Miten olla myötätuntoisempi?

Minulta on kysytty että miten sitä voisi sitten olla myötätuntoisempi itselleen ja itse olen aloittanut tällä:

KUUNTELE ITSEÄSI, SINUN SISÄISTÄ PUHETTASI

Aloin havainnoimaan aamuista tarinankertojaani, sitä joka alkaa puhumaan jo ennen kuin minun alitajuntani on herännyt herätyskelloon. Sitä joka käski painamaan torkkua eikä hälytyksen lopettamista. Se kertoi miksi minun on  parempi tänään jäädä vielä hetkeksi lämpimän peiton alle. Painaa torkkua ja antaa aivojen vaipua vielä hetkeksi unimaailmaan.

Kun sitten nousin ylös, se puhui millainen minun oloni on, ja mitä vastoinkäymisiä tulisin tänään käymään läpi. Kun otin puhelimen käteen ja aloin plaraamaan somea, se kommentoi kaikkia uutisia ja kuvia minulle tyyliin: sinusta ei olisi tuohon, sinulla ei ole tuota, sinä et saavuta tuollaisia. Minä menin kasaan sohvalle ja yritin vain selviytyä sen jälkeen päivästä. Kertoja kommentoi koko päivän ajan samaan sävyyn elämääni.

Trauma (15)

Se mitä tajusin oli se että pystyin muuttamaan sitä tarinankertojaa. Ja se että vasta tämän havainnoinnin kautta pystyin tuntemaan itsemyötätuntoa. Kun kertoja sanoi että olen huono, en pystyisi tai en kykenisi, sanoin itselleni että oli kamalaa että se puhui minulle noin, ja että voisin yrittää silti parhaani. Epäonnistuminen ei olisi maailmanloppu ja olisin niin hyvä kuin pystyisin. Olisin arvokas ja tärkeä.

Rakas päiväkirja,

Tänään on upea päivä, tunnen itseni kauniiksi ja oloni on tasapainoinen..

Itsemyötätunto ei tule itsestään, ei varsinkaan jos sisäinen puhe, se tarinankertoja on sinulle ilkeä ja vaativa. Jos se vain piiskaa sinua aina, eikä koskaan anna hyvä palautetta. Mutta onneksi itsemyötätuntoa voi oppia. Minulle avain siihen oli nuo aamun hetket. Miten puhun itselleni. Miten halusin aamuni aloittaa, tai mitä muutoksia ajattelussani halusin. Kirjoitin asioita ylös ja pohdin asiaa metsässä yksikseni. Aloitin aamuni kehumalla itseäni aamuisin hampaita harjatessa tai kahvia juodessa. Kuuntelin motivaatio puhujia ja tsemppasin itseäni. Sitä pitää harjoitella koko ajan. Koska se oikea hetki kertoo mihin olen päässyt. Se hetki kun on kiire ja nälkä ja saan jotain lokaa niskaani. Se on se hetki kun pitää pysähtyä kuuntelemaan onko oppi jo mennyt perille. Sättiikö se sinua epäonnistumisesta, käskeekö se väsyneenä ja nälkäisenä suorittamaan lisää? Ja olipa miten vaan, harjoittelu jatkuu.

Sillä koskaan et tule olemaan tässä asiassa valmis. Itsemyötätuntoa ei koskaan ole varmasti liikaa. Itsensä rakastaminen ja hyväksyminen on upea asia ja tuo elämääsi paljon positiivisia asioita, tilanteita ja ihmisiä. Joten kaikki varmasti haluavat olla myötätuntoisempia itselleen. Älä tee tästäkään siis liikaa itsellesi, aloita pienistä tavoitteista. Kuuntelen itseäni, otan omaa aikaa, pysähdyn havainnoimaan sitä miten puhun itselleni, näistä on jo hyvä aloittaa.

Trauma (1)

Talvisesta metsästä terveisiä, ❤ Jonna

“Jumalauta sä olet tyhmä”

Olin ruokakaupassa yksi päivä ja keräilin siinä ajatuksissani ostoslistan tavaroita. Pysähdyin hygieniaosastolle etsimään shampoota tai jotain, ja havahduin pariskuntaan samalla käytävällä. Mies ja nainen kävelivät käytävää eteenpäin ripein askelin, nainen tuijottaen tiukasti eteen ja mies tuijottaen tiukasti naista. Sättien häntä jokseenkin kovaäänisesti. ” Sinä voit vittu tuijotella niitä purkkeja, vittu miten kauan haluat, mutta mua ei vittu kiinnosta…” Nainen häpesi, sen näki hänestä kauas. Hän halusi sulkea kaiken pois ulkopuoleltaan ja hän oli täysin kääntynyt sisäänsä. Pystyin melkein kuulemaan hänen ajatuksensa.

