Missä sinä saattaisit loistaa?

Tuli tossa aamulenkillä sellainen ajatus mieleen kuin, mitähän sellaista mä osaan, tai olisin hyvä, mistä mä en vielä edes tiedä mitään?

Viime vuona mä ajattelin, että kokeilen kaikkea uutta vuonna 2020, mutta sitten (jostain syystä) kaikki tuollaiset ajatukset jäi. Toki yrittäjänä olen opiskellut uusia taitoja, mutta henkilökohtaisen elämän kaikki tuollaiset ajatukset vaan jäi, kuten uudet harrastukset.

Tänä vuonna tein päätöksen muutamasta asiasta: Enää en aio tehdä duunia 24/7 vaan pidän tiukat rajat siinä, että mulla on myös vapaa-aikaa. Ja toisekis, tänä vuonna aion kokeilla jotain uusia asioita! Ja niin sitten viime kuussa päätin toteuttaa yhden haaveeni, mihin kylläkin liittyy pari uskomustakin itsestä. Nimittäin shufflen, hah. Shuffle on jalkapainoitteinen tanssiljaji, mikä tuntuu olevan suosittua varsinkin nuorison keskuudessa. Sainkin aika paljon palautetta tästä mm. mun lapsilta, ja kieltämättä mullakin on sellainen ajatus ollut, että olen tähän ihan way too old!

Koska en halunnut siis lähteä tätä harrastamaan mihinkään tanssisaleihin, on korona aiheuttanut digiloikan myös tälläisiin harrastuksiin ja mikä siis tässä kohtaa parasta! Nimittäin ensi kuussa mulla alkaa shufflen peruskurssi täällä ihan kotosalla, meidän vierashuoneessa mihin en ole vielä kalustusta ostanut. Teen tätä täysin itseäni varten ja loppujen lopuksi, ihan sama mitä ne teinit meikäläisen harrastuksista ajattelee =)

Minut on nimittäin aina saanut liikkeelle vanha kunnon edm-musa, sekä teknobiitit ja nyt saan yhdistettyä nämä kaksi mun kotona! Mä en pistä pahakseni jonkun helpon koreografian osaamista, mutta tässä tärkeimpänä tulee olemaan ihan vaan revittely ja fiilisteleminen!

BLOGIHILJAISUUS

Mä en ole hetkeen kirjoitellut tänne mitään. On ollut jotenkin haastava vuosi itselle, niin työn kuin jaksamisen kannalta. Paljon on tapahtunut ja se on vienyt hurjasti mun voimia. Koronaa myös aiheena tuli niin paljon joka tuutista, että en halunnut siitä tänne blogiin enää avautua.

Siitä johtuen olen ollut hiljaisempi täällä, mutta huh, miten paljon olen saanut teiltä viestejä! En olisi koskaan uskonut tämän blogin olevan jonkun lueskeltavana, vaan tein tätä omaksi päiväkirjakseni silloin joskus. Mutta nykyisin saan viikottain teiltä lukijoiltani yksityisviestejä. Ja joka kerta olen niistä erittäin iloinen, ja samaan aikaan surullinen. Jokainen, joka on joutunut todella traumaattisia, isoja vastoinkäymisiä, elämässään kohtaamaan, on yksi liikaa. Mutta jokaisen viesti tarkoittaa myös sitä, että minä en ole yksin!

MISSÄ SINÄ SAATTAISIT LOISTAA?

Mutta takaisin tuohon aamun ajatukseen, missä sinä saattaisit loistaa? Olla todella hyvä ja lahjakas, mitä et ehkä ole edes ajatellut? Mietin vaan, että kaikenlaista pitäisi kokeilla ja yrittää, sillä koskaan ei tiedä mikä voisi olla se oma juttu, sellainen asia missä olisikin lahjakas?

Usein me jätetään tekemättä asioita siksi, että pelätään epäonnistumista, vaikka ei olla edes yritetty. Minä olen lähipiirissäni nähnyt viimeisen vuoden aikana ihan huikeita aluevaltauksia ja oman jutun löytymisiä ja niitä on ollut inspiroivaa seurata! Tiedätkö sen, kun toisella syttyy se pilke sinne silmään kun oma suunta ja se oma juttu löytyy. Ja siis varsinkin aikuisiällä!

