Tämän vuoden välitilinpäätös

Täällä ollaan. Kyllä tämä blogi on useinkin mielessä, mutta viimeinen vuosi on ollut erittäin kiireinen. Tai oikeastaan viimeiset pari vuotta on tullut juostua aikalailla tukka putkella. Trauma-asiat ei suinkaan ole ollut pois mielestä, sillä teen luentoja kuitenkin sen verran, että tasaisin väliajoin blogikin on tapetilla.

Ja lukijoita riittää statistiikan mukaan päivittäin. Viimeiset postaukset on selkeästi kirjoitettu hyvinvoivan minun näkökulmasta, ja olenkin paljon ymmärtänyt itseäni ja omaa hyvinvointiani koko ajan lisää. Onneksi itsetutkiskelu ja itsensä ymmärtäminen ei suinkaan päättynyt terapiaan, vaan sieltä se vasta alkoi.

VUODEN SUURIN OPPI

Tämän vuoden suurin oppi liittyykin minun voimavaroihin. Olen opetellut yhäkin sanomaan ei. Miten se voikin olla niin hankala!. Eli jos olen joskus neuvonut vain sanomaan ei, ja et ole siinä onnistunut, niin ei hätää. En minäkään sitä ole kerrasta oppinut.

On hämmentävää miten vaikeaa voi olla kieltäytyä jostain. Alkaa ensimmäisenä pohtimaan onko minulla jotain OIKEAA syytä sanoa ei. Alkaa jo pohtimaan valkoisia valheita miksi EI. Naurattaa melkein. Miksi ei voi vaan sanoa ei ja piste. Miksi pitäisi selitellä ja tehdä selontekoa ja selvityksiä?

Tämä nimittäin liittyy vahvasti myös omiin rajoihin. Minulla on rajalliset voimavarat ja minun täytyy asettaa siksi tiettyjä rajoja. Kaikkeen ei vaan pysty eikä kertakaikkiaan ehdi.

No loppuvuodeksi kirjoitin kalenteriini joka kuukauden kohdalle ”MUISTA SANOA EI” Tyhjennän nimittäin tällä hetkellä kalenteriani erittäin rankalla kädellä ensi vuodelle. Aion nimittäin pitää välivuoden.

VÄLIVUOSI

Ensi vuonna aion keskittyä perheeseeni ja hidastamiseen. Aion keräillä voimavarojani takaisin ja kuulostella miltä minusta tuntuu. Parin vuoden juokseminen on nimittäin vaatinut veronsa ja olen jokseenkin myös uupunut. Pahemminkin tilanne voisi olla ja olenkin kiitollinen että tammikuussa aloin kiinnittämään huomiota vapaapäiviini. Sekin on ollut sellaista hitaasti tapahtuvaa muutosta. Aloitin vetämään henkseleitä kalenteriin tietyille päiville ja silloin en tehnyt mitään. En siis yhtään mitään ja se oli haastavaa. Kun olisi voinut niinä vapaapäivinä siivota vaatehuoneen ja varaston ja mennä päivän vaellukselle tai muuta mukavaa.

Ei:n sanominen kivoille jutuille on nimittäin miljoona kertaa vaikeampaa kuin ei:n sanominen epämiellyttäville jutuille!

Välillä tuli lipsuttua, päivälle johon oli jo vetänyt henkselit tuli herkästi laitettua jotain, mikä ei muuten olisi mahtunut kalenteriini. Mutta pikkuhiljaa.

Tammikuusta tänne syyskuuhun mennessä olen mielestäni alkanut jo hieman onnistumaan. Ensi vuonna aion jo onnistua tässä!

Ensi vuonna siis otan rauhallisemmin. En aloita mitään uutta projektia ja karsin kaiken ylimääräisen totaalisesti! Tämä on tarkoittanut kipeitäkin päätöksiä mutta tunnen että se oli vain nyt tehtävä.

DELETOIN SOMEN

Poistin kaikki sosiaaliset mediat loppuvuodeksi ja seurailen myös sitä, miten se vaikuttaa minuun ja jopa arkeeni. Saattaa nimittäin yllättäen tulla lisää aikaa! Ehkä jopa kirjoitan tänne useammin. Ainakin aion kertoa miten somettomuus etenee ja mitä ajatuksia se herättää.

