Ylikuormittuminen

Välillä huomaan ylilkuormittuvani. Olen varmaan aina ollut tälläinen, mutta vasta nyt tunnistanut ja myöntänyt tämän itselleni. Olen aina ollut erittäin sosiaalinen ja ulospäinsuuntautunut. Minulle on yleisesti ollut helppoa tutustua ihmisiin ja jutella kaikkien kanssa.

Nyt olen kuitenkin huomannut että tälläisten tilanteiden jälkeen haluan kadota johonkin kuplaani. Sain viime vuonna vastamelukuulokkeet joululahjaksi mieheltäni, ja ne on parasta mitä tiedän! Kun tuntuu että nyt alkaa olemaan liikaa, vetäydyn yksin makuuhuoneeseen ja laitan kuulokkeet korville. Saatan katsoa jotain, tai lukea. Välillä saatan vain kirjoitella, jonkun meditaatiomusiikin soidessa kuulokkeista.

Yleensä siivoan kuulokkeiden kanssa, sillä siivoaminen jostain syystä saa tunteeni pintaan. Ja koska tunteet joita siivous nostaa, eivät yleisesti ole mitenkään positiivisia, vetäydyn kuulokkeiden suojiin. En halua levittää pahaa oloani ja ärtymystä muihin. Aina se ei onnistu. Ennen minä siivosin kuin kahjo, siivosin vimmalla, raivolla. Olin vihainen kaikesta sotkusta muille, äksyilin ja tiuskin. Saatoin jopa huutaa. Nykyisin tunnistan tämän hirviön joka minusta nousee silloin. Laitan kuulokkeet korville ja katoan. Käyn tunteet läpi itsessäni.

Pitkien sosiaalisten tilanteiden jälkeen saatan olla niin kuormittunut että alan kotiin tultua itkeä. Minulla on paha olla ja haluan vain olla yksin. En kestä mitään kovia ääniä tai keskustelua. En kestä kosketusta, enkä halua kenenkään seuraa. Haluan olla yksin. Paha olo on kokonaisvaltainen, se on kuin viha ja suru yhtäaikaa. Tunne on kuin olisi jollain tavalla sähköistynyt kaikesta, pienikin ääni, sana, kosketus, rikkoo sen ja se sattuu. Aivan kuin saisi sähköiskun. Yleensä katson silloin jotain hömppää, vaikka frendejä. Sopivan letkeää, aivotonta kivaa. Siitä tulee pikkuhiljaa hyvä mieli, ja se valuu hiljalleen koko kehooni. Tähän vielä päälle kunnon yöunet niin seuraavana päivänä olen taas valmis mihin vain.

IMG_20180426_055123

Itselleni tämän asian myöntäminen on ollut helpottavinta. Ja tästä asiasta läheisteni kanssa keskustelu. Mieheni tietää jo, että tiettyjen tilanteiden jälkeen tulen kotiin viltin alle, kuulokkeet korviin. Kotona tiedetään jo, että kuulokkeet päässä minun yleensä annetaan olla rauhassa.

Mieheni tietää myös että olen kosketukselle välillä todella herkkä. Minä olen meidän parisuhteessa se joka säätelee kosketuksen määrää. Minä tulen kainaloon kun haluan, minä halaan silloin kun haluan. Minua ei koskaan torjuta. Minä en haluaisi koskaan myöskään torjua toista, ja koska se tälläisessä tilanteessa tulisi eteen, on todella helpottavaa että minä säätelen kosketusta. Meille tämä on toiminut aina. Meidän välillä on hellyyttä ja läheisyyttä molempien mielestä.

 

IMG_20180426_055233

Tunteet tulee

Terapeuttini käski palata eräällä istunnolla takaisin siihen joulumuistoon minkä olin aikaisemmin kertonut. Hän käski minun ummistaa silmäni. Istuin hyvin juurtuneena tuoliin ja keskityin hänen ääneensä. Terapeuttini avulla menin siihen lapsuudentilanteeseen uudelleen. Kerroin tarkasti miltä huone näyttää, mitä tuoksuja siellä on, millainen tunne minulla siinä hetkessä on. Ei mennyt kovinkaan kauan kun olin täysin siellä. Kuulin äänet ja tunsin koirani, jota lattialla istuessani silittelin. Otin pikkuhiljaa kaikki ne tunteetkin vastaan, surun, pettymyksen, epätoivon, pelon.

