyllä tavalla, ja se ei välttämättä olekaan se mitä aidosti haluaisi. Jopa lähipiirin ihmiset on saattanut  aiheuttaa sen, että on kasvattanut itselleen kuoren eikä uskalla olla haavoittuvainen tai heikko.  Uskon että haavoittuvaisuus on voimavara, jos vaan on sinut itsensä kanssa. Heikkona olemisen hienous on siinä, että voit pyytää apua. Mutta jos omaa vääränlaisia ajatusmalleja, eikä oikein tunne itseään, voi avun pyytäminen olla vaikeaa, jopa mahdotonta.

Vahvuutta ei suinkaan ole se, että väkisin yrität jaksaa. Vaan se, kun huomaat voimavarojesi loppuneen, pystyt pyytämään apua.

Henkiseen hyvinvointiin kuuluu myös se, miten paljon antaa itselleen aikaa kuunnella omia tarpeitaan ja halujaan. Täytyy pysähtyä kuuntelemaan sisintään. Mikään ei muutu jollei ensin pysähdy ja tunnista. Omaa ääntään on myös vaikea kuulla jos kaiken tyhjän ajan käyttää johonkin aktiiviseen tekemiseen. Saatetaan kalenteroida omaa aikaa ja täyttää se kaikenlaisella tekemisellä, treenillä ja vaatekaapin siivouksella, kavereiden näkemisellä ja television katselulla. Mutta se ei suinkaan ole sitä hiljaisuudessa olemista, ei oikeastaan välttämättä edes palauttavaa. Olisi hyvä välillä olla, vaikka tuijotella metsässä puun latvoja, kuunnella tuulta ja tuoksutella männyn tuoksua.

Siellä se oma ajatus aukeaa, kun on tilaa ajatuksille tulla, ja mennä. Sieltä syvältä alkaa ne omat syvimmät ajatukset, tarpeet ja oma ääni nousta. Ensimmäisillä kerroilla sieltä ei varmasti löydy mitään järkevää, enemmänkin kaaosta kaikista ajatuksista, to do-listoista ja unohtuneista asioista. Mutta kun tekee tekemättömyydestä rutiinin, niin sieltä se punainen lanka löytyy.

IMG_20180407_081037

Jos haluaa voida kokonaisvaltaisesti hyvin, on pakko miettiä jokaista osa-aluetta erikseen. Ja miettiä itse, mikä omalla kohdalla osa-alueista on se tärkein.

Yksi ajatus voi olla esteenä henkiselle hyvinvoinnillemme. Nimittäin se, että ajatellaan että vasta sitten kun asiat on hyvin, minulla on aikaa ja voimavaroja satsata omaan hyvinvointiini. Jos voidaan huonosti, mietitään että hyvinvoinnin rutiinit voidaan ottaa käyttöön vasta sitten kun on parempi olo.  Se on kuin lapsi ajattelisi, että vasta sitten kun minulla on kengät jalassa, voin lähteä kävelemään.

Tästä voit ladata itsellesi tehtävä pdf:n missä voit konkreettisesti miettiä omaa henkistä hyvinvointiasi. Traumaselviytyjä Henkinen hyvinvointi

Tiedätkö mitkä muut osa-alueet kuuluu kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin?

 

Hyvinvoivin mielin -Jonna

Sisäinen lapsi

Meissä jokaisessa aikuisessa ihmisessä asuu se meidän oma sisäinen lapsi sisällä. Aikaisemmin en tuhlannut tälläisille jutuille ajatustakaan, mutta kun ensimmäisen kerran tein sisäinen lapsi harjoituksen, se oli erittäin voimaannuttava.

Uskon että sisäisen lapsen tapaaminen säännöllisesti on hyväksi meidän itsetunnolle, empatiakyvylle ja lempeälle itserakkaudelle. Voimme silloin antaa itsellemme myötätuntoa, mitä muutoin tässä kiireisessä ja välillä niin kovassa maailmassa emme antaisi. Oikeastaan ei meillä tunnu edes olevan aikaa sellaiseen. Ja toisaalta, aikuisen kylmä mieli blokkaa tälläiset tehtävät pelkästään tyhminä, lapsellisina juttuina. Niin kuin minä itsekin aikaisemmin tämän koin.

