Riitänkö minä?

Olen luennoinut tästä aiheesta aikaisemmin ja tätä niin kovin moni pohtii. Ei kysy ehkä tietoisesti, vaan enemmän alitajuisesti. Tämä kysymys on syynä moneen loppuunpalamiseen, moneen seinään päin juoksemiseen ja niin moneen haavaan meissä sisällä. Tämä haava myös muistuttaa itsestään useasti, joskus jopa päivittäin.

Olen sitä mieltä että vain pysähtymällä voimme tiedostaa asioita. Vain tiedostamalla voimme muuttaa asioita. Sillä mitään, mitä et itsessäsi tunnista, et voi millään muotoa muuttaa. Siksi pysähtyminen on muutoksen ensimmäinen askel.

Riittämättömyyden tunne on se, mikä venyttää meidän tekemistä äärimmilleen, pukee muiden sanomiset kritiikiksi ja vaihtaa meidän oman, sisäisen tarinankertojan kriitikoksi, ruoskijaksi, lannistajaksi. Riittämättömyyden tunne kun kumpuaa sieltä jostain niin syvältä, että emme kovinkaan helposti tunnista sitä.

Jonna Tähtinen Traumaselviytyjä

Mistä riittämättömyyden tunne johtuu?

Minä yritin aina lapsena pärjätä sillä että olin iloinen, reipas ja aktiivinen. Minä yritin aina saada äitiä tai isäpuolia ylpeäksi jostain tekemisistäni ja jäin aina siihen kokemukseen, että mikään ei oikeastaan liikauttanut.

Yritit tehdä asioita hienommin, paremmin ja ehkä nopeammin? Itselleni se on ainakin tullut sieltä huomion ja rakkauden puutteesta, siitä että vaikka olin kiltti, se ei toiminut, vaikka olin ilkeä, se ei toiminut. Sillä huomiota ihminen aina kaipaa, ensin hyvällä ja sitten pahalla, jollei muu toimi.

Kun minun riittämättömyyden haavaa koskettaa, se saa minussa valtavan tunnemyrskyn aikaiseksi. Ensin yritän miellyttää, sitten loukkaannun. Kaikki osat marttyyrista kriitikkoon käy pinnalla puhumassa.

Mikä riittämättömyyden tunteen lopettamiseen?

Minä olen tehnyt itseni ja oman henkisen kasvuni kanssa töitä noin kuusi vuotta, melkeinpä päivittäin. Ja silti koen, että tämän asian tunnistaminen on se suurin voitto. Se, että tunnistan tämän tunteen itsessäni ja osaan sanoittaa sitä. Keskustelin juuri tästä asiasta ystäväni kanssa, sillä olin eräässä tilanteessa tämän itsessäni tunnistanut, ja halusin keskustella asiasta. Tunnistin sen, että iso osa meidän väärin ymmärryksestä ja mielen pahoittamisesta, johtuu tälläisistä alkukantaisista tunnetiloista, eikä niistä haluta keskustella. Ei haluta nostaa kissaa pöydälle siksi, että asia voi tuntua jopa todella vähäpätöiseltä, suorastaan lapselliselta. Silloin laittaa itsensä alttiiksi vielä suuremmalle haavoittuvuudelle: ”Oletko tosissasi että siitä loukkasit ja pahoitit mielesi? Niin pienestä asiasta, niin mitättömästä jutusta!?”

Tuo lause koskettaa jo vieläkin syvemmältä, asettaa oman ytimensä niin haavoittuvaksi. Ja sen tunnetilan kun vielä viimeistelee häpeällä niin avot! Kukaan ei halua käydä sellaisia keskusteluja. Monet vuosien kaunat voi johtua juurikin tälläisistä asioista. Monien työpaikkojen tunneilmapiiri on aloitettu tälläisillä tilanteilla. Niin vähäpätöisillä ja silti, elämääkin suuremmilla.

Monien työpaikkojen tunneilmapiiri on aloitettu tälläisillä tilanteilla.

Miten tehdä haavoittuvuudesta voimavara?

Itse olen sitä mieltä, että jos olisimme rehellisempiä itsellemme ja muille, olisi elämä helpompaa. Olen käynyt paljon erittäin syvällisiä ja eheyttäviä keskusteluja sen jälkeen kun aloin olemaan rehellinen itselleni. Rehellinen haavoittuvaisuudelleni ja rehellinen tunteilleni. Sanoitin omat tunnetilani selkeämmin, sanoitin siis tunnepitoisia tilanteita ääneen tai kirjoittaen. Puhuin itsekseni metsässä tilannetta auki, kerroin miten olin asiasta pahoittanut mieleni tai miten surulliseksi tilanteesta tulin. Se selkiytti tilannetta, sain usein myös ymmärryksen vastapuolen reaktioon. Ymmärsin miksi hän oli ehkä loukannut minua takaisin, olinhan koskettanut luultavasti hänenkin haavaansa.

