Tunnetyöskentely

NEGATIIVISTEN TUNNETILOJEN TUTKISKELU

Miten usein sitä tulee tutkiskeltua omia tunnetilojaan suurennuslasin kanssa? Kun paska olo tulee, sen haluaisi vain saada mahdollisimman pian pois. Ahdistus tai paniikki tai pelko on sellaisia tunteita että ei niitä haluaisi siinä tilanteessa alkaa analysoimaan, missä tämä tuntuu, miltä se tuntuu tai miksi se tuntuu?

Mutta avain siihen että niitä pystyisi alkaa vastaanottamaan, voi hyvinkin olla tie helpotukseen. Ja siihen että voi alkaa vastaanottamaan, täytyy hiukan analysoida. Jos siinä hetkessä kun tunne tulee, ei siihen alkuun kykene, aloita analysointi heti kun tunne hiukankaan pienenee. Mutta yritä olla juoksematta sitä karkuun. (Tämä oli minun tapa joskus, metaforana ja kirjaimellisesti) Minulla analysointiin auttoi paperi ja kynä, ja  mielikuvitusharjoitukset.

KIRJOITA SE ULOS

Ota kynä ja paperia ja kirjoita siihen negatiivinen tunne. Vastaa ainakin näihin kysymyksiin:

  • Miltä se tuntuu?
  • Missä se tuntuu?
  • Asteikolla 1-10, miten paljon se tuntuu?
  • Jos se tunne olisi jokin muoto kuva tai symboli, mikä se olisi?
  • Jos sillä olisi sinulle jokin viesti, mikä se olisi?

Kirjoita sitten paperille, miksi sinulla tämä tunne oli? Miksi se tuli käymään? Mikä tarkoitus sillä oli? Ja tärkein, TARVITSITKO TÄTÄ TUNNETTA? Onko se joksus suojellut sinua joltain? Suojeleeko se sinua nyt joltain?

Miltä tuntuisi ottaa tunne vastaan, hyväksyä se? Kirjoita paperille, että hyväksyt sen, etkä tarvitse sitä enää. Tunteella on ollut jokin tarkoitus joskus, kirjoita se ylös ja kirjoita että ymmärrät tarkoituksen, muttet tarvitse sitä enää. Kun olet kirjoittanut kaiken analysointisi tunteesta voit repiä paperin aivan pieniksi, samalla ääneen tai mielessäsi sanoen ”hyväksyn sinut, en tarvitse sinua enää”

Jokaisella tunteellamme on jokin arkoitus, jokin viesti. Täytyy oppia vaan kuuntelemaan, jopa ”keskustelemaan” niiden kanssa. Kysyä miksi olet täällä, mikä tarkoitus on. Tämän tyyppisiin harjoituksiin tarvitsee turvallisen ympäristön, aikaa itsensä kanssa. Negatiiviset tunnetilat on meillä jostain syystä, jostain tarkoituksesta, ja niitäkään ei pitäisi väheksyä. Joskus voisi jopa hyväksyä.

Miltä tuntuu hyväksyä ahdistus? Pelko? Suru?

Inside, you are resilient, brave and so much stronger and more powerful than you think.

trauma (172)

MIELIKUVAHARJOITUS

Tämän saman voit tehdä myös mielikuvaharjoituksena, jos se on sinulle luontevampaa. Minä olen niin visuaalinen että minulle tämä on helpompi, tämä on mielestäni myös helpompi tehdä silloin kun ”tunne on päällä”

Ota hyvä asento ja hengitä muutama kerta syvään, keskity hengitykseen. Maadoita itsesi siihen paikkaan missä olet (maadoituksesta voit lukea täältä) Kun  olet täysin läsnä itsessäsi, siinä hetkessä, ja paikassa, mieti mikä tunne sinulla on. Laita silmät kiinni ja mieti, mikä tämä tunne on, sanoita se. Jos et osaa eritellä sitä, se ei haittaa. Laita käsi siihen kohtaan missä tunnet tunteen. Miltä tunne näyttää? Onko siinä liikettä, ääntä, väriä, muotoa? Voitko ottaa tunteen käteesi, ja asettaa sitä eteesi? Aina tunne ei heti irtoa sinusta, mutta voit yrittää ensin vaikka pyörittää sitä, jos se auttaa sitä irtoamaan.

Kun tunne on edessäsi, kysy mikä viesti sillä on sinulle? Antaako se viestin lapulla, vai sanooko se sen? Voit kysyä muitakin kysymyksiä kuten, miksi se on täällä? Mikä sen tarkoitus on? Tarvitsetko sitä vielä? Suojeleeko se sinua joltain? Miltä ja miksi? Onko se enää ajankohtaista?

Kun olet tarpeeksi keskustellut ja tutkinut tunnetta voit sanoa sille ”minä hyväksyn sinut, mutta en tarvitse sinua enää” ja päästää irti, puhaltaa se pois. Lähettää se pois laatikossa, kirjekuoressa, mitä vain. Mielikuvassasi voit tehdä kuten haluat. miten parhaaksi näet.

 

trauma (169)

Aina se ei ole helppoa, todellakaan. Ja alkuun on vaikea keskittyä, vaikea käsitellä. Mutta mitä enemmän tätä olen tehnyt, sitä helpompaa se on. Harjoittelua tämäkin vaatii. Harjoitteluun voi käyttää myös positiivisia tunteita, niitä on kiva käsitellä ja mukava analysoida. Ja hei, milloin viimeksi nautit positiivisessa tunteessa näin perusteellisesti?

