Stressitila kehossa

KEHO EI EROTA VALHETTA TODESTA

Keho ei tiedä onko pelkotila tai ahdistus aitoa vai ajatusta. Jos pelkäät kotisohvalla maailmanloppua, ei kehosi tiedä, että se maailmanloppu ei ole tällä hetkellä tapahtumassa. Varsinkin jos kehosi reagoi siihen ajatukseen voimakkaasti. Kun kehosi on tässä stressitilassa, se lyhyelläkin aikavälillä mm. vaikeuttaa unen saamista, syvää unta, palautumista ja voi aiheuttaa ylimääräisiä sydämentykytyksiä. Myös muistin heikkeneminen ja painajaiset on yksi merkki. Pitkällä aikavälillä stressillä onkin jo suuremmat vaikutukset kuten, uupumus, masennus, ja vastustuskyvyn heikkeneminen. Se pienentää konkreettisesti aivoja, tuhoaa aivosoluja ja lisää riskiä sydän-ja verisuonisairauksiin. Stressi siis sairastuttaa kokonaisvaltaisesti.

Trauman jälkeinen stressireaktio on sitä, kun stressireaktio on äärimmillään. Silloin keho on valtavan kuormituksen vallassa, ja pitkittyessään se voi johtaa myös muihin mielenterveyden häiriöihin. Apua siis kannattaa hakea ajoissa. Esim onnettomuuden tai muun järkyttävän tapahtuman jälkeen ihminen ohjataankin hoitoon, mutta lapsuuden traumat on saatettu jättää menneisyyteen, ja jopa tietoisesti jätetty käsittelemättä. Joskus ne vaan pyrkii pintaan, ja reaktio voi tulla hyvinkin paljon myöhemmin. Voisin kirjoitella lisää posttraumaattisesta stressireaktiosta (ptsd) ja kompleksisesta posttraumaattisesta stressireaktiosta (c-ptsd) toisessa postauksessa.

AUTONOMINEN HERMOSTO

Autonomisen hermoston kautta tapahtuva rentoutuminen auttaa tilanteissa missä ahdistaa, jännittää, stressaa, tai pelottaa. Oikeastaan mitä vain tunteita, mistä haluaisi hieman rentoutusta. Toimii myös iltaisin nukkumaan mennessä tai yöllä jos herää. Stressireaktiolla kehossa on paljon negatiivisia vaikutuksia kaikkeen ja rentoutushajoituksilla voidaan lieventää reaktiota kehossa ja saada erittäin hyviä vaikutuksia.

Autonominen hermostohan on se hallitsematon osa meissä, eli esimerkiksi sydänlihaksen toiminta, verenpaineen säätely jne. ovat sen hommia. Autonomiseen hermostoon kuuluu kaksi osaa, parasympaattinen ja sympaattinen hermosto.

Parasympaattinen hermosto säätelee rauhasten, verenkiertoelinten, ruuansulatuselimistön ja kuonanpoistoelinten toimintoja lisäämällä tai vähentämällä niiden verenkiertoa (wikipedia) Aktiivisimmin se toimii unessa.

Sympaattinen hermosto on toinen osa mikä kuuluu autonomiseen hermostoon. Parasympaattinen ja sympaattinen hermosto toimivat yhdessä. Stressitilanteessa näiden tasapaino järkkyy jolloin voi tulla toiminnallisia oireita niihin elimiin mihin koko autonominen hermosto vaikuttaa. Kun stressissä sympaattinen hermosto vilkastuu voi nukkuminen ja palautuminen vaikeutua, puolustuskyky madaltuu ja näin ollen voi tulla sairaaksi paljon herkemmin. Stressiä keholle on myös ahdistus, pelko ja muut kuormittavat tunteet.

HENGITÄ MIELI TYYNEKSI

Hengitys on ainoa keino millä voi vaikuttaa tahdonalaisesti autonomisen hermoston toimintaan. Tässä nimittäin teemme pallealihaksella töitä, ja se on ihmisen ainoa elin mikä oikeasti vaikuttaa autonomiseen hermostoon, ja sitä kautta parasympaattiseen hermostoon.