Ja kyllä, pelkäsin asettaa itseni siihen tilaan, haavoittuvaksi, häpeälle alttiiksi. Pelkäsin myös asettaa itseni -”olet niin saatanan herkkä, get over it!”-kaltaisille lausahduksille. Pelkäsin että näytän tyhmältä ja lapselliselta sönköttäessäni miten pahoitin mieleni siitä tilanteesta minkä sinä koit ehkä turhanpäiväiseksi. Ja kyllä, reaktio on usein juurikin se, olet Jonna aika herkkä. Ja minä olen sen itsessäni tiedostanut, en tarvitse sille enää vahvistusta. Kiitos tiedosta, mennään asiaan. Ja siitä keskustelusta tuli oikein hyvä. Ymmärrettiin loppujen lopulta toisiamme ja pystyimme jatkamaan eteenpäin.

Ja minä tiedostan itsessäni sen herkkyyden ja haavoittuvaisuuden, mutta olen sitä mieltä että se on jo osa minua. Minä olen aito ja rehellinen ja se on minulle tärkeää. Mitä sitten, vaikka olenkin herkkä? Uskon että aitous itselle on merkityksellisyyden kannalta iso asia. Se, että kokee elämänsä merkitykselliseksi, on taas elämääkin suurempi juttu. On se ”miksi?” mietittynä, kun aamulla nousee sängystä ylös.

Mutta haavoittuvaisuus tarvitsee alleen turvallisia ihmissuhteita, missä sitä voi harjoitella. Tiedän useiden traumaselviytyjien ja mielenterveys asioiden kanssa kamppailevien nimittäin olevan ”ei niin turvallisissa” ihmissuhteissa. Olen itsekin sellaisissa nimittäin ollut.  Haavoittuvaisuus ja rehellisyys itselle on nimittäin huikea voimavara silloin, jos pääset sitä turvallisesti olemaan.

Sillä vain silloin olet sitä, mitä aidosti ja oikeasti olet. Mitään esittämättä, minkäänlaisia suojakuoria rakentamatta. Uskon että sellaiselle pohjalle voi rakentaa erittäin syviä yhteyksiä niin toisiin ihmisiin, rakkaimpiin kuin itseensä.

Traumaselviytyjä Jonna Tähtinen

Näin juuri lapsuuden ystäväni lounaan merkeissä ja hän kertoi että piti minua aina lapsena vahvana, suorastaan kovana. Kun hän oli peloissaan jossain tilanteessa itkenyt olin minä ollut että ”Lopeta se itkeminen!”. Olin pelottavissakin tilanteissa näyttänyt siltä, ettei minua pelota lainkaan. Sen minä olin lapsena oppinut, tunteita ei näytetä, koskaan ei itketä. Älä näytä heikkouksiasi, esitä vahvaa. Se oli minun selviytymiskeino. Tänään minulle herää tästä muistosta surullinen olo, haluaisin niin halata tuota lasta ja kertoa että on ok itkeä, on erittäin ok tuntea pelkoa sellaisissa tilanteissa kun se vaara on oikeasti läsnä. Ja vielä enemmän ok, on kertoa ja puhua asiasta. Sillä kenenkään, varsinkaan kuusivuotiaan, ei kuulu kantaa noita tunteita yksinään, sillä ei kenenkään aikuisenkaan pitäisi.

Haavoittuvuus kuulostaa totuudelta ja tuntuu rohkeudelta. Totuus ja rohkeus ei aina tunnu mukavilta, mutta ne ei koskaan ole heikkouksia.

-Brene Brown

 

Onnellinen aamu

”Päivät on niin erilaisia. Jokaisena aamuna on erilainen olo. Koskaan ei tiedä mihin suuntaan aamu lähtee. Eilen ahdistusta ja pelkkää sohvailua melkein koko päivä. Tänään jo kuuden jälkeen aloitettu hyvillä mielin siivoilu ja pyykinpesu. Lomani viimeinen päivä ja huomenna taas lähtee arki rullaamaan. Vaatehuoneen vois siivota nyt kun on aikaa ja energiaa, tai kodinhoitohuoneen kaapit laittaa järjestykseen? Pitäiskö alkaa tavata ihmisiä? Käydä harrastuksissa? Vai sulkisinko kuitenkin verhot ja käpertyisin takaisin viltin alle..”

 

Päiväkirjamerkintäni vuodelta 2015. Nyt tuo teksti tuntuu omituiselta, ehkä jopa hieman etäiseltä kun ymmärrys omasta vaikutuksesta elämään on kasvanut. Mutta unohtuneet nuo aamut ei suinkaan ole. Muistan yhä selkeästi ne tunnetilat ja sen, miten ne vaihteli tiuhaan. Tuo kuvailemani aamu oli vielä kohtuu hyvä aamu. Silloin vain ahdisti, ne aamut kun oloni tuntui tyhjältä ja minä itse merkityksettömältä, oli kamalampia.