Sen jälkeen palasin turvapaikkaani, eli sinne mummolan rappusille. Kun olin saanut oloni taas rauhoitettua ja tunsin itseni taas vakaaksi, palasin takaisin. Sen jälkeen menin aikuisena siihen viereeni istumaan.

IMG_20180121_134047

Se oli todella koskettavaa, istuin viereeni ja katsoin sitä pientä surullista lasta. Otin sen syliini ja silitin sitä, lohdutin, pidin hyvänä. Se suru mitä se lapsi tunsi, iskeytyi kovaa ja korkealta. Purskahdin itkuun. Kerroin sille lapselle että olen siinä hänen turvana nyt ja ikuisesti. Kerroin että välitän hänestä ja hän on rakas. Silitin hiuksia ja rutistin syliini. Vein hänet kanssani turvapaikkaan ja rauhoittelin. Kerroin hänelle että kaikki selviää vielä parhain päin.

Oli ristiriitaista olla siinä itseni kanssa.. Oli musertavaa lohduttaa itseään. Lohdutus, mitä olin silloin niin kipeästi tarvinnut.

Kirjoitettu Tammikuu 2016

ITSEMYÖTÄTUNTO

Tähän päivään takaisin. Itsemyötätunto on tärkeimpiä matkalla oppimiani asioita. Olin irroittanut itseni niin kauas niistä kaikista asioista, etten ymmärtänyt sitä kaikkea. En ymmärtänyt, tai edes osannut, tuntea itseäni kohtaan surua. Surun tunteminen on ollut tärkeää. Minun on pitänyt käydä se suru läpi. Suru mitä en silloin lapsena voinut käydä läpi, koska en olisi kestänyt sitä ottaa vastaan yksin. Nyt en ollut yksin, sain vastaanottaa tämän musertavan suuren tunteen turvallisesti terapeuttini kanssa.

Sain myös itse aikuisena olla mukana siinä, tunnustella sitä outoa tunnetta minkä tuntemisen olin kokonaan tukahduttanut. Minun oli pitänyt opetella tukahduttamaan se sen takia, etten lapsena olisi kertakaikkisesti kestänyt sitä, se olisi ollut liian musertavaa. Mutta nyt minulla oli viimein mahdollisuus tuntea se tunne.

Sen tunteen läpikäyminen on ollut matkani varrella tärkeää. Olen tuntenut surua niin itseäni kuin äitiäni kohtaan. Olen tuntenut surua mieheni ja lapsieni puolesta ja loppujen lopuksi koko maailman. Ja sekin piti läpikäydä. Olin itseasiassa tässä vaiheessa vegaani sen takia, että koin jopa niin suuria tunteita koiraani kohtaan, että läpikävin koko eläinkunnan. En voisi syödä yhtään eläintä, vaan tunsin surua niiden kuolemaa kohtaan, niiden lyhyttä, arvotonta elämää kohtaan. Tunteet oli suuria, heräsin keskellä yötä itkemään kun mietin eläinkuljetuksia öisillä kaduilla kohti teurastamoa.

IMG_20180121_134035

Kaksisuuntainen mielialahäiriö

myös toiselta nimeltään Bipolaarinen mielialahäiriö

Hei, minulla on kaksisuuntainen mielialahäiriö.

Tuo on lause jota en KOSKAAN käytä. Lausetta mitä kuitenkin pitäisi, kannattaisi. Että stigma pienentyisi, häpeä häviäisi. Että ihmisten olisi helpompi puhua ongelmistaan.

Minun on vaikea ollut hyväksyä tätä sairautta. Todella vaikea. Olen peitellyt sitä niin kauan kuin minulla on se ollut. Diagnoosin halusin hylätä siksi että pidin sitä heikkoutena, pidin itseäni syylllisenä siihen. Vielä tänäkin päivänä, vuosia ja vuosia diagnoosini jälkeen, huomaan välillä miettiväni että onko se minulla oikeasti, ei voi olla.