Mä taidankin siis tehdä päätöksen kokeilla joka vuosi jotain täysin uutta juttua! Oletko mukana?

Parisuhdeterapia

Olen usein miettinyt miksi mielenterveys on yhä hieman tabu? On salonkisairauksia kuten masennus, josta puhuminen on jo ok. Työuupumus on myös ok, mutta kaikki noista kovemmat on jo asia, mistä ei kukaan halua puhua. Toivon olevani raivaamassa tietä kun puhun traumoista omilla kasvoillani, mutta tie ei suinkaan ole helppo. Ja suurimmaksi osaksi en suinkaan saa tuomitsemista ulkoapäin, vaan sisältäpäin, itseltäni.

Onneksi terapiaa aletaan nykyisin pikkuhiljaa pitämään enemmän voimavarana kuin nolona asiana, tai heikkouden merkkinä. Silti en tiedä yhtäkään pariskuntaa joka olisi kertonut avoimesti parisuhdeterapiastaan. Siksi tämä kirjoitus.

”Varasimme mieheni kanssa ajan parisuhdeterapiaan ja pääsimme tapaamaan terapeuttia puolen vuoden jonotuksen jälkeen. Pahoittelivat kylläkin pitkiä jonoja, ongelmia tuntuu olevan monessa perheessä. Odotushuoneessa oli aikakausilehtiä ja odottava tunnelma, ehkä jännittynytkin. Sisältä tuli hetken kuluttua pariskunta pikkuvauvan kanssa. Voi noita aikoja, mietin mielessäni. Pikkuvauva-arki ja parisuhde ei tosiaankaan ole mikään helpoin combo.”

Terapeuttimme oli noin nelissäkymmenissä oleva nainen. Oikein mukavan oloinen terapeutti. Koko ensimmäinen aika me puhuttiin omista perheistämme ja niiden ongelmista. Hän halusi tietää millaiset taustamme ovat. Mieheni eikä minun perheissä  ole ollut tapana puhua ongelmista, molemmissa perheissä ne pääasiassa pyyhkäistiin maton alle ja niistä ei puhuttu sen jälkeen. Minun kotona oli tapana se, että seuraavana aamuna kaikki oli hyvin, olipa illalla tapahtunut mitä vain. Ja siitä ei puhuttu. Piste.

Meillä oli siis kuin perintönä saatu kommunikointi ongelma, me ei kertakaikkiaan oikein osattu puhua kipeistä asioista, ja sen takia otettiinkin yhteys pariterapeutille. No tietysti osattiin jo jäsentää ongelmamme siihen puhumiseen sen puolen vuoden aikana mitä aikaa odotettiin. Päätettiinkin siksi alkaa harjoittelemaan ja tekemään töitä jo ennen aikaa.

Terapeutin aika tuli ja aika paljon sieltä saikin irti, sillä oli aivan erilaista keskustella toistemme kanssa jonkun toisen avustuksella. Moniin asioihin aukesi silmät ja monia uskomuksia ja luuloja osoittautui vääriksi. ”Ai noin hän on tuosta ajatellut, minä kun luulin että näin..”

IMG_20190126_091403

Toivon myös että pariterapian avulla osaamme ennaltaehkäistä ongelmia tulevaisuudessa. Ei siis missään nimessä tarvitse olla siinä ”lusikat jakoon”-tilanteessa ennenkuin ottaa yhteyttä johonkin auttavaan tahoon. Tätäkin palvelua saa ilmaiseksi ainakin perheasiain neuvottelukeskuksesta.

 

Kävimme sinä vuonna noin nelisen kertaa keskustelemassa asioista ja käynnit oli varmasti ihan tarpeellisia. Kuitenkin vasta nyt vuosien jälkeen olen oppinut muutamia asioita mitkä ovat selkeimmin vaikuttaneet parisuhteeseemme. Viettämällä yhteistä aikaa, keskustelemalla puolison kanssa ja lukemalla parisuhdekirjoja on olleet minulle toimivimmat asiat. Ja juurikin tässä samaisessa järjestyksessä.

