Trauman aiheuttamien ajatusmallien uudelleenohjelmointi

Traumaselviytyjä (2)


Löysin vanhan runoni jonka olen kirjoittanut. Tässä kiteytyy käytännössä koko silloinen ajatusmaailmani. Muistoja tulvi päivästä toiseen, enkä olisi halunnut enää muistaa yhtään lisää. Koin niin, että kun unohdin, oli ”puolustajat” tehneet tehtävänsä, eli minun mieleni oli suojellut silloin minua. Elämäni tuntui unelta, kaoottiselta painajaiselta josta herääminen aloitti vain saman pahan kierteen uudestaan.

”Hautusmaalta se valuu” kuvasi äitini muistoja. Tuntui välillä, että en olisi saanut muistaa, että äiti jotenkin olisi halunnut sen estää, ja välillä toisinpäin, että äiti olisi halunnut minun jotain muistavan. Pentagrammi pihakoivussa oli selkeä näky, selkeä viesti että en saa puhua. Muistan yhä tuon tilanteen. Olisin halunnut puhua miehelleni kamalasta takaumasta ja kun keräsin ääneni ja itseni kokoon vihdoin puhuakseni. Avasin silmät, katsoin ulos ja olin aloittamassa lausetta kun näin pihakoivun oksien muodostavan pentagrammin. Se oli jostain syystä muodostunut merkiksi olla hiljaa. Tässä kirjoituksessa kerron näistä tilanteista lisää.

Tuo aika oli vaikeaa. Muistan sen ajan vain mustana, raskaana öljynä missä uin. Päivästä toiseen, yöstä toiseen. Sillä hereillä olo aikani sain takaumia, työskentelin unohtaakseni ja toisaalta työskentelin niitä käsitelläkseni. Öisin näin painajaisia, kamalia painajaisia missä koko ajan taistelin elääkseni, taistelin läheisteni puolesta. Juoksin joka yö jotain karkuun ja joka yö todistin jotain traumaattista. Koko vuorokauteni koostui siis näistä asioista. Kehoni ei varmasti ollut hetkeäkään palautuneessa tilassa!

Olen myöhemmin miettinyt sitä, mitä tämä kaikki on keholleni oikeasti tarkoittanut. Pelkkää ylivireystilaa, taistele ja pakene. Vuorokausi toisensa jälkeen stressiä ja suuria negatiivisia tunteita kehossa. On suorastaan ihme, ettei kroppani tehnyt suurempaa tilttiä, sillä mahdollisuudet siihen olisi ehdottomasti ollut. Stressin vaikutus kehoon ja mieleen on suuri, ja minä en sitä silloin ajatellut ollenkaan. Pidin tilaa jotenkin normaalina, ja ihminen tottuu ja niin sanotusti turtuu millaisiin olosuhteisiin tahansa. Loppujen lopuksi sitä tilaa pitää jo normitilana, eikä osaa ajatella muista vaihtoehtoja, tai ne tuntuu jopa väärältä. Se, että stressin syy on yleensä psykologinen eli meidän ajatus tapahtumista tai tilanteesta, ihmisistä tai mistä vaan, mutta stressin oireet ovat erittäin fyysisiä.

Ymmärsin että mielenrauha on valinta.

Olen tuon lauseen kirjoittanut tänne matkani aikana, ja tuo hämmästyttää minua tänään. Siis se, että olen oivaltanut tuollaisen asian! Huikea oivallus, ehdottomasti, mutta miten suorastaan hassulta se tänään tuntuu. TOTTAKAI mielenrauha on oma valinta! Asiat ei muutu, jollei minun ajatukset muutu. Kun minun ajatukset muuttuu, minun tunnetilat muuttuu ja sitä myötä myös toiminta, näin ollen olen muuttanut koko elämäni.