Pallean voi helpoiten aktivoida siten että istut (seisot tai makaat) ja laitat toisen käden rintalastan päälle ja toisen alemmas pallean päälle (noin navan yläpuolella) ja keskityt siihen että vain alempi käsi liikkuu ylös alas hengityksen tahdissa. Ylempi käsi ei liiku silloin ollenkaan. Tämä on siis pallea jolla nyt hengität. Tämä toimii muuten todella hyvänä mindfulness harjoituksena sillä keskityt vain tähän asiaan.

Sen jälkeen voitkin aloittaa rentoutushengityksen. Hengitä ensin palleahengityksellä sisään nenän kautta noin 3-5 sekuntia, pidätä hengitystä muutama sekunti ja puhalla ulos suun kautta ulos piiiiiiiitttkäääääään, noin kymmenen sekuntia. Ja sitten toista tätä. Tee tätä ainakin muutama minuutti päivässä. Voit lisätä hengityksen ja pidätyksen pituuksia kun “taitoa” karttuu. Älä pidätä pyörtymiseen saakka, ja ota aina oma rauha tähän harjoitukseen.

MEDITAATIO VAI MINDFULNESS?

Kumpikin stressin taltuttamiseen oiva keino. Kaikki pysähtyminen ja rentoutuminen on parasta vastalääkettä! Mutta omakohtainen kokemukseni tähän on, että mindfulness on sitä, kun kiinnität huomiosi kehoon, pysähdyt tarkkailemaan ajatuksiasi, kuuntelet itseäsi ja kehoasi. Tai mindfulnessumpit kuten minä teen, eli juon kahvia niin että istahdan alas. Laitan silmät kiinni ja tuoksuttelen hetken kahvia, oikein kunnolla keskityn siihen miltä kahvi tuoksuu, mitä aromeja tunnen, miltä ne tuntuu nenässä. Onko kahvi kuumaa, miltä höyry tuntuu. Miltä kahviaromi tuoksuu, miten se nousee nenää pitkin ylös, mihin asti se menee? Sitten otan ensimmäisen kulauksen, miten maku leviää kielellä. Mihin kohtaan osuu ensin? Miltä lämpö tuntuu, missä tuntuu eniten, missä vähiten. Tuntuuko vaahto ylähuulella, miltä se tuntuu, jäähtyykö se nopeasti? Miltä neste tuntuu kurkussa, valuessaan alas. Tuntuuko kuuma kahvi vatsassa saakka? Jos olisit se kahvi, miltä matkalla näyttäisi?

trauma (3)

Tuo siis mindfulnessia. Jos taas meditoin, istahdan alas ilman kahvikuppia, suljen silmäni ja tyhjennän ajatukset. Pyrin olemaan ajattelematta mitään. Päätän ajan minkä aikaa meditoin, hiljennän huoneen, tai laitan rauhallista taustamusiikkia missä ei sanoja. Saatan kellottaa meditaatioaikani. Mutta tämän ajan vain olen, pyrin rauhallisesti työntämään päähän tulleet ajatukset pois ja keskittymään tyhjyyteen, ajatuksettomuuteen. Keskityn usein vain hengittämiseen.

Erona mielestäni se että mindfulnessia on halutessani joka paikassa, hampaiden harjauksessa, kahvin juonnissa, bussimatkalla, lounaalla, missä vain. Siinä keksityn vain siihen hetkeen, tarkkaillen, läsnäolevasti. Mutta meditaatiota on kotona, jossain rauhassa, ja pää tyhjänä. Tässä pyrin olemaan ajattelematta mitään, kun mindfulnessissa juuri keskityn ajatuksiini.

mindfulness

Ps. Lootusasento ei ole pakollinen =)