Tämä on myös yksi syy miksi haluan nyt puhua.

Kaksisuuntainen mielialahäiriö ei ole heikkous. Se ei ole sinun vika, kuten tämä minun sairaus ei ole minun vika. Ei minun syy.

Bipolaarinen mielialahäiriö on usein pitkään piilossa. Sen diagnosointiin menee keskimäärin kahdeksan vuotta. Kahdeksan vuotta! Tämä johtuu siitä että ihminen hakeutuu hoitoon yleensä vasta masennus vaiheessa. Ja yleensä vain masennusvaiheessa. Siihen saa yleisesti masennus lääkityksen, masennus lääkitys taas on huonoin vaihtoehto tähän sairauteen. Yleisesti masennuslääkitys saa kaksisuuntaisen masennusvaiheen kääntymään maniaksi, vähintään hypomaniaksi. Mania tai hypomaniavaiheessa taas ei koskaan koeta olevansa sairaita. Tässä vaiheessa moni jättää myös lääkityksen, juuri silloin kun siitä eniten olisi hyötyä!

Minäkin olin käynyt lääkärissä vain masennukseni takia.

Masennus: Kaksisuuntaisen mielialahäiriön masennusjaksot eivät eroa oirekuvaltaan tavallisista masennustiloista (ks. «Masennus, masentuneisuus, masennusoire ja masennustila»1). Ne saattavat kuitenkin olla kestoltaan jonkin verran lyhyempiä, ja niissä esiintyy muita masennustiloja yleisemmin psykoottisia oireita, ajatusten ja liikkeiden hidastumista, liikaunisuutta, ruokahalun kasvua ja lihomista. Masennustilojen lääkehoidon kannalta on tärkeätä tietää, onko kyseessä kaksisuuntaisen mielialahäiriön masennusjakso vai muu masennustila. (Teksti terveyskirjasto)

MINUN MASENNUS: Minun masennusjaksoni ovat olleet usein todella syviä. Totaalista lamaantumista, itsemurha-ajatuksia, itsesyytöksiä, häpeää, syyllisyyttä ja armotonta itsensä ruoskimista. Nykyisin huomaan mielialan vaihtelun ensimmäisenä ajatuksieni muutosesta. Olen normaalisti todella positiivinen iloinen ihminen mutta masennuksessa ajatukseni ovat erittäin negatiivisia. MUTTA MINÄ EN KADOTA ILOISUUTTANI. Käyn siis usein koko masennusjakson töissä ja olen iloinen työntekijä, mutta ajatukseni ovat mustaakin mustempia ja jaksamiseni äärirajoilla. Jaksan juuri ja juuri työpäivän, ja sitten tulen kotiin sohvalle. Olen totaalisen väsynyt ja ajatukseni kiertävät kehää, negatiivista kehää. Ajattelen usein että muut ajattelevat minusta pahaa, tai ilkeästi. Että minusta ei tykätä ja olen totaalinen epäonnistuja. Olen huono vaimo, huono äiti, huono ystävä. Jään usein kodin ja työpaikan loukkuun tällöin. Töihin on kuitenkin mentävä, sillä vain huonot ihmiset jäisivät sairaslomalle! (sairas ajattelumalli masentuneena) VÄSYMYS on todella iso osa päivääni, väsyttää koko ajan ja energiatasot on nollassa. Tässä kohtaa pitää muistaa UNIRYTMI! Ei saa nimittäin nukkua liikaa! Herätyskello soi vapaapäivinäkin samaan aikaan kuin aina.

