Sisäinen lapsi

Meissä jokaisessa aikuisessa ihmisessä asuu se meidän oma sisäinen lapsi sisällä. Aikaisemmin en tuhlannut tälläisille jutuille ajatustakaan, mutta kun ensimmäisen kerran tein sisäinen lapsi harjoituksen, se oli erittäin voimaannuttava.

Uskon että sisäisen lapsen tapaaminen säännöllisesti on hyväksi meidän itsetunnolle, empatiakyvylle ja lempeälle itserakkaudelle. Voimme silloin antaa itsellemme myötätuntoa, mitä muutoin tässä kiireisessä ja välillä niin kovassa maailmassa emme antaisi. Oikeastaan ei meillä tunnu edes olevan aikaa sellaiseen. Ja toisaalta, aikuisen kylmä mieli blokkaa tälläiset tehtävät pelkästään tyhminä, lapsellisina juttuina. Niin kuin minä itsekin aikaisemmin tämän koin.

Ensimmäisen kerran pysähdyin sisäisen lapseni äärelle terapian aikana. Mielikuvaharjoituksen aikana palautin selkeästi mielikuvan mummolan portaista mieleeni. Voit lukea turvapaikastani lisää täältä. Harjoituksessa minä palasin tuonne portaille, itseni viereen. Minä istuin aikuisena ihmisenä, oman neljävuotiaan itseni viereen. Tuntui erikoiselta tuntea mummolan lämpimät rappuset, kesän tuoksut ja äänet ja nähdä siinä itseni. Kaikki ympäristöineen ja tuoksuineen oli juuri sellaisena kuin nuo kesät muistinkin. Katsoin lasta silmiin.

IMG_20180507_060450

Tunne oli kuin tsunami, se alkoi vatsan pohjalta ja vyöryi hallitsemattomana läpi vatsanalueen, rintakehän, sydämen ja selän läpi kohti kurkkuani. Siellä se poltti ja kirveli tuskaisasti kunnen syöksähti kohti silmäluomiani. Suusta purkautui äänekäs itku, ja itku ryöpsähti väkisin minusta ulos.

Väkisin, sillä yritin kaikin voimin pidättää tätä valtavaa luonnon voimaa joka minusta nousi. Minä olen pahoillani!- minä huusin samalla kun paruin kuin pieni lapsi. Rutistin tätä pientä, niin mahdottoman pientä lasta sylissäni, kuin se olisi hengissä pysymisen ainut oljenkorsi. Ja hän vain istui, istui siinä mummolan rappusilla niin tyynenä ja rauhallisena. Hän hymyili minulle kuin hän olisi tiennyt kaiken. Tiennyt kaiken tuskan ja surun, mutta tiennnyt myös sen ilon ja rakkauden. Kuin hän olisi jo läpikäynyt kaiken ja tietäisi miten kaikesta voi selvitä.

Vaikka ei hän sitä voinut tietää, vai voiko? Minä en ainakaan silloin tiennyt. En tiennyt että tulisin selviämään kaikesta. Että toden teolla tulisin selviämään ja saisin myös kasvoilleni tuon tyynen hymyn. Silmiini tuon rauhan ja sieluuni sen rakkauden mitä niin kipeästi kaipasin. Miten olisinkaan voinut tietää, sillä matkani oli silloin vasta alussa. Se oli ensimmäinen kerta kun itkin itseni vuoksi, sen vuoksi mitä olin kokenut. Ja sen vuoksi mitä tulisin vielä kokemaan. Sillä tuo neljävuotias siellä rappusilla kantoi jo sitä suurta salaisuutta, sitä kaiken pahan alkua. Sitä kamalaa muistoa. Hän tulisi kantamaan vielä lisää taakkoja, mitä se aikuinen minä siinä vieressä jo tiesi. Ja minä olin niin pahoillani.

Tunne myötätunnosta oli suurta. Ennenkokematonta ja ennenkuulumatonta. En ollut koskaan saanut kokea myötätuntoa, enkä koskaan ollut ajatellut sitä näin konkreettisesti.

Sillä se aikuinen siinä vieressä, harmailla rappusilla, oli myös ainut aikuinen joka niin suurella rakkaudella sitä lasta halasi. Että kukaan tässä maailmassa ei hänelle niin suurta rakkautta voinut antaa, ei kukaan muu kuin minä. Minä itse.

Lähdin terapiasta hämmentyneenä. Mutta joku toivo oli minussa herännyt. Joku pieni valonsäie joka halkaisi sydämeni ja osui pieneen kohtaan sydämen pohjalle. Kuulin mielessäni lapsen äänen: –minä haluan pupun! Minä haluan pupun!

Kysyin millaisen pupun sinä haluaisit? – Sellaisen todella pehmoisen, ja sen raajat on sellaiset veltot, ja sen korvat on suuret ja suloiset! Tahtoo kainaloon! MINÄ HALUAN!

