Hyvinvoinnin lisääminen arkeen

Olen huomannut että on paljon pieniä asioita omassa arjessa, jolla joko vahvistan tai heikennän omaa hyvinvointia ja mielenterveyttä. Jokaisella niillä on oma, erittäin tärkeä merkitys suuremmassa kokonaisuudessa ja kaikilla niillä on yksittäinkin väliä. Mutta vaikka joku osa-alue joskus hetkellisesti sakkaisikin, on siellä muutama perusasia minkä olisi ehdottomasti hyvä olla kunnossa, että pysyy vielä toimintakykyisenä, kuten esimerkiksi uni.

Oma hyvinvointi on ykkösprioriteetti!

Tärkein päätös minkä olen elämässäni tehnyt on selkeästi se, että laitoin oman hyvinvointini numero ykköseksi. Kaikki muu tulee vasta sen jälkeen, aivan kaikki. Uskon nimittäin että kaikkien ympärillänikin olevien ihmisten hyvinvointi paranee, mitä paremmin minä voin. Vanha vertaus siihen, miten lentokoneessa laitat happimaskin ensin itsellesi ja vasta sitten läheisillesi pätee tähän oikein hyvin. On vaikea auttaa muita jos oma happi on loppunut.

Tämän päätöksen tekeminen on tuonut välillä eteeni vaikeitakin valintoja. Joitain ystäviä ei vaan ehdi tapaamaan tai joutuu joillekkin todella kivoille jutuille sanomaan ei. Mutta se on lisännyt omaa kokonaisvaltaista hyvinvointiani niin paljon etten kadu mitään.

Hyvinvointiluennoitsija

Olen oppinut sanomaan ei

Ei sana on vaikea, varsinkin ihmiselle joka on oppinut miellyttämään. Ajatus siitä, että minusta ei pidetä, tai minut hylätään jos joudun joskus sanomaan ei, on ollut väärä. Minun ei tarvitse edes selitellä miksi minun on johonkin vedettävä raja. Rajojen veto on erittäin tärkeää omaa hyvinvointia ajatellen. Kannattaa oikeasti käyttää hieman aikaa miettiäkseen mitä juttuja on tehnyt joidenkin muiden toiveesta, eikä omasta halusta. Saatat jopa uupua sanoessa kaikille pyynnöille aina joo. Täytyy osata sanoa EI, sillä minun hyvinvointi on minun ykkösprioriteetti.

Olen oppinut sanomaan kyllä

Nimittäin niille asioille mitkä vahvistavat ja tasapainottavat mielenterveyttäni. Aamulenkit ja terveelliset ruokailut kun ei aina ole se asia mitä eniten maailmassa haluaisin tehdä. Sillon kun vettä sataa kaatamalla ja on pimeää, ei peiton alta aamulenkille lähtö houkuta. Tai kun tekisi mieli syödä vain rasvaa suolaa tai sokeria. Kyllä sen kaikki tietää miten hyviä ne hampparit ja pizzat on, mutta onko niiden syöminen päivittäin järkevää niin ei. Herkuttelu kuuluu kyllä elämääni enkä varsinaisesti kiellä lautaseltani mitään, mutta tiedostan mitkä valinnat on fiksuja ja energiaa antavia ja mitkä ei. Mutta kaikissa näissä tilanteissa tiedän milloin pitää sanoa kyllä. Nimittäin itsekuri ei aina ole negatiivista, vaan joissain tapauksissa se onkin rakkautta itseään kohtaan, kun tietää että ne lisää hyvinvointia. Aamulenkit kyllä, rentoutuminen kyllä, lukeminen kyllä, ilman puhelinta iltaisin kyllä, juoksulenkit kyllä..

Itsekuri voi olla myös rakkautta itseään kohtaan

Silloin alkuun minä tein selväksi itselleni mitä hyvinvointi minulle tarkoittaa ja sen jälkeen mietin mitä pitää muuttaa, mitä pitää poistaa ja mitä pitää lisätä elämääni että hyvinvointini lisääntyisi. Kaikki oli oikeastaan vain pieniä arjen valintoja. Joista tuli todella suuri kokonaisuus. Näillä pienillä valinnoilla muutin koko elämäni! Ja koska kyse on niin pienistä asioista, uskon että jokainen pystyy siihen jos minäkin pystyin.

Jonna Tähtinen hyvinvointi

Mitä kokonaisvaltainen hyvinvointi minulle tarkoittaa?

Tämän voi tehdä vaikka kirjoitustehtävänä, miksei piirrelen jos se on se oma juttu. Kirjoittaminen on se minun juttu, joten kirjoitin paperille tuon kysymyksen, mitä kokonaisvaltainen hyvinvointi minulle tarkoittaa. Otin tähän aikaa, mietin millaisiet ihmiset mielestäni ovat hyvinvoivia ja elämäniloisia, miltä ne näyttää ja mitä ne tekee, millaisia valintoja he arjessaan kohtaavat. Mietin sellaista tilannetta missä minulla ei olisi mitään rajoitteita, ei ajallisia tai rahallisia, mitä asioita itse tekisin oman hyvinvointini vuoksi.

Sitten käänsin paperin ja kirjoitin toiselle puolelle mitä minun pitäisi tehdä eri tavalla tämänhetkisessä arjessani jotta tuo toiselle puolelle kirjoitettu teksti olisi totta minulle nyt. Sen jälkeen minulla olikin lista asioista

  • mitä lisätä arkeeni että hyvinvointini lisääntyy.
  • millaisia huonoja rutiineita pitää poistaa joka päiväisessä tekemisessäni.
  • mitä asioita pitää muuttaa tai hiukan modata, että ne palvelee paremmin minun hyvinvointia.