He menivät pian ohi, mutta miehen elekieli kertoi kaiken. Hän alisti naisen siinä tilanteessa totaalisesti. Niin sanoillaan, kuin elekielellään. Se mitä nainen oli tehnytkään oli tyhmää, idioottimaista, miehen mielestä. Pysähdyin täysin tähän tilanteeseen. Jäin hyllyväliin yksin miettimään että millainen kotielämä tällä pariskunnalla mahtoikaan olla. Miten mies puhuisi hänelle heidän ollessaan kahden, jos hän puhui näin julkisella paikalla. Mistä keskustelu, tai miehen yksinpuhelu oli mahtanut alkaa. Millä tavalla mies kohtelee naista silloin kun on vihainen, entä silloin kun tuntee ylenpalttista rakkautta tätä kohtaan? Millaisilla sanoilla mies toivottaa naisensa kotiin kun hän tulee töistä, mitä hän sanoo kun nainen on lähdössä ystävänsä kanssa ulos? Kehuuko mies hänen hiuksiaan, vaatteitaan, hymyä? Laittaako mies illallista yllätyksenä, tai keittääkö aamulla hänelle kahvia?

Minä en tiedä. Koko tarina minkä pariskunnasta siinä hetkessä rakensin, oli tietenkin minun mielikuvitusta, sillä en mitenkään voi tietää millainen suhde heillä on, ja onko heillä edes suhdetta. Mutta sen tiedän, missä helvetissä olen itse tuollaisen puolison kanssa elänyt.

Kun mieheni sitten tuli perässä hyllyväliin jossa olin, hymyilin hänelle, ja hän takaisin minulle. Teimme ostokset ja lähdimme kaupasta pois, minä prosessoiden koko matkan. Kerroin sitten miehelle ulkona mitä näin, ja kerroin että olen kiitollinen hänelle siitä ettei hän koskaan puhu minulle tuolla tavalla. Hän katsoi minua ja kysyi miksi hän koskaan puhuisi minulle niin, ja ei normaali ihmisen käytöstapoihin kuulu puhua toiselle niin. Hän katsoi minua melkein ihmeissään. Kiitollisuus puristi rintaani.

received_10211824369076865

Minä olen elänyt suhteessa missä minulle puhuttiin kuin olisin arvoton. Kuin minulla ja ajatuksillani tai tunteillani ei olisi mitään merkitystä. Kun minun nolaaminen ystävien tai tuntemattomien edessä olisi viihdettä. Ja häpeä lakaisi minut aina maton alle. Häpeä sulki suuni, en pystynyt puolustamaan itseäni. Minua hävetti itseni mutta myös puolisoni puolesta. Minun mielestä oli äärimmäisen noloa että hänellä ei juuri ollut niitä käytöstapoja. Että hän saattoi puhua minulle ilkeästi ja ikävästi, kenen vain kuullen.

Ja kotona minulle puhumiselle, tai minun kohtelemiseni ei ollut kenenkään arvion alla. Ei ollut mitään suodatinta. Joten se eskaloitui useasti. Jos joskus nolasin hänet, sain tuntea sen nahoissani myöhemmin.

Mietin sinä iltana sitä naista, että näkeekö hän tuon kaiken. Minä en silloin omassa kuplassani nähnyt mitään. Olin sokea. En nähnyt muita vaihtoehtoja, en ymmärtänyt sitä isossa kuvassa. Miten vahingoittavaa se minulle, ja minun itsetunnolleni oli. Ja kun se vaan jatkuu, siitä tulee normi. Koska ihminen sopeutuu mihin vain. Se sopeutuu alistamiseen ja ilkeilyyn pikkuhiljaa, eikä näe muuta. Ihminen sopeutuu jopa pahoinpitelyihin ja muihin raakuuksiin. Jos sen on pakko. Ja varsinkin, jos sen selviytyminen on kiinni siitä.

sinä olet arvokas.

Kunpa voisin kuuluttaa jossakin että on vaihtoehtoja. Että on muuta. Että on elämää ilman häpeän tunnetta, ilman kipua ja surua. Toisen ihmisen, varsinkaan sinun rakkaan, läheisen ihmisen ei kuulu satuttaa sinua sanoilla, eikä varsinkaan teoilla. Sinua kuuluu suojella ja rakastaa, sinun puolison kuuluu nostaa sinua, ja kannustaa. Kertoa että olet arvokas ja tärkeä ihminen. Ja tukea sinua sinun päätöksissä, haastaa sinua hieman parempaan, mutta hyväntahtoisesti, sinua nostaen.

Sillä sinä olet kaiken rakkauden arvoinen.

IMG_20170717_211446_840

Rakkaudella Jonna

Itsemurha

Ajattelin kirjoittaa tänään aika kipeästä aiheesta. Aika ajoin itsemurha on lehtien sivuilla, ja vaikka en itse lehtiä tai uutisia nykyisin luekkaan, tulee nämä uutiset välillä somessa vastaan. Kun julkkis tekee itsemurhan, pääsee se median otsikoihin.

