Minä tulin pelastamaan sinut

Makaat sohvalla ja olet totaalisen paskana. Sinun olosi on karmea ja olet puhunut itsellesi jo tovin miten mistään ei tule mitään. Olet surullinen ja vihainen ja väsynyt kaikkeen. Mistään ei tule mitään ja olet taas kokenut uuden epäonnistumisen. Sisäinen tarinankertojasi on päässyt oikein kunnolla vauhtiin ja se sättii ja syyllistää sinua kaikesta. Tehdyistä ja tekemättömistä asioista, sanotuista lauseista ja sanomatta jättämisistä. Siitä mitä söit ja mitä et syönyt. Masennus on levinnyt jo koko kehoosi ja se turruttaa sinun ajatuksesi, syö sielusi.

Sitten ovikello soi. Raahaudut ovelle miettien näyttäväsi aivan kamalalta koska et ole käynyt suihkussakaan muutamaan päivään. Avaat oven ja aurinko tulvahtaa eteiseen, siristelet silmiäsi ja huomaat hahmon ovellasi.

-Minä tulin nyt. Tulin pelastamaan sinut tästä tilanteesta. Tulin tuomaan hymyn takaisin sinun huulillesi, onnen ja ilon sydämeesi. Kärsimyksesi loppuu nyt ja voit jatkaa taas elämää. Masennuksesi katoaa ja et enää syyllistä itseäsi.

-Jaahas, no eipä siinä kai sitten muu auta, kun oikein ovelle asti tulit, sanot.

Menet suihkuun, syöt aamupalan, käyt lenkillä ja aloitat päiväsi.

trauma (73)

#365challenge

#365challenge on mun oma juttu, keksin sen 2017 vuoden välipäivinä. Päätin käydä koko vuoden 2018 aamulenkillä, vähintään sen 45 minuuttia. Nyt, kun kävin kaikki vuoden 2018 videot läpi tajusin. Tää oli huikein juttu IKINÄ!!!

Tämä #365challenge on muuttanut mun elämän aivan totaalisesti. Ensinnäkin se, että mun kunto kohosi viime vuoden aikana ihan huimasti! Mä osallistuin viime vuonna neljään kisaan, siis neljään! En ole tätä ennen koskaan osallistunut yhteenkään kilpailuun, ja nyt osallistuin yhden vuoden aikana neljään.

  • Nuuksion talvirogaining 3h
  • Turku Trail Cup Länsikeskus 12km
  • Himos Trail Challenge 17km
  • Turku Trail Cup Hirvensalo 20km

Mutta se on vaikuttanut kaikista eniten mun hyvinvointiin, mun pääkoppaan. Olen voinut koko vuoden todella hyvin verrattuna mihinkään edellisiin.

Kirjoitin myös haasteestani meidän yhdistyksen nettisivuille:

img_20180724_065425.jpg

Aloitin tammikuussa hullulta tuntuvan haasteen. Keksin joulun 2017 välipäivinä idean, että aion käydä koko seuraavan vuoden aamulenkillä, joka päivä 45 minuuttia. En aluksi tainnut itsekään oikein uskoa haasteeni onnistumiseen, mutta tein siitä silti “julkisen”.

Päätin tehdä joka aamu lenkistäni instagramiin videon. Tammikuu oli pimeä ja kylmä. Lunta ja pakkasta oli useina aamuina reippaasti. Koirani Luna katsoi minua aamuisin aivan hölmistyneenä, kun usein jo ennen kuutta sanoin ne maagiset sanat “mennään ulos”. Normaalisti nämä sanat saavat kääpiösnautserimme ryntäämään innoissaan ovelle, mutta nyt reaktio oli päinvastainen ja koira suorastaan katosi peiton alle. Pienen suostuttelun jälkeen sain hänet kyllä mukaani. Alkuvuosi meni opetellessa uutta rutiinia mutta pian siitä tuli jo tapa.

img_20180317_070345.jpg

Huhti-toukokuussa kevät alkoi tehdä tuloaan harmaan maan läpi ja valo lisääntyi huomattavasti. Innostuin tässä kohtaa videoiden lisäksi myös valokuvaamisesta. Yhtäkkiä huomasin löytäväni kauneutta joka puolelta aamulenkeiltäni! Saatoin seisoa hämähäkin seitin edessä useita kymmeniä minuutteja haltioituneena sen kauneudesta.

trauma (1)

Alkukesä oli upeaa aikaa. Kukkaloisto lisääntyi ja aamut olivat valoisia jo todella aikaisin. Mitä aikaisempi aamu, sitä upeampia kuvia sain. Otin kukkasista ja terälehdistä lähikuvia. Ihastelin aamukasteen pisaroita, auringon ensisäteitä, aamu-usvaa ja täydellistä terälehtien järjestystä apilassa. Joskus huomasin jopa pidättäväni hengitystä kuvatessani, niin keskittynyt olin.