Iloa, rakkautta, energiaa, hyvää mieltä, tasapainoa, onnellisuutta ja sitä tunnetta mitä tähän päivään eniten kaipaat, lähetän nyt sinulle ❤

Enkeli

Turvahahmon luominen oli terapia prosessin yksi tärkeimmistä asioista. Turvahahmon käyttöä piti harjoitella niin usein, että se tuli automaattisesti käyttöön. Kun minua ahdisti, turvahahmo tuli viereeni. Kun minua pelotti, se oli heti vierelläni. Sitä piti kuitenkin harjoitella usein, että sain sen automaationa tulemaan. Mielikuvaharjoitukset olivat minulle tärkeitä koko prosessin ajan. Sain tehtyä paljon korvaavia harjoituksia mielikuvaharjoittelun avulla ja tällöin ne olivat ”kuin tosia”.

Opin itsemyötätuntoa harjoituksien ja varsinkin turvahahmon avulla. Se, että menin itse mielikuvaharjoituksissa niihin tilanteisiin, oli myös pysäyttävää. Kun kuusivuotias Jonna tarvitsi turvaa ja lohdutusta, minä menin aikuisena itsenäni sinne ja annoin sitä. Se on voimakasta.

Turvahahmon piti olla joku muu kuin ihminen. Ei ainakaan sellainen ihminen jonka tunsin. Ihmiset tekee virheitä, turvahahmo ei. Turvahahmo rakastaa minua enemmän kuin kukaan koskaan. Turvahahmo on vain minua varten, ei ketään muuta, ei edes itseään. Sen takia se ei voi olla kukaan tuntemani ihminen. Enkeli tuli siksi, että näin se heti silmieni edessä. Ja halusin ne siivet, vahvat valkoiset siivet suojaamaan minua. Kuin muuri. Kun se levittäisi ne eteeni, ei olisi mitään hätää. Tunsin mielikuvassa siipien lämpimän, sileän pinnan. Sileät, silkkiset ja vahvat höyhenet, täydellisessä järjestyksessä.

Ahdistukseen tästä oli suuri apu. Ahdistukseni aina hieman pieneni heti, kun turvahahmo saapui. Hän ei koskaan puhunut minulle. Hän vain oli. Hänen läsnäolonsa huokui turvallisuutta ja tasapainoa, joten en olisi tarvinnut sanoja. Käytin turvahahmoa usein terapia istunnoilla, mutta välillä myös kotona. Tein kotona rauhoittumisharjoituksia sohvalla, ja otin turvahahmon istumaan taakseni. Levittämään siivet ympärilleni, tekemään minulle kuin kuplan, missä saatoin olla rauhassa. Turvassa.

Luulen että tälläinen turvahahmo on hyvä kenelle tahansa, mutta varsinkin kompleksisessa traumassa, missä turvallisuuden tunteen vakauttamista tarvitaan huomattavan paljon, tämä on todella toimiva. Uhkaavia tilanteita tulee kaikkialla, ja kun tämän saa toimimaan muuallakin kun terapiassa, on tämä vakauttamiskeino arvokas!

Trauma (10)

Enkeli ei ole uskonnollinen. En usko jumalaan. Uskoin joskus lapsena, rukoilin paljon. Rukoilin joka ilta että jumala pelastaisi meidät. Että jumala tekisi tilanteelle jotain. Että äiti ei enää kärsisi, ei enää saisi selkäänsä. Rukoilin että äiti ja minä kuolisimme auto-onnettomuudessa, etten minä vain koskaan jäisi ilman häntä. Sitten teini-ikäisenä havahduin, kukaan ei kuuntele minua. Kukaan ei tee asioille mitään. Mikään ei muutu. Minä vain voin huonosti. Ja äiti voi huonosti. Se jotenkin herätti minut siihen, ettei jumalaa ole olemassa. Harmikseni en silloin vielä ymmärtänyt että minähän sen minun todellisuuden luon.

Ajattelin koko elämäni että minulla ei ole mitään virkaa tässä elämässä. Että minut on vain heitetty tähän elämään selviytymään. Heitetty niin kuin koskeen, joka virtaa suurien kivien keskellä. Pauhaa niin kovaa ja virtaa niin lujaa, että korvissa soi. Ja joka hetki, on taistelu elämästä ja kuolemasta. Joka hetki on pelkkää selviytymistä sen kuohuissa. Ja minähän selviäisin. Tartuin joka oljenkorteen henkeni hädässä. En oppinut elämään, opin selviytymään.

Trauma (4)

Rukoilemiseni siis loppui. Jokin tunne aina oli, että jotain tässä on hämärää. Että kaikki ei voi olla tässä. Kunnes terapian jälkeen olen ymmärtänyt. Minä. Vastaus on minä. Minä olen oman elämäni luoja. Jumala. Minä luon elämästäni sellaisen kuin tahdon.

Kysymys kuuluukin, miten paljon olen valmis tekemään töitä minkäkin asian eteen?

Voit lukea minun turvahahmosta lisää tästä

 

Turvahahmo

Olen tehnyt terapiassa itselleni lohduttajan, suojelijan. Se on enkeli joka saapuu lohduttamaan minua vaikealla hetkellä. Käytämme häntä mielikuvaharjoituksissa.

Sillä on pitkät vaaleat hiukset ja valkoinen mekko. Sen kasvoilla on yleensä hymy. Sen ilmeestä huokuu turvallisuus, ja varsinkin tyyneys. Se tietää kaikesta kaiken. Ilme on jopa hiukan arvoituksellinen.