Olin joskus kuullut sanottavan että itsemurha on erittäin itsekästä, ja se on kamalaa kaikille läheisille. Juu, kyllä se on totta että se on kamalaa, mutta että itsekästä? En tiennyt silloin muuta kuin sen, että itsekästä sinänsä on, että uhrin läheiset joutuivat jäämään surunsa kanssa kipuilemaan. Itsekästä niin että uhri ei ajatellut läheisiään vaan riisti itseltään hengen miettimättä miltä hänen rakkaistaan tuntuisi.

Mutta en tietenkään silloin täysin ymmärtänyt asiaa. Enkä usko että kukaan pystyy ymmärtämään. Ei ennekuin on miettinyt vaihtoehtoa omalle kohdalleen.

Enää koskaan sen mustan ajan jälkeen mitä itse kävin läpi, en ole ajatellut itsemurhasta että se olisi itsekäs teko. Itsemurhan uhri kun ei näe muita vaihtoehtoja. On vain pimeää, pimeää vielä pimeän jälkeenkin. Kun kaikki toivo on sammunut.

trauma (11)

Kun todellisuus on yksi loputon yö missä aamu ei valkene lainkaan

Masennus hiipii pikkuhiljaa joka kolkkaan kehossasi ja aivoissasi, se mustuttaa sinun mielen ja syö sinun sielun. samaan aikaan toivottomuus alkaa syömään sinua sisältä päin. Mitä sinusta lopulta jää jäljelle on vain kuori. Kukaan ei halua olla tyhjä kuori jonka elämällä ei ole mitään merkitystä. Ei minkäänlaista valoa tunnelin päässä. Kärsimystä ja pahaa oloa, päivästä toiseen. Toivottomuus kasvaa tunti tunnilta, samaan aikaan ajatukset mustuu entisestään. Aamuisin kun avaat silmät, toivot jo että olisi ilta, jotta pääsisit taas todellisuutta karkuun. Kun pää iskeytyy tyynyyn tiedät että pääset pois tästä olosta, hetkeksi pois tästä pahasta olosta ja ahdistuksesta. Kun aamu ei valkene tässä todellisuudessa. Ja kun sitten jo toivot ,että aamu ei valkene lainkaan.

Kun ensimmäisen kerran mietit kuolemaa, säikähdät. Värähdät ajatustasi, kuin se tökkäisi sinua hieman liian kovaa. Sitten niiden mustien päivien lomassa ajatus tulee takaisin uudestaan ja sitten taas uudestaan. Alat turtua siihen, hieman tottua. Se alkaa olla jokapäiväinen seuralainen. Sitten, pikkuhiljaa, se alkaa olla kuin valo joka syttyisi himmeänä tunnelin päähän. Pakotie.

Alat miettimään miksi ei, ja miksi kyllä. Alat ehkä jo pohtimaan vaihtoehtoja miten. Järjen ääni sanoo välissä että lopeta. Vai onko se sydämen ääni kun puhuu?  Päivät menee ohi, ehkä et enää tiedä mikä päivä tänään on? Ehkä et enää jaksa tehdä perus asioita, syöt huonosti ja olet väsynyt. Väsyyt koko ajan, nukut, tai et saa nukuttua ollenkaan. Hygieniasta huolehtiminen jää koska et jaksa, ja toisaalta et näe sille enää mitään tarvetta. Kuoppa syvenee ja taivas pimenee, olet kuin tervassa, jumissa omissa pimeissä ajatuksissasi.

Sitten mielesi alkaa kertoa sinulle miten huono, arvoton ja turha sinä olet. Sinusta ei ole mihinkään. Sinä et pysty olemaan tämän yhteiskunnan arvoinen ja sinua ei rakasta kukaan. Sitten kamalin ajatus alkaa tulla mieleesi, SINÄ OLET TAAKKA MUILLE! Kaikilla muilla olisi helpompaa jos sinua ei olisi. Sinä ja sinun turhat valituksesi. Läheisesi joutuvat pitämään sinusta huolta. Mielesi syöttää sinulle ajatuksen, “ne ajattelevat varmasti että sinä olet taakka, eikä he jaksa pitää huolta sinusta. Että loppuisi jo tämä paska ja hoitaisi itsensä kuntoon, menisi lenkille. Lopettaisi tuon itkemisen , huomiohuora.”

Se ajatus murtaa sinut.

Jos et tässä kohtaa avaa suutasi, tuo pimeys vie sinut.

Älä koskaan usko masennuksen mustaamia ajatuksiasi, koskaan! Ne valehtelevat sinulle, niiden ainoa tarkoitus on murtaa sinut, rikkoa ja hajoittaa. Joten ÄLÄ USKO NIITÄ! Sinun täytyy puhua ajatuksistasi jollekkin. Kerro ääneen mitä ajattelet, mitä luulet muiden ajattelevan sinusta. Sillä he kertovat että se ei ole totta, läheisesi rakastavat sinua. Ja vaikka tämä aika on vaikeaa, kaikki on valmiita kestämään sen, kaikki ne ihmiset jotka rakastavat sinua ovat valmiina viemään sinua suihkuun ja tekemään sinulle ruokaa. He ovat valmiina rakastamaan sinua, kertomaan miten tärkeä heille olet. He ovat valmiita nostamaan sinut sieltä pimeydestä takaisin valoon.