IMG_20180724_070718

Syksyn saapuminen oli jollain tavalla hieman surullista ja haikeaa, mutta jollain tavalla myös helpottavaa. Syksy oli upea väriloisto ja ulkoilu oli ihanaa.

Palasin lenkiltä aina hyvällä mielellä. Usein jopa ilosta pursuten. Olin usein yksin tämän löydökseni kanssa. Tuntui, että muut olivat jo nähneet luonnon kauneuden? Miten se oli mahdollista?

Voimaa ja rauhaa luonnosta

Eräänä aamuna ymmärsin. Olin aikaisemmin katsonut kaikkea traumalasieni läpi. Kun vihdoin kunnolla pysähdyin, aloin nähdä! Traumalasien poistosta on jo tovi, mutta vasta nyt kun olin täysin läsnä, olin valmis näkemään kaiken kauneuden. Näin vesipisarat lehdillä, aamukasteen kärpäsen siivissä, vaaleanvihreän taimen sorjan varren. Auringon säteen hämähäkin seitissä, aamu-usvan pellolla, peurojen hölmistyneet katseet pellon laidassa. Näin kaiken kauneuden, ja se oli lumoavaa!

IMG_20181017_100718-01

Olipa oloni ollut kuinka huono tahansa, se parani lenkillä! Mitä huonompi fiilis, sitä suurempi kontrasti hyvään oloon oikeastaan oli. Välillä nopeita juoksulenkkejä – toki kuvaamaan piti usein pysähtyä. Välillä oikein hitaita, parin tunnin aamulenkkejä, repussa aamukahvit ja leipäpalaset. Toisinaan pyörällä, mutta useimmiten omin jaloin.

Ulkoilu on tehnyt hyvää mielenterveydelle. Pysähtyminen on ehdottoman tärkeää tässä hektisessä hetkessä, jossa elämme. Varsinkin metsällä on monta hyvää terveysvaikutusta. Ulkoilu on upea tapa pysähtyä ja nauttia. Kuunnella ja katsoa. Vain olla. Mindfulnessia parhaimmillaan. Huomasin itse, että metsässä minua ei kukaan tuomitse, en edes minä itse. On hyvä olla armollinen itselleen.

IMG_20180430_064152-01

Disso ry:ssä vuosi on ollut upea. Olen tutustunut ihaniin ihmisiin ja saanut olla mukana hienoissa jutuissa. Seuraava vuosi on vieläkin parempi, upeampi ja hienompi. Sen voin luvata. Saamme traumatietoutta lisättyä ja vertaisia yhdistettyä. Saamme voimaantua toisistamme.

Minulle myös luonto on ollut yksi voimaannuttavista tekijöistä. Suomen luonto on upea ja meidän täytyy muistaa nauttia siitä. Olemme sisätiloissa suurimman osan päivästä. Lähde mukaan aamulenkille kanssani vuonna 2019! Voit seurata aamuvideoitani instagramin storyssa. Vai rohkenisitko haastaa itsesi etsimään oman ympäristösi ihmeitä?

Rauhallista joulua ja voimaantumisen vuotta 2019 kaikille isoille ja pienille.

Jonna

Disso ry

itse

Miten herätä aikaisin?

Miten pystyt heräämään niin ajoissa? Miten itse pystyisin heräämään joka aamu samaan aikaan? Tätä kysymystä multa aika usein kysellään. Olen nyt muutaman vuoden herännyt joka aamu melkein samaan aikaan. Herään viideltä tai viimeistään kuudelta. Jopa silloin kuin olen menossa iltavuoroon töihin. Vaikka olen aamuvirkku se ei tarkoita että tämä olisi ollut täysin iisiä, minun piti tehdä päätös siitä että nousen ajoissa.