Traumaselviytyjä Sisäinen lapsi

Ja niin kävelin terapiasta suoraan lähimpään lelukauppaan ja siellä se nökötti, monen muun kaltaisensa kanssa, mutta vain yksi erityinen. Ei millään tavalla näyttänyt muita erikoisemmalta ulospäin, mutta minä näin, tuo se on. Ja vein pupun kotiin. Ja vielä tänäkin päivänä minä nukun pupuliini tyynylläni, melkein viisi vuotta tuosta tapahtuneesta kuluneena.

Trauman aiheuttamien ajatusmallien uudelleenohjelmointi

Traumaselviytyjä (2)


Löysin vanhan runoni jonka olen kirjoittanut. Tässä kiteytyy käytännössä koko silloinen ajatusmaailmani. Muistoja tulvi päivästä toiseen, enkä olisi halunnut enää muistaa yhtään lisää. Koin niin, että kun unohdin, oli ”puolustajat” tehneet tehtävänsä, eli minun mieleni oli suojellut silloin minua. Elämäni tuntui unelta, kaoottiselta painajaiselta josta herääminen aloitti vain saman pahan kierteen uudestaan.

”Hautusmaalta se valuu” kuvasi äitini muistoja. Tuntui välillä, että en olisi saanut muistaa, että äiti jotenkin olisi halunnut sen estää, ja välillä toisinpäin, että äiti olisi halunnut minun jotain muistavan. Pentagrammi pihakoivussa oli selkeä näky, selkeä viesti että en saa puhua. Muistan yhä tuon tilanteen. Olisin halunnut puhua miehelleni kamalasta takaumasta ja kun keräsin ääneni ja itseni kokoon vihdoin puhuakseni. Avasin silmät, katsoin ulos ja olin aloittamassa lausetta kun näin pihakoivun oksien muodostavan pentagrammin. Se oli jostain syystä muodostunut merkiksi olla hiljaa. Tässä kirjoituksessa kerron näistä tilanteista lisää.

Tuo aika oli vaikeaa. Muistan sen ajan vain mustana, raskaana öljynä missä uin. Päivästä toiseen, yöstä toiseen. Sillä hereillä olo aikani sain takaumia, työskentelin unohtaakseni ja toisaalta työskentelin niitä käsitelläkseni. Öisin näin painajaisia, kamalia painajaisia missä koko ajan taistelin elääkseni, taistelin läheisteni puolesta. Juoksin joka yö jotain karkuun ja joka yö todistin jotain traumaattista. Koko vuorokauteni koostui siis näistä asioista. Kehoni ei varmasti ollut hetkeäkään palautuneessa tilassa!

Olen myöhemmin miettinyt sitä, mitä tämä kaikki on keholleni oikeasti tarkoittanut. Pelkkää ylivireystilaa, taistele ja pakene. Vuorokausi toisensa jälkeen stressiä ja suuria negatiivisia tunteita kehossa. On suorastaan ihme, ettei kroppani tehnyt suurempaa tilttiä, sillä mahdollisuudet siihen olisi ehdottomasti ollut. Stressin vaikutus kehoon ja mieleen on suuri, ja minä en sitä silloin ajatellut ollenkaan. Pidin tilaa jotenkin normaalina, ja ihminen tottuu ja niin sanotusti turtuu millaisiin olosuhteisiin tahansa. Loppujen lopuksi sitä tilaa pitää jo normitilana, eikä osaa ajatella muista vaihtoehtoja, tai ne tuntuu jopa väärältä. Se, että stressin syy on yleensä psykologinen eli meidän ajatus tapahtumista tai tilanteesta, ihmisistä tai mistä vaan, mutta stressin oireet ovat erittäin fyysisiä.

Ymmärsin että mielenrauha on valinta.

Olen tuon lauseen kirjoittanut tänne matkani aikana, ja tuo hämmästyttää minua tänään. Siis se, että olen oivaltanut tuollaisen asian! Huikea oivallus, ehdottomasti, mutta miten suorastaan hassulta se tänään tuntuu. TOTTAKAI mielenrauha on oma valinta! Asiat ei muutu, jollei minun ajatukset muutu. Kun minun ajatukset muuttuu, minun tunnetilat muuttuu ja sitä myötä myös toiminta, näin ollen olen muuttanut koko elämäni.