Yhteinen aika

Yhteinen aika on tärkeintä, varsinkin hektisessä elämänvaiheessa. Eli juuri silloin kun sitä aikaa ei yhtään ole. Ensimmäisenä kannattaa kalenteriin lisätä se yhteinen aika. Ja ei joka kerta tarvitse mennä hienosti ulos syömään ja elokuviin. Voi vaan olla. Välillä taas on mukava laittautua ja käydä yhdessä syömässä hienommin. Meillä on joka sunnuntaiaamu parisuhdeaika. Joka sunnuntai meillä on niin sanotusti treffit. Silloin yleensä käydään yhdessä aamulenkillä, lämmitetään aamusauna ja syödään hiukan parempi aamupala. Tärkeintä siinä on että syödään aamupala yhdessä, ei se mitä pöydästä löytyy.

Sunnuntai aamut on valikoituneet meidän aamuiksi siksi, että meidän teinit nukkuu silloin. Me ollaan molemmat aamuvirkkuja, joten meillä on useampi tunti yhteistä aikaa ennen lasten heräämistä, iltaisin ollaan aivan liian väsyneitä ollaksemme niin läsnä toisillemme. Sen lisäksi sunnuntai aamuisin on aina aikaa, vaikka minulla olisi työvuoro. Silloin menen kuitenkin niin myöhään töihin, että aamuun jää hyvin aikaa treffeille.

IMG_20190126_091406

Puolison tapa näyttää rakkautta ja vastaanottaa sitä

Yksi tärkeimmistä asioista on ollut huomioida toisen tapa vastaanottaa rakkaus. Se, millä tavalla hän kokee tulleensa rakastetuksi. Kysyin välillä iltaisin että tunnetko tulleesi rakastetuksi ja jos tulit, mistä teoista tai sanoista se tunne tuli? Tai jos vastaus olisi ollut että en, kysymys olisi ollut, miten olisin voinut osoittaa sinulle rakkautta? Me nimittäin huomasimme, että meillä on todella erilaiset tavat vastaanottaa ja osoittaa rakkautta.

Puolisolleni rakkautta on se, että olen tehnyt ruuan, hoitanut kotia ja lapset. Spesiaalirakkauden osoitus hänelle on, kun olen illalla laittanut kahvinkeittimen nappia vaille valmiiksi =) Hyvä ruoka ja puhdas koti on hänelle ne asiat, millä hän kokee tulleensa rakastetuksi. Koska hän kokee tulleensa näillä rakastetuksi, hän kiittää niistä ja on onnellinen. Hän siis on ajatellut että minä koen tulevani rakastetuksi sillä, että hän on kiitollinen ja näyttää sen. Hän myös mielellään hoitaa minulle tärkeitä asioita, mitä en mielellään hoida. Kuten bussikortin lataaminen tai polkupyörän renkaan vaihto. Hän hankkii minulle tai lapsille tarpeellisia tavaroita. Hän siis mielellään ostaa lahjoja.

Minun tapa osoittaa rakkautta ja vastaanottaa sitä

Minulle tärkein tapa osoittaa rakkautta on läheisyys. Annan läheisyyttä kun haluan osoittaa rakauttani. Minulle tärkein tapa vastaanottaa rakkautta on turvallisuus. Turvallinen olo on minulle tärkeintä maailmassa joten se, että minulla on turvallinen olo, on yhtä kuin rakkaus. Kun näen ja tunnen että toinen haluaa tehdä oloni turvalliseksi, se on suurinta rakkautta. Toinen tapa minulle vastaanottaa rakkautta on läsnäolo. Se että kun puhun, minua kuunnellaan. Kuunnellaan oikeasti läsnäolevasti. Osallistutaan keskusteluun, mietitään vaihtoehtoja ja puntaroidaan asioita. Rauhoitellaan jos olen ahdistunut tai hermostunut. Pysähdytään siihen hetkeen kun kerron päivästäni, huolenaiheistani, onnellisista asioista, arkipäivän jutuista.