Varsinkin nyt on monella aikaa miettiä omaa hyvinvointiaan ja sen merkitystä. Uskon että rutiinien merkitys korostuu nyt entistä enemmän. Ulkoilma ja luonnon merkitys on nyt suurempi kuin koskaan aikanamme. Vaikka tämän hetkinen tilanne maailmassa on meidän kaikkien mieltä järkyttänyt, on tässä myös hopeareunus. Nyt meillä on aikaa itselle ja sille ydin lähipiirille. Meitä kaikkia tämä tulee koskettamaan tavalla tai toisella, pidetään siis huolta toisistamme ja varsinkin itsestämme.

Hyvinvointi

 

Toivon voimia jokaiselle tähän hetkeen!

Iloa ja valoa – Jonna

 

 

Apua ahdistukseen

Ahdistus. Se kun rintaa puristaa ja sykkeet hakkaa ihan toisissa sfääreissä. Joku selittämätön kauhu iskee koko kehoon? Ja kaiken lisäksi et edes tiedä miksi?

Tiesitkö että keho ei erota tapahtuuko joku tilanne oikeasti ja aidosti sinulle juuri tässä hetkessä vai oletko kuvitellut sen? Sinun mielikuvituksella on sellainen voima, että koko kehosi elää tasan sitä, mitä sinun aivoissa tapahtuu. Se on ollut itselle aika pysäyttävää tajuta. Sillä olen stressannut kehoani niin monta kertaa huolehtimalla jostain turhanpäiväisistä asioista. Mutta aina meidän ei edes tarvitse aktivoida mielikuvitustamme, kun olemme jo stressitilanteessa ja ahdistuneita.

Apua ahdistukseen : Hengitystekniikat

Ensimmäinen kaikista konkreettisin keino on minulle ollut hengitystekniikat. Se on kaikista nopein ja helpoin keino ahdistuksen helpottamiseksi. Yksi vaihtoehto on viedä toinen käsi rintakehälle ja toinen vatsan alueelle, navan seutuville ja yrittää hengittää niin, että saisi molemmat kädet sisäänhengityksellä nousemaan ja uloshengityksellä laskemaan. Kannattaa sulkea silmät ja keskittyä vain molempien käsien huomioimiseen. Tällä hengityksellä aktivoit pallean, joka on kehomme ainut lihas joka vaikuttaa suoraan parasympaattiseen hermostoon. Pallea nimittäin tunnistaa tunteemme ja jännittyy ahdistuksessa tai stressitilanteessa, jolloin hengitystiheytemme nopeutuu ja muuttuu pinnalliseksi. Pitkät ja syvät sisään- ja uloshengitykset aktivoivat siis parasympaattisen hermoston joka rauhoittaa ja rentouttaa kehoa.

Toinen hyväksi havaittu hengitystekniikka ahdistukseen on niin sanottu box breathing. Laatikkohengityksessä mielikuvittelet eteesi laatikon ja alat hengitellä sen seinien mukaan. Ensin syvä sisäänhengitys (laatikon ylin reuna) Sen jälkeen samanpituinen hengityksenpidätys (laatikon oikea reuna) Sen jälkeen yhtä pitkä uloshengitys (laatikon alin reuna) ja lopuksi hengityksen pidätys (laatikon vasen reuna). Jatka tätä muutaman minuutin ajan. Kun harjaannut voit pidentää seinien pituutta ja harjoituksen kestoa. Alkuun tämä on hieman hankala tekniikka, mutta erittäin toimiva. Box breathing -tekniikasta löytyy paljon ohjeita esimerkiksi youtubesta.

Kolmas ja nopein, hengitä syvään sisään ja tyhjennä keuhkot täysin tyhjäksi. Pyri pitämään joka kerta uloshengitys pidempänä kuin sisäänhengitys. Nopea ja tehokas tekniikka eikä vaadi liikaa miettimistä, sopii akuuttiin ahdistuskohtaukseen.

IMG_20190130_114432_515

Apua ahdistukseen: Mindfulness ja kehoskannaus

Tämä tekniikka on sellainen mitä käytän usein arjessa, vaikka minua ei ahdistaisikaan. Sillä tämä tekniikka rentouttaa, lisää keskittymiskykyäni ja tekee mielen jotenkin freesimmäksi. Menen usein makuulleni tämän tehdäkseni mutta tämä onnistuu vaikka bussissa oikein hyvin ja sekin on testattu! Teen tämän jos minun pitää siirtyä tilanteesta toiseen ja pitää jotenkin nollata ajatukset ja tunteet, teen myös jos olen todella väsynyt ja pitäisi saada hiukan lisää virtaa jaksaa iltapäivä (esim. töissä tauolla). Aina jos mahdollista, teen tämän ohjatusti, sillä mieleni on hyvin liikkuvaista sorttia joten on helpompi seurata ohjeita kuin yrittää itse pitää mieli kurissa. Koska ohjattuna se on helpoin, annan myös sinulle linkin tähän harjoitukseen. Ota siis hyvä asento ja suosittelen laittamaan kuulokkeet korville, ainakin jos istut siellä bussissa. Kehoskannaus harjoitukseen tästä.

Apua ahdistukseen: Metsä

Muistan kun erään kerran soitin lääkärille aikaa ja itkin aivan holtittomasti kun olin niin ahdistunut, masentunut ja peloissani. Hoitaja sanoi että kannattaa kävellä ulkona, edes talon ympäri. Ja meinasin pyörtyä kun suututti niin paljon! Tuntui jotenkin niin käsittämättömän pahalta, että hän ehdotti minulle sitä, kun en kyennyt siinä vaiheessa tekemään yhtään mitään, siis ulosmeno tuntui suurimmalta saavutukselta koskaan! Mutta, tässä on hyvä pointti, se ei vaan oikein tahdo toimia enää tuossa tilanteessa. Ennaltaehkäisevänä se toimii erittäin hyvin! Itse olen huomannut että mitä suurempi ja hiljaisempi metsä, sitä toimivampi lopputulos. Ja kun ei sinne metsään tarvitse mennä tekemään mitään liikuntasuoritusta, vaan pelkkä kannonnokassa istuminenkin jo riittää laskemaan ahdistusta. Ja itseasiassa myös verenpainetta ja stressitasoja yleisesti. Suomen metsillä on tutkittuja terveysvaikutuksia jotka ei tosiaan ole mitään enkelipölyä.