Tässä vinkkejä päätöksen lisäksi aamuherätyksiin:

  • Herää joka aamu samaan aikaan, vaikka olisit mennyt myöhemmin nukkumaan.
  • Mieti illalla aamun tarkoitus, siis se, MIKSI heräät niin aikaisin. Aamuherätys on paljon helpompi jos sinulla on joku tarkoitus nousta.
  • Asia jonka takia nouset on sinulle tärkeä, Se tukee arvojasi ja teet sen intohimolla. (esim terveys –>nousen ajoissa lenkille, työ/vauraus–>nousen tekemään töitä mitä haluan tehdä rauhassa, perhe–>vietän aikaa puolison kanssa)
  • Laita herätyskello soimaan toiseen huoneeseen
  • Älä koskaan torkuta, siis EI KOSKAAN!
  • Lataa puhelimeesi herätyskello sovellus joka sammuttaa herätyksen vasta, kun olet suorittanut jonkun tehtävän (laske matematiikkaa, ota valokuva tms.)
  • Juo lasi vettä heti herätyskellon pois laittamisen jälkeen
  • Pese kasvot viileällä vedellä
  • Herätä keho liikuttamalla sitä

Minun omat aamurutiinit on rakentuneet pikkuhiljaa, ja rakentuu varmaan vielä tulevankin vuodenkin. Olen pikkuhiljaa ottanut uusia rutiineja lisää ja toistanut niitä niin kauan että niistä on tullut tapa, rutiini.

IMG_20180204_194511_382

Ja hei, minun entinen aamurutiini oli sellainen että herätyskelloa torkutettiin aina, ainakin kerran. Kävelin sängystä suoraan kahvipannulle ja kävelin kahvikupin kanssa tupakalle. Poltin ensimmäisen puolentunnin aikana heräämisestä ainakin viisi tupakkaa. Siinä välissä pläräsin puhelimella somea ja iltalehteä tai muita turhia uutisia. Tunnin päästä aloin heräilemään. Söin ensimmäisen kerran yleensä töissä tai iltapäivän puolella. Nykyiset rutiinini näyttävät tältä

Nyt olen lukenut, että ihmisellä on unisykli, joka kestää noin 60-75 minuuttia. Jos painat torkkua herätyksen jälkeen, alkaa tämä unisykli uudestaan. Siis välittömästi. Kun sitten niiden torkuttelujen jälkeen nouset ylös, on aivosi vielä totaalisesti unessa ja niiden heräämisen voi mennä jopa neljä tuntia! Sen aikaa vaatii, että ne toimivat taas täysin. Vaihtoehtona on myös jääkylmä suihku, sillä aivot heräävät uudestaan. (kehon shokkireaktio) Joten kun kellosi soi aina samaan aikaan, huolimatta onko vapaa vai ei, keho tottuu herätykseen ja alkaa siirtämään unisyklin siten, että keho on jo valmiina heräämään kun kello soi. Nerokasta!

img_20180607_063929

Tämän viikon ajattelin kokeilla herätä klo 04:30 ihan vain testatakseni itseäni. Luin Erik Bertrandin kirjan Helvetin viikko, ja sain idean oikeastaan siitä.  Helvetin viikossa tarkoitus on herätä joka aamu klo 05:00 mutta tuo on se aika jolloin yleensä itse herään, joten siinä ei ole mitään haastetta minulle. Viikon aikana olisi tarkoitus haastaa itseään olemaan “Täydellinen versio itsestään, viikon ajan”

Tästä siis lisää tällä viikolla. Toisin kuin yleensä, kun kaikki aloitetaan maanantaisin, tämä minun viikko alkaa torstaista, ihanaa torstaita siis sinulle ❤ Jonna

 

Miten olla myötätuntoisempi?

Minulta on kysytty että miten sitä voisi sitten olla myötätuntoisempi itselleen ja itse olen aloittanut tällä:

KUUNTELE ITSEÄSI, SINUN SISÄISTÄ PUHETTASI

Aloin havainnoimaan aamuista tarinankertojaani, sitä joka alkaa puhumaan jo ennen kuin minun alitajuntani on herännyt herätyskelloon. Sitä joka käski painamaan torkkua eikä hälytyksen lopettamista. Se kertoi miksi minun on  parempi tänään jäädä vielä hetkeksi lämpimän peiton alle. Painaa torkkua ja antaa aivojen vaipua vielä hetkeksi unimaailmaan.

Kun sitten nousin ylös, se puhui millainen minun oloni on, ja mitä vastoinkäymisiä tulisin tänään käymään läpi. Kun otin puhelimen käteen ja aloin plaraamaan somea, se kommentoi kaikkia uutisia ja kuvia minulle tyyliin: sinusta ei olisi tuohon, sinulla ei ole tuota, sinä et saavuta tuollaisia. Minä menin kasaan sohvalle ja yritin vain selviytyä sen jälkeen päivästä. Kertoja kommentoi koko päivän ajan samaan sävyyn elämääni.