Kun siis ymmärsimme että meidän tavat antaa ja vastaanottaa rakkautta on olleet erilaiset, on se muuttanut suhdettamme. Se että minua kiitetään ruuasta, ei riitä minulle rakkaudenosoitukseksi. Kun minua kiitetään ruuasta ja kysytään miten päiväni on mennyt, kuunnellaan ja keskustellaan siitä, on se minulle rakkaudenosoitus.

Kun halin miestäni koko ajan, ei se yksistään riitä miehelleni rakkaudenosoitukseksi, vaan se että hoidan kotia ja halaan. Jos tällä tavalla kärjistää asian. Toki nämä kaikki asiat yhdessä tekevät parisuhteemme ja onnellisuuden. Kaikkien pienien osien summa siis. Mutta se, että ymmärrämme sen tarpeen, ja ymmärrämme sen, että millä tavalla toiselle voi näyttää rakkautta niin, että hän sen osaa vastaanottaa oikein, on tärkeintä.

IMG_20190121_174047

XOXO – Jonna

Trauman aiheuttamien ajatusmallien uudelleenohjelmointi

Traumaselviytyjä (2)


Löysin vanhan runoni jonka olen kirjoittanut. Tässä kiteytyy käytännössä koko silloinen ajatusmaailmani. Muistoja tulvi päivästä toiseen, enkä olisi halunnut enää muistaa yhtään lisää. Koin niin, että kun unohdin, oli ”puolustajat” tehneet tehtävänsä, eli minun mieleni oli suojellut silloin minua. Elämäni tuntui unelta, kaoottiselta painajaiselta josta herääminen aloitti vain saman pahan kierteen uudestaan.

”Hautusmaalta se valuu” kuvasi äitini muistoja. Tuntui välillä, että en olisi saanut muistaa, että äiti jotenkin olisi halunnut sen estää, ja välillä toisinpäin, että äiti olisi halunnut minun jotain muistavan. Pentagrammi pihakoivussa oli selkeä näky, selkeä viesti että en saa puhua. Muistan yhä tuon tilanteen. Olisin halunnut puhua miehelleni kamalasta takaumasta ja kun keräsin ääneni ja itseni kokoon vihdoin puhuakseni. Avasin silmät, katsoin ulos ja olin aloittamassa lausetta kun näin pihakoivun oksien muodostavan pentagrammin. Se oli jostain syystä muodostunut merkiksi olla hiljaa. Tässä kirjoituksessa kerron näistä tilanteista lisää.

Tuo aika oli vaikeaa. Muistan sen ajan vain mustana, raskaana öljynä missä uin. Päivästä toiseen, yöstä toiseen. Sillä hereillä olo aikani sain takaumia, työskentelin unohtaakseni ja toisaalta työskentelin niitä käsitelläkseni. Öisin näin painajaisia, kamalia painajaisia missä koko ajan taistelin elääkseni, taistelin läheisteni puolesta. Juoksin joka yö jotain karkuun ja joka yö todistin jotain traumaattista. Koko vuorokauteni koostui siis näistä asioista. Kehoni ei varmasti ollut hetkeäkään palautuneessa tilassa!

Olen myöhemmin miettinyt sitä, mitä tämä kaikki on keholleni oikeasti tarkoittanut. Pelkkää ylivireystilaa, taistele ja pakene. Vuorokausi toisensa jälkeen stressiä ja suuria negatiivisia tunteita kehossa. On suorastaan ihme, ettei kroppani tehnyt suurempaa tilttiä, sillä mahdollisuudet siihen olisi ehdottomasti ollut. Stressin vaikutus kehoon ja mieleen on suuri, ja minä en sitä silloin ajatellut ollenkaan. Pidin tilaa jotenkin normaalina, ja ihminen tottuu ja niin sanotusti turtuu millaisiin olosuhteisiin tahansa. Loppujen lopuksi sitä tilaa pitää jo normitilana, eikä osaa ajatella muista vaihtoehtoja, tai ne tuntuu jopa väärältä. Se, että stressin syy on yleensä psykologinen eli meidän ajatus tapahtumista tai tilanteesta, ihmisistä tai mistä vaan, mutta stressin oireet ovat erittäin fyysisiä.