Jos jotain olen oppinut mielenmatkallani, niin sen, että aamut rakentaa koko päivän. Ja niistä päivistä rakentuu se meidän koko elämä. Joten aamuja ei kannata hassata muiden elämän tarkasteluun (some) tai maailman vääryyksien imemiseen (uutiset) tai omien huonojen tunnetilojen vahvistamiseen (sohva).

IMG_20180924_073828

Onnellinen aamu

Sen sijaan kannattaa keskittyä omaan itseensä. Siihen, että itse tekee niistä omista aamuista onnellisen. Onnelliset aamut on varmasti se, mitä jokainen meistä ihan varmasti haluaa. Uusi aamu on aina mahdollisuus aloittaa tyhjästä, keskittymättä eilisen mahdollisiin pettymyksiin tai haasteisiin, tai huomisen huoliin. Uusi aamu on myös valinta.

Kukaan ei voi varmaksi sanoa, että näin tai noin saisit aloitettua aamusi onnellisena, mutta suurin asia mikä oikeasti vaikuttaa siihen, on sinun asenne. Ajatus siitä, että voin vaikuttaa ja tahtotilan olevan oikea siihen, että aamu on tosiaankin hyvä, on isoin asia. Aamuissa on monta muutakin asiaa mitkä rakentaa aamun, eli ne omat rutiinit. Rutiineilla saa aamuista helposti sellaisia, kuin itse haluaa. Siksi kannattaa sinne hampaidenpesun ja kenkien laittamisen väliin miettiä niitä hyvän aamun rutiineita.

MInulle toimivia, minun aamuja parantavia juttuja on ollut esimerkiksi nämä:

Kehon liike: Mulle ei jooga sopinut eikä kotona tehtävä jumppa, eikä salilla käynti, mutta koiran ulkoilutuslenkistä tuli se mun juttu! Kehon liikuttaminen aamulla on vaan todella hyödyllistä, se laittaa veren kiertämään ja aivotkin herää ihan eri tavalla päivään.

Kiitollisuus: Positiivinen psykologia on ihan tutkitusti hyväksi meille. Kiitollisuus lisääntyy kun sitä harjoittaa, ja onnellisuus lisääntyy ihan 100% varmasti, kun on elämässään kiitollinen. Otan siis hetken aikaa miettiäkseni mistä olen eilisessä kiitollinen. Kirjoitan ylös kolme asiaa. Tämän kun otin jokapäiväiseen käyttööni aloin muutaman kuukauden päästä löytämään kiitollisuutta yllättävistäkin asioista, tapahtumista ja paikoista, kun ne perinteiset kiitollisuuden aiheet oli jo käyty läpi.

Oman tunneilmaston fokusoiminen: no jopas kuulosti hankalalta. Yksinkertaisuudessaan se on mulle sitä, että mietin millaisissa tunnetiloissa haluaisin tänään olla ja mietin tapahtumia missä muistan sellaisessa tunteessa olleeni. Otan siis joka aamu hetken rauhassa itselleni, suljen silmät ja hengittelen hetken syvään. Nostan mieleeni mielikuvia tapahtumista kun tunsin tuota tunnetta mitä nyt haluan päivääni viedä. Mielikuvittelen tarkkaan, mitä ääniä ja tuoksuja siellä on ja mitä siellä tapahtui. Joskus muistoon liittyy musiikki, silloin laitan musiikin soimaan. (ja saatan jopa tanssia, siis yksin kotona ollessani)

Joskus otan aikaa myös tälle: Mietin myös sitä millaisia kohtaamisia päivääni haluaisin, millaiset kohtaamiset tekisi päivästäni vielä paremman. Mietin miten itse voisin tehdä jotain, että tälläisiä kohtaamisia tulisi. Joskus olen saattanut ajatella, että kunnon nauru tekisi työpäivästäni paremman, ja aina olen silloin saanut nauraa!

En voi vaikuttaa siihen, mitä päivä tuo tullessaan, mutta siihen voin, miten reagoin niihin.

Luottamus siihen että päivästä tulee hyvä, ja ymmärrys siihen että päivän tapahtumiin ei voi vaikuttaa, mutta siihen voi, miten niihin tapahtumiin reagoi, on ollut tärkeää.

Ja hei, jos antaisin fiilikseni päättää miten aamuisin toimin, jäisin aina sänkyyn. Sen sijaan annan ensisijaisesti toimintani valita mun fiiliksen. Se on syy miksi käytän aikaani aamuissa näihin juttuihin, koska näin onnellinen aamu ja onnellinen päivä on enemmän todennäköisempi. Aamulenkillä saan paskastakin aamusta paremman!

 

Elämyspuu19 (47)