Trauma (15)

Se mitä tajusin oli se että pystyin muuttamaan sitä tarinankertojaa. Ja se että vasta tämän havainnoinnin kautta pystyin tuntemaan itsemyötätuntoa. Kun kertoja sanoi että olen huono, en pystyisi tai en kykenisi, sanoin itselleni että oli kamalaa että se puhui minulle noin, ja että voisin yrittää silti parhaani. Epäonnistuminen ei olisi maailmanloppu ja olisin niin hyvä kuin pystyisin. Olisin arvokas ja tärkeä.

Rakas päiväkirja,

Tänään on upea päivä, tunnen itseni kauniiksi ja oloni on tasapainoinen..

Itsemyötätunto ei tule itsestään, ei varsinkaan jos sisäinen puhe, se tarinankertoja on sinulle ilkeä ja vaativa. Jos se vain piiskaa sinua aina, eikä koskaan anna hyvä palautetta. Mutta onneksi itsemyötätuntoa voi oppia. Minulle avain siihen oli nuo aamun hetket. Miten puhun itselleni. Miten halusin aamuni aloittaa, tai mitä muutoksia ajattelussani halusin. Kirjoitin asioita ylös ja pohdin asiaa metsässä yksikseni. Aloitin aamuni kehumalla itseäni aamuisin hampaita harjatessa tai kahvia juodessa. Kuuntelin motivaatio puhujia ja tsemppasin itseäni. Sitä pitää harjoitella koko ajan. Koska se oikea hetki kertoo mihin olen päässyt. Se hetki kun on kiire ja nälkä ja saan jotain lokaa niskaani. Se on se hetki kun pitää pysähtyä kuuntelemaan onko oppi jo mennyt perille. Sättiikö se sinua epäonnistumisesta, käskeekö se väsyneenä ja nälkäisenä suorittamaan lisää? Ja olipa miten vaan, harjoittelu jatkuu.

Sillä koskaan et tule olemaan tässä asiassa valmis. Itsemyötätuntoa ei koskaan ole varmasti liikaa. Itsensä rakastaminen ja hyväksyminen on upea asia ja tuo elämääsi paljon positiivisia asioita, tilanteita ja ihmisiä. Joten kaikki varmasti haluavat olla myötätuntoisempia itselleen. Älä tee tästäkään siis liikaa itsellesi, aloita pienistä tavoitteista. Kuuntelen itseäni, otan omaa aikaa, pysähdyn havainnoimaan sitä miten puhun itselleni, näistä on jo hyvä aloittaa.

Trauma (1)

Talvisesta metsästä terveisiä, ❤ Jonna

“Jumalauta sä olet tyhmä”

Olin ruokakaupassa yksi päivä ja keräilin siinä ajatuksissani ostoslistan tavaroita. Pysähdyin hygieniaosastolle etsimään shampoota tai jotain, ja havahduin pariskuntaan samalla käytävällä. Mies ja nainen kävelivät käytävää eteenpäin ripein askelin, nainen tuijottaen tiukasti eteen ja mies tuijottaen tiukasti naista. Sättien häntä jokseenkin kovaäänisesti. ” Sinä voit vittu tuijotella niitä purkkeja, vittu miten kauan haluat, mutta mua ei vittu kiinnosta…” Nainen häpesi, sen näki hänestä kauas. Hän halusi sulkea kaiken pois ulkopuoleltaan ja hän oli täysin kääntynyt sisäänsä. Pystyin melkein kuulemaan hänen ajatuksensa.

He menivät pian ohi, mutta miehen elekieli kertoi kaiken. Hän alisti naisen siinä tilanteessa totaalisesti. Niin sanoillaan, kuin elekielellään. Se mitä nainen oli tehnytkään oli tyhmää, idioottimaista, miehen mielestä. Pysähdyin täysin tähän tilanteeseen. Jäin hyllyväliin yksin miettimään että millainen kotielämä tällä pariskunnalla mahtoikaan olla. Miten mies puhuisi hänelle heidän ollessaan kahden, jos hän puhui näin julkisella paikalla. Mistä keskustelu, tai miehen yksinpuhelu oli mahtanut alkaa. Millä tavalla mies kohtelee naista silloin kun on vihainen, entä silloin kun tuntee ylenpalttista rakkautta tätä kohtaan? Millaisilla sanoilla mies toivottaa naisensa kotiin kun hän tulee töistä, mitä hän sanoo kun nainen on lähdössä ystävänsä kanssa ulos? Kehuuko mies hänen hiuksiaan, vaatteitaan, hymyä? Laittaako mies illallista yllätyksenä, tai keittääkö aamulla hänelle kahvia?