Ensimmäisen kerran pysähdyin sisäisen lapseni äärelle terapian aikana. Mielikuvaharjoituksen aikana palautin selkeästi mielikuvan mummolan portaista mieleeni. Voit lukea turvapaikastani lisää täältä. Harjoituksessa minä palasin tuonne portaille, itseni viereen. Minä istuin aikuisena ihmisenä, oman neljävuotiaan itseni viereen. Tuntui erikoiselta tuntea mummolan lämpimät rappuset, kesän tuoksut ja äänet ja nähdä siinä itseni. Kaikki ympäristöineen ja tuoksuineen oli juuri sellaisena kuin nuo kesät muistinkin. Katsoin lasta silmiin.

IMG_20180507_060450

Tunne oli kuin tsunami, se alkoi vatsan pohjalta ja vyöryi hallitsemattomana läpi vatsanalueen, rintakehän, sydämen ja selän läpi kohti kurkkuani. Siellä se poltti ja kirveli tuskaisasti kunnen syöksähti kohti silmäluomiani. Suusta purkautui äänekäs itku, ja itku ryöpsähti väkisin minusta ulos.

Väkisin, sillä yritin kaikin voimin pidättää tätä valtavaa luonnon voimaa joka minusta nousi. Minä olen pahoillani!- minä huusin samalla kun paruin kuin pieni lapsi. Rutistin tätä pientä, niin mahdottoman pientä lasta sylissäni, kuin se olisi hengissä pysymisen ainut oljenkorsi. Ja hän vain istui, istui siinä mummolan rappusilla niin tyynenä ja rauhallisena. Hän hymyili minulle kuin hän olisi tiennyt kaiken. Tiennyt kaiken tuskan ja surun, mutta tiennnyt myös sen ilon ja rakkauden. Kuin hän olisi jo läpikäynyt kaiken ja tietäisi miten kaikesta voi selvitä.

Vaikka ei hän sitä voinut tietää, vai voiko? Minä en ainakaan silloin tiennyt. En tiennyt että tulisin selviämään kaikesta. Että toden teolla tulisin selviämään ja saisin myös kasvoilleni tuon tyynen hymyn. Silmiini tuon rauhan ja sieluuni sen rakkauden mitä niin kipeästi kaipasin. Miten olisinkaan voinut tietää, sillä matkani oli silloin vasta alussa. Se oli ensimmäinen kerta kun itkin itseni vuoksi, sen vuoksi mitä olin kokenut. Ja sen vuoksi mitä tulisin vielä kokemaan. Sillä tuo neljävuotias siellä rappusilla kantoi jo sitä suurta salaisuutta, sitä kaiken pahan alkua. Sitä kamalaa muistoa. Hän tulisi kantamaan vielä lisää taakkoja, mitä se aikuinen minä siinä vieressä jo tiesi. Ja minä olin niin pahoillani.

Tunne myötätunnosta oli suurta. Ennenkokematonta ja ennenkuulumatonta. En ollut koskaan saanut kokea myötätuntoa, enkä koskaan ollut ajatellut sitä näin konkreettisesti.

Sillä se aikuinen siinä vieressä, harmailla rappusilla, oli myös ainut aikuinen joka niin suurella rakkaudella sitä lasta halasi. Että kukaan tässä maailmassa ei hänelle niin suurta rakkautta voinut antaa, ei kukaan muu kuin minä. Minä itse.

Lähdin terapiasta hämmentyneenä. Mutta joku toivo oli minussa herännyt. Joku pieni valonsäie joka halkaisi sydämeni ja osui pieneen kohtaan sydämen pohjalle. Kuulin mielessäni lapsen äänen: –minä haluan pupun! Minä haluan pupun!

Kysyin millaisen pupun sinä haluaisit? – Sellaisen todella pehmoisen, ja sen raajat on sellaiset veltot, ja sen korvat on suuret ja suloiset! Tahtoo kainaloon! MINÄ HALUAN!

Traumaselviytyjä Sisäinen lapsi

Ja niin kävelin terapiasta suoraan lähimpään lelukauppaan ja siellä se nökötti, monen muun kaltaisensa kanssa, mutta vain yksi erityinen. Ei millään tavalla näyttänyt muita erikoisemmalta ulospäin, mutta minä näin, tuo se on. Ja vein pupun kotiin. Ja vielä tänäkin päivänä minä nukun pupuliini tyynylläni, melkein viisi vuotta tuosta tapahtuneesta kuluneena.