Ja sinä pääset sieltä pois, minä lupaan ❤

IMG-20180630-WA0049

Rakkaudella Jonna

 

 

 

Perheväkivalta

kirjoitettu 11/2016

Sosiaalisessa mediassa huomasin julkkisparin päivityksen, missä he kertoivat törmänneensä perheväkivaltaan keskellä päivää. Autoa ajaessaan olivat huomanneet nuoren pojan ilman päällysvaatteita ja kenkiä värjöttelemässä tiellä. Olivat ottaneet pojan kyytiin ja poika oli kertonut että isä on uhannut tappaa koko perheen. Tämä pariskunta ei ollut jäänyt tilannetta ihmettelemään vaan olivat menneet paikalle ja mies oli mennyt sisälle. Agressiivisen oloinen isä oli avannut oven, äiti oli päässyt pakenemaan mutta tytär oli vielä sisällä lukittautuneena vessaan. Mies oli saanut isän rauhoittumaan ja virkavalta oli lopulta hoitanut tilanteen loppuun.

Siis wau! Ihan käsittämätöntä toimintaa, ei voi kun hattua nostaa! Olisipa minunkin lapsuudessa joku tehnyt noin! Millainen minun elämä olisi jos minulle olis käynyt noin? Joku ois pelastanut minut? Tullut ovelle ja vienyt pois, rauhoitellut, kertonut että kaikki selviää? Jos minut ja äiti ois viety turvaan?

Noup, niin ei todellakaan käynyt. Naapurit vaan katseli kieroon pihalla ja supatteli toisilleen. Jos ja kun joku naapuri tai ehkä(?) jopa itse äiti oli saanut ne poliisit soitettua, niin ne kävi siinä ovella vaan toteamassa että pahoinpitelijä oli jo ottanut hatkat. Muistan kyllä valokiilat pihapusikoissa kun poliisit miestä sieltä etsi löytämättä koskaan. Äiti irrotti sisäovesta kahvan, jospa se pitelisi sitä, hah! Loppuyö nukuttiin vierekkäin ja voi luoja miten mä pelkäsin koko yön.

Kukaan ei koskaan puuttunut siihen vaikka sitä jatkui vuosikausia ja mä varmasti oireilin siitä. Äiti peitteli asiaa myös todella tehokkaasti. Äiti opetti myös minulle sen että siitä ei puhuta, mistään ongelmista ei puhuta. Ja sitten se suurin pelko laitettiin vakuudeksi, “sinut viedään minulta pois jos kerrot”.

Pienen lapsen suurin pelko on että äiti kuolee tai lapsi joutuisi elämään ilman äitiä. Varmasti myös isä on tärkeä mutta siitä en voi puhua koska isää ei elämässäni ole koskaan ollut. Ja kun tätä opetetaan pienestä pitäen se tulee luonnostaan ja suoraan selkäytimestä. Hatunnosto siis myös pojalle joka kertoi autossa mikä oli hätänä!

IMG_6414

Ja siis tämä on suurin syy miksi en ole koskaan nuoruus aikanani voinut hakenut apua. En voinut koskaan kertoa kenellekkään miten paha minulla oli olla. Jos minulla oli paniikkikohtauksia tai itsestä irtautumista, en koskaan kertonut niistä lääkäreille. Koska se pelko oli vieläkin niin suuri.

Jos ja kun kohtaat tälläisen tilanteen kuin alussa mainitsin, ole kiltti, äläkä käännä kasvojasi pois. Sillä sinä voit pelastaa jonkun hengen.  Sillä perheväkivalta jos mikä, tappaa sut satavarmasti, vähintään sisältä.

IMG_6634

Kun tänään 24.2.2019 luen tämän kirjoituksen ja päätän julkaista tämän mietin, miten moni varmasti miettii että tuossa ei ole mitään ihmeellistä. Että tämä pariskunta toimi näin. Mutta se ei ole mitenkään itsestäänselvyys. Ulkopuolisena tälläinen tilanne on pysäyttävä, varsinkin kun se ensimmäisen kerran tapahtuu. Tuntuu kertakaikkisen hullulta että keskellä kirkasta päivää jonkun mies pieksää vaimoaan. Että olenko minä oikeasti tässä tilanteessa? Kynnys mennä tälläisiin tilanteisiin on monesti suurempi kuin uskoisikaan. Kun tälläinen juttu julkaistaan lehdessä, kaikki ajattelee että tottakai minäkin toimisin noin. Mutta kun tilanne on päällä, sitä voi ajatella aivan eri tavalla. Toimia aivan toisin.

Ketään ei voi väkisin rutistaa rakkaaksi.