Minä en tiedä. Koko tarina minkä pariskunnasta siinä hetkessä rakensin, oli tietenkin minun mielikuvitusta, sillä en mitenkään voi tietää millainen suhde heillä on, ja onko heillä edes suhdetta. Mutta sen tiedän, missä helvetissä olen itse tuollaisen puolison kanssa elänyt.

Kun mieheni sitten tuli perässä hyllyväliin jossa olin, hymyilin hänelle, ja hän takaisin minulle. Teimme ostokset ja lähdimme kaupasta pois, minä prosessoiden koko matkan. Kerroin sitten miehelle ulkona mitä näin, ja kerroin että olen kiitollinen hänelle siitä ettei hän koskaan puhu minulle tuolla tavalla. Hän katsoi minua ja kysyi miksi hän koskaan puhuisi minulle niin, ja ei normaali ihmisen käytöstapoihin kuulu puhua toiselle niin. Hän katsoi minua melkein ihmeissään. Kiitollisuus puristi rintaani.

received_10211824369076865

Minä olen elänyt suhteessa missä minulle puhuttiin kuin olisin arvoton. Kuin minulla ja ajatuksillani tai tunteillani ei olisi mitään merkitystä. Kun minun nolaaminen ystävien tai tuntemattomien edessä olisi viihdettä. Ja häpeä lakaisi minut aina maton alle. Häpeä sulki suuni, en pystynyt puolustamaan itseäni. Minua hävetti itseni mutta myös puolisoni puolesta. Minun mielestä oli äärimmäisen noloa että hänellä ei juuri ollut niitä käytöstapoja. Että hän saattoi puhua minulle ilkeästi ja ikävästi, kenen vain kuullen.

Ja kotona minulle puhumiselle, tai minun kohtelemiseni ei ollut kenenkään arvion alla. Ei ollut mitään suodatinta. Joten se eskaloitui useasti. Jos joskus nolasin hänet, sain tuntea sen nahoissani myöhemmin.

Mietin sinä iltana sitä naista, että näkeekö hän tuon kaiken. Minä en silloin omassa kuplassani nähnyt mitään. Olin sokea. En nähnyt muita vaihtoehtoja, en ymmärtänyt sitä isossa kuvassa. Miten vahingoittavaa se minulle, ja minun itsetunnolleni oli. Ja kun se vaan jatkuu, siitä tulee normi. Koska ihminen sopeutuu mihin vain. Se sopeutuu alistamiseen ja ilkeilyyn pikkuhiljaa, eikä näe muuta. Ihminen sopeutuu jopa pahoinpitelyihin ja muihin raakuuksiin. Jos sen on pakko. Ja varsinkin, jos sen selviytyminen on kiinni siitä.

sinä olet arvokas.

Kunpa voisin kuuluttaa jossakin että on vaihtoehtoja. Että on muuta. Että on elämää ilman häpeän tunnetta, ilman kipua ja surua. Toisen ihmisen, varsinkaan sinun rakkaan, läheisen ihmisen ei kuulu satuttaa sinua sanoilla, eikä varsinkaan teoilla. Sinua kuuluu suojella ja rakastaa, sinun puolison kuuluu nostaa sinua, ja kannustaa. Kertoa että olet arvokas ja tärkeä ihminen. Ja tukea sinua sinun päätöksissä, haastaa sinua hieman parempaan, mutta hyväntahtoisesti, sinua nostaen.

Sillä sinä olet kaiken rakkauden arvoinen.

IMG_20170717_211446_840

Rakkaudella Jonna

Päihteettömyys

Mä haluan tehdä kaiken mun oman hyvinvoinnin eteen ja se tarkoittaa myös sitä että olen täysin päihteetön. Olin ollut nyt muutamassa paikassa kertomassa oman tarinani, mutta myös päihteettömästä elämästäni, yhdestä vierailusta voit lukea tästä

Minulta on kysytty paljon kysymyksiä aiheesta, joten ajattelin kirjoitella niistä erillisen postauksen.

MITEN OLLA PÄIHTEETÖN VAIN ITSENI TAKIA?