Tällä hetkellä olen yllättynyt siitä, miten ihmiset reagoi somen deletoimiseeni! Muutama ihminen nimittäin soitti ja kertoi, että on kateellinen siitä, että pystyin tekemään sen! Aamuisin olen hieman ihmeissäni ollut siitä etten ole tiennyt mitä tekisin!? Tapoihini kun on kuulunut somen pläräys aamukahvin kanssa.

Jos olet ollut ilman somea kuulisin mielelläni ajatuksiasi?

Jonna

Missä sinä saattaisit loistaa?

Tuli tossa aamulenkillä sellainen ajatus mieleen kuin, mitähän sellaista mä osaan, tai olisin hyvä, mistä mä en vielä edes tiedä mitään?

Viime vuona mä ajattelin, että kokeilen kaikkea uutta vuonna 2020, mutta sitten (jostain syystä) kaikki tuollaiset ajatukset jäi. Toki yrittäjänä olen opiskellut uusia taitoja, mutta henkilökohtaisen elämän kaikki tuollaiset ajatukset vaan jäi, kuten uudet harrastukset.

Tänä vuonna tein päätöksen muutamasta asiasta: Enää en aio tehdä duunia 24/7 vaan pidän tiukat rajat siinä, että mulla on myös vapaa-aikaa. Ja toisekis, tänä vuonna aion kokeilla jotain uusia asioita! Ja niin sitten viime kuussa päätin toteuttaa yhden haaveeni, mihin kylläkin liittyy pari uskomustakin itsestä. Nimittäin shufflen, hah. Shuffle on jalkapainoitteinen tanssiljaji, mikä tuntuu olevan suosittua varsinkin nuorison keskuudessa. Sainkin aika paljon palautetta tästä mm. mun lapsilta, ja kieltämättä mullakin on sellainen ajatus ollut, että olen tähän ihan way too old!

Koska en halunnut siis lähteä tätä harrastamaan mihinkään tanssisaleihin, on korona aiheuttanut digiloikan myös tälläisiin harrastuksiin ja mikä siis tässä kohtaa parasta! Nimittäin ensi kuussa mulla alkaa shufflen peruskurssi täällä ihan kotosalla, meidän vierashuoneessa mihin en ole vielä kalustusta ostanut. Teen tätä täysin itseäni varten ja loppujen lopuksi, ihan sama mitä ne teinit meikäläisen harrastuksista ajattelee =)

Minut on nimittäin aina saanut liikkeelle vanha kunnon edm-musa, sekä teknobiitit ja nyt saan yhdistettyä nämä kaksi mun kotona! Mä en pistä pahakseni jonkun helpon koreografian osaamista, mutta tässä tärkeimpänä tulee olemaan ihan vaan revittely ja fiilisteleminen!

BLOGIHILJAISUUS

Mä en ole hetkeen kirjoitellut tänne mitään. On ollut jotenkin haastava vuosi itselle, niin työn kuin jaksamisen kannalta. Paljon on tapahtunut ja se on vienyt hurjasti mun voimia. Koronaa myös aiheena tuli niin paljon joka tuutista, että en halunnut siitä tänne blogiin enää avautua.

Siitä johtuen olen ollut hiljaisempi täällä, mutta huh, miten paljon olen saanut teiltä viestejä! En olisi koskaan uskonut tämän blogin olevan jonkun lueskeltavana, vaan tein tätä omaksi päiväkirjakseni silloin joskus. Mutta nykyisin saan viikottain teiltä lukijoiltani yksityisviestejä. Ja joka kerta olen niistä erittäin iloinen, ja samaan aikaan surullinen. Jokainen, joka on joutunut todella traumaattisia, isoja vastoinkäymisiä, elämässään kohtaamaan, on yksi liikaa. Mutta jokaisen viesti tarkoittaa myös sitä, että minä en ole yksin!

MISSÄ SINÄ SAATTAISIT LOISTAA?

Mutta takaisin tuohon aamun ajatukseen, missä sinä saattaisit loistaa? Olla todella hyvä ja lahjakas, mitä et ehkä ole edes ajatellut? Mietin vaan, että kaikenlaista pitäisi kokeilla ja yrittää, sillä koskaan ei tiedä mikä voisi olla se oma juttu, sellainen asia missä olisikin lahjakas?