Trauman aiheuttamien ajatusmallien uudelleenohjelmointi

Traumaselviytyjä (2)


Löysin vanhan runoni jonka olen kirjoittanut. Tässä kiteytyy käytännössä koko silloinen ajatusmaailmani. Muistoja tulvi päivästä toiseen, enkä olisi halunnut enää muistaa yhtään lisää. Koin niin, että kun unohdin, oli ”puolustajat” tehneet tehtävänsä, eli minun mieleni oli suojellut silloin minua. Elämäni tuntui unelta, kaoottiselta painajaiselta josta herääminen aloitti vain saman pahan kierteen uudestaan.

”Hautusmaalta se valuu” kuvasi äitini muistoja. Tuntui välillä, että en olisi saanut muistaa, että äiti jotenkin olisi halunnut sen estää, ja välillä toisinpäin, että äiti olisi halunnut minun jotain muistavan. Pentagrammi pihakoivussa oli selkeä näky, selkeä viesti että en saa puhua. Muistan yhä tuon tilanteen. Olisin halunnut puhua miehelleni kamalasta takaumasta ja kun keräsin ääneni ja itseni kokoon vihdoin puhuakseni. Avasin silmät, katsoin ulos ja olin aloittamassa lausetta kun näin pihakoivun oksien muodostavan pentagrammin. Se oli jostain syystä muodostunut merkiksi olla hiljaa. Tässä kirjoituksessa kerron näistä tilanteista lisää.

Tuo aika oli vaikeaa. Muistan sen ajan vain mustana, raskaana öljynä missä uin. Päivästä toiseen, yöstä toiseen. Sillä hereillä olo aikani sain takaumia, työskentelin unohtaakseni ja toisaalta työskentelin niitä käsitelläkseni. Öisin näin painajaisia, kamalia painajaisia missä koko ajan taistelin elääkseni, taistelin läheisteni puolesta. Juoksin joka yö jotain karkuun ja joka yö todistin jotain traumaattista. Koko vuorokauteni koostui siis näistä asioista. Kehoni ei varmasti ollut hetkeäkään palautuneessa tilassa!

Olen myöhemmin miettinyt sitä, mitä tämä kaikki on keholleni oikeasti tarkoittanut. Pelkkää ylivireystilaa, taistele ja pakene. Vuorokausi toisensa jälkeen stressiä ja suuria negatiivisia tunteita kehossa. On suorastaan ihme, ettei kroppani tehnyt suurempaa tilttiä, sillä mahdollisuudet siihen olisi ehdottomasti ollut. Stressin vaikutus kehoon ja mieleen on suuri, ja minä en sitä silloin ajatellut ollenkaan. Pidin tilaa jotenkin normaalina, ja ihminen tottuu ja niin sanotusti turtuu millaisiin olosuhteisiin tahansa. Loppujen lopuksi sitä tilaa pitää jo normitilana, eikä osaa ajatella muista vaihtoehtoja, tai ne tuntuu jopa väärältä. Se, että stressin syy on yleensä psykologinen eli meidän ajatus tapahtumista tai tilanteesta, ihmisistä tai mistä vaan, mutta stressin oireet ovat erittäin fyysisiä.

Ymmärsin että mielenrauha on valinta.

Olen tuon lauseen kirjoittanut tänne matkani aikana, ja tuo hämmästyttää minua tänään. Siis se, että olen oivaltanut tuollaisen asian! Huikea oivallus, ehdottomasti, mutta miten suorastaan hassulta se tänään tuntuu. TOTTAKAI mielenrauha on oma valinta! Asiat ei muutu, jollei minun ajatukset muutu. Kun minun ajatukset muuttuu, minun tunnetilat muuttuu ja sitä myötä myös toiminta, näin ollen olen muuttanut koko elämäni.

Traumaselviytyjä Jonna Tähtinen

Itselleni merkittävimmät ajatusmallien muokkaamiseen vaikuttavat tekijät:

  • Pysähtyminen. Se, että pysähdyn miettimään omia ajatusmallejani ja sisäistä puhettani. Se, mitä et tunnista, et voi muuttaa.
  • Sanoittaminen. Se, että kirjoitin asiat ja ajatukseni ylös. Eli juurikin niitä uskomuksia, mitä ajattelin historiani minulle tuoneen. Esimerkiksi ”Minä olen pilalla”-ajatuksen kirjoittaminen herätti. Se satutti niin paljon, että ymmärsin sen muokkaamisen olevan ensiarvoisen tärkeää.
  • Ymmärtäminen. Se, että edellisten vuoksi sain ymmärrystä omille negatiivisille toimintatavoille ja ajatuskierteille.
  • Anteeksiantaminen. Se, että annoin itselleni anteeksi. Itseni ruoskiminen on ollut erittäin, erittäin suurta ja vahingollista. Niin ajatusten kuin tekojenkin osalta.
  • Irtipäästäminen. Henkinen irtipäästö sekä jatkuva työstäminen oman kasvun parissa.
  • Uudelleensanoitus. Minun piti alkaa sanoittamaan uusia ajatusmalleja, sitä kautta sain ne toimintaan ja vasta sitten tunnetasolle. Vasta sitten ne voi alkaa elämään. Aloitin kevyesti puhumalla itselleni kauniimmin. Tein sen ääneen ja yksinäni metsän keskellä. Ääneenpuhumisen koin erittäin tärkeäksi, ajatus pään sisällä on ihan eri asia kuin pään ulkopuolella.

 

Trauma quotes

Kyllä, varmasti oli koodattu minun järjestelmään tuo yllä oleva kirjoitukseni. Minuun oli koodattu puhumattomuus, takaumat, uskomukset, tunteet ja ajatukset. Mutta minä pystyin muuttamaan niitä jokaista! Luomaan uusia, terveellisiä toimintamalleja ja ajatuksia. Luomaan uusia perinteitä ja muistoja, uutta ja terveempää sukupolvea. ”Eivät asiat sinänsä vaivaa meitä, vaan meidän käsityksemme niistä.” Filosofi Epiktetos on sanoittanut asian aika fiksusti.

Ja joka päivä pystyn muokkaamaan ajatusmallejani, ja niin teen, sillä myös se on minun valinta.

-Jonna

 

Luennolla

Alla on kirjoitus ensimmäiseltä luentokeikaltani. Nyt olen jo aika kokenut puhuja ja jännistyskään ei saa minua enää oksentamaan. Olen puhunut sadoille ja taas sadoille ihmisille omaa tarinaani. Auttanut auttajia ja tukenut vertaisia. Ja samalla pienentänyt omaa häpeääni joka kerta puhumalla asiasta ääneen.

Minua hieman sattuu, kun mietin itseäni muutamia vuosia taaksepäin. Ajattelin silloin että kaikki tämä menneisyys mitä minä kannan, on jotenkin häpeällistä ja minua vastaan. Ajattelin että ihmiset ajattelee minun olevan erilainen, hullu ja mielisairas, kun minulla on traumoja. En silloin olisi mitenkään voinut käsittää että tänään, vuonna 2020 minä olen sitä mieltä että nämä ovat minun vahvuus!

En olisi mitenkään voinut käsittää että nämä kaikki asiat olisivatkin vahvuuksiani!

Kyllä, traumoista johtuvat seuraukset ovat kipeitä, vaikeita ja vaikuttavat arkeen ja siksi olen turvautunut apuun. Ja onneksi olen turvautunut, sillä muuten en olisi tässä. Kynnys selviytyä yksin ja olla pyytämättä apua oli erittäin suuri, ja piti mennä todella pohjalle että ymmärsin sen vain vahingoittavan minua lisää. Mitä enemmän sain apua, sitä vähemmän se näkyi arjessani ja tänään oireet ei päivissäni näy. Huolta on itsestä tietenkin pidettävä koko ajan.

Vieläkin kun nousen lavalle puhumaan tarinaani, minun vatsa kääntyy ympäri, mutta ensimmäisen lauseen jälkeen se katoaa ja tiedän tekeväni merkityksellistä työtä. Ja koko koettu elämäni, minun kuljettu matka on saanut minut ymmärtämään elämästä ja itsestäni todella paljon. Minä tiedän miltä tuntuu kun toivo sammuu, tiedän miltä tuntuu kun ainut tunne on suru, tiedän miltä tyhjyys ja merkityksettömyys tuntuu. Tiedän miten vaikeaa on puhua, jakaa ja kertoa, pyytää apua, olla haavoittuva.

Tiedän myös miltä tuntuu olla rohkea! Olla vahva, rakastaa itseään, tuntea uskoa tulevaan, tuntea merkityksellisyyttä ja voimaa. Tiedän miltä tuntuu arvostaa itseään ja hymyillä peilikuvalleen. Miltä tuntuu kun joku sanoo sinulle kaikki nuo upeat sanat, tai mitä tuntuu sanoa ne jollekkin toiselle ja sen nähdä kun hänen silmät syttyy!

traumaselviytyjä2

 

Kirjoitettu 2017

”Huh, että hyperventilointipaniikkikohtaus oli lähellä! Jännitin niin paljon että oksensin aamulla!