Kun seinänaapurista kuuluu juhlintaa ja loppuillasta itkua, kynnys soittaa poliisit on korkea. Toki jos lapsen itkua kuuluu on tilanne jo toinen. Mutta herätän nyt vain ajatuksia. Tai entä jos ystävä kertoo että tapeltiin miehen kanssa, soitatko poliisit? Luultavasti et. Entä jos sinä olisitko se joka kertoo ystävällesi tämän, pienenteletkö tilannetta, sen vakavuutta? Puolustelisitko miestäsi, sitä jota rakastat? Mutta väkivalta kaikissa muodoissa, kaikissa ihmisten välisissä suhteissa on väärin. Niin verbaalinen kuin fyysinen. Jos sinua tai jotakuta edes uhkaillaan väkivallalla on se vakavaa.

Koska kun asiasta puhutaan (uhataan) on se ajatus väkivallasta jo mennyt sen ihmisen aivojen läpi. Ehkä se hillitsee itsensä seuraavalla kerralla, tai sitten ei. Perheväkivaltaan voi kuolla, ja minä tiedän sen. Kokemuksen syvällä rintaäänella sanon, että kaikesta muusta sinä kyllä selviät, mutta et siitä viimeisestä iskusta, joka voi olla vain vahinko.

Hae apua perheväkivaltaan tai auta läheistäsi hakemaan apua. Pysäytä tilanne. Jos sinä voit tehdä sen, tee se! Perheväkivalta jättää syvät haavat kaikkiin siinä tilanteessa oleviin, ikuisesti. Ja joskus jopa pysyvästi. Minä lupaan, että turvallisessa suhteessa on lupa olla se kuka on, lupa olla, elää ja rakastaa. Ketään ei voi väkisin rutistaa rakkaaksi. Sillä rakkautta on se, kun voi päästää irti, eikä se kun pitää liikaa kiinni. 

IMG_6546

 

Päihteettömyys

Mä haluan tehdä kaiken mun oman hyvinvoinnin eteen ja se tarkoittaa myös sitä että olen täysin päihteetön. Olin ollut nyt muutamassa paikassa kertomassa oman tarinani, mutta myös päihteettömästä elämästäni, yhdestä vierailusta voit lukea tästä

Minulta on kysytty paljon kysymyksiä aiheesta, joten ajattelin kirjoitella niistä erillisen postauksen.

MITEN OLLA PÄIHTEETÖN VAIN ITSENI TAKIA?

Niinkuin jo ensimmäisessä lauseessa kerroin, haluan tehdä kaikkeni että voin hyvin. Ja minun hyvinvointiin ei kuulu alkoholi tai muut päihteet. Päihteet ei ole koskaan lisänneet hyvinvointiani vaan päinvastoin, ne on aina huonontaneet sitä. Olinpa selitellyt itselleni muulloin mitä vain. “Täytyy päästä nollaamaan” oli useimmiten selitykseni perseiden vetämiselle viikonloppuisin. Perseiden vetämisellä ei vaan nollaa yhtään mitään, paitsi tilin saldoa. Tilalle tulee pahoinvointi joka usein on fyysistä ja henkistä. Morkkis hipoi loppuajasta jo taivaita. Muistan krapuloita milloin en pystynyt katsomaan edes uutisia, kun pelkäsin maailmanloppua. Mutta se miten sitten lopettaa tälläinen nollaus oli kysymys. Se että arvottaa ensin sen oman hyvinvoinnin. Listaa mitä olen valmis oman hyvinvointini ja terveyteni eteen tekemään (listaan kannattaa lisätä myös ne muut lähipiirissä olevat ihmiset, eli niiden hyvinvointi) Sitten ne asiat mitä sen tilalla voisi tehdä. Viikonlopuiksi kannattaa keksiä jotain itselle mukavaa tekemistä.  Minä kävin pelailemassa lautapelejä, käytiin elokuvissa, katsotiiin kotona leffoja, tehtiin hyvää ruokaa. Käytiin uimassa ja ulkoilemassa. Kävin juoksemassa ja treenailemassa. Mutta kävin myös tanssimassa.

Kun käy baareissa selvinpäin, huomaa aika pian miten kännissä LUULLAAN vaan, että on kivaa. Monesti stressi ja paha olo saattaa purkautua itkuna, vihana tai jopa väkivaltaisuutena. Muisti saattaa kadota, ja aamulla ei muista vaikka olisikin ollut kivaa. Tavarat katoilee, juomat läikkyy puserolle ja joku oksentaa kengille. Selvinpäin tätä seurailleena, olen ollut vain huojentunut kotiin päästessäni, ettei minulla ainakaan näiden lisäksi ole aamulla kamala olo, tili tyhjä ja kylässä tunne nimeltä häpeä. Ja siihen jos vielä syyllisyys niin…?

MITÄ TEHDÄ JOLLEI JUO?