Usein me jätetään tekemättä asioita siksi, että pelätään epäonnistumista, vaikka ei olla edes yritetty. Minä olen lähipiirissäni nähnyt viimeisen vuoden aikana ihan huikeita aluevaltauksia ja oman jutun löytymisiä ja niitä on ollut inspiroivaa seurata! Tiedätkö sen, kun toisella syttyy se pilke sinne silmään kun oma suunta ja se oma juttu löytyy. Ja siis varsinkin aikuisiällä!

Mä taidankin siis tehdä päätöksen kokeilla joka vuosi jotain täysin uutta juttua! Oletko mukana?

Trauma ja työkyky

Trauma ja työkyky on varmasti monelle aika kinkkinen combo.

Mulle varmasti suurin apu työkyvyn säilyttämiseen on ollut mun pärjäävän osan aktivoituminen. Mutta silloin kun trauma oli tosi aktiivisessa tilassa, en minäkään kyennyt kaikkea pitämään sisälläni, vaan trauma puski tosi kovasti pintaan.

TYÖYHTEISÖN TÄRKEYS

Silloin kun alkaa olemaan sellainen olo, että korttitalo ei millään pysy kasassa ja työpäivät menee tauoilla itkua vääntäessä oli minunkin pistettävä peli poikki.
Olin yllättävän vähän saikuilla terapiani ajan ja siellä sain todella paljon työkaluja asioiden käsittelyyn.
Ja olenkin aiemmin sanonut että terapiasessiot pahimpaan aikaan oli kuin olisi pesäpallomailalla hakattu, ja viikon keräät itseäsi oli työ minulle myös ulospääsy asiasta.

Työn pitää olla mukavaa, aika iisiä ja työilmapiirin on OLTAVA kunnossa ja esimiehen on hyvä tietää missä mennään. Ja mulle tärkeäksi asiaksi tuli se, että osasin hommani, eikä minun tarvinnut siinä vaiheessa opetella mitään uutta. Sillä aivokapasiteettini ei olisi uuden opettelemiseen enää mitenkään riittänyt.

Silloinen esimieheni oli erittäin ymmärtäväinen ja olenkin useasti häntä jälkeenpäin kiitellyt tuesta ja ymmärryksestä. Työkavereille en asioita avannut enkä olisi halunnutkaan. En kaivannut enää toista paikkaa missä historiaani olisi pitänyt käydä läpi. Terapia riitti.

TYÖKYVYTTÖMYYS

Silloin kun ei enää töissä pysty handlaamaan tilanteita ja traumamuistot alkaa kummittelemaan myös töissä, oma jaksaminen on äärirajoilla ja työ alkaa rasittamaan niin on parasta jäädä hetkeksi pois. Itselleni vaikeinta oli luovuttaa, kertoa että ei pysty. Kun sitä on kasvanut alusta asti aina pärjäämään, on kynnys todella iso taputtaa mattoa.

Mutta lääkärit on onneksi ottaneet silloin ohjat käsiinsä ja antaneet hyvin saikkua, suurin virhe on irtisanoa itsensä jos on vakituisessa työsuhteessa. Työterveys on myös todella tärkeä osa tätä kokonaisuutta, on ainakin minulle ollut.

Muista että on hyvä ottaa omaa aikaa jos tilanne sitä vaatii. Mutta on myös tosi hyvä, jos töissä on mahdollista päästää irti niistä kaikista kokemuksista mitä trauman käsittely silloin vaati.

Työkyvyn ylläpitäminen trauman käsittelyn aikana vaatii varmasti paljon, on siis hyvä pitää huolta omasta hyvinvoinnista yleisesti.

TYÖKYVYN YLLÄPITÄMINEN


-On hyvä muistaa syödä järkevästi vaikka surullisena, väsyneenä, vihaisena tai muuten isojen tunteiden äärellä tekisikin mieli lohduttautua epäterveellisellä ruualla. Itselleni oli tärkeää syödä myös lohturuokaa, mutta jokapäiväinen roskaruuan syöminen ei pitkällä tähtäimellä ole viisasta vaan alkaa viemään energiaa.

-Pitää huolta liikkumisesta, varsinkin ulkoilmassa ja talviaikoina valoisan aikaan. Pitkä ja pimeä talvi vie voimavaroja ja väsyttää ja sisätiloissa oleskelu koko ajan, ei auta hyvinvoinnin lisäämisessä. Itselle luonto ja metsä oli palautumisen paikka. Vain minä ja hiljaisuus. Eikä siellä mitään treenejä silloin vedetä, kropan pitää koko ajan keskittyä palautumiseen stressireaktiosta!