Traumaselviytyjä Jonna Tähtinen

Itselleni merkittävimmät ajatusmallien muokkaamiseen vaikuttavat tekijät:

  • Pysähtyminen. Se, että pysähdyn miettimään omia ajatusmallejani ja sisäistä puhettani. Se, mitä et tunnista, et voi muuttaa.
  • Sanoittaminen. Se, että kirjoitin asiat ja ajatukseni ylös. Eli juurikin niitä uskomuksia, mitä ajattelin historiani minulle tuoneen. Esimerkiksi ”Minä olen pilalla”-ajatuksen kirjoittaminen herätti. Se satutti niin paljon, että ymmärsin sen muokkaamisen olevan ensiarvoisen tärkeää.
  • Ymmärtäminen. Se, että edellisten vuoksi sain ymmärrystä omille negatiivisille toimintatavoille ja ajatuskierteille.
  • Anteeksiantaminen. Se, että annoin itselleni anteeksi. Itseni ruoskiminen on ollut erittäin, erittäin suurta ja vahingollista. Niin ajatusten kuin tekojenkin osalta.
  • Irtipäästäminen. Henkinen irtipäästö sekä jatkuva työstäminen oman kasvun parissa.
  • Uudelleensanoitus. Minun piti alkaa sanoittamaan uusia ajatusmalleja, sitä kautta sain ne toimintaan ja vasta sitten tunnetasolle. Vasta sitten ne voi alkaa elämään. Aloitin kevyesti puhumalla itselleni kauniimmin. Tein sen ääneen ja yksinäni metsän keskellä. Ääneenpuhumisen koin erittäin tärkeäksi, ajatus pään sisällä on ihan eri asia kuin pään ulkopuolella.

 

Trauma quotes

Kyllä, varmasti oli koodattu minun järjestelmään tuo yllä oleva kirjoitukseni. Minuun oli koodattu puhumattomuus, takaumat, uskomukset, tunteet ja ajatukset. Mutta minä pystyin muuttamaan niitä jokaista! Luomaan uusia, terveellisiä toimintamalleja ja ajatuksia. Luomaan uusia perinteitä ja muistoja, uutta ja terveempää sukupolvea. ”Eivät asiat sinänsä vaivaa meitä, vaan meidän käsityksemme niistä.” Filosofi Epiktetos on sanoittanut asian aika fiksusti.

Ja joka päivä pystyn muokkaamaan ajatusmallejani, ja niin teen, sillä myös se on minun valinta.

-Jonna

 

Miten monta meitä onkaan?

En ole ollut lehdissä siksi, että haluaisin esitellä siellä naamaani. En luennoi siksi, että minulla olisi tarve esiintyä.

Teen tätä kaikkea siksi, että joku saisi rohkeutta puhua, joku ymmärtäisi läheistään ja ammattilaiset saisivat työkaluja traumatisoituneen kohtaamiseen. Joka kerta minua satuttaa yhtä kovasti kun minuun otetaan yhteyttä asian tiimoilta. Tänäänkin eräs lapsuudenystäväni otti minuun yhteyttä ja kertoi kipeän tarinansa. Tarinan, joka vasta hiljattain on päässyt ulos hänestä. Joku on ollut kuuntelemassa, sen ensimmäisen kerran kun hän tarinansa kertoi. Ja se on niin tärkeää. Nimittäin puhuminen.

Vasta puhuminen aloittaa sen reaktion, matkan eheytymiseen, matkan itseensä. Vain puhumalla voit alkaa kirjoittamaan uutta, eheämpää tarinaa. Ja kuuntelijalla on silloin tärkeä rooli:

Sinun ei tarvitse sanoa mitään. Sinun ei tarvitse korjata minua. Sinun tarvitsee vain kuunnella.

Tämän iltainen kohtaaminen oli minullekin tärkeä. Muistutti minua taas siitä, miten tärkeää työtä teen. Minua sattuu se, että usea lapsuudenystäväni on näitten vuosien varrella kertonut minulle vastaavia tarinoita. Tarinoita siitä, miten heidät on lapsena jo rikottu. Heitetty maailmaan rikkinäisenä, selviämään elämästä. Yksin. Sillä se mitä seksuaalinen pahoinpitely meille tekee, niin se rikkoo. Rikkoo niin syvältä, että korjaamiseen menee kauan, joskus koko elämä. Ja se rikkominen ei vaikuttanut vain hänen elämään, vaan kaikkeen hänessä, sielusta kehoon ja sen ulkopuolelle.

”Sinä rikoit jonkun, ja teit hänestä toisenlaisen, loppuelämäksi.”

Minä yritin luoda uskoa tämän kertojan elämään, uskoa siihen , että hän selviää. Ja kaikesta tulee vielä parempaa. Vaikka usko meinaisi loppua, luota siihen, että kaikki järjestyy. Sillä sinä et ole yksin. Minullakaan ei ole taikasanoja millä sitä kamalaa oloa voisi helpottaa, kun trauma tulee päälle ja ahdistus iskee, mutta sen voin luvata, että tukenasi voin olla.