Siivet. Ne on suuret, paljon suuremmat kuin luulisi sen edes jaksavan kannatella. Ne on vitivalkoiset ja paksut, vahvat. Sulat on suuria ja kiiltäviä, ja ne on tarkassa järjestyksessä. Siipi on lämmin ja pehmeä, sileä.

Kun hän istuu takanani, hän saa helposti levitettyä siivet ympärilleni suojaksi. Kuin muuriksi. Mikään ei läpäise niitä. Se huokuu rakkautta minua kohtaan. Rakkautta, ymmärrystä ja myötätuntoa.

Ja toisin kuin kukaan ihminen, se on täysin virheetön. Ja sen rakkaus minua kohtaan on täysin varauksetonta ja puhdasta. Pyhää.

Ja ei, enkelini ei ole millään tavalla uskonnollinen. Ne tilanteet mistä tämä enkelini minut hakee on sellaisia, että jos jumala olisi olemassa, ei se olisi antanut niitä tapahtua..

LRM_EXPORT_10197147682932_20181125_152315961

Rutiinit

Rutiini on hieman negatiivisesti kalskahtava sana. Ihmiset ajattelee herkästi että se on kaavoihin kangistumista ja sitä pitäisi välttää viimeiseen asti. Että jos sinä olet rutinoitunut johonkin, elämäsi on jotenkin tylsää. Mutta tosiasia on, jos kaavat on sellaiset mitkä ei palvele sinua ja elämääsi, ei sellaisiin kannatakkaan kangistua.

RUTIINIT ON UPEA ASIA 

Mutta hyvät rutiinit päivässä on erittäin hieno asia. Sellaiset joista saat energiaa, motivaatiota ja intoa päivään. Sellaiset mitkä tuo turvaa sinun elämään. Turvallisuus on todella tärkeää kaikille meille. Jokainen voi luoda omanlaisensa rutiinit päivään. Itselleni tärkeintä on aamurutiinit. Muuten voin soveltaa päivää miten haluan, ja joudunkin usemmiten.

Aamu alkaa aina samaan aikaa, olipa vapaa tai viikonloppu, tai työpäivä. Teen kaksivuorotyötä ja minulle on kaikista sopivinta, että heräämisaikani on aina sama. Vapaapäivinä saatan spesiaalitapauksissa nukkua 07.00 mutta yleensä klo 06.00 olen hereillä. Välillä herään jopa 05.00. Kesällä ainakin tykkään herätä jo 05.00 koska silloin on jo valoisaa. Näin talvella viiden herätys on hankalampaa ja talviaikaan annankin itselleni luvan nukkua sinne kuuteen.

RYTMI JA RUTIINIT

Minun sisäinen kelloni käyttää kahta aikavyöhykettä, kesäaika ja talviaika. Kesäaikana olen virkeämpi, elävämpi ja aikaansaavampi. Talviaika on sitä, että silloin lataan akkujani ja teen vähemmän. Lepään enemmän, mutta enää nykyisin en nuku sen enempää, kuten ennen tein. Olen huomannut että jos nukun paljon, minun mielialani alkaa laskemaan. Rutiinit on siksi todella tärkeät. Mutta tämä kesäaika ja talviaika kehossani ei välttämättä tarkoita sitä ulkona. Kehoni voi välillä viettää talviaikaa kesälläkin. Keskellä kesää saattaa iskeä vaihe missä menen hieman horrokseen, vaikka valoa on, minun kehoni kaipaa akkujen latausta. Silloin vähennetään tekemistä, tyhjennellään kalenteria ja tehdään vain pakolliset. Tänä vuonna kehoni on mennyt aikalailla vuodenajan mukaan. 

AAMURUTIINIT

KIITOLLISUUS

Aamurutiinit minulla menee näin. Kello soi. Joka aamu siis samaan aikaan. Nyt tähän aikaan vuodesta kelloni soi 06.00. (nyt siis joulukuun loppu,ja välillä herään silti 05.00) Sen jälkeen juon kupin kahvia ja kirjoitan. Kirjoitan joko tätä blogiani tai sitten kirjoitan päiväkirjaani. Päiväkirjaani kirjoitan asiat mistä eilisessä päivässä olen kiitollinen. Kirjoitan vähintään kolme asiaa. Kiitollisuuden aiheet vaihtelevat paljon. Olen kiitollinen siitä että minulla on mahdollisuuksia, siitä että aamuaurinko oli upea, että olen ollut inspiroitunut ja motivoitunut, että olen jaksanut juosta viisi, kahdeksan tai kymmenen kilometriä, että olen ollut energinen, että minulla on ollut hyvä mieli, olen syönyt hyvää ruokaa, olen nauranut, ollaan vietetty kiva perhepäivä ja niin edelleen. Isoja ja pieniä asioita, mutta tärkeä aina hetki miettiä niitä aamulla. Kirjoitan myös mitkä tämän päivän kolme tärkeintä TO DO asiaa on. Katson samalla mitkä eilen oli, ja lisään sieltä jos jos jostain syystä joku jäi tekemättä. Nämä asiat vaihtelee tooodella paljon. Välillä siinä voi olla vaan että tee ruoka, käy kaupassa. Tai katso koko päivä sohvalla netflixiä. Lepää ja rentoudu. Välillä taas isompia projekteja. 