-Pidä mielialapäiväkirjaa ja tarkkaile fiiliksiäsi säännöllisesti, mä tein nimittäin sen virheen etten sitä silloin tehnyt ja olon huononemista on hankala huomata. Mielenterveys kun harvalla romahtaa hetkessä, vaan se on pidempi prosessi, ja jopa läheiset saattaa sokeutua sille.

-Kerro esimiehelle tilanne ja ota työterveys mukaan prosessiin, avaa tyäterveyslääkärille tilanne läpikotaisin ja pidä huolta että ne tietää millä lääkityksillä olet ja miten esimerkiksi terapia etenee. Mun työterveyslääkäri oli ihan huikea, ja kyselee jopa vieläkin mun kuulumisia näin vuosien jälkeen (enkä ole edes samassa firmassa!)

-Ota omaa aikaa. Mä ilmoitin ystäville että nyt on sellainen projekti etten pysty antamaan teille mitään ja keskityn vain itseeni. Osa ymmärsi ja osa ei. Ja ne jotka ei ymmärtäneet ei ole tänäkään päivänä mun elämässä. Kyllä ne aina välillä kyseli kuulumisia jos jaksoin olla juttutuulella, mutta huonoa omaatuntoa ei kannata siitä tuntea mutta ei kannata myöskään kuluttaa kallisarvoista energiaa katkeroitumiseen, sillä kaikki ei kysele. Syy yleensä siinä, että ne ei vaan kertakaikkiaan uskalla kysyä, eivätkä osaa suhtautua millään tavalla sun koettelemuksiin.

-Rutiinit yleisesti. Kannattaa pitää vuorokausirytmi vaikka se ei helppoa ole. Ei silloin jos joutuu yöllä valvomaan/itkemään/ahdistaa. Mutta olisi hyvä pitää uni-valverytmi jotenkin kuosissa ja pitää omaa mielenterveyttä ja hyvinvointia ihan kaikessa ykkösenä. Siis IHAN KAIKESSA. Mä jätin alkon silloin pois ja sinne se jäi kokonaan. Se vaan pahensi mun ahdistuksia ja humalatkin oli vain itkuvihaa.. Noup siis sille sanoisin.

-Tee kivoja juttuja. Vastapainoksi pitää tehdä myös mukavia asioita, sinä itse tiedät parhaiten mistä sinä nautit, tee niitä!

Lopuksi vielä kiitos kaikistä viesteistänne mitä olette minulle laittaneet. Jokaisen olen lukenut ja kaikkiin olen vastannut. Sydäntäni lämmittää ja samalla hajoittaa tietää etten ole yksin näiden trauma-asioiden kanssa. Kiitos.

❤ Jonna

Hyvinvoinnin lisääminen arkeen

Olen huomannut että on paljon pieniä asioita omassa arjessa, jolla joko vahvistan tai heikennän omaa hyvinvointia ja mielenterveyttä. Jokaisella niillä on oma, erittäin tärkeä merkitys suuremmassa kokonaisuudessa ja kaikilla niillä on yksittäinkin väliä. Mutta vaikka joku osa-alue joskus hetkellisesti sakkaisikin, on siellä muutama perusasia minkä olisi ehdottomasti hyvä olla kunnossa, että pysyy vielä toimintakykyisenä, kuten esimerkiksi uni.

Oma hyvinvointi on ykkösprioriteetti!

Tärkein päätös minkä olen elämässäni tehnyt on selkeästi se, että laitoin oman hyvinvointini numero ykköseksi. Kaikki muu tulee vasta sen jälkeen, aivan kaikki. Uskon nimittäin että kaikkien ympärillänikin olevien ihmisten hyvinvointi paranee, mitä paremmin minä voin. Vanha vertaus siihen, miten lentokoneessa laitat happimaskin ensin itsellesi ja vasta sitten läheisillesi pätee tähän oikein hyvin. On vaikea auttaa muita jos oma happi on loppunut.

Tämän päätöksen tekeminen on tuonut välillä eteeni vaikeitakin valintoja. Joitain ystäviä ei vaan ehdi tapaamaan tai joutuu joillekkin todella kivoille jutuille sanomaan ei. Mutta se on lisännyt omaa kokonaisvaltaista hyvinvointiani niin paljon etten kadu mitään.