Olen matkallani kuullut paljon tarinoita. Ja tulen varmasti kuulemaan lisää, mutta jos minun tarina on tie jonkun eheytymiseen, on sen kertominen kaiken arvoista. Sen takia kerron. Sen takia puhun omilla kasvoillani.

Sillä me emme ole yksin ja meidän ei tarvitse selviytyä näistä yksin.

trauma (66)

Rakkaudella Jonna

Askel askeleelt
Mä kiipeen takas maailmaan, valon tuntumaan
Takaisin sun luo.
Kuvan kerrallaan,
Mä maalaan uusin värein, uuden tarinan
Kauniin maiseman.

Nikke Ankara-Värifilmi

Matrixissa

Pakkasta on varmaan 25 astetta kun kävelen määrätietoisin askelin eteenpäin. Nostan kauluksia ja kuuntelen pakkaslumen narinaa jalkojen alla. Kello on jo reippaasti yli puolenyön kun saavun puutalon pihaan. Kuu tekee koko maisemasta sinisen. Avaan oven ja nousen muutaman rappusen ylös. Sisäovi ei päästä ääntäkään kun avaan sen. Tulen keittiöön ja käännyn oikealle ja olen heti pienen yksiön olohuoneessa.

Näen lapsen ja miehen parisängyllä. Kävelen lapsen viereen ja kosketan häntä kevyesti olkapäähän ja hän nousee ilmaan ja lentää ikkunasta pois. Mies katsoo minua järkyttyneenä. Pelko suorastaan huokuu hänestä. Hän raahautuu kyynärpäillään sängyn toiseen reunaan ja kusee samalla alleen.

Olen täysin tyyni ja rauhallinen. Painan käteni sen kurkulle, en edes kovaa mutta mies lamaantuu täysin. Se ei pysty liikkumaan eikä huutamaan, vain vaivoin hengittämään. Mustat housut on jo valmiiksi nilkoissa joten nostan sen t-paitaa sen verran että alavatsa paljastuu. Otan toisella kädellä taskusta tatuointikynän.

Katson kun veri pieninä noroina valuu alaspäin. Kynä on tulikuuma, joka kerta kun kosketan nahkaa, nousee pieni savu.

”olen pedofiili”

Jätän kurkkuun ”sisäisen jäljen” eli tulikouran. Nousen ylös. Kohennan pusakkaani ja hymyillen lähden pois.

 

Trauma (8)

#365challenge

#365challenge on mun oma juttu, keksin sen 2017 vuoden välipäivinä. Päätin käydä koko vuoden 2018 aamulenkillä, vähintään sen 45 minuuttia. Nyt, kun kävin kaikki vuoden 2018 videot läpi tajusin. Tää oli huikein juttu IKINÄ!!!

Tämä #365challenge on muuttanut mun elämän aivan totaalisesti. Ensinnäkin se, että mun kunto kohosi viime vuoden aikana ihan huimasti! Mä osallistuin viime vuonna neljään kisaan, siis neljään! En ole tätä ennen koskaan osallistunut yhteenkään kilpailuun, ja nyt osallistuin yhden vuoden aikana neljään.

  • Nuuksion talvirogaining 3h
  • Turku Trail Cup Länsikeskus 12km
  • Himos Trail Challenge 17km
  • Turku Trail Cup Hirvensalo 20km

Mutta se on vaikuttanut kaikista eniten mun hyvinvointiin, mun pääkoppaan. Olen voinut koko vuoden todella hyvin verrattuna mihinkään edellisiin.

Kirjoitin myös haasteestani meidän yhdistyksen nettisivuille:

IMG_20180724_065425

Aloitin tammikuussa hullulta tuntuvan haasteen. Keksin joulun 2017 välipäivinä idean, että aion käydä koko seuraavan vuoden aamulenkillä, joka päivä 45 minuuttia. En aluksi tainnut itsekään oikein uskoa haasteeni onnistumiseen, mutta tein siitä silti ”julkisen”.

Päätin tehdä joka aamu lenkistäni instagramiin videon. Tammikuu oli pimeä ja kylmä. Lunta ja pakkasta oli useina aamuina reippaasti. Koirani Luna katsoi minua aamuisin aivan hölmistyneenä, kun usein jo ennen kuutta sanoin ne maagiset sanat ”mennään ulos”. Normaalisti nämä sanat saavat kääpiösnautserimme ryntäämään innoissaan ovelle, mutta nyt reaktio oli päinvastainen ja koira suorastaan katosi peiton alle. Pienen suostuttelun jälkeen sain hänet kyllä mukaani. Alkuvuosi meni opetellessa uutta rutiinia mutta pian siitä tuli jo tapa.