AFFIRMAATIOT

Tämän kirjoitan myös päiväkirjaani. Kirjoitan kolme voimalausetta jokaiselle päivälle. Yleensä kirjoitan ne itsestäni. Nämä kirjoitan aina positiiviseen muotoon, en koskaan negatiiviseen (Aina siis minä olen, ei koskaan minä en ole… ei siis näin: minä en ole väsynyt, vaan näin: minä olen pirteä). Kirjoitan kaikkea mitä haluan olla, tai mitä milloinkin hyvältä tuntuu. Esimerkiksi, olen tasapainoinen, olen kaunis, olen energinen, pystyn mihin vain, minä ajattelen positiivisesti, minä olen tärkeä, minä saan hyviä oivalluksia, minä teen oikeita päätöksiä, minä olen rohkea, minä olen onnellinen. Tässä nyt vain muutama esimerkki affirmaatioista.

AAMULENKKI

Ja sen jälkeen tärkein aamunaloitus, sängyn petaaminen ja aamulenkille lähtö. Petaan aina sängyn, JOKA IKINEN AAMU! Katso video youtubesta ”If you want to change the world, start off making your bed”. Ideana siis se, että olet suorittanut ensimmäisen aamun askareen. Siis olet onnistunut jo heti aamusta. Pienet asiat merkitsee, kun onnistut pienissä, onnistut suurissa. Ja paskankin päivän jälkeen kotiin on ihana tulla kun peti on pedattu. Itselläni on myös ”messy bed is a messy head”-mentaliteetti. Joka oikeasti pätee. Masentuneena sängyn petaaminen jäi minulta ensimmäisenä tekemättä. Kun huomasin sen, aloin petaamaan sängyn joka aamu. Vaikka aina meillä ei ole siistiä, on tiskit altaassa, sohvalla ja sohvapöydällä kaikkea turhaa roinaa, ja kengät eteisessä sikinsokin, niin sänky on aina pedattu. Siitä voi aina päätellä minun pään sisäisen kaaoksen, jos pää on kaaoksessa, on meillä sänky petaamatta.

Trauma (51)

Aamulenkki, joka aamu. Vähintään 45 minuuttia on oltava ulkona. Itselleni se on ollut hyvä aika, siinä ajassa ehtii mikä vaan fiilis muuttua hyväksi. Usein olen tunnin ulkona mutta varmuuden vuoksi tuo 45 minuuttia. Vaikeina aamuina seuraan kelloa, katson että aika tulee täyteen. Hyvinä aamuina en seuraa kelloa ja silloin olen yleensä vähintään tunnin, puolitoista lenkillä. Vapaapäivinä teen parin tunnin lenkkejä, jopa kauemminkin. Kesällä saatan olla neljä, viisi tuntiakin esimerkiksi fillarilenkillä. Pakkaan reppuun eväät ja fillaroin 20-60km. Matkat on toki pidentyneet, kun on kunto kohonnut ja pyöräkin vaihtunut kevyempään.  

Ja nämä valinnat maksaa aina sinulle jotain. Kun kello soi 06.00 ja ulkona on pimeää, kylmää ja märkää, se vaatii sinulta päättäväisyyttä. Mutta jos tekee aina niinkuin tuntuu hyvältä, ihan ok:lta, ei voi tuntea sitä onnistumisen tunnetta mikä tulee kun olet herännyt, lähtenyt ulos, saanut siellä jo hyvän olon. Tulet kotiin, käyt suihkussa ja syöt aamupalan. Olo on mahtava. Siitä on hyvä, ei kun mahtava, aloittaa päivä. Saat aikaiseksi mitä vaan haluat.  Joka aamu sulla on mahdollisuus, älä jätä yhtäkään mahdollisuutta käyttämättä! Paras palkka mulle on tollut se hyvä olo joka tulee joka kerta, siis joka ikinen kerta siellä lenkillä. Jossain vaiheessa syy vaan väkisin kääntyy hymyyn, ja hyvä olo tulee.

SUUNNITTELU

Suunnittele päivät, mutta varsinkin aamut. Kun laitat ne lenkkivaatteet jo siihen sängyn viereen, mietit minkä reitin kävelet/juokset/pyöräilet ja laitat kellon soimaan, sinun on helpompi toteuttaa se. Kuuntele motivoivaa musiikkia, tai katso motivoiva video aamulla, mutta ÄLÄ AVAA SOMEA! Somen skrollaaminen vetää sinut helposti pois mistä vain päätöksistäsi, ja unohdut sinne tuntikausiksi. Sen takia aamut on parhaita tälläiseen, sinua ei kaipaa kukaan ja somekin on helpompi jättää huomiotta kun siellä ei kukaan päivitä koko ajan. 

Trauma (42)

Päivän suunnittelu muutenkin on fiksua, saa paljon aikaiseksi. Mutta muista suunnitella sitä tyhjää, eli sitä aikaa ei mihinkään. Aikaa siihen että voit olla tekemättä mitään. Siellä luovuus kukkii ja akut latautuu,

Kyllä näillä jo aamun aloittaa, vai mitä. Ja muista syödä hyvä aamupala. Mä olen ennen aloittanut aamuni kahvilla ja kymmenellä röökillä. Ja söin ensimmäisen kerran vasta melkein iltapäivän puolella. Mutta se kooma mikä siitä tulee on käsittämätön. Kroppa tarvitsee energiaa ja sitä saa ruuasta,  syö aamupala. Siihenkin rutiiniin voi opiskella!

Kaikki nämä rutiinit mitä minulla on, minä olen opetellut. Olen tehnyt näistä tavan itselleni. Uusia rutiineja voi tehdä, ja ottaa käyttöön. Ja kannattaa, jos tuntuu siltä. Olen ottanut uusia rutiineja käyttöön pikkuhiljaa, lisännyt yhden kerrallaan. Minulla on vuosien, ja vuosien aamut menneet käytännössä aivan hukkaan, ja sitä aikaa ei takaisin saa. Ja sitä ei tietenkään kannata sen enempää harmitella, vaan suunnata katse eteenpäin. Sillä tänään voin tehdä toisin, tänä aamuna on uusi mahdollisuus!