Hyvinvointiluennoitsija

Olen oppinut sanomaan ei

Ei sana on vaikea, varsinkin ihmiselle joka on oppinut miellyttämään. Ajatus siitä, että minusta ei pidetä, tai minut hylätään jos joudun joskus sanomaan ei, on ollut väärä. Minun ei tarvitse edes selitellä miksi minun on johonkin vedettävä raja. Rajojen veto on erittäin tärkeää omaa hyvinvointia ajatellen. Kannattaa oikeasti käyttää hieman aikaa miettiäkseen mitä juttuja on tehnyt joidenkin muiden toiveesta, eikä omasta halusta. Saatat jopa uupua sanoessa kaikille pyynnöille aina joo. Täytyy osata sanoa EI, sillä minun hyvinvointi on minun ykkösprioriteetti.

Olen oppinut sanomaan kyllä

Nimittäin niille asioille mitkä vahvistavat ja tasapainottavat mielenterveyttäni. Aamulenkit ja terveelliset ruokailut kun ei aina ole se asia mitä eniten maailmassa haluaisin tehdä. Sillon kun vettä sataa kaatamalla ja on pimeää, ei peiton alta aamulenkille lähtö houkuta. Tai kun tekisi mieli syödä vain rasvaa suolaa tai sokeria. Kyllä sen kaikki tietää miten hyviä ne hampparit ja pizzat on, mutta onko niiden syöminen päivittäin järkevää niin ei. Herkuttelu kuuluu kyllä elämääni enkä varsinaisesti kiellä lautaseltani mitään, mutta tiedostan mitkä valinnat on fiksuja ja energiaa antavia ja mitkä ei. Mutta kaikissa näissä tilanteissa tiedän milloin pitää sanoa kyllä. Nimittäin itsekuri ei aina ole negatiivista, vaan joissain tapauksissa se onkin rakkautta itseään kohtaan, kun tietää että ne lisää hyvinvointia. Aamulenkit kyllä, rentoutuminen kyllä, lukeminen kyllä, ilman puhelinta iltaisin kyllä, juoksulenkit kyllä..

Itsekuri voi olla myös rakkautta itseään kohtaan

Silloin alkuun minä tein selväksi itselleni mitä hyvinvointi minulle tarkoittaa ja sen jälkeen mietin mitä pitää muuttaa, mitä pitää poistaa ja mitä pitää lisätä elämääni että hyvinvointini lisääntyisi. Kaikki oli oikeastaan vain pieniä arjen valintoja. Joista tuli todella suuri kokonaisuus. Näillä pienillä valinnoilla muutin koko elämäni! Ja koska kyse on niin pienistä asioista, uskon että jokainen pystyy siihen jos minäkin pystyin.

Jonna Tähtinen hyvinvointi

Mitä kokonaisvaltainen hyvinvointi minulle tarkoittaa?

Tämän voi tehdä vaikka kirjoitustehtävänä, miksei piirrelen jos se on se oma juttu. Kirjoittaminen on se minun juttu, joten kirjoitin paperille tuon kysymyksen, mitä kokonaisvaltainen hyvinvointi minulle tarkoittaa. Otin tähän aikaa, mietin millaisiet ihmiset mielestäni ovat hyvinvoivia ja elämäniloisia, miltä ne näyttää ja mitä ne tekee, millaisia valintoja he arjessaan kohtaavat. Mietin sellaista tilannetta missä minulla ei olisi mitään rajoitteita, ei ajallisia tai rahallisia, mitä asioita itse tekisin oman hyvinvointini vuoksi.

Sitten käänsin paperin ja kirjoitin toiselle puolelle mitä minun pitäisi tehdä eri tavalla tämänhetkisessä arjessani jotta tuo toiselle puolelle kirjoitettu teksti olisi totta minulle nyt. Sen jälkeen minulla olikin lista asioista

  • mitä lisätä arkeeni että hyvinvointini lisääntyy.
  • millaisia huonoja rutiineita pitää poistaa joka päiväisessä tekemisessäni.
  • mitä asioita pitää muuttaa tai hiukan modata, että ne palvelee paremmin minun hyvinvointia.

Varsinkin nyt on monella aikaa miettiä omaa hyvinvointiaan ja sen merkitystä. Uskon että rutiinien merkitys korostuu nyt entistä enemmän. Ulkoilma ja luonnon merkitys on nyt suurempi kuin koskaan aikanamme. Vaikka tämän hetkinen tilanne maailmassa on meidän kaikkien mieltä järkyttänyt, on tässä myös hopeareunus. Nyt meillä on aikaa itselle ja sille ydin lähipiirille. Meitä kaikkia tämä tulee koskettamaan tavalla tai toisella, pidetään siis huolta toisistamme ja varsinkin itsestämme.