IMG_20180317_070345

Huhti-toukokuussa kevät alkoi tehdä tuloaan harmaan maan läpi ja valo lisääntyi huomattavasti. Innostuin tässä kohtaa videoiden lisäksi myös valokuvaamisesta. Yhtäkkiä huomasin löytäväni kauneutta joka puolelta aamulenkeiltäni! Saatoin seisoa hämähäkin seitin edessä useita kymmeniä minuutteja haltioituneena sen kauneudesta.

trauma (1)

Alkukesä oli upeaa aikaa. Kukkaloisto lisääntyi ja aamut olivat valoisia jo todella aikaisin. Mitä aikaisempi aamu, sitä upeampia kuvia sain. Otin kukkasista ja terälehdistä lähikuvia. Ihastelin aamukasteen pisaroita, auringon ensisäteitä, aamu-usvaa ja täydellistä terälehtien järjestystä apilassa. Joskus huomasin jopa pidättäväni hengitystä kuvatessani, niin keskittynyt olin.

IMG_20180724_070718

Syksyn saapuminen oli jollain tavalla hieman surullista ja haikeaa, mutta jollain tavalla myös helpottavaa. Syksy oli upea väriloisto ja ulkoilu oli ihanaa.

Palasin lenkiltä aina hyvällä mielellä. Usein jopa ilosta pursuten. Olin usein yksin tämän löydökseni kanssa. Tuntui, että muut olivat jo nähneet luonnon kauneuden? Miten se oli mahdollista?

Voimaa ja rauhaa luonnosta

Eräänä aamuna ymmärsin. Olin aikaisemmin katsonut kaikkea traumalasieni läpi. Kun vihdoin kunnolla pysähdyin, aloin nähdä! Traumalasien poistosta on jo tovi, mutta vasta nyt kun olin täysin läsnä, olin valmis näkemään kaiken kauneuden. Näin vesipisarat lehdillä, aamukasteen kärpäsen siivissä, vaaleanvihreän taimen sorjan varren. Auringon säteen hämähäkin seitissä, aamu-usvan pellolla, peurojen hölmistyneet katseet pellon laidassa. Näin kaiken kauneuden, ja se oli lumoavaa!

IMG_20181017_100718-01

Olipa oloni ollut kuinka huono tahansa, se parani lenkillä! Mitä huonompi fiilis, sitä suurempi kontrasti hyvään oloon oikeastaan oli. Välillä nopeita juoksulenkkejä – toki kuvaamaan piti usein pysähtyä. Välillä oikein hitaita, parin tunnin aamulenkkejä, repussa aamukahvit ja leipäpalaset. Toisinaan pyörällä, mutta useimmiten omin jaloin.

Ulkoilu on tehnyt hyvää mielenterveydelle. Pysähtyminen on ehdottoman tärkeää tässä hektisessä hetkessä, jossa elämme. Varsinkin metsällä on monta hyvää terveysvaikutusta. Ulkoilu on upea tapa pysähtyä ja nauttia. Kuunnella ja katsoa. Vain olla. Mindfulnessia parhaimmillaan. Huomasin itse, että metsässä minua ei kukaan tuomitse, en edes minä itse. On hyvä olla armollinen itselleen.

IMG_20180430_064152-01

Disso ry:ssä vuosi on ollut upea. Olen tutustunut ihaniin ihmisiin ja saanut olla mukana hienoissa jutuissa. Seuraava vuosi on vieläkin parempi, upeampi ja hienompi. Sen voin luvata. Saamme traumatietoutta lisättyä ja vertaisia yhdistettyä. Saamme voimaantua toisistamme.

Minulle myös luonto on ollut yksi voimaannuttavista tekijöistä. Suomen luonto on upea ja meidän täytyy muistaa nauttia siitä. Olemme sisätiloissa suurimman osan päivästä. Lähde mukaan aamulenkille kanssani vuonna 2019! Voit seurata aamuvideoitani instagramin storyssa. Vai rohkenisitko haastaa itsesi etsimään oman ympäristösi ihmeitä?

Rauhallista joulua ja voimaantumisen vuotta 2019 kaikille isoille ja pienille.

Jonna

Disso ry

itse

Jos voisit pelastaa elämän, tekisitkö sen?

Suomi on EU:n toiseksi turvattomin maa naisille. Yksi kolmesta naisesta kokee suomessa perhe- ja lähisuhdeväkivaltaa. Euroopan unionin perusoikeusvirasto (RFA) teki kattavan tutkimuksen EU maiden naisiin kohdistuvasta väkivallasta. Tutkimuksen tarkoituksena oli kartoittaa naisiin kohdistuvaa seksuaaliväkivaltaa, raiskaus ja perheväkivaltaa. Ja koska naisiin kohdistuva väkivalta ei kosketa ainoastaan niitä naisia, vaan myös heidän perheitään, lapsiaan ja lähipiiriään. Tämä koskettaa yleisesti koko yhteiskuntaa.

