Luennolla

Alla on kirjoitus ensimmäiseltä luentokeikaltani. Nyt olen jo aika kokenut puhuja ja jännistyskään ei saa minua enää oksentamaan. Olen puhunut sadoille ja taas sadoille ihmisille omaa tarinaani. Auttanut auttajia ja tukenut vertaisia. Ja samalla pienentänyt omaa häpeääni joka kerta puhumalla asiasta ääneen.

Minua hieman sattuu, kun mietin itseäni muutamia vuosia taaksepäin. Ajattelin silloin että kaikki tämä menneisyys mitä minä kannan, on jotenkin häpeällistä ja minua vastaan. Ajattelin että ihmiset ajattelee minun olevan erilainen, hullu ja mielisairas, kun minulla on traumoja. En silloin olisi mitenkään voinut käsittää että tänään, vuonna 2020 minä olen sitä mieltä että nämä ovat minun vahvuus!

En olisi mitenkään voinut käsittää että nämä kaikki asiat olisivatkin vahvuuksiani!

Kyllä, traumoista johtuvat seuraukset ovat kipeitä, vaikeita ja vaikuttavat arkeen ja siksi olen turvautunut apuun. Ja onneksi olen turvautunut, sillä muuten en olisi tässä. Kynnys selviytyä yksin ja olla pyytämättä apua oli erittäin suuri, ja piti mennä todella pohjalle että ymmärsin sen vain vahingoittavan minua lisää. Mitä enemmän sain apua, sitä vähemmän se näkyi arjessani ja tänään oireet ei päivissäni näy. Huolta on itsestä tietenkin pidettävä koko ajan.

Vieläkin kun nousen lavalle puhumaan tarinaani, minun vatsa kääntyy ympäri, mutta ensimmäisen lauseen jälkeen se katoaa ja tiedän tekeväni merkityksellistä työtä. Ja koko koettu elämäni, minun kuljettu matka on saanut minut ymmärtämään elämästä ja itsestäni todella paljon. Minä tiedän miltä tuntuu kun toivo sammuu, tiedän miltä tuntuu kun ainut tunne on suru, tiedän miltä tyhjyys ja merkityksettömyys tuntuu. Tiedän miten vaikeaa on puhua, jakaa ja kertoa, pyytää apua, olla haavoittuva.

Tiedän myös miltä tuntuu olla rohkea! Olla vahva, rakastaa itseään, tuntea uskoa tulevaan, tuntea merkityksellisyyttä ja voimaa. Tiedän miltä tuntuu arvostaa itseään ja hymyillä peilikuvalleen. Miltä tuntuu kun joku sanoo sinulle kaikki nuo upeat sanat, tai mitä tuntuu sanoa ne jollekkin toiselle ja sen nähdä kun hänen silmät syttyy!

traumaselviytyjä2

 

Kirjoitettu 2017

”Huh, että hyperventilointipaniikkikohtaus oli lähellä! Jännitin niin paljon että oksensin aamulla!

Aamu meni muuten ihan hyvin, heräsin ajoissa ja rentouduin aivan yksin kahvikuppini kanssa. Muu perhe nukkui sillä luento oli lauantai aamuna. Kävin koiran kanssa pitkällä lenkillä ja visualisoin tilannetta päässäni. Se oli tietenkin aika haastavaa, koska en ole koskaan samanlaisessa tilanteessa ollut MUTTA, visualisoin sen positiivisuuden kautta. Ajattelin että kerron tarinani ja saan hyvää palautetta. En lähtenyt edes sille linjalle että alkaisin änkyttää ja unohtaisin sanat tai muuta negatiivista. Kävin päässäni läpi miten kerron asiat ja että lopputulos olisi hyvä. Sen jälkeen söin aamupalan ja olin valmiina. Jännittynyt mutta innoissani.

Luento oli luokkahuoneessa ja ihmisiä oli paljon, en laskenut mutta minusta tuntui että heitä oli paljon. Ainakin parikymmentä? Terapeuttini esitteli itsensä ja sen jälkeen kertoi että luennolla olevat ihmiset ovat terapeutteja, psykiatreja ja psykiatrisia sairaanhoitajia jne.. Tässä kohtaa sydämeni jätti ainakin yhden iskun väliin =) Sen jälkeen hän pyysi minua kertomaan tarinani.

Tarinani kerrottuani he saivat kysellä minulta kaikenlaista. Kysymyksiä tulikin laajasti, lääkityksestäni, lapsuudestani tarkentavia kysymyksiä ja traumanpurkumenetelmistämme terapeuttini kanssa. Lopuksi kerroin miten minulla menee tällä hetkellä. Vastaanotto oli kyllä ihana ja minulle jäi todella hyvä mieli. Osa heistä tuli lopuksi kiittämään minua henkilökohtaisesti rohkeudestani ja arvostin sitä todella. Koin tämän tilanteen itselleni hyvinkin parantavana, tämä oli ensimmäinen kerta kun kerroin elämästäni noinkin laajasti aivan ulkopuolisille, tuntemattomille ihmisille.

Haluan auttaa, tämä bloginikin* on vain sitä varten että jos edes yksi ihminen kokee saaneensa tästä apua, olen onnistunut. Sen takia halusin mennä tuonne luennolle kertomaan, jos se voisi jotain toista auttaa se olisi minulle tärkeintä. Ja näin haluan ajatella, sillä niinkuin tämä blogi, niinkuin se luento, varmaa vastausta en varmasti koskaan saa, mutta usko siihen että autoin, riittää ❤

Ja juu, kyllä, olin edellisenä iltana pelännyt juuri niitä kaikkia asioita eli että unohdan mitä olin puhumassa, alkaisin änkyttää, alkaisin itkemään,  hikoilisin niin että se sotkisi meikkini ja KAIKKEA mahdollista taivaan ja maan välillä. Suurin pelkoni oli että jännitykseltäni lähtisin puhumaan ohi aiheesta ja ajatus karkaisi kokonaan. Mieheni rauhoitteli minua ja sitten oivalsin, ehkä negatiivinen ajatteluni saisikin kaiken juuri menemään metsään. Positiivisella ajattelulla tuskin olisi ainakaan negatiivisia vaikutuksia.”

*Tämä kirjoitus oli julkaistu vanhalla blogipohjallani joka on sittemmin poistettu

IMG_20180509_072932

Tekijä: Jonna

Löydät minut myös instagramista @jonnatahtinen 🌿 Mielen hyvinvoinnin rutiinit 🌿Hyvinvointi/Trauma Luennoitsija 🌿Missiona mielenterveys #Jonnanaamulenkki instagram stooreissa joka päivä

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s