Hypomania: Hypomania on maniaa lievempi jakso, jonka oireet muistuttavat maniaa mutta ovat asteeltaan selvästi lievempiä eivätkä koskaan mielisairauteen verrattavissa (psykoottisia). Kaksisuuntaisen mielialahäiriön kakkostyypille ominaisen hypomaniajakson erottaminen psykologisiin tekijöihin ja persoonallisuuden rakenteeseen liittyvistä mielialan vaihteluista on usein varsin vaikeaa. Hypomanian erottaminen myönteisestä tai luonteenomaisesta innostumisesta on joskus varsin vaikeaa. Hypomaniassa korostuu innostumisen ohella kuitenkin myös ärtyisyys, lyhytjännittyneisyys, keskittymisvaikeudet, unettomuus ja usein myös lisääntynyt alkoholin käyttö. (Teksti terveyskirjasto)

MINUN HYPOMANIA: Minä olen iloinen, todella iloinen ja onnellinen. Se näkyy ja kuuluu. Haluan kaikille hyvää ja rakastan kaikkea. Näytän kauniilta peilikuvassa, olen tyytyväinen itseeni. Kerron itselleni positiivisia asioita, kerron myös muille. Saan paljon aikaiseksi. Siivoan varaston ja vaatekaapit. Minä leivon ja teen hyvää ruokaa. Käyn ystävien kanssa kahvilla ja puhun paljon. Soittelen myös ystäville jollen ehdi nähdä heitä. Saatan innostua uudesta harrastuksesta, esimerkiksi askartelusta tai salilla käymisestä. Alkoholia käyttäessäni tämä ajanjakso oli se kun baareissa käynti lisääntyi, halusin nauraa ja tanssia ja ”nauttia elämästä” (niin luulin) Unentarpeeni vähenee tässä vaiheessa.

Mania: Manian tyypillisiä piirteitä on vähintään viikon yhtäjaksoisesti kestävä jakso, jona aikana henkilön mieliala on kohonnut normaalista poikkeavalla tavalla. Usein kohonneeseen mielialaan liittyy myös ärtyisyys. Maniassa olevan aktiivisuus, puheliaisuus, ajatuksen riento ja itsetunto ovat voimakkaasti kohonneet. Hänen unen tarpeensa on selvästi vähentynyt. Henkilöllä on eriasteisia suuruuskuvitelmia, ja hän on hajanainen ja keskittymiskyvytön. Usein hän tuhlaa rahaa arvostelukyvyttömästi, osallistuu kritiikittömästi kaikkeen vaaralliseen, on hyperseksuaalinen ja käyttäytyy sopimattomasti. (Teksti terveyskirjasto)

MINUN MANIA: Vaikein asia puhua.. Mania on kaikista satuttavin jakso kaikista. Vaikkakin olo on tervein kuin koskaan elämän aikana! Olet Paras, hyvinvoivin ihminen mitä maa päällään kantaa. Olin kaunis, upein ja vastustamattomin. Olin myös rikkain. Hah. Ei oltu köyhiä eikä kipeitä tosiaankaan. Olin itsekkäin ihminen. Sain upeita ideoita, bisnesideoita, maailmanparannusideoita, vaikka mitä ideoita ja ajatuksia. Tämä jakso sairaudesta on kuin valaistuminen. Kuin olisi johonkin uskoon tullut. Aivan kuin jalkapohjissani olisi ollut siivet. Unentarvetta ei käytännössä ole ollenkaan. Rinnassa on sellainen läpättävä tunne, kuin sellainen pieni lintu suljettuna purkkiin. Valmiina lähtemään lentoon heti kun ovi aukeaa. Kuin olisin jonkun upean äärellä. Aivan kuin olisi jotain maailmaa mullistavaa keksintöä juuri keksimässä. Kuin olisi rakastumassa. Kuin olisi kaiken keskipiste. Jumaloima. Haittapuolena: raha-asiat aivan totaalisen pilalla, parisuhde roskakorissa, kaikki tehtävät puoliksi tehtyinä, ilkeitä asioita ihmisille sanottu, kaverisuhteet hajalla.. ja niin edelleen, niin edelleen ja niin edelleen. Ja kaiken kukkuraksi mistään näistä ei mitään käsitystä. Kunnes masennus iskee… Ja se iskee, varmasti. Mitä korkeampi mania, sitä syvempi masennus.