Vakavimpia traumatisoitumisen aiheuttajia ovat seksuaaliväkivalta, hyväksikäyttö, perheväkivalta ja laiminlyönnin kohteeksi joutuminen. Perheväkivalta heijastuu moneen ihmiseen, sillä perheväkivaltatilanteissa on sekä osallisia, kohteita että silminnäkijöitä. (Lähde TAYS-psyykkinen trauma) Välillisesti oirehdinta ja traumatisoituminen koskettaa varmasti melkein meitä kaikkia.

Jos esimerkkinä on lapsi, joka kokee kotonaan väkivaltaa tai traumatisoituu perheen sisäisestä väkivallasta, hän alkaa oirehtimaan koulussa kyvyttömyydellä keskittyä tai toisten kiusaamisella yms. Perheväkivalta koskettaa siis koko luokkaa. Sitä kautta se koskettaa siis opettajaa ja myös muitten lasten koteja. Ja jos esimerkkinä on nainen joka on kokenut lapsuudessaan itse väkivaltaa, kasvaa siihen että väkivalta on tapa jolla voi ilmaista omia tunteitaan puolisoon. Sama myös toisinpäin. Puoliso voi parisuhteessa pahoin, tulee poissaoloja töistä yms, voi tulla päihteiden väärinkäyttöä ja voi alkaa myös puolustamaan itseään väkivallalla. Tämä tilanne luultavasti näkyy myös lähipiirissä ja ystävissä. Puolison perheessä ja läheisissä. Jokainen on varmasti huolissaan omista rakkaistaan. Perheväkivalta näkyy myös mielenterveystilastoissa, sillä se aiheuttaa aina kärsimystä uhrissa, masennusta, itsetuhoisia ajatuksia, mielenterveyshäiriöitä. Se näkyy, mutta sitä ei nähdä. Sen huuto kuuluu, mutta sitä ei kuulla.

trauma (21)

Suurin osa naisista ei ilmoita väkivallanteoista viranomaisille, vaan kokevat ettei järjestelmä kannusta siihen, eikä tue heitä. Eli yleensä kaikki luvut ovat vain niitä harvoja tapauksia jotka on ILMOITETTU viranomaisille.

2011 EU teki istanbulin sopimuksen jonka tarkoituksena on kitkeä ja ehkäistä naisiin kohdistuvaa väkivaltaa. Vuonna 2012 annetussa uhrien oikeuksia koskevassa EU:n direktiivissä määritetään rikoksen uhrien oikeuksia, suojelua ja tukea koskevat vähimmäisvaatimukset EU:ssa. Tehty sopimus on ensimmäinen oikeudellisesti velvoittava alueellinen sopimus jolla puututaan kattavasti naisiin kohdistuvan väkivallan eri muotoihin, kuten henkiseen väkivaltaan, vainoamiseen, fyysiseen väkivaltaan, seksuaaliseen väkivaltaan ja seksuaaliseen häirintään. Yleissopimus tulee voimaan, kun kymmenen valtiota on ratifioinut sen.

”Suurin osa väkivallan uhriksi joutuvista naisista ei tee asiasta ilmoitusta poliisille eikä myöskään millekään uhrien tukijärjestölle. Tämä on ongelmana erityisesti niissä EU:n
jäsenvaltioissa, joissa ei vielä pidetä yleisesti sopivana keskustella ja avautua henkilökohtaisista väkivaltakokemuksista. Tämän seurauksena suuri osa väkivallan
uhriksi joutuneista naisista ei ole yhteydessä oikeusjärjestelmään eikä muihin palveluihin, mikä korostuu etenkin jäsenvaltioissa, joissa naisiin kohdistuvaa väkivaltaa ei ole valtavirtaistettu poliittiseksi toiminta-alaksi.” Teksti RFA:n tekemästä tutkimuksesta.

Nainen siis erittäin harvoin hakee apua perheväkivaltaan. Hän tarvitsee siihen apua ja tukea kaikilta. Häpeä ja pelko edesauttaa asian peittelyä.

”Naapureiden asia tuo avun hankkiminen ei ole, koska heillä on omat taakkansa. Väkivaltaisten ihmisten kanssa yhteenotto on aina riski ja pienikin verbaalinen erimielisyys voi saada kohtuuttoman paskamyrskyn. Puhumattakaan siitä että joutuu ilmoittamaan lastensuojeluun tai poliisille naapurin väkivaltaisuudesta. ” -Tuntematon kirjoittaja Me Naiset lehden palstalla.