Tämä kirjoitus kirjoitettu 30.joulukuuta 2018. Tänään on aamu numero 364/365, olen käynyt joka päivä, koko vuoden aamulenkillä. #365challenge

 

 

Tunteet tulee

Terapeuttini käski palata eräällä istunnolla takaisin siihen joulumuistoon minkä olin aikaisemmin kertonut. Hän käski minun ummistaa silmäni. Istuin hyvin juurtuneena tuoliin ja keskityin hänen ääneensä. Terapeuttini avulla menin siihen lapsuudentilanteeseen uudelleen. Kerroin tarkasti miltä huone näyttää, mitä tuoksuja siellä on, millainen tunne minulla siinä hetkessä on. Ei mennyt kovinkaan kauan kun olin täysin siellä. Kuulin äänet ja tunsin koirani, jota lattialla istuessani silittelin. Otin pikkuhiljaa kaikki ne tunteetkin vastaan, surun, pettymyksen, epätoivon, pelon.

Sen jälkeen palasin turvapaikkaani, eli sinne mummolan rappusille. Kun olin saanut oloni taas rauhoitettua ja tunsin itseni taas vakaaksi, palasin takaisin. Sen jälkeen menin aikuisena siihen viereeni istumaan.

IMG_20180121_134047

Se oli todella koskettavaa, istuin viereeni ja katsoin sitä pientä surullista lasta. Otin sen syliini ja silitin sitä, lohdutin, pidin hyvänä. Se suru mitä se lapsi tunsi, iskeytyi kovaa ja korkealta. Purskahdin itkuun. Kerroin sille lapselle että olen siinä hänen turvana nyt ja ikuisesti. Kerroin että välitän hänestä ja hän on rakas. Silitin hiuksia ja rutistin syliini. Vein hänet kanssani turvapaikkaan ja rauhoittelin. Kerroin hänelle että kaikki selviää vielä parhain päin.

Oli ristiriitaista olla siinä itseni kanssa.. Oli musertavaa lohduttaa itseään. Lohdutus, mitä olin silloin niin kipeästi tarvinnut.

Kirjoitettu Tammikuu 2016

ITSEMYÖTÄTUNTO

Tähän päivään takaisin. Itsemyötätunto on tärkeimpiä matkalla oppimiani asioita. Olin irroittanut itseni niin kauas niistä kaikista asioista, etten ymmärtänyt sitä kaikkea. En ymmärtänyt, tai edes osannut, tuntea itseäni kohtaan surua. Surun tunteminen on ollut tärkeää. Minun on pitänyt käydä se suru läpi. Suru mitä en silloin lapsena voinut käydä läpi, koska en olisi kestänyt sitä ottaa vastaan yksin. Nyt en ollut yksin, sain vastaanottaa tämän musertavan suuren tunteen turvallisesti terapeuttini kanssa.

Sain myös itse aikuisena olla mukana siinä, tunnustella sitä outoa tunnetta minkä tuntemisen olin kokonaan tukahduttanut. Minun oli pitänyt opetella tukahduttamaan se sen takia, etten lapsena olisi kertakaikkisesti kestänyt sitä, se olisi ollut liian musertavaa. Mutta nyt minulla oli viimein mahdollisuus tuntea se tunne.

Sen tunteen läpikäyminen on ollut matkani varrella tärkeää. Olen tuntenut surua niin itseäni kuin äitiäni kohtaan. Olen tuntenut surua mieheni ja lapsieni puolesta ja loppujen lopuksi koko maailman. Ja sekin piti läpikäydä. Olin itseasiassa tässä vaiheessa vegaani sen takia, että koin jopa niin suuria tunteita koiraani kohtaan, että läpikävin koko eläinkunnan. En voisi syödä yhtään eläintä, vaan tunsin surua niiden kuolemaa kohtaan, niiden lyhyttä, arvotonta elämää kohtaan. Tunteet oli suuria, heräsin keskellä yötä itkemään kun mietin eläinkuljetuksia öisillä kaduilla kohti teurastamoa.

IMG_20180121_134035

Kaksisuuntainen mielialahäiriö

myös toiselta nimeltään Bipolaarinen mielialahäiriö

Hei, minulla on kaksisuuntainen mielialahäiriö.

Tuo on lause jota en KOSKAAN käytä. Lausetta mitä kuitenkin pitäisi, kannattaisi. Että stigma pienentyisi, häpeä häviäisi. Että ihmisten olisi helpompi puhua ongelmistaan.

Minun on vaikea ollut hyväksyä tätä sairautta. Todella vaikea. Olen peitellyt sitä niin kauan kuin minulla on se ollut. Diagnoosin halusin hylätä siksi että pidin sitä heikkoutena, pidin itseäni syylllisenä siihen. Vielä tänäkin päivänä, vuosia ja vuosia diagnoosini jälkeen, huomaan välillä miettiväni että onko se minulla oikeasti, ei voi olla.

Tämä on myös yksi syy miksi haluan nyt puhua.

Kaksisuuntainen mielialahäiriö ei ole heikkous. Se ei ole sinun vika, kuten tämä minun sairaus ei ole minun vika. Ei minun syy.