Traumaselviytyjä Jonna Tähtinen

Itselleni merkittävimmät ajatusmallien muokkaamiseen vaikuttavat tekijät:

  • Pysähtyminen. Se, että pysähdyn miettimään omia ajatusmallejani ja sisäistä puhettani. Se, mitä et tunnista, et voi muuttaa.
  • Sanoittaminen. Se, että kirjoitin asiat ja ajatukseni ylös. Eli juurikin niitä uskomuksia, mitä ajattelin historiani minulle tuoneen. Esimerkiksi ”Minä olen pilalla”-ajatuksen kirjoittaminen herätti. Se satutti niin paljon, että ymmärsin sen muokkaamisen olevan ensiarvoisen tärkeää.
  • Ymmärtäminen. Se, että edellisten vuoksi sain ymmärrystä omille negatiivisille toimintatavoille ja ajatuskierteille.
  • Anteeksiantaminen. Se, että annoin itselleni anteeksi. Itseni ruoskiminen on ollut erittäin, erittäin suurta ja vahingollista. Niin ajatusten kuin tekojenkin osalta.
  • Irtipäästäminen. Henkinen irtipäästö sekä jatkuva työstäminen oman kasvun parissa.
  • Uudelleensanoitus. Minun piti alkaa sanoittamaan uusia ajatusmalleja, sitä kautta sain ne toimintaan ja vasta sitten tunnetasolle. Vasta sitten ne voi alkaa elämään. Aloitin kevyesti puhumalla itselleni kauniimmin. Tein sen ääneen ja yksinäni metsän keskellä. Ääneenpuhumisen koin erittäin tärkeäksi, ajatus pään sisällä on ihan eri asia kuin pään ulkopuolella.

 

Trauma quotes

Kyllä, varmasti oli koodattu minun järjestelmään tuo yllä oleva kirjoitukseni. Minuun oli koodattu puhumattomuus, takaumat, uskomukset, tunteet ja ajatukset. Mutta minä pystyin muuttamaan niitä jokaista! Luomaan uusia, terveellisiä toimintamalleja ja ajatuksia. Luomaan uusia perinteitä ja muistoja, uutta ja terveempää sukupolvea. ”Eivät asiat sinänsä vaivaa meitä, vaan meidän käsityksemme niistä.” Filosofi Epiktetos on sanoittanut asian aika fiksusti.

Ja joka päivä pystyn muokkaamaan ajatusmallejani, ja niin teen, sillä myös se on minun valinta.

-Jonna

 

Raja hämärtyy

Herään yöllä migreeniin ja haparoin lääkekaapille. Nappaan lääkkeen ja menen suihkuun, Minulla on migreenissä aina tapana mennä suihkuun odottamaan lääkkeen vaikutusta. Tokkurassa istun suihkun lattialla ja havahdun siihen kun suihkupää lentää kädestäni lattialle kolahtaen. En tiedä ajan kulua.

Hapuilen takaisin sänkyyn seinistä pidellen, väsyttää. Nukun koko yön katkonaista unta, näen kamalia painajaisia. Minua jahdataan ja näen pahoinpitelyjä ja muuta kamalaa. Onneksi huomenna on lauantai ja saan vihdoin vain olla. Mulla on kovat odotukset viikonloppuun, silä mies on kotona ja saan vihdoin levätä.

Aamulla herään vieläkin tokkuraisena. Juona pannullisen kahvia vain herätäkseni. Tiskivuoro odottaa sillä astianpesukone on juuri viikolla hajonnut. Tarkoitus on muutenkin siivoilla ja pestä pyykkiä. Toivon koko ajan etä mieheni ehdottaa itse tiskaamista ja pian hän niin tekeekin. Hän aloittaa tiskaamisen mutta minä en osaa olla tiskaamatta vaan menen auttamaan.Ihan kuin olisi suorastaan tarve mennä tiskaamaan. Mies sanoo että enkö luota hänen tiskaustaitoon va miksi haluan itse tehdä kaiken. Huuhtelen astioita silloin tällöin ja välillä juoksentelen pesemään ja siivoamaan muuta asuntoa.