Onko tässä syy väkivaltatilastojen rehottamiseen? Onko puhumattomuus tämänkin takana? Haluaako Suomi olla se maa jossa silmät suljetaan naapureiden väkivaltaisuudelta lapsiaan kohtaan? Naisiaan kohtaan?  Jos nainen ei uskalla hakea apua puolison pahoinpitelyyn, koska ei koe että häntä tuettaisiin prosessissa tarpeeksi, ja häpeä siitä, että on joutunut tälläiseen parisuhteeseen sulkee suun. Häpeä painaa alleen ja pitää sinut hiljaa. ”Sinä olet tuohon parisuhteeseen joutunut” Häpeä myös syyllistää. Ja naapuri joka kuulee ja näkee tilanteen, kääntää pään pois?!

Ajatus tekee minut surulliseksi. Minä tiedän millaista on olla lapsi, joka näkee väkivaltaa koko lapsuuden. Kun pelkäät vanhempasi puolesta, että seuraava isku onkin liikaa, ja äiti ei enää nousisikaan koskaan. Sinun ainut tuki ja turva, sinun rakas, koko maailmasi.  Minä tiedän, mitkä arvet se jättää. Minä tiedän myös sen, millaista on, kun se on mallina parisuhteelle. Miten itsekin olen rajoja ylittänyt ja käynyt päälle. Minä tiedän myös millaista on kun saa parisuhteessa turpaansa. Minä tiedän millaista on elämä kun on kokenut seksuaaliväkivaltaa.

Minä tiedän.

Jos sinä voisit pelastaa jonkun elämän, tekisitkö sen?

Ja jos luet tarinani, tiedät millaiset arvet se jättää, miten se pilaa koko elämän pikkuhiljaa, salakavalasti. Sulkien suusi ja pitäen sinut otteessaan. Ehkä jopa koko elämäsi, ellet hae apua. Uskomuksesi elämää kohtaan ovat vääristyneet, ajattelet ettet ole arvokas, kukaan ei voi rakastaa sinua tai jopa, ettet ole elämän arvoinen. Jos sinä voisit jonkun elämän pelastaa näiltä ajatuksilta, tekisitkö sen?

Muutama tilasto poimittuna:

  •  Yhteensä 73 prosenttia edellisessä tai nykyisessä parisuhteessaan väkivaltaa kokeneista naisista kertoi perheessä asuneiden lasten olleen tietoisia väkivallasta.
  • 21 miljoonaa naista EU:ssa on ilmoitti joutuneensa jollain tavoin aikuisen tekemän
    seksuaalisen väkivallan tai hyväksikäytön kohteeksi alle 15-vuotiaina.
  • Keskimäärin 27 prosenttia naisista on kokenut lapsuudessaan (alle 15-vuotiaana) aikuisen tekemää fyysistä väkivaltaa.
  • Väkivallantekijän kontrolloiva ja väkivaltainen käyttäytyminen voi vaatia, että poliisi puuttuu suoraan tilanteeseen uhrin suojelemiseksi ja ohjaa hänet tukipalvelujen piiriin sen sijaan, että odotetaan uhrin itse hakevan apua.
  • Noin 13 miljoonaa naista EU:ssa oli kokenut fyysistä väkivaltaa haastattelua edeltäneiden 12 kuukauden aikana.

Tässä linkki tutkimukseen (pdf) ”Eu:n laajuinen tutkimus naisiin kohdistuvasta väkivallasta”

ÄLÄ SIIS SULJE SILMIÄ TAI KORVIA, VAAN SOITA APUA, JOS KUULET NAAPURISTA VÄKIVALLAN ÄÄNIÄ. AUTA YSTÄVÄÄ,TUTTUA, TYÖKAVERIA, OTA ASIA AINA VAKAVASTI, KUN JOKU PUHUU PERHEVÄKIVALLASTA! AUTA IHMISTÄ KUTEN TOIVOISIT SINUA AUTETTAVAN, TAI SINUN RAKASTA. SILLÄ JOKAINEN ISKU ON OSOITETTU JONKUN ÄIDILLE, SISARELLE, PUOLISOLLE. JONKUN RAKKAALLE.

traumaselviytyjä
21 miljoonaa naista EU:ssa kokee seksuaalista väkivaltaa ennen kuin he täyttävät 15. Minä tiedän. Minä olin yksi.

 

Rakkaudella ❤ Jonna

”Jumalauta sä olet tyhmä”

Olin ruokakaupassa yksi päivä ja keräilin siinä ajatuksissani ostoslistan tavaroita. Pysähdyin hygieniaosastolle etsimään shampoota tai jotain, ja havahduin pariskuntaan samalla käytävällä. Mies ja nainen kävelivät käytävää eteenpäin ripein askelin, nainen tuijottaen tiukasti eteen ja mies tuijottaen tiukasti naista. Sättien häntä jokseenkin kovaäänisesti. ” Sinä voit vittu tuijotella niitä purkkeja, vittu miten kauan haluat, mutta mua ei vittu kiinnosta…” Nainen häpesi, sen näki hänestä kauas. Hän halusi sulkea kaiken pois ulkopuoleltaan ja hän oli täysin kääntynyt sisäänsä. Pystyin melkein kuulemaan hänen ajatuksensa.