Stressitöntä ja rauhallista viikonloppua sinulle ❤

Tunteet tulee

Terapeuttini käski palata eräällä istunnolla takaisin siihen joulumuistoon minkä olin aikaisemmin kertonut. Hän käski minun ummistaa silmäni. Istuin hyvin juurtuneena tuoliin ja keskityin hänen ääneensä. Terapeuttini avulla menin siihen lapsuudentilanteeseen uudelleen. Kerroin tarkasti miltä huone näyttää, mitä tuoksuja siellä on, millainen tunne minulla siinä hetkessä on. Ei mennyt kovinkaan kauan kun olin täysin siellä. Kuulin äänet ja tunsin koirani, jota lattialla istuessani silittelin. Otin pikkuhiljaa kaikki ne tunteetkin vastaan, surun, pettymyksen, epätoivon, pelon.

Sen jälkeen palasin turvapaikkaani, eli sinne mummolan rappusille. Kun olin saanut oloni taas rauhoitettua ja tunsin itseni taas vakaaksi, palasin takaisin. Sen jälkeen menin aikuisena siihen viereeni istumaan.

IMG_20180121_134047

Se oli todella koskettavaa, istuin viereeni ja katsoin sitä pientä surullista lasta. Otin sen syliini ja silitin sitä, lohdutin, pidin hyvänä. Se suru mitä se lapsi tunsi, iskeytyi kovaa ja korkealta. Purskahdin itkuun. Kerroin sille lapselle että olen siinä hänen turvana nyt ja ikuisesti. Kerroin että välitän hänestä ja hän on rakas. Silitin hiuksia ja rutistin syliini. Vein hänet kanssani turvapaikkaan ja rauhoittelin. Kerroin hänelle että kaikki selviää vielä parhain päin.

Oli ristiriitaista olla siinä itseni kanssa.. Oli musertavaa lohduttaa itseään. Lohdutus, mitä olin silloin niin kipeästi tarvinnut.

Kirjoitettu Tammikuu 2016

ITSEMYÖTÄTUNTO

Tähän päivään takaisin. Itsemyötätunto on tärkeimpiä matkalla oppimiani asioita. Olin irroittanut itseni niin kauas niistä kaikista asioista, etten ymmärtänyt sitä kaikkea. En ymmärtänyt, tai edes osannut, tuntea itseäni kohtaan surua. Surun tunteminen on ollut tärkeää. Minun on pitänyt käydä se suru läpi. Suru mitä en silloin lapsena voinut käydä läpi, koska en olisi kestänyt sitä ottaa vastaan yksin. Nyt en ollut yksin, sain vastaanottaa tämän musertavan suuren tunteen turvallisesti terapeuttini kanssa.

Sain myös itse aikuisena olla mukana siinä, tunnustella sitä outoa tunnetta minkä tuntemisen olin kokonaan tukahduttanut. Minun oli pitänyt opetella tukahduttamaan se sen takia, etten lapsena olisi kertakaikkisesti kestänyt sitä, se olisi ollut liian musertavaa. Mutta nyt minulla oli viimein mahdollisuus tuntea se tunne.

Sen tunteen läpikäyminen on ollut matkani varrella tärkeää. Olen tuntenut surua niin itseäni kuin äitiäni kohtaan. Olen tuntenut surua mieheni ja lapsieni puolesta ja loppujen lopuksi koko maailman. Ja sekin piti läpikäydä. Olin itseasiassa tässä vaiheessa vegaani sen takia, että koin jopa niin suuria tunteita koiraani kohtaan, että läpikävin koko eläinkunnan. En voisi syödä yhtään eläintä, vaan tunsin surua niiden kuolemaa kohtaan, niiden lyhyttä, arvotonta elämää kohtaan. Tunteet oli suuria, heräsin keskellä yötä itkemään kun mietin eläinkuljetuksia öisillä kaduilla kohti teurastamoa.