IMG_20180611_204742

Ja kyllä, usein olen miettinyt sitä että minun diagnoosi olisi väärä. Että kaksisuuntainen mielialahäiriö olisi väärä diagnoosi. Että dissosiatiivinen häiriö olisi suurimmaksi osaksi oikea diagnoosi. Mutta ei niin ole. Kyllä minulla on kaksisuuntainen. En sano että minä olen kaksisuuntainen, vaan aina, että minulla on kaksisuuntainen mielialahäiriö. En halua että sairaus määrittelee minut ja elämäni. Siksi lausemuoto ”minulla on” , eikä ”minä olen”. Minulla on kyllä dissosiatiivinen häiriö varmasti, johtuen traumataustastani, mutta sitä ei ole diagnosoitu koska en ole tarkemmin tutkituttanut sitä. Mutta kyllä minulla on myös kaksisuuntainen mielialahäiriö.

Mutta, minä en syö lääkitystä. Tätä en missään nimessä suosittele! Teen kovasti töitä sen eteen että en syö lääkkeitä, ja voin kertoa että elämä olisi välillä tooodella paljon helpompaa lääkityksellä! En ole lääkevastainen, mutta halusin kokeilla elämää ilman lääkitystä. Ajattelin että haluan tehdä kaikkeni, siis KAIKKENI mitä vain voin, että minun ei tarvitsisi syödä lääkkeitä. Halusin kokeilla onko elämä ilman lääkitystä edes mahdollista bipon kanssa. Kokeilin diagnoosini alussa useita lääkkeitä, huomaten että suurin osa oli minulle vain huonoksi.

Olen puhunut minulle tärkeistä vakauttavista asioista aiemmmin mutta voin listata tähän vielä uudestaan:

KAKSISUUNTAISTA MIELIALAHÄIRIÖTÄ VAKAUTTAVAT ASIAT

VAKAA ELÄMÄNTYYLI

Tämä alle tulee kaikki ”mummoelämästäni”. Suurinta osaa näyttelee silti parisuhde. Vakaa, turvallinen parisuhde. Tälläisen sairauden kanssa pahinta on viettää elämää erittäin epävakaan ihmisen kanssa. Nimimerkillä olen kokeillut, useasti. Miellummin siis yksin ja vakaa, kun yhdessä ja epävakaana. Minun mielipiteeni. Tämän alle tulee myös ehdottoman tärkeät RUTIINIT. Teen niistä erillisen blogipostauksen.

PÄIHTEETÖN ELÄMÄ

Kaikki päihteet pois. Piste. En juo enää edes saunasiideriä. Usko mua, kaksisuuntainen ja alkoholi on huono yhdistelmä. Tämä on yksi sellainen asia mistä usea kaksisuuntainen ei ole valmis luopumaan. Minä pistin oman hyvinvointini juhlinnan edelle. Ja ps. ihminen pystyy juhlimaan myös selvinpäin, kaikissa muissa maissa tehdään niin!

ITSENSÄ TUTKISKELU

Nöyrä, rehellinen itseni tutkiskelu. Pisin matka minkä voit tehdä, on matka itseesi. Eli perille ei varmasti koskaan pääse mutta nauti matkasta. Kun tiedät omat heikkoutesi, omat vahvuutesi, omat huonot ja hyvät puolesi, sinun on helpompi tunnistaa eri vaiheet sairaudessasi. Mielialapäiväkirja on kätevä. Samoin unipäiväkirja on hyvä. Itse tutkiskelin untani urheilukellon kanssa, tutkin yöunien pituutta ja syvän unen kestoa. Vaikutusta mielialoihini, tunteisiini, ajatuksiini. Tutkin niin paljon, että tiesin jo kymmenen minuutin unien heittelyllä suuntaan tai toiseen, että mihin suuntaan mielialani olivat menossa. Ja sitten ennaltaehkäisin.