Jonna (15)

Apua ahdistukseen: Huolivartti

Jos ahdistaa usein ja pyörittelet päässäsi kaikenlaisia murheellisia teorioita tulevaisuudesta tai mietit menneisyyden harmeja on tämä toimiva keino. Tämän voi titeuttaa vaikka jonkun läheisen kanssa jos se on molemmille ok. Siitä olenkin kirjoittanut jo tänne. Toimii siis myös paperille kirjoitettuna tai niin sanotulle huolinukelle kerrottuna. Tämä on kokeilemisen arvoinen, itselle se toimi mutta jos tekniikka lisää huolia niin sitten ota käyttöön joku muu tekniikka.

Apua ahdistukseen: Mielikuvaharjoitukset

Tämä on sellainen mitä olen kokeillut öisin, silloin kun en halua nousta sängystä, mutta en saa unta. Unettomuuden syynä on silloin usein se, että pääni on täynnä ajatuksia ja murheita. Mielikuvittelen käteeni pallon, sellaisen kindermunasta löytyvän muovipallon ja laitan päähäni tulevan huoliajatuksen sinne, sen jälkeen se nousee makuuhuoneen kattoon odottamaan aamua. Teen samoin seuraavalle päähäni tulevalle ajatukselle ja sekin nousee kattoon, toistan tätä niin kauan että pääni on tyhjä kaikista huolista. Ja voin kertoa joskus katto on aivan täynnä näitä palloja jotka kelluvat siellä odottaen huomista aamua. Sieltä minulla olisi ne aamulla mahdollisuus kerätä ja käsitellä, mutta koskaan minun ei ole aamulla niitä tarvinnut sieltä keräillä, vaan ne on kyllä sen yön aikana sieltä kadonneet. Tekniikkana haastava mutta toimiva. Haastava siksi, että ajatuksiin ei pitäisi jäädä kiinni, vaan ne pitäisi suoraan laittaa siihen palloon ja nostaa ylös. Joskus ajatukset vaan on niin mielenkiintoisia (tai niin kauheita!!) etten pääse ajatuksesta millään irti. Haasteena siis se, että jäät joka ajatusta pohtimaan ja hautomaan ja olet taas lähtöpisteessä.

Tässä siis muutamia tekniikoita ahdistukseen taltuttamiseen minulta, jos sinulla on jotain omia tekniikoita mitä olet kokenut toimiviksi, jakaisitko ne kommenteissa niin saadaan lisää vinkkejä ja apua ahdistukseen. ❤

Jonna

 

 

Kriisitilanne

Olipa kerran kaksi ihmistä,aivan erilaisista taustoista. He kohtaavat kamalan tapahtuman kautta, kriisitilanteen. He ovat aivan eri ääripäistä. Toiselta on viety rakkain ihminen henkirikoksen uhrina ja toisen lähipiiristä löytyy tekijä. Jos tämä menisi kuten elämässä, eikä kuten elokuvissa heitä yhdistäisi luultavasti vain viha ja katkeruus, ehkäpä vain tekijän tuntenutta kohtaan. Mutta tässä kamalassa tilanteessa he löytävätkin lohtua toisistaan.

Shokkivaiheessa yhteydenpito on helppoa ja melkein päivittäistä. Molemmat saa vertaistukea ja lohtua toisiltaan. Toinen ateisti, toinen uskovainen, mutta molemmat kriisissä.

IMG_20180918_071726

Käsittelyvaiheessa molemmat keskittyy itseensä, oman elämän jatkamiseen. Yhteydenpito harvenee muttei lopu. On tärkeää keskustella jonkun kanssa joka jollain tasolla ymmärtää mitä käydään läpi. Yksinhän tämän asian kanssa molemmat silti on. Jollain tavalla toinen oli aina elämän eri tilanteissa uhriutunut ”minä käyn tätä yksin läpi ja kukaan ei ymmärrä minua” Mutta asia on juurikin näin, sillä kaikki asiat käydään yksin läpi. Vaikka vertaistukiryhmässä olisi joku joka on käynyt tasan saman asian läpi, hän ei koskaan voi täysin ymmärtää sinua. Jokaisen ihmisen todellisuus on erilainen ja jokainen asia menee ihmisestä läpi aina eritavalla.

Uudelleenohjautumisvaiheessa molemmat ajattelee toisiaan muttei kuitenkaan ota yhteyttä. Toinen pelkää että shokkivaiheen jälkeinen tila on tuonut ymmärryksen asiaa kohtaan. Entä jos hän ajatteleekin että olen ”väärällä puolella”, Mitähän heille kuuluu, miten asiat on edenneet?

Kun vihdoin tulee uskallus ensin laittaa viestiä ja sitten soittaa, on se kuin olisi soittanut vanhalle ystävälle. Helpotus on molemmille suuri ja on ihanaa jutella. Kaikista hienointa on huomata että kun oli kuljettu risteyksessä toisia kohti, niin matkaa olikin jatkettu ennemmin yhteen suuntaan kuin eri suuntaan. Molemmat oli kohdanneet niin järkyttävän tapahtuman, ettei eläminen enää sen jälkeen ollut mahdollista samalla tavalla kuin tähän asti.

Molemmat oli kokeneet sen että hädässä ystävä tunnetaan. Kaikki ei todellakaan jääneet heidän elämiin enää tapahtuman jälkeen, porukka harveni, mutta rivit tiivistyi. Luonnosta löytyi molemmille rauhaa ja turvaa, asiat näki nyt eri tavalla. Tähtitaivas, auringonlasku, aamukasteinen hämähäkinseitti.. kaikki pienet asiat saivat suuren merkityksen. Kaikki näytti erilaiselta. Oli vahvasti ”ennen” ja ”jälkeen”. Kummankaan usko ei muuttunut, asioita nähtiin silti hiukan samalla tavalla.