Ymmärsin että mielenrauha on valinta.

Olen tuon lauseen kirjoittanut tänne matkani aikana, ja tuo hämmästyttää minua tänään. Siis se, että olen oivaltanut tuollaisen asian! Huikea oivallus, ehdottomasti, mutta miten suorastaan hassulta se tänään tuntuu. TOTTAKAI mielenrauha on oma valinta! Asiat ei muutu, jollei minun ajatukset muutu. Kun minun ajatukset muuttuu, minun tunnetilat muuttuu ja sitä myötä myös toiminta, näin ollen olen muuttanut koko elämäni.

Traumaselviytyjä Jonna Tähtinen

Itselleni merkittävimmät ajatusmallien muokkaamiseen vaikuttavat tekijät:

  • Pysähtyminen. Se, että pysähdyn miettimään omia ajatusmallejani ja sisäistä puhettani. Se, mitä et tunnista, et voi muuttaa.
  • Sanoittaminen. Se, että kirjoitin asiat ja ajatukseni ylös. Eli juurikin niitä uskomuksia, mitä ajattelin historiani minulle tuoneen. Esimerkiksi ”Minä olen pilalla”-ajatuksen kirjoittaminen herätti. Se satutti niin paljon, että ymmärsin sen muokkaamisen olevan ensiarvoisen tärkeää.
  • Ymmärtäminen. Se, että edellisten vuoksi sain ymmärrystä omille negatiivisille toimintatavoille ja ajatuskierteille.
  • Anteeksiantaminen. Se, että annoin itselleni anteeksi. Itseni ruoskiminen on ollut erittäin, erittäin suurta ja vahingollista. Niin ajatusten kuin tekojenkin osalta.
  • Irtipäästäminen. Henkinen irtipäästö sekä jatkuva työstäminen oman kasvun parissa.
  • Uudelleensanoitus. Minun piti alkaa sanoittamaan uusia ajatusmalleja, sitä kautta sain ne toimintaan ja vasta sitten tunnetasolle. Vasta sitten ne voi alkaa elämään. Aloitin kevyesti puhumalla itselleni kauniimmin. Tein sen ääneen ja yksinäni metsän keskellä. Ääneenpuhumisen koin erittäin tärkeäksi, ajatus pään sisällä on ihan eri asia kuin pään ulkopuolella.

 

Trauma quotes

Kyllä, varmasti oli koodattu minun järjestelmään tuo yllä oleva kirjoitukseni. Minuun oli koodattu puhumattomuus, takaumat, uskomukset, tunteet ja ajatukset. Mutta minä pystyin muuttamaan niitä jokaista! Luomaan uusia, terveellisiä toimintamalleja ja ajatuksia. Luomaan uusia perinteitä ja muistoja, uutta ja terveempää sukupolvea. ”Eivät asiat sinänsä vaivaa meitä, vaan meidän käsityksemme niistä.” Filosofi Epiktetos on sanoittanut asian aika fiksusti.

Ja joka päivä pystyn muokkaamaan ajatusmallejani, ja niin teen, sillä myös se on minun valinta.

-Jonna

 

Kohtaamisia

 

Istuin eilen bussissa keskittyneenä puhelimeeni, kuinkas muutenkaan. En pidä erityisemmin bussimatkoista, kun linja-auto on aivan täynnä töistä palaavia ihmisiä, väsyneinä ja nälkäisinä palaamassa arki-iltojen ääreen. Sulkeudun siis usein bussissa kuulokkeiden taakse. Nyt en ollut kuitenkaan laittanut musiikkia, vaan katsoin videota. Kun video loppui ja ääni taukosi, kuulin takanani istuvien tyttöjen keskustelevan mielenterveydestä, eikä edes mitenkään hiljaa, vaan normaali äänellä.