STRESSITÖN ELÄMÄ

Stressitön elämä ei tietenkään täysin ole mahdollista, mutta tähän on paljon erilaisia apukeinoja, ja melkein stressitön elämä on mahdollista. Stressaavat elämäntilanteet tutkitusti altistavat sairauden erilaisiin vaiheisiin, joten tämä osio on oikeasti tärkeä. Minulle stressinpurkua on mm. mindfulness, meditaatio, hyvät yöunet ja keskustelu. Huolivartti ja asioiden ”puiminen” mieheni kanssa usein auttaa. Myös erilaisten listojen teko on minusta kivaa, kaikille se ei sovi. Eisenhowerin matriisi on myös toimiva, jos on paljon tekemistä ja tehtävää. Päivittäin tehtynä voi poistaa kummasti stressiä! Ja sitten ulkoisten stressitekijöiden havaitseminen. Jos työpaikka tai koulu koko ajan työntää stressaavia tilanteita, kannattaa ne havaita ja pyrkiä vähentämään. Jos työpaikkasi vaarantaa terveytesi, kannattaa miettiä onko se sen arvoista. (tai lähipiiri!)

 

IMG_20180611_204813

 

 

 

 

Alkoholi ja minä

Kesä ja syksy meni suuren ahdistuksen vallassa ja koen että kesälomani meni pilalle sen takia. Toivotaan että tuleva kesä menisi paremmin. Nyt ainakin mieliala on kohoamassa ja olen ollut tyytyväinen ja jopa onnellinen. Masennus se kääntää ajatusmaailman aivan nurin, ei osaa olla onnellinen ja niistä tärkeistä asioista on vain koko ajan huolissaan, että ne kadottaa ja hävittää. Ja läheiset hylkää tai kuolee.

Omasta terveydestään on sitä mieltä että sairastuisipa ja kuolisipa pois, ja sitten kun on taas ”normaali” pelkää että sairastuu ja kuolee pois. Onpa aika perseestä oleva ajatusmalli.. Näitä ajatusmalleja me terapiassa käydään läpi. Ja tietenkin yritetään muuttaa niitä.

”Lopetin sekoilun, se oli parasta ikinä,
mut kerro kuka vois rakastaa pipipäät
joka on hiljanen ja outo ku pää on jumissa,
pelkkii painajaisii mä nään mun unissa
niis mua jahdataan tai läheiset lahdataan,
miten mä voisin aamusin pysyy vahvana”

-Nikke Ankara, Värifilmi

ERO

Lääkityksen olen lopettanut. Sitä en tietenkään suosittele kenellekkään, mutta mulle tuli niin kauheita sivuoireita lääkityksestä että päätin lopettaa sen. Järkyttävien ahdistelukohtausten vain jatkuessa ja suurentuessa sattui niin että oli festarit tulossa. Lääkitykseni kanssa ei suositeltu alkoholia joten päätin lopettaa lääkityksen festarien ajaksi. Kävikin niin että ne pahimmat ahdistuskohtaukset loppuivat. Lopetin lääkityksen ja samalla jäi myös alkoholin käyttö. Minä päätin erota Herra Alkoholista.

Olen ollut enemmän kuin tyytyväinen alkoholittomaan elämääni. Ei ole ikävä krapuloita eikä baari-iltoja. Juomiseni on ollut aina todella humalahakuista ja olen alkanut vasta nyt miettimään sitä. Vaikka alkoholi ei ole koskaan ollut minulle ongelma niin me ei taideta kuitenkaan tulla toimeen toistemme kanssa. Tai se että onko alkoholi ongelma riippuu varmasti myös siitä miten asiaa katsoo.. Olen seurannut äitini alkoholiongelmaa lapsuudessani ja mieltänyt että vasta sellainen käyttö on ongelmallista, kun ei enää duuneja pysty hoitamaan ja kaikki tunnetilat hoidetaan alkoholilla, ilot ja surut. Mutta toisaalta, kyllä se alkoholi taitaa olla ongelma, jos täytyy vetää aina perseet olalle. Pahimmassa tapauksessa juoda muistikin. Se että lähdetään ”nollaamaan”. Vaikka se olisikin vain kerran kuukaudessa niin onko siinä järkeä?