Ja olipa tämä Jumalan tai kohtalon johdatus, tälläkin tapahtumalla oli jokin tarkoitus.

IMG_20180916_081206

#tapahtuitosielämässä

Mielenterveyskuntoutuja naapurissa

Muistan kun ensimmäisiä kertoja aloin julkisesti puhumaan historiastani, se tuntui pelottavalta ja lamannuin monesti pitkäksi aikaa juttujen jälkeen. Pelkäsin eniten muiden suhtautumista minuun sen jälkeen. Pelkäsin että minut jotenkin ”uudelleen arvioidaan”, ystävät ja tuttavat miettisivätkin, että haluavatko tälläistä ihmistä lähipiiriinsä. Pelkäsin asian vaikeuttavan työnhakuani ja tulevaisuuttani yleisesti.

Ajattelin että naapurit ei enää tervehtisi minua ja uudet tuttavuudet ei haluaisi enää tuntea minua. Suomessa tehty tutkimus osoittaa että 29% ihmisistä ei haluaisi mielenterveyskuntoutujaa naapurikseen. Se laittoi minut miettimään. 29% suomalaisista ihmisistä ei haluaisi minua naapurikseen? Se sai minut ymmärtämään, miten paljon leimautumista mielenterveys asiat tekee yhä. Minä, työssäkäyvä, naimisissa oleva kahden lapsen äiti, joka tervehtii aina naapureitaan ja auttaa naapurin mummoa lumitöissä, en olisikaan haluttu naapuri?

Helmikuu 2020 (23)

Joskus esimerkiksi minusta julkaistun lehtijutun jälkeen saatoin triggeröityä viikoksikin johonkin lamaantumisen tilaan. Pelkäsin niin, että mietin pitäisikö verhot pitää visusti kiinni loppuvuoden. Uskallanko mennä kauppaan vai onko kaupan kassa ehkä lukenut jutun? Ja silti, enemmän kuin mitään, toivoin että toiset saman kokeneet olisivat tarinani lukeneet ja ehkä jopa laittaisivat minulle siitä viestiä. Toivoin että joku lukija olisi voimaantunut tarinastani, hakenut ehkä apua tai löytänyt omasta elämästään kiitollisuuden aiheita.

Mielenterveyskuntoutuja sanan alla on varmasti paljon mielikuvia ja ajatuksia. Mutta jotenkin uskon, että tuskin minä olen se ensimmäinen mielikuva mikä sanasta nousee pintaan. Siksi asioista pitääkin puhua.

Tässä alla, yksi ensimmäisistä julkisista kirjoituksistani mitä olen tehnyt. Silloin kirjoitin vain etunimellä, joten tunsin oloni hieman turvatummaksi. Etunimellä kirjoittaminen oli minulle suuri askel, sillä vaikka halusin sen kokonimelläni tehdä, ajatus oli vielä silloin liian suuri.

Miten minusta tuli ehjä ihminen

”Olen pilalla, mädäntynyt, surkea ja huono ihminen. Kaikki haluavat vain satuttaa minua tai käyttää hyväkseen. Olen turha ja minun kuuluisi kuolla.”
Nämä ajatukset olivat pitkään minulle normaaleja, sillä elin lapsuuteni hyväksikäytön, väkivallan ja alkoholismin uhrina.

Pilattu lapsuus

Tiesin ala-asteikäisenä, millainen perheen kuuluisi olla. Olin kateellinen ystävilleni, sillä heillä oli sellaiset perheet. Olin kateellinen myös siitä, että kavereillani oli muitakin kavereita ja yritin pilata kaikkien välit. Halusin omistaa. Sisälläni oli koko ajan pelko, että minut hylätään. Teini-ikäni oli vielä vaikeampi, draamaa ja pahaa oloa täynnä. Aloin turruttamaan pahaa oloani päihteillä eikä minulla ollut mitään kunnioitusta kehoani kohtaan.

Kukaan ei usko

Yritin joskus varovasti puhua kokemistani asioista, mutta minut kohtasi vaikeneminen. Kukaan ei halunnut kuulla, joten luulin, että minua ei uskottu. Kukaan ei koskaan kysynyt tarkemmin, mitä tarkoitin, ja suoraan en tietenkään voinut puhua. Vielä tänäkin päivänä kohtaan epäuskoa, mutta enää se ei saa suutani vaikenemaan. Minä olen itse kaikkina näinä vuosina käynyt epäuskoni läpi. En se minä voinut olla, se oli unta, se oli joku muu.
Kun tapahtuman aikana nousin kattoon katsomaan tapahtumaa, se en ollut minä. Se oli minun toinen osani. Minä sain katossa olla rauhassa ja turvassa kivulta.

Älä puhu

Minulle opetettiin hyvin pienenä, etten saa puhua. Jos kukaan saisi tietää, millainen perheväkivalta ja alkoholistihelvetti kotini seinien sisäpuolella oli, minut vietäisiin pois. ”Sosiaalitädit tulevat ja vievät sinut pois”, oli äitini suurin opetus lapsuudessani. Äiti turrutti pahaa oloaan alkoholiin ja vieraisiin miehiin, mistä tuli turpaan. Äitini baari-illat olivat minulle pelkkää pelkoa, sillä tiesin jo seuraukset. Aamuisin en tiennyt, oliko asunnossa kukaan enää hengissä.

Mummola

Mummolan puuportailla auringonpaisteessa olin turvassa. Seurasin muurahaisten kulkua portaiden vierustalla, tuvassa mummo keitti minulle puuroa. Jos olisin tuo muurahainen, minulla ei olisi mitään hätää. Voisin ikuisesti asua tässä mummon rappusilla, olisin turvassa. Ruoho tuoksui ja kesäaurinko lämmitti. Lämmin tuulenvire vei ahdistukseni ja pelkoni kauas.