Bipolaarinen mielialahäiriö on usein pitkään piilossa. Sen diagnosointiin menee keskimäärin kahdeksan vuotta. Kahdeksan vuotta! Tämä johtuu siitä että ihminen hakeutuu hoitoon yleensä vasta masennus vaiheessa. Ja yleensä vain masennusvaiheessa. Siihen saa yleisesti masennus lääkityksen, masennus lääkitys taas on huonoin vaihtoehto tähän sairauteen. Yleisesti masennuslääkitys saa kaksisuuntaisen masennusvaiheen kääntymään maniaksi, vähintään hypomaniaksi. Mania tai hypomaniavaiheessa taas ei koskaan koeta olevansa sairaita. Tässä vaiheessa moni jättää myös lääkityksen, juuri silloin kun siitä eniten olisi hyötyä!

Minäkin olin käynyt lääkärissä vain masennukseni takia.

Masennus: Kaksisuuntaisen mielialahäiriön masennusjaksot eivät eroa oirekuvaltaan tavallisista masennustiloista (ks. «Masennus, masentuneisuus, masennusoire ja masennustila»1). Ne saattavat kuitenkin olla kestoltaan jonkin verran lyhyempiä, ja niissä esiintyy muita masennustiloja yleisemmin psykoottisia oireita, ajatusten ja liikkeiden hidastumista, liikaunisuutta, ruokahalun kasvua ja lihomista. Masennustilojen lääkehoidon kannalta on tärkeätä tietää, onko kyseessä kaksisuuntaisen mielialahäiriön masennusjakso vai muu masennustila. (Teksti terveyskirjasto)

MINUN MASENNUS: Minun masennusjaksoni ovat olleet usein todella syviä. Totaalista lamaantumista, itsemurha-ajatuksia, itsesyytöksiä, häpeää, syyllisyyttä ja armotonta itsensä ruoskimista. Nykyisin huomaan mielialan vaihtelun ensimmäisenä ajatuksieni muutosesta. Olen normaalisti todella positiivinen iloinen ihminen mutta masennuksessa ajatukseni ovat erittäin negatiivisia. MUTTA MINÄ EN KADOTA ILOISUUTTANI. Käyn siis usein koko masennusjakson töissä ja olen iloinen työntekijä, mutta ajatukseni ovat mustaakin mustempia ja jaksamiseni äärirajoilla. Jaksan juuri ja juuri työpäivän, ja sitten tulen kotiin sohvalle. Olen totaalisen väsynyt ja ajatukseni kiertävät kehää, negatiivista kehää. Ajattelen usein että muut ajattelevat minusta pahaa, tai ilkeästi. Että minusta ei tykätä ja olen totaalinen epäonnistuja. Olen huono vaimo, huono äiti, huono ystävä. Jään usein kodin ja työpaikan loukkuun tällöin. Töihin on kuitenkin mentävä, sillä vain huonot ihmiset jäisivät sairaslomalle! (sairas ajattelumalli masentuneena) VÄSYMYS on todella iso osa päivääni, väsyttää koko ajan ja energiatasot on nollassa. Tässä kohtaa pitää muistaa UNIRYTMI! Ei saa nimittäin nukkua liikaa! Herätyskello soi vapaapäivinäkin samaan aikaan kuin aina.

Hypomania: Hypomania on maniaa lievempi jakso, jonka oireet muistuttavat maniaa mutta ovat asteeltaan selvästi lievempiä eivätkä koskaan mielisairauteen verrattavissa (psykoottisia). Kaksisuuntaisen mielialahäiriön kakkostyypille ominaisen hypomaniajakson erottaminen psykologisiin tekijöihin ja persoonallisuuden rakenteeseen liittyvistä mielialan vaihteluista on usein varsin vaikeaa. Hypomanian erottaminen myönteisestä tai luonteenomaisesta innostumisesta on joskus varsin vaikeaa. Hypomaniassa korostuu innostumisen ohella kuitenkin myös ärtyisyys, lyhytjännittyneisyys, keskittymisvaikeudet, unettomuus ja usein myös lisääntynyt alkoholin käyttö. (Teksti terveyskirjasto)

MINUN HYPOMANIA: Minä olen iloinen, todella iloinen ja onnellinen. Se näkyy ja kuuluu. Haluan kaikille hyvää ja rakastan kaikkea. Näytän kauniilta peilikuvassa, olen tyytyväinen itseeni. Kerron itselleni positiivisia asioita, kerron myös muille. Saan paljon aikaiseksi. Siivoan varaston ja vaatekaapit. Minä leivon ja teen hyvää ruokaa. Käyn ystävien kanssa kahvilla ja puhun paljon. Soittelen myös ystäville jollen ehdi nähdä heitä. Saatan innostua uudesta harrastuksesta, esimerkiksi askartelusta tai salilla käymisestä. Alkoholia käyttäessäni tämä ajanjakso oli se kun baareissa käynti lisääntyi, halusin nauraa ja tanssia ja ”nauttia elämästä” (niin luulin) Unentarpeeni vähenee tässä vaiheessa.