UUSI VUOSI

Uskon että vuodesta 2016 tulee paljon parempi vuosi kuin 2015. Tänä vuonna oli niin paljon vastoinkäymisiä että selkä katkesi. Kaiken sen katsominen näin jälkeenpäin tekee minusta varmasti vahvemman ihmisen. Itsetutkiskeluni tekee minusta varmasti vahvemman. Minulla on oikeasti uskoa tulevaan ja näen sen jopa valoisana.

Ensi viikolla menen kokeilemaan Rosen terapiaa!

”kohti ääretöntä ja sen ylitse” -Buzz Lightyear

Kirjoitettu loppuvuodesta 2015

IMG_20180120_084538

”Askel askeleelt, mä kiipeen takas maailman valon tuntumaan
takasin sun luo, kuvan kerrallaan mä maalaan uusin värein
uuden tarinan, kauniin maiseman ja mä tuun sun luo”

-Nikke Ankara, Värifilmi

Tylpällä terällä isketty

Jos mua vittu ahdistaa kaikki, niin mikä mulla oikein on huonosti!? Terapeutti sanoi mulle just tänään että vastaukseksi ei riitä enää että ”kaikki” ahdistaa. Pitää hiukan eritellä mitä se ”kaikki” on.

Miks ihmisellä ei voi koskaan olla kaikki hyvin vaan aina on joku asia mistä täytyy valittaa? Onko mun mieli niin musta vai oonko vaan niin vitun hullu oikeasti? Miksi mua ahdistaa? Mikä tämä tunne on? ja MIKSI?!

Miksi sitten kaikki ennen tätä oli muka hyvin? Miks musta tuntuu ettei mulla ole oman pään kanssa koskaan mennyt näin huonosti?

Ahdistelen esimerkiksi raha-asioitani vaikka mieheni hoitaa kaikki tällä hetkellä ja sanoo kaiken olevan hyvin. En pysty hakemaan postia tai avaamaan kirjeitä kun pelkään siellä olevan laskuja. Vaikka kaikki laskut on hoidettu ja vielä ajallaan. Luottotietoni ovat kunnossa ja olen tällä hetkellä pitänyt shoppailuhimoni aisoissa!! Pelkään hakea postia!? Kuka aikuinen ihminen pelkää hakea postiaan laatikosta?

Ahdistelen kaikkea. Jopa puhelintani! Kun puhelin soi, saan sätkykohtauksen. En halua, tai jaksa jutella kenenkään kanssa tällä hetkellä. En jaksa tehdä mitään. Haluan tehdä kaikkea, mutta energiatasot ei loppuviimein riitä mihinkään. Ei siis kerta kaikkiaan mihinkään, ja siitä tunnen syyllisyyttä. Pitäisi olla tehokas ja toimiva osa tätä perkeleen yhteiskuntaa. Ja vaimona, pitäisi vaimona olla kykenevä hoitamaan kotia ja hakemaan edes ne helvetin postit sieltä laatikosta!!

Mies ei koskaan syyllistä minua mistään, minä itse syyllistän itseäni. Jankutan päivästä toiseen miten huono vaimo ja äiti olen jos en siivoa tai leivo ja tee ruokaa. Kaiken sen ruoskimisen alle minä muserrun kuin pienen pieni avuton lapsi. Olen henkisesti aivan loppu siihen syyllistämiseen. Se vie voimani jo fyysisesti, tuntuu että pumppu hakkaa pelkästä istumisesta.

Sovittiin terapiassa että pidän kerran päivässä ahdistelutunnin. Sen aikana käyn kaikki ahdistavat asiat läpi ja vieläpä ihan tappiin asti. Eli esim laskut.. mitä tapahtuu jollen maksa laskuja? Mitä tapahtuu sen jälkeen, kun en vielä perinnän jälkeen olisikaan maksanut niitä, tai silloin kun ne olisivat ulosotossa, entäpä jollen maksaisi vuokria. mitä sitten tapahtuu kun olen koditon? Mietitään siis ihan loppuun saakka. Mutta, sen tunnin jälkeen ne annetaan olla.

IMG_20180724_070718

”kun olis rikki revitty

palasiksi paiskottu

tylpällä terällä isketty”