Terapiaan hakeuduin vasta aikuisena. Olin käynyt todella paljon vastoinkäymisiä läpi ja kamelinselkä katkesi. Hakeuduin mieheni avustuksella päivystyksen kautta akuuttihoitoon ja sitä kautta terapiaan. Pelkäsin kaikkea ja itkin koko ajan. Olin sekava ja pelokas. Tiettyjen triggereiden kautta sain järkyttäviä kipukohtauksia takapuoleeni ja tajusin heti, mistä on kyse. Hyväksikäyttötrauma nosti päätään enemmän kuin koskaan ennen. Olin aikaisemminkin jonkun verran oireillut traumasta, mutten koskaan tällä tavalla. Oli aika hoitaa itseni kuntoon.

Terapiani edetessä tein itselleni turvapaikan mielikuvitukseeni. Se oli tietenkin nuo mummolan lämpimät puuportaat. Kun kävin asioita läpi ja alkoi kovasti ahdistaa, vein mieleni sinne. Se oli todella helppoa, sillä mummolan portaat ovat todella vahvasti syöpyneet mieleeni ja kun ajattelen niitä, olen siellä. Tein myös itselleni turvahahmon ja kun läpikäydyt asiat satuttivat kovasti, tuo turvahahmo saapui viereeni lohduttamaan. Lohduttajaa minulla ei lapsena ollut. Kun turvahahmoni tuli viereeni ja silitti, kertoi että rakastaa minua puhtaammin kuin kukaan ihminen, minut valtasi rauha. Turvahahmo auttoi minua myös silloin, kun kävin hyväksikäyttötraumojani läpi. Muuten en olisi kestänyt.

Terapeuttini osasi myös asiansa, hän uskoi minua, uskoi asiaani ja oli ymmärtäväinen. Oli ihminen. Hän kohtasi minut niin kuin rikkinäinen ihminen tulee kohdata, myötätunnolla.
Kun kävimme terapiassa läpi elämääni, teimme elämästäni aikajanan, koska minun oli vaikea hahmottaa mitään. En muistanut vuosilukuja enkä oikein mitään muutakaan. Aikajana oli alussa todella tyhjä, mutta pikku hiljaa sinne alkoi piirtyä asioita ja sain selkoa elämääni. Se oli todella tärkeää, sillä sain vihdoin jonkinlaisen kuvan elämästäni. Ihmisen kuuluu tietää, mitä hänelle on elämän aikana tapahtunut. Asiat alkoivat pikkuhiljaa selkeytyä ja minä aloin eheytyä. Minulla on sellainen olo kuin olisin piirtänyt itseäni uudelleen, luonut. Tällainen minä olen.

Terapiaan pääsy on pelastanut elämäni. Enkä tarkoita, että muutoin olisin riistänyt hengen itseltäni, vaan minusta tuli oikea ihminen. Tulin eläväksi ja olevaksi. Nyt minulla on ymmärrystä ja myötätuntoa itseäni kohtaan.
Enää en häpeä, sillä minä en rikkonut itseäni, vaan minut rikottiin. Ja siitä voi selvitä.

Vieraskirjoitus Jonna

Mielenterveys

En koskaan kokenut mitään peloistani. Sain aina positiivista palautetta ulostulostani. Minulle kerrottiin miten rohkea ja vahva ihminen olen kun kerroin tarinani ja aina se minua hämmensi yhtä paljon. Minäkö rohkea? Minäkö vahva? Ne oli adjektiiveja joita en ole koskaan uskonut itseeni liitettävän. Olin aina pitänyt itseäni enemmänkin heikkona ja rikkinäisenä.  Jotkut ei sanoneet mitään, ja parempi niin. Silloin voin ainakin uskoa, että ehkä he ei puhu asiasta siksi etteivät tiedä mitä sanoisivat. Ehkä tarinani on liian rankka käsiteltäväksi joidenkin kanssa. Sillä jos he uudelleen arvioivat ja huomasivatkin etten ole haluttu lisä ystäväpiiriin, se on minulle enemmän kuin ok. En haluaisi sellaisessa lähipiirissä ollakkaan.

Jonna

 

Kehon ihmeellinen suojelija

Vagushermo – kehon ihmeellinen suojelija?

Törmäsin todella mielenkiintoiseen podcastiin ylellä vagushermosta. Linkkaan podcastin tähän mutta kirjoitan muutamat ainakin minulle tärkeimmät pointit tähän alle.

PODCASTIIN TÄSTÄ

Itsensä rauhoittamisella ja rentoutumisella on meille ihmisille todella tärkeä tehtävä. Se palauttaa ja eheyttää ja sen on tarkoitus suojella meitä myös loppuunpalamiselta.

Vagushermo, eli kiertäjähermo on osa parasympaattista hermostoa joka rauhoittaa muun muassa sykettä ja hengitystä ja säätelee suoliston toimintaa. Nyt tutkitaan kovasti voisiko vagushermon stimulaatiolla olla apua esimerkiksi masennuksen hoidossa. Myös ihmisen immuunijärjestelmä kulkee vagushermon kautta joten tutkimuksilla voitaisiin vaikuttaa suuresti jopa ihmisen kokonaisvaltaiseen terveyteen?

Helmikuu 2020 (19)

Vagaalinen jarru

Vagaalinen jarru, eli mielen rauhoittaminen, on taito joka ihmisille on kehittynyt vuorovaikutuksessa. Stressaavissa tilateissa meidän sympaattinen aktivaatio kohoaa jolloin päädymme pakene tai taistele tilanteeseen. Jos ihminen muistaisi itse siinä tilanteessa hengittää syvään, laskea vaikka kymmeneen niin silloin vagaalinen aktivaatio käynnistyy.  Toinen ihminen voi myös toimia tyynnyttelijänä samanlaisessa tilanteessa, rauhoittaa tilanteen ja tunnereaktion.