Se on fakta, että ne kaverit joiden kanssa oli kiva baareissa parantaa maailmaa, vaihtuu. Jos kahvipöydässä tuijotellaan seiniä ja vaivaantuneesti keskustellaan säästä, on se merkki ettei yhteisiä asioita kaljan juonnin lisäksi ehkä olekkaan. Ja se on ok. Kannattaakin vaihtaa kaveripiiriä jos juominen on itselle oikeasti ongelma. Tai yleisesti päihteet. Oikeasti, kun tilanne tulee, on kaveripiiri valmis tekemään sen missä sinun hyvinvointi ei kiinnosta tippaakaan. Eli “kyllä sä voit yhden juoda” Joten pysy erossa sellaisesta seurasta ellet ole varma, että pystyt sanomaan ei kiitos. Itselleni ongelma ei ole suinkaan ollut se, vaan ongelmakseni on muodostunut päihteettömyyden puolustelu, ja oman elämäntapani selittely. Hei, mä en juo siksi että mulla on hauskaa selvinkin päin on vakiintunut vastauksekseni , ja se pitää myös paikkansa. Mutta mulla ei ole myöskään mitään kiinnostusta alkaa selittelemään että kontrollin katoaminen on mun pahin painajainen psykoosini jälkeen.

Tee tilalla kaikkea muuta kivaa. Etsi uusia ystäviä, tai ole itsesi kanssa, niinkuin minä tein. Opettelin olemaan itseni kanssa. Opettelin yksinoloa, mikä ei minunlaiselle läheisriippuvaiselle ollutkaan mikään helppo pala. Sitä piti työstää. Menin metsään istumaan ja kuulostelemaan. Ahdistus oli tuttu tunne aluksi. Mutta kun ymmärsin sen, että siellä metsässä mua ei kukaan tuominnut, edes minä itse, alkoi se helpottua. Tein pitkiä metsälenkkejä ja valokuvailin luontoa. Olin nyt valmis pysähtymään luonnon äärelle, ihmettelemään sen pieniä ihmeitä ja olin niin ihmeissäni niistä, että huomaamatta olin yksinäni usein useita tunteja.

Uuden harrastuksen hankkiminen on myös hyvä idea. Siinä on itselle muuta tekemistä ja sen lisäksi voi löytää uusia ystäviä.

MITEN MUUT SUHTAUTUU?

Suomessa on tosiaan aikalailla alkoholia ylistävä kulttuuri. On jotenkin tosi ok ottaa kuvia skumpasta, bissestä, siideristä, puhumattakaan hienoista drinksuista. Niistä on itsekkin tullut aikaisemmin otettua kuvia. On kavereita ja pulloja ja laseja ja hymyjä. “Mä vedän viinaa” ja se on ok-tyylisiä päivityksiä somessa. “tuli eilen vedettyä niin että katosi kengät, ja puhelin” ja perään kommentoidaan sympaattisesti ja hauskasti että “täälläpä katosi vaimokin/äijäkin”

Mä olen yhden kerran jopa feikannut juovani!! En vaan jaksanut alkaa selittelemään. Eräissä häissä ihan pokkana lorautin shotti lasiin kokista kun muut veteli salmaria. Ollaan siis siinä pisteessä että ennemmin valehtelen olevani kännissä kuin kertoisin olevani selvin päin!! Mutta perheeni suhtautuu asiaan erittäin hyvin. Mä en tuomitse mieheni paria saunakaljaa, enkä ulkona käymistä, mutta hän käykin vaan pari kertaa vuodessa firman juhlissa. Ystäväpiiri on tosiaan aikalailla vaihtunut ja alkoholista ei yleensä edes sen kummemmin keskustella.

IMG_20180706_141754

Minun on vaikea ottaa kantaa oikeaan alkoholismiin, tai sellaiseen tilanteeseen missä alkoholi on osa jokapäiväistä elämää. Itselleni se on ollut sitä että ollaan kavereiden kanssa menty baariin kerran viikossa tai pari kertaa kuukaudessa. Joskus nuorempana toki kun käyttöä ei rajoittanut mikään, meno oli aika holtitonta. Mutta alkoholi on aina ollut keino turruttaa/purkaa tunteitaan.

Mutta kun nyt päihteettömänä katson elämääni taaksepäin voisin sanoa että kyllä päihteet on mulle ollut ongelma. Aikaisemmin en koskaan ollut tätä mieltä. Mulle ongelma olisi ollut sitä etten pysty hoitamaan duuneja, kotia ja perhettäni. Se olisi ollut sitä että olisin juonut illasta aamuun ja aamusta iltaan. Se olisi ollut sammumista milloin mihinkin, muistin totaalista kadottamista ja oksentelua ja vapinaa päivästä toiseen. No, tuota se oli lapsuudessani. Muistikuva siitä krapulasta kun isäpuoli ei pystynyt vettä lasista juomaan, kun oli niin kova krapula ja kädet tärisi. Kun joku viinalasiin oksennettuaan sammui ja herättyään hörppäsi siitä uuden kulauksen. Se oli minun mielestä vasta ongelma. Vaikka oikeasti nuo kuvaamani asiat oli jo vakavaa alkoholismia. Ja ongelma syntyy jo kauan ennen tuollaisia tapahtumia.

MIKSI?