Hyvinvointi

 

Toivon voimia jokaiselle tähän hetkeen!

Iloa ja valoa – Jonna

 

 

Riitänkö minä?

Olen luennoinut tästä aiheesta aikaisemmin ja tätä niin kovin moni pohtii. Ei kysy ehkä tietoisesti, vaan enemmän alitajuisesti. Tämä kysymys on syynä moneen loppuunpalamiseen, moneen seinään päin juoksemiseen ja niin moneen haavaan meissä sisällä. Tämä haava myös muistuttaa itsestään useasti, joskus jopa päivittäin.

Olen sitä mieltä että vain pysähtymällä voimme tiedostaa asioita. Vain tiedostamalla voimme muuttaa asioita. Sillä mitään, mitä et itsessäsi tunnista, et voi millään muotoa muuttaa. Siksi pysähtyminen on muutoksen ensimmäinen askel.

Riittämättömyyden tunne on se, mikä venyttää meidän tekemistä äärimmilleen, pukee muiden sanomiset kritiikiksi ja vaihtaa meidän oman, sisäisen tarinankertojan kriitikoksi, ruoskijaksi, lannistajaksi. Riittämättömyyden tunne kun kumpuaa sieltä jostain niin syvältä, että emme kovinkaan helposti tunnista sitä.

Jonna Tähtinen Traumaselviytyjä

Mistä riittämättömyyden tunne johtuu?

Minä yritin aina lapsena pärjätä sillä että olin iloinen, reipas ja aktiivinen. Minä yritin aina saada äitiä tai isäpuolia ylpeäksi jostain tekemisistäni ja jäin aina siihen kokemukseen, että mikään ei oikeastaan liikauttanut.

Yritit tehdä asioita hienommin, paremmin ja ehkä nopeammin? Itselleni se on ainakin tullut sieltä huomion ja rakkauden puutteesta, siitä että vaikka olin kiltti, se ei toiminut, vaikka olin ilkeä, se ei toiminut. Sillä huomiota ihminen aina kaipaa, ensin hyvällä ja sitten pahalla, jollei muu toimi.

Kun minun riittämättömyyden haavaa koskettaa, se saa minussa valtavan tunnemyrskyn aikaiseksi. Ensin yritän miellyttää, sitten loukkaannun. Kaikki osat marttyyrista kriitikkoon käy pinnalla puhumassa.

Mikä riittämättömyyden tunteen lopettamiseen?

Minä olen tehnyt itseni ja oman henkisen kasvuni kanssa töitä noin kuusi vuotta, melkeinpä päivittäin. Ja silti koen, että tämän asian tunnistaminen on se suurin voitto. Se, että tunnistan tämän tunteen itsessäni ja osaan sanoittaa sitä. Keskustelin juuri tästä asiasta ystäväni kanssa, sillä olin eräässä tilanteessa tämän itsessäni tunnistanut, ja halusin keskustella asiasta. Tunnistin sen, että iso osa meidän väärin ymmärryksestä ja mielen pahoittamisesta, johtuu tälläisistä alkukantaisista tunnetiloista, eikä niistä haluta keskustella. Ei haluta nostaa kissaa pöydälle siksi, että asia voi tuntua jopa todella vähäpätöiseltä, suorastaan lapselliselta. Silloin laittaa itsensä alttiiksi vielä suuremmalle haavoittuvuudelle: ”Oletko tosissasi että siitä loukkasit ja pahoitit mielesi? Niin pienestä asiasta, niin mitättömästä jutusta!?”

Tuo lause koskettaa jo vieläkin syvemmältä, asettaa oman ytimensä niin haavoittuvaksi. Ja sen tunnetilan kun vielä viimeistelee häpeällä niin avot! Kukaan ei halua käydä sellaisia keskusteluja. Monet vuosien kaunat voi johtua juurikin tälläisistä asioista. Monien työpaikkojen tunneilmapiiri on aloitettu tälläisillä tilanteilla. Niin vähäpätöisillä ja silti, elämääkin suuremmilla.

Monien työpaikkojen tunneilmapiiri on aloitettu tälläisillä tilanteilla.

Miten tehdä haavoittuvuudesta voimavara?