Olisikin tärkeää opettaa nämä taidot jo pienestä pitäen, kaikki mahdolliset työkalut itsensä rauhoittamiseen pitäisi opetella. Ja mitä enemmän niitä harjoitellaan, sitä varmemmin ne tulee käyttöön. Ihmisen kuuluu rauhoittua, muuten poltamme itsemme loppuun. Podcastissa sanotaankin että tämä ei ole mikään poppakonsti tai taikatemppu vaan biologiaan ja vuorovaikutukseen liittyvä prosessi . Jos olemme koko ajan pakene tai taistele tilassa, stressaantuneena, aivot väsyy eikä ne ole optimaalisessa tilassa vuorovaikutukseen tai oppimiseen. Itsensä rauhoittamisen taito on siis perustaito jonka pitäisi olla kaikkien muiden taitojen alla.

Miten minä stimuloin vagushermoa?

  • Aamulenkit. Ehdottomasti käytetyin tekniikkani. Luonto eheyttää ja korjaa ja tutkitusti laskee sykettä ja rentouttaa. Joka aamu alkaa aamulenkillä, ja 90% lenkeistäni ympäri vuoden on metsässä, mitä suurempi ja hiljaisempi metsä, sitä parempi vaikutus.
  • Rentoutumishetket pitkin päivää. Otan itsellesi pienen hetken vain pysähtyäkseni. Otan hyvän asennon ja olen vaan, laitan yleensä hälytyksen päälle etten stressaa kuluvasta ajasta, aika tuntuu tylsistyessä todella pitkältä! Vähintään 10 minuuttia per päivä. Yritän olla keskittymättä ajatuksiin jotka yhtäkkiä valtaavatkin pääni. Kun pysähdyn, niillä on silloin tilaa, mutta annan niiden vain lipua ohitseni. Saatan keskittyä kehoni eri osiin, tunnustella miltä alusta tuntuu kehoani vasten tai vain huomioida kehoni eri osia.
  • Hengitys. Saatan istuskellessani alkaa laskemaan sisäänhengitystä ja uloshengitystä. Neljä sisään ja viisi ulos-periaattellaa saatan istua useankin minuutin. Mitä harjaantuneempi hengittäjä tulee, sitä pidemmäksi uloshengitystä kannattaa pidentää. Huomioi että hengitys nostaa ja laskee palleaa, silloin vagushermon aktivointi on varminta ja nopeinta.
  • Kylmäsuihkut. Tein tätä joskus kokeilunomaisesti kauemminkin, mutta talvella tätä oli vaikea jatkaa. Pesen nykyisin aamulla kasvot oikein kylmällä vedellä ja päätän suihkun viileään.
  • Mantrat. Ja siis varsikin ng. äänteen mantrat , olen siis kehitellyt ihan omat jargonit tähän =) Mantraan niitä, eli toistan useasti. Myös kurlaus kuulemma toimii, sillä vagushermo on yhteydessä kurkun takaosan lihaksiin.

Jonna (10)

❤ Jonna

Riitänkö minä?

Olen luennoinut tästä aiheesta aikaisemmin ja tätä niin kovin moni pohtii. Ei kysy ehkä tietoisesti, vaan enemmän alitajuisesti. Tämä kysymys on syynä moneen loppuunpalamiseen, moneen seinään päin juoksemiseen ja niin moneen haavaan meissä sisällä. Tämä haava myös muistuttaa itsestään useasti, joskus jopa päivittäin.

Olen sitä mieltä että vain pysähtymällä voimme tiedostaa asioita. Vain tiedostamalla voimme muuttaa asioita. Sillä mitään, mitä et itsessäsi tunnista, et voi millään muotoa muuttaa. Siksi pysähtyminen on muutoksen ensimmäinen askel.

Riittämättömyyden tunne on se, mikä venyttää meidän tekemistä äärimmilleen, pukee muiden sanomiset kritiikiksi ja vaihtaa meidän oman, sisäisen tarinankertojan kriitikoksi, ruoskijaksi, lannistajaksi. Riittämättömyyden tunne kun kumpuaa sieltä jostain niin syvältä, että emme kovinkaan helposti tunnista sitä.

Jonna Tähtinen Traumaselviytyjä

Mistä riittämättömyyden tunne johtuu?

Minä yritin aina lapsena pärjätä sillä että olin iloinen, reipas ja aktiivinen. Minä yritin aina saada äitiä tai isäpuolia ylpeäksi jostain tekemisistäni ja jäin aina siihen kokemukseen, että mikään ei oikeastaan liikauttanut.

Yritit tehdä asioita hienommin, paremmin ja ehkä nopeammin? Itselleni se on ainakin tullut sieltä huomion ja rakkauden puutteesta, siitä että vaikka olin kiltti, se ei toiminut, vaikka olin ilkeä, se ei toiminut. Sillä huomiota ihminen aina kaipaa, ensin hyvällä ja sitten pahalla, jollei muu toimi.

Kun minun riittämättömyyden haavaa koskettaa, se saa minussa valtavan tunnemyrskyn aikaiseksi. Ensin yritän miellyttää, sitten loukkaannun. Kaikki osat marttyyrista kriitikkoon käy pinnalla puhumassa.

Mikä riittämättömyyden tunteen lopettamiseen?