Niinkuin kaikissa muutoksissa tai uusien tapojen tuomisessa elämään, tässäkin on hyvä kysyä itseltään se MIKÄ ON SINUN MIKSI? Miksi haluat elää ilman  päihteitä? Se oma miksi pitää tietenkin olla aika suuri jos oikeasti haluaa muutoksia tapahtuvan. Tämä pätee kaikissa muissakin riippuvuuksissa ja elämäntapamuutoksissa. Minulle se selkein asia oli se oman hyvinvoinnin lisääminen. Tässä mun tärkeimmät, eli siksi että:

  • Mielenterveys paranee ja vahvistuu, oma mieliala on parempi!
  • Oma unirytmi korjaantuu joten vaikuttaa energiaan joka päivä, nukut myös paljon paremmin ja palauttavammin.
  • Ahdistus, syyllisyys ja häpeä eivät ole perustunnetiloja viikonlopun jälkeen.
  • Kaikki päihteet aiheuttaa myös MASENNUSTA ja sitä haluan välttää kaikin tavoin!
  • Alkoholi haittaa treenejä, proteiinisynteesi ja hormonitoimintahäiriintyy pitkäksi aikaa alkoholin vähäisenkin käytön vuoksi. Myös puolustuskyky heikentyy joten sairastumiset vähenee.
  • Iho näyttää paremmalta ja naama yleisesti freesimmältä. (solut uudistuu ja keho ei kärsi nestevajauksesta sillä alkoholi kuivattaa)

Ja loppuun muutama toteamus.

–> Alkoholin aiheuttama sammuminen on myrkytystila aivoissa mikä johtaa tajunnanmenetykseen ja se ei todellakaan ole mikään viaton nukahtaminen. –>Alkoholin aiheuttama muistinmenetys johtuu aivojen tuhoutumisesta eikä ole mikään hauska juttu mille naureskella. –>Aivokudoskato on itseasiassa yleisempi löydös alkoholin suurkuluttajilta kuin maksakirroosi.

Trauma (43)

Askel askeleelt,

mä kiipeen takas maailmaan, valon tuntumaan

takasin sun luo

Kuvan kerrallaan

mä maalaan uusin värein, uuden tarinan

Kauniin maiseman

ja mä tuun sun luo

-Nikke Ankara, värifilmi

 

Irtipäästäminen ja anteeksianto

ANTEEKSI ANTAMINEN EI KUMOA TAPAHTUMIA

Irtipäästäminen ja anteeksi antaminen on suuria sanoja. Kirjoitin terapissa kirjeen äidilleni, sillä ajatuksella että hän voisi lukea sen oikeasti. Ei hän sitä koskaan lukenut mutta terapeuttini luki sen minulle ääneen. En pystynyt silloin antamaan mitään anteeksi, ja vuodatin sydänjuuriani myöten surua ja jopa vihaa siihen kirjeeseen.

En halunnut antaa anteeksi, sillä ajattelin että se kumoaisi kaiken minulle tapahtuneen. Mutta asia ei suinkaan ole niin, ja ymmärsin sen itsekkin sitten myöhemmin. Minun piti läpikäydä sekin viha ja suru. Se oli väistämätöntä.

Mutta kun kävin ne läpi tuli aika päästää irti. Minun täytyy päästää irti äidistä, ja varsinkin katkeruudesta ja vihasta.

viha on kuin happoa joka vahingoittaa lähtöastiaa enemmän kuin sitä, mihin sitä kaadetaan.

Anteeksi antaminen on äidilleni tai minulle tapahtuneille asioille olisi ehkä liian vaikeaa joten päätin päästää irti. Voit päästää irti asioista, tunteista, ajatuksistasi tai vaikka toimintamalleistasi jos haluat.

MITÄ IRTIPÄÄSTÄMINEN ON?

Irtipäästäminen on minulle sitä, kun olen hyväksynyt jotakin. Olen hyväksynyt asian tai ajatuksen ja anlaysoinut sitä niin, että minulla on ymmärrys sen vaikutuksesta elämääni. Kun olen hyväksynyt sen vaikutuksen, olen valmis päästämään irti.

Joskus analysointi ja asian hyväksyminen voi viedä enemmän aikaa ja energiaa kuin itse irtipäästäminen. Irtipäästäminen on minulle väylä jatkaa elämääni, se vapauttaa tilaa. Irtipäästäminen ei poista tapahtunutta, sen vaikutuksia tai kipua, surua tai muita suuria tunteita, vaan olen vain valmis jättämään sen taakseni. On todella vaikeaa päästää irti jos ajattelee että se kumoaisi tapahtuneen. Varsinkin jos sinua on loukattu ja satutettu, mutta ei se niitä pyyhi pois, mutta ikuisesti ei sitäkään voi jäädä läpikäymään.

On kuin jättäisin taakseni painon, taakan. Olen valmis laskemaan ahavoituneet sormeni irti, lihakset kipeänä olen tätä kantanut tänne saakka. Päästän irti ja sormiin suorastaan sattuu. Tiputan sen maahan, astun askeleen, sitten astun toisenkin.