Mania: Manian tyypillisiä piirteitä on vähintään viikon yhtäjaksoisesti kestävä jakso, jona aikana henkilön mieliala on kohonnut normaalista poikkeavalla tavalla. Usein kohonneeseen mielialaan liittyy myös ärtyisyys. Maniassa olevan aktiivisuus, puheliaisuus, ajatuksen riento ja itsetunto ovat voimakkaasti kohonneet. Hänen unen tarpeensa on selvästi vähentynyt. Henkilöllä on eriasteisia suuruuskuvitelmia, ja hän on hajanainen ja keskittymiskyvytön. Usein hän tuhlaa rahaa arvostelukyvyttömästi, osallistuu kritiikittömästi kaikkeen vaaralliseen, on hyperseksuaalinen ja käyttäytyy sopimattomasti. (Teksti terveyskirjasto)

MINUN MANIA: Vaikein asia puhua.. Mania on kaikista satuttavin jakso kaikista. Vaikkakin olo on tervein kuin koskaan elämän aikana! Olet Paras, hyvinvoivin ihminen mitä maa päällään kantaa. Olin kaunis, upein ja vastustamattomin. Olin myös rikkain. Hah. Ei oltu köyhiä eikä kipeitä tosiaankaan. Olin itsekkäin ihminen. Sain upeita ideoita, bisnesideoita, maailmanparannusideoita, vaikka mitä ideoita ja ajatuksia. Tämä jakso sairaudesta on kuin valaistuminen. Kuin olisi johonkin uskoon tullut. Aivan kuin jalkapohjissani olisi ollut siivet. Unentarvetta ei käytännössä ole ollenkaan. Rinnassa on sellainen läpättävä tunne, kuin sellainen pieni lintu suljettuna purkkiin. Valmiina lähtemään lentoon heti kun ovi aukeaa. Kuin olisin jonkun upean äärellä. Aivan kuin olisi jotain maailmaa mullistavaa keksintöä juuri keksimässä. Kuin olisi rakastumassa. Kuin olisi kaiken keskipiste. Jumaloima. Haittapuolena: raha-asiat aivan totaalisen pilalla, parisuhde roskakorissa, kaikki tehtävät puoliksi tehtyinä, ilkeitä asioita ihmisille sanottu, kaverisuhteet hajalla.. ja niin edelleen, niin edelleen ja niin edelleen. Ja kaiken kukkuraksi mistään näistä ei mitään käsitystä. Kunnes masennus iskee… Ja se iskee, varmasti. Mitä korkeampi mania, sitä syvempi masennus.

IMG_20180611_204742

Ja kyllä, usein olen miettinyt sitä että minun diagnoosi olisi väärä. Että kaksisuuntainen mielialahäiriö olisi väärä diagnoosi. Että dissosiatiivinen häiriö olisi suurimmaksi osaksi oikea diagnoosi. Mutta ei niin ole. Kyllä minulla on kaksisuuntainen. En sano että minä olen kaksisuuntainen, vaan aina, että minulla on kaksisuuntainen mielialahäiriö. En halua että sairaus määrittelee minut ja elämäni. Siksi lausemuoto ”minulla on” , eikä ”minä olen”. Minulla on kyllä dissosiatiivinen häiriö varmasti, johtuen traumataustastani, mutta sitä ei ole diagnosoitu koska en ole tarkemmin tutkituttanut sitä. Mutta kyllä minulla on myös kaksisuuntainen mielialahäiriö.

Mutta, minä en syö lääkitystä. Tätä en missään nimessä suosittele! Teen kovasti töitä sen eteen että en syö lääkkeitä, ja voin kertoa että elämä olisi välillä tooodella paljon helpompaa lääkityksellä! En ole lääkevastainen, mutta halusin kokeilla elämää ilman lääkitystä. Ajattelin että haluan tehdä kaikkeni, siis KAIKKENI mitä vain voin, että minun ei tarvitsisi syödä lääkkeitä. Halusin kokeilla onko elämä ilman lääkitystä edes mahdollista bipon kanssa. Kokeilin diagnoosini alussa useita lääkkeitä, huomaten että suurin osa oli minulle vain huonoksi.

Olen puhunut minulle tärkeistä vakauttavista asioista aiemmmin mutta voin listata tähän vielä uudestaan:

KAKSISUUNTAISTA MIELIALAHÄIRIÖTÄ VAKAUTTAVAT ASIAT

VAKAA ELÄMÄNTYYLI

Tämä alle tulee kaikki ”mummoelämästäni”. Suurinta osaa näyttelee silti parisuhde. Vakaa, turvallinen parisuhde. Tälläisen sairauden kanssa pahinta on viettää elämää erittäin epävakaan ihmisen kanssa. Nimimerkillä olen kokeillut, useasti. Miellummin siis yksin ja vakaa, kun yhdessä ja epävakaana. Minun mielipiteeni. Tämän alle tulee myös ehdottoman tärkeät RUTIINIT. Teen niistä erillisen blogipostauksen.

PÄIHTEETÖN ELÄMÄ

Kaikki päihteet pois. Piste. En juo enää edes saunasiideriä. Usko mua, kaksisuuntainen ja alkoholi on huono yhdistelmä. Tämä on yksi sellainen asia mistä usea kaksisuuntainen ei ole valmis luopumaan. Minä pistin oman hyvinvointini juhlinnan edelle. Ja ps. ihminen pystyy juhlimaan myös selvinpäin, kaikissa muissa maissa tehdään niin!

ITSENSÄ TUTKISKELU

Nöyrä, rehellinen itseni tutkiskelu. Pisin matka minkä voit tehdä, on matka itseesi. Eli perille ei varmasti koskaan pääse mutta nauti matkasta. Kun tiedät omat heikkoutesi, omat vahvuutesi, omat huonot ja hyvät puolesi, sinun on helpompi tunnistaa eri vaiheet sairaudessasi. Mielialapäiväkirja on kätevä. Samoin unipäiväkirja on hyvä. Itse tutkiskelin untani urheilukellon kanssa, tutkin yöunien pituutta ja syvän unen kestoa. Vaikutusta mielialoihini, tunteisiini, ajatuksiini. Tutkin niin paljon, että tiesin jo kymmenen minuutin unien heittelyllä suuntaan tai toiseen, että mihin suuntaan mielialani olivat menossa. Ja sitten ennaltaehkäisin.