”Minä en oikein luota siihen kuraattoriin, minulla on huonoja kokemuksia. Kävin lapsena terapiassa ja terapeutti rikkoi luottamukseni kertomalla vanhemmilleni diagnoosin minusta, muttei hän ollut kertonut sitä minulle.” -”Mikä sinun diagnoosi sitten oli?”, kysyi toinen tyttö. ”No en mä oikein tiedä, mä olin sellainen ärsyttävä lapsi.”

Mun sydän särkyi sillä samalla hetkellä. Tuo nuori nainen ajatteli olevansa ärsyttävä lapsi! En enää voinut lopettaa heidän keskustelun seuraamista vaan suorastaan tarkensin kuuloaistiani. ”Minulla on ollut mielenterveysongelmia, ja aion käyttää koulun puheenvuoroni puhuakseni siitä”

Tässä vaiheessa käännyin, sydän pamppaillen siitä ajatuksesta, että ehkä vastassa onkin tyrmäys. Mutta käännyin. En heti saanut sanaa suustani, vaan tuijotin kahta erittäin nuorta naisen alkua silmiin, aivan hiljaa. Jopa ehkä muutaman kiusallisen sekunnin liian kauan, ennenkuin pystyin avaamaan suuni.

”Olen pahoillani, kuulin keskustelunne ja haluan vain kertoa miten ylpeä olen että puhutte mielenterveydestä ääneen!!” Katseet muuttuivat hymyilyksi, kiitollisuudeksi ja tiesin että voin jatkaa turvallisesti. Haluan sanoa vain tämän, jos sinulla on tuollainen ajatus, kysy itseltäsi:

Onko tämä ajatus totta?

Onko tämä ajatus absoluuttinen totuus?

Ja mitä minä olisin, ilman tätä ajatusta minussa?

Tytöt katsoivat minua ja toinen sanoi: Wau. Kerroin miten olen itsekkin käynyt läpi rankkoja elämänvaiheita, masentuneisuutta ja epätoivoa. Kerroin miten minulta oli kysytty, että millaiseksi rakentaisin itseni jos minä menettäsiin muistini, ja kaikki kokemukset, uskomukset ja negatiiviset ajatukset vain katoaisi. Minulla on mahdollisuus viedä menneisyydestä vain ne asiat tulevaisuuteen, mitä minä haluaisin. Minulla oli mahdollisuus. Olen rakentanut itseni uudelleen ja huomannut että päätökseni siitä, että elämäni muuttuu ja tulee paremmaksi on toden totta alkanut toimia. Se on alkanut viemään minua sitä kohti mitä minä oikeasti haluan olla. Millaista elämää minä haluan elää ja millainen se minun näköinen elämä on. Olen myös halunnut auttaa, ja tehnyt työtä sen voimakkaan tarpeeni toteuttamiseksi.

Kyse on kokonaisvaltaisesta elämän muutoksesta. Muutos on asia mitä usein hieman pelätään, toisaalta odotetaan ja silti usein pelätään sen tuomia asioita. Sillä jokaisella päätöksellä on jotain seuraamuksia, niin hyviä kuin huonoja. Jotain tulee tilalle, ja aina jotain lähtee. Jotain on lähtenyt, paljonkin. Mutta tilalle on tullut paljon hyviä asioita, ihmisiä ja tilanteita. Mahdollisuuksia. Kun yksi ovi sulkeutuu, avautuu kymmeniä, ei vaan yhtä.

Tyttö kertoi miten hienoa olisi tehdä jotain tuollaista, että hänkin haluaisi auttaa muita. Hymyilin ja sanoin että sitten teet sen. Sinä pystyt mihin vain, muista se. Usko itseesi ja päätä, ala toteuttaa. Sillä sinulla on kaikki mahdollisuudet siihen. Tyttö kertoi että hänellä on diagnosoitu add, ja hän haluaisi auttaa nuoria jotka kärsii siitä. Kerroin että sinulla on se ainutlaatuisuus, että vain sinä tiedät millaista on elää sen kanssa, mitä se arki oikeasti on. Ei kenelläkään lääkärillä tai terapeutilla, joten jaa se tieto maailmalle. Tytöt hymyili, ja minä hymyillin. Hymyilin niin, että sydämeen pisti. Sillä tavalla kivasti.