IMG_20180121_134035

Rouvaa ahdistaa

Menin lauantaina naimisiin =) Häät olivat pienet ja kauniit. Olin stressannut lauantaita aivan valtavasti, enkä voinut jakaa ahdistustani kenenkään muun kuin mieheni kanssa, sillä kukaan vieraista ei tiennyt että aiomme mennä naimisiin. Kaikki vieraat tulivat vain tupareihin.

Stressi oli aivan valtava ja kun itse tapahtuma alkoi, tärisin kauttaaltaan. Hyvä että kukkapuska pysyi kädessä. Kun katsahdin vieraita jotka olivat jo siinä vaiheessa niin liikuttuneita että itkivät, aloin itsekkin parkumaan.

Kaikki meni todella hienosti ja olin stressannut aivan turhaan. Vieraat pitivät tarjoiluista ja vaikka kuinka pelkäsinkin, niin kaikki tarjottavat riittivät todella hyvin. Menimme siis kotona naimisiin.

Seuraavana päivänä mulla olikin sovittuna terapia aika. Siellä kerroin ahdistuksestani ja käytiin hiukan stressinpurkua läpi. Kun ihan varmaa ei ole, onko ahdistukseni pysyvä olotila, vai vaan häistä johtuvaa stressaamista. Mieheni on osannut ottaa taas kerran tilanteen niin lunkisti ja on osannut rauhoitella minuakin hienosti. On siinä vaan mahtava ihminen mun vierellä ❤ Onneksi minulla alkoi nyt lomakin, niin saan kuulostella itseäni aivan rauhassa…. liiankin rauhassa, sillä minulla ei ole mitään lomasuunnitelmia.

IMG_20180527_074347

Terapeuttini kanssa ollaan keskusteltu siitä, että minulla on kehityksellinen trauma vielä seksuaalisen hyväksikäyttötrauman lisäksi. Hyväksikäyttö ja huono lapsuus, mahti yhdistelmä. Ei ihme että on tiloja ja oloja ja ahdistusta.

Istuin penkissä ja keskityin vain hengitykseeni, palauttelin ahdistuksen mieleeni ja kuulostelin missä se tuntuu, tuntuu rinnassa pistävänä ja puristavana. Samoin pääni tuntuu painavalta. Sen jälkeen päästettiin ahdistuksesta irti ja laskettiin se pois, keskityttiin taas hengitykseen ja sen kuuntelemiseen. Kun otin ahdistuksen vastaan tuli todella surullinen olo, kyyneleet tuli pakosta silmään sillä tajusin ahdistuksieni vahvuuden. Ja tarkoitan nyt juuri niitä aamuahdistuksiani.

Terapeuttini sanoi että aamuahdistus johtuu luultavasti siitä että kehoni on rentoutuneessa tilassa yön jäljiltä, ja kun herään, kroppa tajuaa että olen rentoutunut. Koskaan ei saa olla rentoutunut, vaan täytyy koko ajan olla valmiustilassa siihen, että jotain pahaa tapahtuu. Aivan kuten lapsuudessani. Olisin varmaan osannut säädellä itse niitä tilojani jo lapsena, jos minua olisi lohdutettu. Millaista olisi ollut, jos olisikin halattu ja sanottu että ei ole mitään hätää?

 

IMG_20180531_080009

Kirjoitettu 2015 kesällä

MIKSI AHDISTAA?

Ja takaisin tähän päivään. Ahdistustaan kannattaa tunnustella, kuulostella. Mistä tämä oloni johtuu. Onko tällä jokin tarkoitus. Usein tälläisillä olotiloilla on ainakin joskus ollut jokin tarkoitus, jopa suojaava tarkoitus. Ahdistukseni on suojannut minua lapsena olemaan valppaana. Hereillä. Aistit herkkänä kuuntelemaan, näkemään. Olemaan valmiina juoksemaan karkuun, tai auttamaan äitiä. Minulle olojeni tarkkailu on lisännyt ymmärrystä itseeni. Ei ihme että olen ahdistunut. Minä ehkä ymmärrän itseäni, olen hieman armollisempi.  Pääset lukemaan mindfulness eli rentoutumisohjeeni tästä