He menivät pian ohi, mutta miehen elekieli kertoi kaiken. Hän alisti naisen siinä tilanteessa totaalisesti. Niin sanoillaan, kuin elekielellään. Se mitä nainen oli tehnytkään oli tyhmää, idioottimaista, miehen mielestä. Pysähdyin täysin tähän tilanteeseen. Jäin hyllyväliin yksin miettimään että millainen kotielämä tällä pariskunnalla mahtoikaan olla. Miten mies puhuisi hänelle heidän ollessaan kahden, jos hän puhui näin julkisella paikalla. Mistä keskustelu, tai miehen yksinpuhelu oli mahtanut alkaa. Millä tavalla mies kohtelee naista silloin kun on vihainen, entä silloin kun tuntee ylenpalttista rakkautta tätä kohtaan? Millaisilla sanoilla mies toivottaa naisensa kotiin kun hän tulee töistä, mitä hän sanoo kun nainen on lähdössä ystävänsä kanssa ulos? Kehuuko mies hänen hiuksiaan, vaatteitaan, hymyä? Laittaako mies illallista yllätyksenä, tai keittääkö aamulla hänelle kahvia?

Minä en tiedä. Koko tarina minkä pariskunnasta siinä hetkessä rakensin, oli tietenkin minun mielikuvitusta, sillä en mitenkään voi tietää millainen suhde heillä on, ja onko heillä edes suhdetta. Mutta sen tiedän, missä helvetissä olen itse tuollaisen puolison kanssa elänyt.

Kun mieheni sitten tuli perässä hyllyväliin jossa olin, hymyilin hänelle, ja hän takaisin minulle. Teimme ostokset ja lähdimme kaupasta pois, minä prosessoiden koko matkan. Kerroin sitten miehelle ulkona mitä näin, ja kerroin että olen kiitollinen hänelle siitä ettei hän koskaan puhu minulle tuolla tavalla. Hän katsoi minua ja kysyi miksi hän koskaan puhuisi minulle niin, ja ei normaali ihmisen käytöstapoihin kuulu puhua toiselle niin. Hän katsoi minua melkein ihmeissään. Kiitollisuus puristi rintaani.

received_10211824369076865

Minä olen elänyt suhteessa missä minulle puhuttiin kuin olisin arvoton. Kuin minulla ja ajatuksillani tai tunteillani ei olisi mitään merkitystä. Kun minun nolaaminen ystävien tai tuntemattomien edessä olisi viihdettä. Ja häpeä lakaisi minut aina maton alle. Häpeä sulki suuni, en pystynyt puolustamaan itseäni. Minua hävetti itseni mutta myös puolisoni puolesta. Minun mielestä oli äärimmäisen noloa että hänellä ei juuri ollut niitä käytöstapoja. Että hän saattoi puhua minulle ilkeästi ja ikävästi, kenen vain kuullen.

Ja kotona minulle puhumiselle, tai minun kohtelemiseni ei ollut kenenkään arvion alla. Ei ollut mitään suodatinta. Joten se eskaloitui useasti. Jos joskus nolasin hänet, sain tuntea sen nahoissani myöhemmin.

Mietin sinä iltana sitä naista, että näkeekö hän tuon kaiken. Minä en silloin omassa kuplassani nähnyt mitään. Olin sokea. En nähnyt muita vaihtoehtoja, en ymmärtänyt sitä isossa kuvassa. Miten vahingoittavaa se minulle, ja minun itsetunnolleni oli. Ja kun se vaan jatkuu, siitä tulee normi. Koska ihminen sopeutuu mihin vain. Se sopeutuu alistamiseen ja ilkeilyyn pikkuhiljaa, eikä näe muuta. Ihminen sopeutuu jopa pahoinpitelyihin ja muihin raakuuksiin. Jos sen on pakko. Ja varsinkin, jos sen selviytyminen on kiinni siitä.

sinä olet arvokas.

Kunpa voisin kuuluttaa jossakin että on vaihtoehtoja. Että on muuta. Että on elämää ilman häpeän tunnetta, ilman kipua ja surua. Toisen ihmisen, varsinkaan sinun rakkaan, läheisen ihmisen ei kuulu satuttaa sinua sanoilla, eikä varsinkaan teoilla. Sinua kuuluu suojella ja rakastaa, sinun puolison kuuluu nostaa sinua, ja kannustaa. Kertoa että olet arvokas ja tärkeä ihminen. Ja tukea sinua sinun päätöksissä, haastaa sinua hieman parempaan, mutta hyväntahtoisesti, sinua nostaen.

Sillä sinä olet kaiken rakkauden arvoinen.

IMG_20170717_211446_840

Rakkaudella Jonna