STRESSITÖN ELÄMÄ

Stressitön elämä ei tietenkään täysin ole mahdollista, mutta tähän on paljon erilaisia apukeinoja, ja melkein stressitön elämä on mahdollista. Stressaavat elämäntilanteet tutkitusti altistavat sairauden erilaisiin vaiheisiin, joten tämä osio on oikeasti tärkeä. Minulle stressinpurkua on mm. mindfulness, meditaatio, hyvät yöunet ja keskustelu. Huolivartti ja asioiden ”puiminen” mieheni kanssa usein auttaa. Myös erilaisten listojen teko on minusta kivaa, kaikille se ei sovi. Eisenhowerin matriisi on myös toimiva, jos on paljon tekemistä ja tehtävää. Päivittäin tehtynä voi poistaa kummasti stressiä! Ja sitten ulkoisten stressitekijöiden havaitseminen. Jos työpaikka tai koulu koko ajan työntää stressaavia tilanteita, kannattaa ne havaita ja pyrkiä vähentämään. Jos työpaikkasi vaarantaa terveytesi, kannattaa miettiä onko se sen arvoista. (tai lähipiiri!)

 

IMG_20180611_204813

 

 

 

 

Rouvaa ahdistaa

Menin lauantaina naimisiin =) Häät olivat pienet ja kauniit. Olin stressannut lauantaita aivan valtavasti, enkä voinut jakaa ahdistustani kenenkään muun kuin mieheni kanssa, sillä kukaan vieraista ei tiennyt että aiomme mennä naimisiin. Kaikki vieraat tulivat vain tupareihin.

Stressi oli aivan valtava ja kun itse tapahtuma alkoi, tärisin kauttaaltaan. Hyvä että kukkapuska pysyi kädessä. Kun katsahdin vieraita jotka olivat jo siinä vaiheessa niin liikuttuneita että itkivät, aloin itsekkin parkumaan.

Kaikki meni todella hienosti ja olin stressannut aivan turhaan. Vieraat pitivät tarjoiluista ja vaikka kuinka pelkäsinkin, niin kaikki tarjottavat riittivät todella hyvin. Menimme siis kotona naimisiin.

Seuraavana päivänä mulla olikin sovittuna terapia aika. Siellä kerroin ahdistuksestani ja käytiin hiukan stressinpurkua läpi. Kun ihan varmaa ei ole, onko ahdistukseni pysyvä olotila, vai vaan häistä johtuvaa stressaamista. Mieheni on osannut ottaa taas kerran tilanteen niin lunkisti ja on osannut rauhoitella minuakin hienosti. On siinä vaan mahtava ihminen mun vierellä ❤ Onneksi minulla alkoi nyt lomakin, niin saan kuulostella itseäni aivan rauhassa…. liiankin rauhassa, sillä minulla ei ole mitään lomasuunnitelmia.

IMG_20180527_074347

Terapeuttini kanssa ollaan keskusteltu siitä, että minulla on kehityksellinen trauma vielä seksuaalisen hyväksikäyttötrauman lisäksi. Hyväksikäyttö ja huono lapsuus, mahti yhdistelmä. Ei ihme että on tiloja ja oloja ja ahdistusta.

Istuin penkissä ja keskityin vain hengitykseeni, palauttelin ahdistuksen mieleeni ja kuulostelin missä se tuntuu, tuntuu rinnassa pistävänä ja puristavana. Samoin pääni tuntuu painavalta. Sen jälkeen päästettiin ahdistuksesta irti ja laskettiin se pois, keskityttiin taas hengitykseen ja sen kuuntelemiseen. Kun otin ahdistuksen vastaan tuli todella surullinen olo, kyyneleet tuli pakosta silmään sillä tajusin ahdistuksieni vahvuuden. Ja tarkoitan nyt juuri niitä aamuahdistuksiani.

Terapeuttini sanoi että aamuahdistus johtuu luultavasti siitä että kehoni on rentoutuneessa tilassa yön jäljiltä, ja kun herään, kroppa tajuaa että olen rentoutunut. Koskaan ei saa olla rentoutunut, vaan täytyy koko ajan olla valmiustilassa siihen, että jotain pahaa tapahtuu. Aivan kuten lapsuudessani. Olisin varmaan osannut säädellä itse niitä tilojani jo lapsena, jos minua olisi lohdutettu. Millaista olisi ollut, jos olisikin halattu ja sanottu että ei ole mitään hätää?

 

IMG_20180531_080009

Kirjoitettu 2015 kesällä

MIKSI AHDISTAA?

Ja takaisin tähän päivään. Ahdistustaan kannattaa tunnustella, kuulostella. Mistä tämä oloni johtuu. Onko tällä jokin tarkoitus. Usein tälläisillä olotiloilla on ainakin joskus ollut jokin tarkoitus, jopa suojaava tarkoitus. Ahdistukseni on suojannut minua lapsena olemaan valppaana. Hereillä. Aistit herkkänä kuuntelemaan, näkemään. Olemaan valmiina juoksemaan karkuun, tai auttamaan äitiä. Minulle olojeni tarkkailu on lisännyt ymmärrystä itseeni. Ei ihme että olen ahdistunut. Minä ehkä ymmärrän itseäni, olen hieman armollisempi.  Pääset lukemaan mindfulness eli rentoutumisohjeeni tästä