Aamu meni muuten ihan hyvin, heräsin ajoissa ja rentouduin aivan yksin kahvikuppini kanssa. Muu perhe nukkui sillä luento oli lauantai aamuna. Kävin koiran kanssa pitkällä lenkillä ja visualisoin tilannetta päässäni. Se oli tietenkin aika haastavaa, koska en ole koskaan samanlaisessa tilanteessa ollut MUTTA, visualisoin sen positiivisuuden kautta. Ajattelin että kerron tarinani ja saan hyvää palautetta. En lähtenyt edes sille linjalle että alkaisin änkyttää ja unohtaisin sanat tai muuta negatiivista. Kävin päässäni läpi miten kerron asiat ja että lopputulos olisi hyvä. Sen jälkeen söin aamupalan ja olin valmiina. Jännittynyt mutta innoissani.

Luento oli luokkahuoneessa ja ihmisiä oli paljon, en laskenut mutta minusta tuntui että heitä oli paljon. Ainakin parikymmentä? Terapeuttini esitteli itsensä ja sen jälkeen kertoi että luennolla olevat ihmiset ovat terapeutteja, psykiatreja ja psykiatrisia sairaanhoitajia jne.. Tässä kohtaa sydämeni jätti ainakin yhden iskun väliin =) Sen jälkeen hän pyysi minua kertomaan tarinani.

Tarinani kerrottuani he saivat kysellä minulta kaikenlaista. Kysymyksiä tulikin laajasti, lääkityksestäni, lapsuudestani tarkentavia kysymyksiä ja traumanpurkumenetelmistämme terapeuttini kanssa. Lopuksi kerroin miten minulla menee tällä hetkellä. Vastaanotto oli kyllä ihana ja minulle jäi todella hyvä mieli. Osa heistä tuli lopuksi kiittämään minua henkilökohtaisesti rohkeudestani ja arvostin sitä todella. Koin tämän tilanteen itselleni hyvinkin parantavana, tämä oli ensimmäinen kerta kun kerroin elämästäni noinkin laajasti aivan ulkopuolisille, tuntemattomille ihmisille.

Haluan auttaa, tämä bloginikin* on vain sitä varten että jos edes yksi ihminen kokee saaneensa tästä apua, olen onnistunut. Sen takia halusin mennä tuonne luennolle kertomaan, jos se voisi jotain toista auttaa se olisi minulle tärkeintä. Ja näin haluan ajatella, sillä niinkuin tämä blogi, niinkuin se luento, varmaa vastausta en varmasti koskaan saa, mutta usko siihen että autoin, riittää ❤

Ja juu, kyllä, olin edellisenä iltana pelännyt juuri niitä kaikkia asioita eli että unohdan mitä olin puhumassa, alkaisin änkyttää, alkaisin itkemään,  hikoilisin niin että se sotkisi meikkini ja KAIKKEA mahdollista taivaan ja maan välillä. Suurin pelkoni oli että jännitykseltäni lähtisin puhumaan ohi aiheesta ja ajatus karkaisi kokonaan. Mieheni rauhoitteli minua ja sitten oivalsin, ehkä negatiivinen ajatteluni saisikin kaiken juuri menemään metsään. Positiivisella ajattelulla tuskin olisi ainakaan negatiivisia vaikutuksia.”

*Tämä kirjoitus oli julkaistu vanhalla blogipohjallani joka on sittemmin poistettu

IMG_20180509_072932

Mielen hyvinvoinnin rutiinit

Minä olen kokeillut kaikenlaisia aamurutiineja viimeisien vuosien aikana. Etsien itselleni sopivaa ja toimivaa hyvinvoinnin rutiinia joka on minunlainen. Kaikenlaista on kokeiltu kylmäsuihkuista morning pages- kokeiluihin. Viimeisimpänä pitkään mietitty meditaatiorutiini. Minulle toimii parhaiten haasteet ja olenkin ottanut monta aamurutiinia käyttöön haastamalla itseni kokeilemaan jotain uutta tietyn ajan. Aamumeditointiin otinkin haasteen kokeilla lisätä meditointia minuutilla joka viikko ja loppuvuodesta meditoisin lähemmäs tunnin!

Aamut määrittää päiväni joista rakentuu koko elämäni.