Niinkuin jo ensimmäisessä lauseessa kerroin, haluan tehdä kaikkeni että voin hyvin. Ja minun hyvinvointiin ei kuulu alkoholi tai muut päihteet. Päihteet ei ole koskaan lisänneet hyvinvointiani vaan päinvastoin, ne on aina huonontaneet sitä. Olinpa selitellyt itselleni muulloin mitä vain. “Täytyy päästä nollaamaan” oli useimmiten selitykseni perseiden vetämiselle viikonloppuisin. Perseiden vetämisellä ei vaan nollaa yhtään mitään, paitsi tilin saldoa. Tilalle tulee pahoinvointi joka usein on fyysistä ja henkistä. Morkkis hipoi loppuajasta jo taivaita. Muistan krapuloita milloin en pystynyt katsomaan edes uutisia, kun pelkäsin maailmanloppua. Mutta se miten sitten lopettaa tälläinen nollaus oli kysymys. Se että arvottaa ensin sen oman hyvinvoinnin. Listaa mitä olen valmis oman hyvinvointini ja terveyteni eteen tekemään (listaan kannattaa lisätä myös ne muut lähipiirissä olevat ihmiset, eli niiden hyvinvointi) Sitten ne asiat mitä sen tilalla voisi tehdä. Viikonlopuiksi kannattaa keksiä jotain itselle mukavaa tekemistä.  Minä kävin pelailemassa lautapelejä, käytiin elokuvissa, katsotiiin kotona leffoja, tehtiin hyvää ruokaa. Käytiin uimassa ja ulkoilemassa. Kävin juoksemassa ja treenailemassa. Mutta kävin myös tanssimassa.

Kun käy baareissa selvinpäin, huomaa aika pian miten kännissä LUULLAAN vaan, että on kivaa. Monesti stressi ja paha olo saattaa purkautua itkuna, vihana tai jopa väkivaltaisuutena. Muisti saattaa kadota, ja aamulla ei muista vaikka olisikin ollut kivaa. Tavarat katoilee, juomat läikkyy puserolle ja joku oksentaa kengille. Selvinpäin tätä seurailleena, olen ollut vain huojentunut kotiin päästessäni, ettei minulla ainakaan näiden lisäksi ole aamulla kamala olo, tili tyhjä ja kylässä tunne nimeltä häpeä. Ja siihen jos vielä syyllisyys niin…?

MITÄ TEHDÄ JOLLEI JUO?

Se on fakta, että ne kaverit joiden kanssa oli kiva baareissa parantaa maailmaa, vaihtuu. Jos kahvipöydässä tuijotellaan seiniä ja vaivaantuneesti keskustellaan säästä, on se merkki ettei yhteisiä asioita kaljan juonnin lisäksi ehkä olekkaan. Ja se on ok. Kannattaakin vaihtaa kaveripiiriä jos juominen on itselle oikeasti ongelma. Tai yleisesti päihteet. Oikeasti, kun tilanne tulee, on kaveripiiri valmis tekemään sen missä sinun hyvinvointi ei kiinnosta tippaakaan. Eli “kyllä sä voit yhden juoda” Joten pysy erossa sellaisesta seurasta ellet ole varma, että pystyt sanomaan ei kiitos. Itselleni ongelma ei ole suinkaan ollut se, vaan ongelmakseni on muodostunut päihteettömyyden puolustelu, ja oman elämäntapani selittely. Hei, mä en juo siksi että mulla on hauskaa selvinkin päin on vakiintunut vastauksekseni , ja se pitää myös paikkansa. Mutta mulla ei ole myöskään mitään kiinnostusta alkaa selittelemään että kontrollin katoaminen on mun pahin painajainen psykoosini jälkeen.

Tee tilalla kaikkea muuta kivaa. Etsi uusia ystäviä, tai ole itsesi kanssa, niinkuin minä tein. Opettelin olemaan itseni kanssa. Opettelin yksinoloa, mikä ei minunlaiselle läheisriippuvaiselle ollutkaan mikään helppo pala. Sitä piti työstää. Menin metsään istumaan ja kuulostelemaan. Ahdistus oli tuttu tunne aluksi. Mutta kun ymmärsin sen, että siellä metsässä mua ei kukaan tuominnut, edes minä itse, alkoi se helpottua. Tein pitkiä metsälenkkejä ja valokuvailin luontoa. Olin nyt valmis pysähtymään luonnon äärelle, ihmettelemään sen pieniä ihmeitä ja olin niin ihmeissäni niistä, että huomaamatta olin yksinäni usein useita tunteja.

Uuden harrastuksen hankkiminen on myös hyvä idea. Siinä on itselle muuta tekemistä ja sen lisäksi voi löytää uusia ystäviä.

MITEN MUUT SUHTAUTUU?