Minä olen tehnyt itseni ja oman henkisen kasvuni kanssa töitä noin kuusi vuotta, melkeinpä päivittäin. Ja silti koen, että tämän asian tunnistaminen on se suurin voitto. Se, että tunnistan tämän tunteen itsessäni ja osaan sanoittaa sitä. Keskustelin juuri tästä asiasta ystäväni kanssa, sillä olin eräässä tilanteessa tämän itsessäni tunnistanut, ja halusin keskustella asiasta. Tunnistin sen, että iso osa meidän väärin ymmärryksestä ja mielen pahoittamisesta, johtuu tälläisistä alkukantaisista tunnetiloista, eikä niistä haluta keskustella. Ei haluta nostaa kissaa pöydälle siksi, että asia voi tuntua jopa todella vähäpätöiseltä, suorastaan lapselliselta. Silloin laittaa itsensä alttiiksi vielä suuremmalle haavoittuvuudelle: ”Oletko tosissasi että siitä loukkasit ja pahoitit mielesi? Niin pienestä asiasta, niin mitättömästä jutusta!?”

Tuo lause koskettaa jo vieläkin syvemmältä, asettaa oman ytimensä niin haavoittuvaksi. Ja sen tunnetilan kun vielä viimeistelee häpeällä niin avot! Kukaan ei halua käydä sellaisia keskusteluja. Monet vuosien kaunat voi johtua juurikin tälläisistä asioista. Monien työpaikkojen tunneilmapiiri on aloitettu tälläisillä tilanteilla. Niin vähäpätöisillä ja silti, elämääkin suuremmilla.

Monien työpaikkojen tunneilmapiiri on aloitettu tälläisillä tilanteilla.

Miten tehdä haavoittuvuudesta voimavara?

Itse olen sitä mieltä, että jos olisimme rehellisempiä itsellemme ja muille, olisi elämä helpompaa. Olen käynyt paljon erittäin syvällisiä ja eheyttäviä keskusteluja sen jälkeen kun aloin olemaan rehellinen itselleni. Rehellinen haavoittuvaisuudelleni ja rehellinen tunteilleni. Sanoitin omat tunnetilani selkeämmin, sanoitin siis tunnepitoisia tilanteita ääneen tai kirjoittaen. Puhuin itsekseni metsässä tilannetta auki, kerroin miten olin asiasta pahoittanut mieleni tai miten surulliseksi tilanteesta tulin. Se selkiytti tilannetta, sain usein myös ymmärryksen vastapuolen reaktioon. Ymmärsin miksi hän oli ehkä loukannut minua takaisin, olinhan koskettanut luultavasti hänenkin haavaansa.

Ja kyllä, pelkäsin asettaa itseni siihen tilaan, haavoittuvaksi, häpeälle alttiiksi. Pelkäsin myös asettaa itseni -”olet niin saatanan herkkä, get over it!”-kaltaisille lausahduksille. Pelkäsin että näytän tyhmältä ja lapselliselta sönköttäessäni miten pahoitin mieleni siitä tilanteesta minkä sinä koit ehkä turhanpäiväiseksi. Ja kyllä, reaktio on usein juurikin se, olet Jonna aika herkkä. Ja minä olen sen itsessäni tiedostanut, en tarvitse sille enää vahvistusta. Kiitos tiedosta, mennään asiaan. Ja siitä keskustelusta tuli oikein hyvä. Ymmärrettiin loppujen lopulta toisiamme ja pystyimme jatkamaan eteenpäin.

Ja minä tiedostan itsessäni sen herkkyyden ja haavoittuvaisuuden, mutta olen sitä mieltä että se on jo osa minua. Minä olen aito ja rehellinen ja se on minulle tärkeää. Mitä sitten, vaikka olenkin herkkä? Uskon että aitous itselle on merkityksellisyyden kannalta iso asia. Se, että kokee elämänsä merkitykselliseksi, on taas elämääkin suurempi juttu. On se ”miksi?” mietittynä, kun aamulla nousee sängystä ylös.

Mutta haavoittuvaisuus tarvitsee alleen turvallisia ihmissuhteita, missä sitä voi harjoitella. Tiedän useiden traumaselviytyjien ja mielenterveys asioiden kanssa kamppailevien nimittäin olevan ”ei niin turvallisissa” ihmissuhteissa. Olen itsekin sellaisissa nimittäin ollut.  Haavoittuvaisuus ja rehellisyys itselle on nimittäin huikea voimavara silloin, jos pääset sitä turvallisesti olemaan.

Sillä vain silloin olet sitä, mitä aidosti ja oikeasti olet. Mitään esittämättä, minkäänlaisia suojakuoria rakentamatta. Uskon että sellaiselle pohjalle voi rakentaa erittäin syviä yhteyksiä niin toisiin ihmisiin, rakkaimpiin kuin itseensä.

Traumaselviytyjä Jonna Tähtinen

Näin juuri lapsuuden ystäväni lounaan merkeissä ja hän kertoi että piti minua aina lapsena vahvana, suorastaan kovana. Kun hän oli peloissaan jossain tilanteessa itkenyt olin minä ollut että ”Lopeta se itkeminen!”. Olin pelottavissakin tilanteissa näyttänyt siltä, ettei minua pelota lainkaan. Sen minä olin lapsena oppinut, tunteita ei näytetä, koskaan ei itketä. Älä näytä heikkouksiasi, esitä vahvaa. Se oli minun selviytymiskeino. Tänään minulle herää tästä muistosta surullinen olo, haluaisin niin halata tuota lasta ja kertoa että on ok itkeä, on erittäin ok tuntea pelkoa sellaisissa tilanteissa kun se vaara on oikeasti läsnä. Ja vielä enemmän ok, on kertoa ja puhua asiasta. Sillä kenenkään, varsinkaan kuusivuotiaan, ei kuulu kantaa noita tunteita yksinään, sillä ei kenenkään aikuisenkaan pitäisi.

Haavoittuvuus kuulostaa totuudelta ja tuntuu rohkeudelta. Totuus ja rohkeus ei aina tunnu mukavilta, mutta ne ei koskaan ole heikkouksia.