Aloitan ruuan laiton. Kesken ruuanlaiton käännähdän katsomaan olohuonettamme ja tajuan siivonneeni sen. Tajuan tehneeni ruuan ja tiskanneeni…. vai tiskasinko? Yhtäkkiä ajatus pamahtaa päähäni..minä olen tehnyt kaiken. Onko mieheni oikeasti täällä? Olenko kuvitellut hänet? Olenko kuvitellut hänet että parantaisin omaa oloani masennuksen kourissa? Alan miettimään asiaa joka kantilta ja päädyn siihen että olen kuvitellut hänet. Hän ei ikimaailmassa muuten olisi minun kanssani kun olen tälläinen surkimus!

Alan itkemään, säikähdän ajatusta niin kovin . Mies on aivan ymmällään ja kysyy mitä tapahtuu. Kerron hänelle että luulen ettei sua taida olla olemassa. Hän ottaa asian todella rauhallisesti ja sanoo: Olen tässä hyvin konkreettisesti. Mä vastaan: Noin mäkin vastaisin jos mä olisin kuvitellut sut!!!! Raja alkaa hämärtyä, olen koko ajan varmempi asiasta. Sanon miehelleni että mun täytyy soittaa jollekkin ja varmistaa asia. Puhelin kädessäni tajuan etten voi soittaa kenellekkään sellaiselle joka ei pääse käymään täällä.  Jonkun on tultava katsomaan, onko mieheni oikeasti olemassa ja täällä minun luona.

Soitan kaverilleni joka tulee pian käymään. Pyydän hänet parvekkeelle ja kerron tilanteen. Kysyn: Onko tuolla sisällä joku? Ja itken hysteerisenä. Ystäväni katsoo miestäni joka seisoo sisällä ja viittoo hänet parvekkeelle. Pitäisikö nyt mennä lääkäriin, milloin se raja on ylitetty?

”tuulessa mä otin susta kiinni, jotten lentäisi taivaalle ja katoaisi pois. Mä katoaisin, mut sä et halua”

IMG_20180807_074805

Edit: Psykoosilla on yleensä selkeitä merkkejä tulosta. Niin sanottuja ensi oireita, niihin on hyvä tutustua. Jos läheinen on sairastunut psykoosiin on hyvä lukea ne ja tiedostaa ne sillä psykoosi voi jopa uusiutua. Itselläni oli selkeitä ensioireita mitä en kuitenkaan tiennyt koska en ollut koskaan tuntenut ketään joka olisi psykoosiin sairastunut. En ymmärtänyt että järjettömät pelkotilat ja unettomuus ja epäluuloisuus oli eräitä merkkejä. Ajattelin että perheemme on vallannut tälläinen ”pahan peitto” joka vaikuttaisi kaikkiin minun läheisyydessäni oleviin ihmisiin. Se että ajattelin että minut raiskataan bussissa tai pahoinpidellään kaupungilla ei tosiaankaan ollut normaaleja ajatuksia. En vain uskaltanut kertoa niistä kaikista. Päiväkirjojani siltä ajalta nyt lukeneena, olen tajunnut, että olisi varmasti ollut apua jos olisin ammattilaisille puhunut niistä. Lue myös postaus psykoosi

Psykoosi

Psykoosi oli sellainen mitä tapahtuu joillekkin muille. Ei minulle. En edes tuntenut ketään kenellä olisi psykoosi joskus ollut. Joko se on todella vaiettu asia tai sitten harvinainen. Epäilen harvinaisuutta, ainakin tilastot kertoo muuta. Kun olen muutamalle lähipiirin ihmiselle kertonut olleeni psykoosissa kaikkien kasvoille tulee samanlainen ilme. Sellainen pelokas ja hiukan järkyttynyt. ”OI-KE-AS-TIK-KO?!”