Viime kesänä otin kylmäsuihkun ja Wim Hoff- metodin kokeiluun haastamalla itseni kuukaudeksi aamuisin jääkylmään suihkuun. Haaste osui onneksi heinäkuulle joka oli kuumin vuosiin! Se oli erittäin herättävä kokeilu myös konkreettisesti. Nimittäin kun aamulla ensimmäisenä menet jääkylmään suihkuun on herätys taattu. Ongelmana oli se, että välillä vilu jäi sinne luihin ja ytimiin niin, että piti villasukat jalassa olla puolet päivästä. No, hyvää siinä oli se, että se oli iholle erittäin hyväksi. Iho tuntui kostealta ja näytti jotenkin kuulaammalta. No, sitä kokeilua kesti vain kuukauden ja se rutiini jäi viimeistään syksyn pimeyteen ja kylmyyteen.

Kaikki oman kasvun rutiinit ovat kiehtoneet minua. Samoin keholliset liikuttelut. Olen aamuisin kokeillut kaikenlaista nettijoogasta erilaisiin kehonpainotreeneihin. Ainut mikä on jäänyt on aamulenkki. Sen olen nyt pitänyt joka-aamuisena rutiinina kolmatta vuotta ja se on se, mitä oikeasti rakastan aamuissani!

Aamurutiini Jonna Tähtinen

Käyn aamulenkillä niin tuulessa, tuiskussa kuin räntäsateessa, kotona ja reissussa. Ja vaikka aamuihminen olenkin, en aina ilosta hyppien pomppaa sängystä ja lähde esimerkiksi joulukuussa tai näin tammikuussa kuuden aikaan lenkille. Kyllä se on välillä tahdonvoimaa vaatinut, mutta se on jo niin sisäistetty, niin vahva rutiini, etten enää osaa olla lähtemättä. Jos en mene, on minulla tunkkainen ja sellainen olo kuin en olisi koko päivään vielä herännytkään!

Muita juttuja mitä aamuihini olen tuonut on esimerkiksi mielialapäiväkirja. Siihen  kirjoitan samalla asiat mistä olen kiitollinen tänään. Saatan välillä laittaa to do- listaa myös sinne, pointtina enemmän sellainen ”tänään tärkeää”-ajatus. Tiedän mihin fokusoitua tämän päivän aikana, kun on tehnyt jotain listaa itselleen. Pidän sen lyhyenä, maksimissaan kolme asiaa, muuten voi tulla sellainen ”kiiremoodi” päälle.

Olen kirjoittanut päiväkirjaa, olen tehnyt tehtäviä, olen lukenut kirjoja ja blokittanut aikani aamuissa erilaisiin tehtäviin. Olen meditoinut 5 minuuttia ja 30 minuuttia ja olen ollut tehokas ja vähemmän tehokas. Mutta nyt olen oppinut sen että minun hyvän mielen hyvinvointi rutiinit on pidettä simppelinä ja kevyenä, ei missään nimessä tuntikausien tekemistä ja suorittamista.

Sillä jos jollain tapat hyvinvointisi, se on se, että teet kaikesta siihen liittyvästä suorittamista! Been there, done that, voin kertoa. Älä tee sitä virhettä, vaan ota muutama asia millä päivittäin ylläpidät omaa mielen hyvinvointia ja etsi ne sellaiset minkä tekemisestä myös nautit.

syys19 (28)

Ja muista myös huomioida ne pahoinvoinnin rutiinit, eli ne jutut mitkä ei edistä hyvinvointiasi, vaan jarruttaa tai vie taaksepäin. Minulla ne oli tv:n katselu aamuisin, sähköpostien tai somen tuijotus, kotoa lähtö ilman aamupalaa, muutama mainitakseni.

Onko sinulla pahoinvoinnin rutiineja?

Kun tunnistat omat huonot rutiinit, on helpompi miettiä joku juttu mikä vie eteenpäin. Mikä se sitten kenelläkin on ja miten aamuistaan kokee parhaimman hyödyn saavansa, on jokaisen henkilökohtainen oivallus. Mutta mikään ei muutu ellei pysähdy pohtimaan mitä se on nyt, ja mihin haluaa mennä.

Niin ja se aamumeditaatio, se on minulla maksimissaan kymmenen minuttia, ei yhtään sen yli tai siitä tulee liian vaikea ottaa käyttöön arjen aamuihin! Mitä teen sellaisella aamurutiinilla joka vie liikaa aikaa, stressaa jäädessään tekemättä ja sen lisäksi kokisin huonoa omaatuntoa? Ei mitään järkeä!

Ihania aamuja sinulle! -Jonna