Suomessa on tosiaan aikalailla alkoholia ylistävä kulttuuri. On jotenkin tosi ok ottaa kuvia skumpasta, bissestä, siideristä, puhumattakaan hienoista drinksuista. Niistä on itsekkin tullut aikaisemmin otettua kuvia. On kavereita ja pulloja ja laseja ja hymyjä. “Mä vedän viinaa” ja se on ok-tyylisiä päivityksiä somessa. “tuli eilen vedettyä niin että katosi kengät, ja puhelin” ja perään kommentoidaan sympaattisesti ja hauskasti että “täälläpä katosi vaimokin/äijäkin”

Mä olen yhden kerran jopa feikannut juovani!! En vaan jaksanut alkaa selittelemään. Eräissä häissä ihan pokkana lorautin shotti lasiin kokista kun muut veteli salmaria. Ollaan siis siinä pisteessä että ennemmin valehtelen olevani kännissä kuin kertoisin olevani selvin päin!! Mutta perheeni suhtautuu asiaan erittäin hyvin. Mä en tuomitse mieheni paria saunakaljaa, enkä ulkona käymistä, mutta hän käykin vaan pari kertaa vuodessa firman juhlissa. Ystäväpiiri on tosiaan aikalailla vaihtunut ja alkoholista ei yleensä edes sen kummemmin keskustella.

IMG_20180706_141754

Minun on vaikea ottaa kantaa oikeaan alkoholismiin, tai sellaiseen tilanteeseen missä alkoholi on osa jokapäiväistä elämää. Itselleni se on ollut sitä että ollaan kavereiden kanssa menty baariin kerran viikossa tai pari kertaa kuukaudessa. Joskus nuorempana toki kun käyttöä ei rajoittanut mikään, meno oli aika holtitonta. Mutta alkoholi on aina ollut keino turruttaa/purkaa tunteitaan.

Mutta kun nyt päihteettömänä katson elämääni taaksepäin voisin sanoa että kyllä päihteet on mulle ollut ongelma. Aikaisemmin en koskaan ollut tätä mieltä. Mulle ongelma olisi ollut sitä etten pysty hoitamaan duuneja, kotia ja perhettäni. Se olisi ollut sitä että olisin juonut illasta aamuun ja aamusta iltaan. Se olisi ollut sammumista milloin mihinkin, muistin totaalista kadottamista ja oksentelua ja vapinaa päivästä toiseen. No, tuota se oli lapsuudessani. Muistikuva siitä krapulasta kun isäpuoli ei pystynyt vettä lasista juomaan, kun oli niin kova krapula ja kädet tärisi. Kun joku viinalasiin oksennettuaan sammui ja herättyään hörppäsi siitä uuden kulauksen. Se oli minun mielestä vasta ongelma. Vaikka oikeasti nuo kuvaamani asiat oli jo vakavaa alkoholismia. Ja ongelma syntyy jo kauan ennen tuollaisia tapahtumia.

MIKSI?

Niinkuin kaikissa muutoksissa tai uusien tapojen tuomisessa elämään, tässäkin on hyvä kysyä itseltään se MIKÄ ON SINUN MIKSI? Miksi haluat elää ilman  päihteitä? Se oma miksi pitää tietenkin olla aika suuri jos oikeasti haluaa muutoksia tapahtuvan. Tämä pätee kaikissa muissakin riippuvuuksissa ja elämäntapamuutoksissa. Minulle se selkein asia oli se oman hyvinvoinnin lisääminen. Tässä mun tärkeimmät, eli siksi että:

  • Mielenterveys paranee ja vahvistuu, oma mieliala on parempi!
  • Oma unirytmi korjaantuu joten vaikuttaa energiaan joka päivä, nukut myös paljon paremmin ja palauttavammin.
  • Ahdistus, syyllisyys ja häpeä eivät ole perustunnetiloja viikonlopun jälkeen.
  • Kaikki päihteet aiheuttaa myös MASENNUSTA ja sitä haluan välttää kaikin tavoin!
  • Alkoholi haittaa treenejä, proteiinisynteesi ja hormonitoimintahäiriintyy pitkäksi aikaa alkoholin vähäisenkin käytön vuoksi. Myös puolustuskyky heikentyy joten sairastumiset vähenee.
  • Iho näyttää paremmalta ja naama yleisesti freesimmältä. (solut uudistuu ja keho ei kärsi nestevajauksesta sillä alkoholi kuivattaa)

Ja loppuun muutama toteamus.