Kun saavuin kotiin, kerroin tapaamisen miehelleni joka sanoi että mieti, saatoit muuttaa jonkun elämää!

Meidän keskustelu oli todella voimakas, ja se jätti jäljen minun sydämeen ikuisesti, toivottavasti myös heidän.

Elämyspuu (23)

 

Ihania kohtaamisia sinunkin päivään toivoen -Jonna

Luottamus

Olin eilen kertomassa selviytymistarinaani Turun yliopiston psykologiaopiskelijoille. Toivottavasti annoin paljon eväitä jatkoon heille. ❤

Minulta kysellään luennoilla paljon kysymyksiä ja niin nytkin rohkaistui yleisö kyselemään. Minulta kysyttiin muun muassa sitä, mikä nykyisessä miehessäni loi minulle turvaa ja luottamusta. Olen joskus sanonut, että luottamuksen pitäisi olla valmiina, kuin oletusasetuksena maailmaa ja ihmisiä kohtaan. Luottamus olisi kuin tiilistä tehty rakennus ja vasta teot ottaisi luottamusta pois, tiili kerrallaan. Eikä niin, että sitä luottamusta pitäisi tyhjästä rakentaa. Mutta näin se ei suinkaan yleensä ole, ja ei varsinkaan traumataustaiselle ihmiselle.

Koko maailma, ja kaikki ihmiset ovat kuin uhka, niihin ei voi luottaa. Traumatisoituminen itsellä on ainakin johtunut minulle tärkeistä ja läheisistä ihmisistä, joiden olisi pitänyt huolehtia minusta. Ja kun he eivät sitä tee, tai he jopa rikkovat minua, syntyy oletusajatuksena se, että maailma on paha, ja ihmiset haluavat minulle pahaa.

Että saan olla oma itseni, eikä minun tarvitse esittää mitään

On vaatinut paljon töitä muuttaa tätä ajatusta. Mieheni kanssa se on vaatinut vuosien työn ja paljon keskusteluja. Ja kipeitä keskusteluja, sillä puhuminen ei ole aina helppoa. Mutta pienet teot merkitsee minulle enemmän kuin mitkään sanat. Se, että minä olen saanut olla suhteessa oma itseni, ilman tuomitsemista, ilman ilkeitä sanoja. Se, että minä olen saanut itkeä ja nauraa, näyttää kaikki tunteeni. Se, että minä olen saanut rakentaa ja saanut hajota, ilman että minua on siitä syyllistetty. Se että kun olen innostunut, on minua nostettu ja asiassa tuettu, eikä naurettu ja potkittu maahan. Minä olen saanut sanoa ilkeästi, satuttaa pahasti, ja minua vastaan ei ole koskaan kättä nostettu. Minua ei ole lyöty, eikä pilkattu. Vaan minua on rakastettu.

Kaikki nämä rakentaa luottamuksen. Mieheni tuella olen voinut rakentaa itseni ja minun maailmankuvani uudestaan. Sillä maailma ei ole paha, ei ainakaan minun takiani.

Trauma (24)

Minä en ole luottanut koskaan kehenkään. Nykyisin olen jo raottanut sydäntäni niin, että lasken lähemmäs ihmisiä. Minulla on turvakupla. Turvakuplani on kuin voimakenttä ympärilläni. Minä voin venyttää sitä kauemmas itsestäni, tai kutistaa sitä suojaamaan vain sydäntäni. Voin valita kenen kanssa kutistan sitä niin, että päästän ihmisen sydämeeni. Mutta ainakin tiedän, että voin itse valita. MInä määrään, ja se on tärkeää minulle. Olen itse kontrollissa. Ja jos vaikka joskus tekisin virhearvion, se ei maailmaani kaada. Minä selviän siitäkin.

Sillä mitä tämä elämä olisi jos en uskaltaisi luottaa? Se oli raskasta, ja surullista. Sillä kukaan ei siitä kärsinyt enempää kuin mitä minä siitä kärsin.

Luottavaisin terveisin ❤ Jonna