-Brene Brown

 

Onnellinen aamu

”Päivät on niin erilaisia. Jokaisena aamuna on erilainen olo. Koskaan ei tiedä mihin suuntaan aamu lähtee. Eilen ahdistusta ja pelkkää sohvailua melkein koko päivä. Tänään jo kuuden jälkeen aloitettu hyvillä mielin siivoilu ja pyykinpesu. Lomani viimeinen päivä ja huomenna taas lähtee arki rullaamaan. Vaatehuoneen vois siivota nyt kun on aikaa ja energiaa, tai kodinhoitohuoneen kaapit laittaa järjestykseen? Pitäiskö alkaa tavata ihmisiä? Käydä harrastuksissa? Vai sulkisinko kuitenkin verhot ja käpertyisin takaisin viltin alle..”

 

Päiväkirjamerkintäni vuodelta 2015. Nyt tuo teksti tuntuu omituiselta, ehkä jopa hieman etäiseltä kun ymmärrys omasta vaikutuksesta elämään on kasvanut. Mutta unohtuneet nuo aamut ei suinkaan ole. Muistan yhä selkeästi ne tunnetilat ja sen, miten ne vaihteli tiuhaan. Tuo kuvailemani aamu oli vielä kohtuu hyvä aamu. Silloin vain ahdisti, ne aamut kun oloni tuntui tyhjältä ja minä itse merkityksettömältä, oli kamalampia.

Jos jotain olen oppinut mielenmatkallani, niin sen, että aamut rakentaa koko päivän. Ja niistä päivistä rakentuu se meidän koko elämä. Joten aamuja ei kannata hassata muiden elämän tarkasteluun (some) tai maailman vääryyksien imemiseen (uutiset) tai omien huonojen tunnetilojen vahvistamiseen (sohva).

IMG_20180924_073828

Onnellinen aamu

Sen sijaan kannattaa keskittyä omaan itseensä. Siihen, että itse tekee niistä omista aamuista onnellisen. Onnelliset aamut on varmasti se, mitä jokainen meistä ihan varmasti haluaa. Uusi aamu on aina mahdollisuus aloittaa tyhjästä, keskittymättä eilisen mahdollisiin pettymyksiin tai haasteisiin, tai huomisen huoliin. Uusi aamu on myös valinta.

Kukaan ei voi varmaksi sanoa, että näin tai noin saisit aloitettua aamusi onnellisena, mutta suurin asia mikä oikeasti vaikuttaa siihen, on sinun asenne. Ajatus siitä, että voin vaikuttaa ja tahtotilan olevan oikea siihen, että aamu on tosiaankin hyvä, on isoin asia. Aamuissa on monta muutakin asiaa mitkä rakentaa aamun, eli ne omat rutiinit. Rutiineilla saa aamuista helposti sellaisia, kuin itse haluaa. Siksi kannattaa sinne hampaidenpesun ja kenkien laittamisen väliin miettiä niitä hyvän aamun rutiineita.

MInulle toimivia, minun aamuja parantavia juttuja on ollut esimerkiksi nämä:

Kehon liike: Mulle ei jooga sopinut eikä kotona tehtävä jumppa, eikä salilla käynti, mutta koiran ulkoilutuslenkistä tuli se mun juttu! Kehon liikuttaminen aamulla on vaan todella hyödyllistä, se laittaa veren kiertämään ja aivotkin herää ihan eri tavalla päivään.

Kiitollisuus: Positiivinen psykologia on ihan tutkitusti hyväksi meille. Kiitollisuus lisääntyy kun sitä harjoittaa, ja onnellisuus lisääntyy ihan 100% varmasti, kun on elämässään kiitollinen. Otan siis hetken aikaa miettiäkseni mistä olen eilisessä kiitollinen. Kirjoitan ylös kolme asiaa. Tämän kun otin jokapäiväiseen käyttööni aloin muutaman kuukauden päästä löytämään kiitollisuutta yllättävistäkin asioista, tapahtumista ja paikoista, kun ne perinteiset kiitollisuuden aiheet oli jo käyty läpi.

Oman tunneilmaston fokusoiminen: no jopas kuulosti hankalalta. Yksinkertaisuudessaan se on mulle sitä, että mietin millaisissa tunnetiloissa haluaisin tänään olla ja mietin tapahtumia missä muistan sellaisessa tunteessa olleeni. Otan siis joka aamu hetken rauhassa itselleni, suljen silmät ja hengittelen hetken syvään. Nostan mieleeni mielikuvia tapahtumista kun tunsin tuota tunnetta mitä nyt haluan päivääni viedä. Mielikuvittelen tarkkaan, mitä ääniä ja tuoksuja siellä on ja mitä siellä tapahtui. Joskus muistoon liittyy musiikki, silloin laitan musiikin soimaan. (ja saatan jopa tanssia, siis yksin kotona ollessani)

Joskus otan aikaa myös tälle: Mietin myös sitä millaisia kohtaamisia päivääni haluaisin, millaiset kohtaamiset tekisi päivästäni vielä paremman. Mietin miten itse voisin tehdä jotain, että tälläisiä kohtaamisia tulisi. Joskus olen saattanut ajatella, että kunnon nauru tekisi työpäivästäni paremman, ja aina olen silloin saanut nauraa!

En voi vaikuttaa siihen, mitä päivä tuo tullessaan, mutta siihen voin, miten reagoin niihin.

Luottamus siihen että päivästä tulee hyvä, ja ymmärrys siihen että päivän tapahtumiin ei voi vaikuttaa, mutta siihen voi, miten niihin tapahtumiin reagoi, on ollut tärkeää.

Ja hei, jos antaisin fiilikseni päättää miten aamuisin toimin, jäisin aina sänkyyn. Sen sijaan annan ensisijaisesti toimintani valita mun fiiliksen. Se on syy miksi käytän aikaani aamuissa näihin juttuihin, koska näin onnellinen aamu ja onnellinen päivä on enemmän todennäköisempi. Aamulenkillä saan paskastakin aamusta paremman!

 

Elämyspuu19 (47)