Jatkan matkaa.

Voin pysähtyä, tai vaikka kääntyä katsomaan sitä vielä uudestaan. Ehkä joskus tulevaisuudessa kävelen jopa sen ohi, muttei minun enää koskaan tarvitse kantaa sitä mukanani.

Trauma (15)

Voit kirjoittaa kirjeen jollekkin tai vaikka ajatukselle mistä haluaisit päästää irti. Kirjoita kirje rehellisesti ja intuitiivisesti ja lue se itsellesi ääneen. Jos luotat johonkuhun niin anna hänen lukea se sinulle ääneen.

Sen jälkeen polta tai silppua kirje niin ettei siitä jää mitään jäljelle. Käy läpi samalla mistä kaikista muista asioista päästät samalla irti, ehkä joistain tunnetiloista, energioista, ajatuksista? Mieti mitä sinulta poistuu? Mitä sinulle tulee tilalle? Miltä sinusta tuntuu? Miltä tuntuu päästää irti? Onko olosi muuttunut? Näkyykö tämä kehossasi jotenkin?

Arvostan itseäni

Hyväksikäyttötrauman kokeneena minun on vaikea luottaa ihmisiin. Kaikkiin ihmisiin, valitettavasti myös niihin läheisimpiin. Tätä asiaa avasin jo tässä kirjoituksessa. Lapsena minulle tärkeät ihmiset ovat satuttaneet minua, jolloin luotto kaikkiin ihmisiin rikkoutuu. Muurit on päällä koko ajan.

Tämän lisäksi minun on vaikea arvostaa itseäni. Olen aina kokenut olevani jollain tavalla huonompi ja pienempi kuin muut ihmiset. Olen pahimpina aikoina ajatellut olevani aivan pilalla, ihminen jonka ei kuulu edes elää.

En arvosta itseäni

En ole koskaan arvostanut itseäni enkä kunnioittanut kehoani. Olen laiminlyönyt itseäni kaikin mahdollisin tavoin. Kehon laiminlynti on ollut todella kokonaisvaltaista. Mutta pieninä paloina olen opetellut elämään ja arvostamaan itseäni. Kuuntelemaan jo hieman kehoani ja opetellut kunnioittamaan sitä, kehoni kun on minun elämäni temppeli. Jonain päivänä olen valmis, tai sitten en. Mutta jo matkasta olen oppinut nauttimaan.

IMG_20190127_130306_617

ASTEIKOLLA 1-10, KUINKA PALJON ARVOSTAT ITSEÄSI?

Tässä hetkessä vastaan 8. Tämä vastaus on jo todella hyvä koska minun mittapuulla ei numeroa 10 ole mahdollista edes saavuttaa. Kahdeksan on siis jo todella hyvä. Arvostan tässä hetkessä itseäni kovin, huomenna tilanne voi olla 4, sitä ei koskaan tiedä. Keskiarvoksi sanoisin 5 tai 6, noin yleisesti. Eli parannettavaa kyllä on.

MITEN VOISIT KOHDELLA ITSEÄSI ARVOSTAVAMMIN?

Tästä lähtien,

Puhun itselleni kunnioittavammin, olen läsnä itselleni ja kuuntelen itseäni, sekä kehoani. Kohtelen itseäni ja kehoani arvokkaammin ja kunnioittavammin.

Pidän huolta fyysisestä ja psyykkisestä kunnostani ja pyrin tasapainoiseen ja hyvinvoivaan mielentilaan.

Puhun itselleni kauniimmin ja olen myötätuntoisempi omia tunteitani ja ajatuksiani kohtaan ja annan itselleni anteeksi. En liikaa, tai jopa ollenkaan ruoski itseäni, mutta asetan silti tavoitteita.

Annan itselleni anteeksi ja ymmärrän itseäni. Päästän irti sellaisista ajatusmalleista jotka ovat joskus minua palvelleet, mutteivat enää sitä tee. Ymmärrän jos se on vaikeaa ja teen silloin enemmän töitä sen eteen.

En syyllistä itseäni vanhojen ajatusmallien ohjaamista päätöksistä tai valinnoista, ja ymmärrän mihin asioihin voin nykyisin vaikuttaa.

Vietän aikaa minulle mieluisien asioiden parissa, mutta ajan itseäni myös epämukavusalueelle, jotta voin kasvaa ja kehittyä. Olen kiitollinen itselleni asioista mitä olen jo saavuttanut, ja itsetuntemuksestani mitä olen kehittänyt.

Olen kiitollinen kaikesta kasvusta mitä minussa on tapahtunut ja vahvuudesta mitä olen valjastanut oikeisiin asioihin. En väistele, tai yritä painaa pois vaikeitakaan tunteita, vaan kohtaan ne ja pyrin kasvamaan niiden äärellä.

Olen myötätuntoinen itseäni kohtaan. Rakastan itseäni kaikessa epätäydellisyydessä, enkä anna kenenkään nujertaa enää minua.

IMG_20190127_150155_133