Itse olen sitä mieltä, että jos olisimme rehellisempiä itsellemme ja muille, olisi elämä helpompaa. Olen käynyt paljon erittäin syvällisiä ja eheyttäviä keskusteluja sen jälkeen kun aloin olemaan rehellinen itselleni. Rehellinen haavoittuvaisuudelleni ja rehellinen tunteilleni. Sanoitin omat tunnetilani selkeämmin, sanoitin siis tunnepitoisia tilanteita ääneen tai kirjoittaen. Puhuin itsekseni metsässä tilannetta auki, kerroin miten olin asiasta pahoittanut mieleni tai miten surulliseksi tilanteesta tulin. Se selkiytti tilannetta, sain usein myös ymmärryksen vastapuolen reaktioon. Ymmärsin miksi hän oli ehkä loukannut minua takaisin, olinhan koskettanut luultavasti hänenkin haavaansa.

Ja kyllä, pelkäsin asettaa itseni siihen tilaan, haavoittuvaksi, häpeälle alttiiksi. Pelkäsin myös asettaa itseni -”olet niin saatanan herkkä, get over it!”-kaltaisille lausahduksille. Pelkäsin että näytän tyhmältä ja lapselliselta sönköttäessäni miten pahoitin mieleni siitä tilanteesta minkä sinä koit ehkä turhanpäiväiseksi. Ja kyllä, reaktio on usein juurikin se, olet Jonna aika herkkä. Ja minä olen sen itsessäni tiedostanut, en tarvitse sille enää vahvistusta. Kiitos tiedosta, mennään asiaan. Ja siitä keskustelusta tuli oikein hyvä. Ymmärrettiin loppujen lopulta toisiamme ja pystyimme jatkamaan eteenpäin.

Ja minä tiedostan itsessäni sen herkkyyden ja haavoittuvaisuuden, mutta olen sitä mieltä että se on jo osa minua. Minä olen aito ja rehellinen ja se on minulle tärkeää. Mitä sitten, vaikka olenkin herkkä? Uskon että aitous itselle on merkityksellisyyden kannalta iso asia. Se, että kokee elämänsä merkitykselliseksi, on taas elämääkin suurempi juttu. On se ”miksi?” mietittynä, kun aamulla nousee sängystä ylös.

Mutta haavoittuvaisuus tarvitsee alleen turvallisia ihmissuhteita, missä sitä voi harjoitella. Tiedän useiden traumaselviytyjien ja mielenterveys asioiden kanssa kamppailevien nimittäin olevan ”ei niin turvallisissa” ihmissuhteissa. Olen itsekin sellaisissa nimittäin ollut.  Haavoittuvaisuus ja rehellisyys itselle on nimittäin huikea voimavara silloin, jos pääset sitä turvallisesti olemaan.

Sillä vain silloin olet sitä, mitä aidosti ja oikeasti olet. Mitään esittämättä, minkäänlaisia suojakuoria rakentamatta. Uskon että sellaiselle pohjalle voi rakentaa erittäin syviä yhteyksiä niin toisiin ihmisiin, rakkaimpiin kuin itseensä.

Traumaselviytyjä Jonna Tähtinen

Näin juuri lapsuuden ystäväni lounaan merkeissä ja hän kertoi että piti minua aina lapsena vahvana, suorastaan kovana. Kun hän oli peloissaan jossain tilanteessa itkenyt olin minä ollut että ”Lopeta se itkeminen!”. Olin pelottavissakin tilanteissa näyttänyt siltä, ettei minua pelota lainkaan. Sen minä olin lapsena oppinut, tunteita ei näytetä, koskaan ei itketä. Älä näytä heikkouksiasi, esitä vahvaa. Se oli minun selviytymiskeino. Tänään minulle herää tästä muistosta surullinen olo, haluaisin niin halata tuota lasta ja kertoa että on ok itkeä, on erittäin ok tuntea pelkoa sellaisissa tilanteissa kun se vaara on oikeasti läsnä. Ja vielä enemmän ok, on kertoa ja puhua asiasta. Sillä kenenkään, varsinkaan kuusivuotiaan, ei kuulu kantaa noita tunteita yksinään, sillä ei kenenkään aikuisenkaan pitäisi.

Haavoittuvuus kuulostaa totuudelta ja tuntuu rohkeudelta. Totuus ja rohkeus ei aina tunnu mukavilta, mutta ne ei koskaan ole heikkouksia.

-Brene Brown