Psykoosi on tila jossa henkilön todellisuudentaju on heikentynyt ja hänellä on huomattavia vaikeuksia erottaa, mikä on totta ja mikä ei -Terveyskirjasto-

IMG_20180725_043244

Minulla oli masennusta alla jo jonkin aikaa. Traumani oli jo aktivoitunut ja sitä paskaa alkoi sataa niskaan ihan sanko tolkulla, koko ajan oli huonompi olla. Aamuisin pelkäsin että maailmanloppu oli tullut ja olin yksin. Saattoi tuntua todella tyhjältä, aivan kuin ei olisi mitään eikä ketään, tyhjyys vain. Illalla saattoi ahdistaa ja pelottaa ja yölläkään ei saanut rauhaa, sillä painajaiset olivat jokaöinen seuralainen.

Kaikkeen tähän valuin niin pikkuhiljaa etten todellakaan tajunnut tilani vakavuutta. Urheasti silti yritin hoitaa työn ja kodin ja perheen ja lapset ja juoksevat asiat vaikka olin aivan loppu. Niin loppu, että välillä pelkkä portaiden nousu sai sykkeeni räjähtämään. Saatoin pienen ponnistelun jälkeen olla valmis makaamaan viikon sohvalla kun väsytti vaan niin paljon. Joten kun olin urhea ja venytin itseäni äärimmilleni hoitaakseni asioita, ei edes lähipiirini huomannut tilanteen vakavuutta.

Eräänä iltana sain järkyttävän puhelun, todella yksityiskohtaisen selityksen väkivallanteosta eräälle läheiselleni ja se suisti minut aivan raiteiltani.  Päätäni alkoi särkeä jo ennen kuin puhelu oli loppu. Menin suihkuun ja otin särkylääkettä. Raahauduin sänkyyn ja yritin nukkua mutta sain kamalia flashbäkkejä ja takaumia etten voinut nukkua. Ja kun hiukan torkahdin näin painajaisia missä minua jahdattiin ja yritin juosta karkuun vaikeassa maastossa, piiloutua ja aina minut löydettiin ja lähdin taas juoksemaan. Näin unissa ruumiita ja pahoinpitelyjä ja raiskauksia, kaikkea kamalaa.

IMG_20180805_082018

Psykoosistani on jo aikaa ja koskaan se ei ole tuon jälkeen uusinut. Tämäkin taas vahvistaa sitä, miten vahva se trauma on kun se puskee pintaan. Ei siinä ole tuossa vaiheessa vaihtoehtoja kun alkaa vaan käymään sitä paskaa läpi. On pakko alkaa käsittelemään niitä asioita jos haluaa toipua, eheytyä. Olin niin kauan pitänyt sisälläni sitä kaikkea. Liian kauan. Toivon ettei muut tekisi niin, ei tarvitsisi kärsiä liiaksi. Turhaan. Psykoosi uusii kuulemma herkästi ja on hyvä olla herkällä korvalla sen oireisiin ja hakeutua lääkäriin herkemmin.

Musta laatikko

Vähän niinkuin laatikkoon lisäisi aina tavaraa, sulkisi sen, laittaisi lukkoon ja sitten piilottaisi sen ullakolle sinne pimeimpään nurkkaan. Jos aina vaan lisäät ja laitat sen lukkoon ja viet sinne piiloon, niin jossain vaiheessa loppuu tila. Pikkuhiljaa sitä tavaraa alkaa olemaan siinä laatikon ulkopuolella. Sitten siellä ullakolla, ja pian koko ullakko täynnä. Kun lisäät vaan vielä ja hieman vielä, niin kohta ne tavarat on jo siinä ullakon rappusilla. Sieltä ne lisääntyessä alkaa täyttämään koko kotia. Ihan sama tilanne. Jos sitä paskaa vaan sataa ja sataa ja tapahtuu, niin ei se mieli jaksa kaikkea pitää sisällään ellei niitä välillä käsittele. Ja keskustele.Ne alkaa pikkuhiljaa tippumaan sieltä ne muiston riekaleet. Ne tippuu siihen sun nättiin, siistiin olohuoneeseen.