–> Alkoholin aiheuttama sammuminen on myrkytystila aivoissa mikä johtaa tajunnanmenetykseen ja se ei todellakaan ole mikään viaton nukahtaminen. –>Alkoholin aiheuttama muistinmenetys johtuu aivojen tuhoutumisesta eikä ole mikään hauska juttu mille naureskella. –>Aivokudoskato on itseasiassa yleisempi löydös alkoholin suurkuluttajilta kuin maksakirroosi.

Trauma (43)

Askel askeleelt,

mä kiipeen takas maailmaan, valon tuntumaan

takasin sun luo

Kuvan kerrallaan

mä maalaan uusin värein, uuden tarinan

Kauniin maiseman

ja mä tuun sun luo

-Nikke Ankara, värifilmi

 

Irtipäästäminen ja anteeksianto

ANTEEKSI ANTAMINEN EI KUMOA TAPAHTUMIA

Irtipäästäminen ja anteeksi antaminen on suuria sanoja. Kirjoitin terapissa kirjeen äidilleni, sillä ajatuksella että hän voisi lukea sen oikeasti. Ei hän sitä koskaan lukenut mutta terapeuttini luki sen minulle ääneen. En pystynyt silloin antamaan mitään anteeksi, ja vuodatin sydänjuuriani myöten surua ja jopa vihaa siihen kirjeeseen.

En halunnut antaa anteeksi, sillä ajattelin että se kumoaisi kaiken minulle tapahtuneen. Mutta asia ei suinkaan ole niin, ja ymmärsin sen itsekkin sitten myöhemmin. Minun piti läpikäydä sekin viha ja suru. Se oli väistämätöntä.

Mutta kun kävin ne läpi tuli aika päästää irti. Minun täytyy päästää irti äidistä, ja varsinkin katkeruudesta ja vihasta.

viha on kuin happoa joka vahingoittaa lähtöastiaa enemmän kuin sitä, mihin sitä kaadetaan.

Anteeksi antaminen on äidilleni tai minulle tapahtuneille asioille olisi ehkä liian vaikeaa joten päätin päästää irti. Voit päästää irti asioista, tunteista, ajatuksistasi tai vaikka toimintamalleistasi jos haluat.

MITÄ IRTIPÄÄSTÄMINEN ON?

Irtipäästäminen on minulle sitä, kun olen hyväksynyt jotakin. Olen hyväksynyt asian tai ajatuksen ja anlaysoinut sitä niin, että minulla on ymmärrys sen vaikutuksesta elämääni. Kun olen hyväksynyt sen vaikutuksen, olen valmis päästämään irti.

Joskus analysointi ja asian hyväksyminen voi viedä enemmän aikaa ja energiaa kuin itse irtipäästäminen. Irtipäästäminen on minulle väylä jatkaa elämääni, se vapauttaa tilaa. Irtipäästäminen ei poista tapahtunutta, sen vaikutuksia tai kipua, surua tai muita suuria tunteita, vaan olen vain valmis jättämään sen taakseni. On todella vaikeaa päästää irti jos ajattelee että se kumoaisi tapahtuneen. Varsinkin jos sinua on loukattu ja satutettu, mutta ei se niitä pyyhi pois, mutta ikuisesti ei sitäkään voi jäädä läpikäymään.

On kuin jättäisin taakseni painon, taakan. Olen valmis laskemaan ahavoituneet sormeni irti, lihakset kipeänä olen tätä kantanut tänne saakka. Päästän irti ja sormiin suorastaan sattuu. Tiputan sen maahan, astun askeleen, sitten astun toisenkin.

Jatkan matkaa.

Voin pysähtyä, tai vaikka kääntyä katsomaan sitä vielä uudestaan. Ehkä joskus tulevaisuudessa kävelen jopa sen ohi, muttei minun enää koskaan tarvitse kantaa sitä mukanani.

Trauma (15)

Voit kirjoittaa kirjeen jollekkin tai vaikka ajatukselle mistä haluaisit päästää irti. Kirjoita kirje rehellisesti ja intuitiivisesti ja lue se itsellesi ääneen. Jos luotat johonkuhun niin anna hänen lukea se sinulle ääneen.

Sen jälkeen polta tai silppua kirje niin ettei siitä jää mitään jäljelle. Käy läpi samalla mistä kaikista muista asioista päästät samalla irti, ehkä joistain tunnetiloista, energioista, ajatuksista? Mieti mitä sinulta poistuu? Mitä sinulle tulee tilalle? Miltä sinusta tuntuu? Miltä tuntuu päästää irti? Onko olosi muuttunut? Näkyykö tämä kehossasi jotenkin?