Tutti

Käytiin terapiassa rosen käyntiä läpi. Käytiin läpi myös kaikkia takaumia mitä on tullut. Muistoja mitkä on pulpahdellut pintaan. Tuntuu että muistan koko ajan enemmän ja kiivaampaan tahtiin. Muistoja syöksähtelee tajuntaani milloin missäkin tilanteessa. Voin usein huonosti kun ne tulee. Yritän pitää kirjaa kaikista muistoista mitä satelee, yritän muistaa. Välillä haluaisin pitää taukoa, olla hetken muistamatta mitään. Olla tauolla, lomalla. Olla vain tässä ja nyt. Unohtaa kaikki. Mutta se ei onnistu, ei enää.

Kuvailin huonetta missä hyväksikäyttö tapahtui terapeutilleni, ja yllätyimme molemmat miten selkeästi sen asunnon muistan. Muistan pohjapiirroksen hyvin tarkasti, muistan missä ulko-ovi sijaitsi, missä sänky, ja millainen keittiö oli. Muistan myös pihapiirin, talon värin. Ulkona olevat tuoksut. Talvisen sinisen kajon, kesäisen valon. Äitin nahkatakin tuoksun kun olin hänen sylissään tullessamme jostain. Samalla kun kertoilin, tajuntaani syöksähti uusi muisto aivan puskista.

Minulla oli tutti. Äiti oli sanonut että tutista on päästävä eroon ja leikkasi tuttiosan pois ja heitimme sen roskiin. Tuttia tuli kuitenkin ikävä ja hain sen roskiksesta ja jouduin puremaan tutin tynkää että se pysyisi suussani.

Sitten tajuntaani iski hammaskipu. Minulla on tässä vuoden sisään ollut aika ajoin hammaskipua. Sellaista että molempiin hammasriveihin särkee ja kauttaaltaan, suurin kipu on etuhampaissa.Välillä sen mukana on tullut tunne tai ääni joka kuulostaa/tuntuu kuin pureksisi pehmeää muovia, sellainen vingunta. Luulin että hammaskipu johtui lääkityksestä, silloin kun ne alkoivat, mutta nyt yli puoli vuotta ilman lääkitystä olleena, kipu saapui taas noin kuukausi sitten. Silloin ei tullut tuota muovin ääntä, tai siis tunnetta.

Nyt täytyykin tarkkailla kun kipu seuraavan kerran iskee että mitä olen tehnyt, lukenut tai katsonut ennen sitä. Täytyy alkaa pitämään myös unista hiukan kirjaa. Eräässä toistuvassa painajaisessa kaikki hampaani putoavat yksi kerrallaan tai niissä on jotain vikaa, ovat mädäntyneet tai muuta.

Joskus minulle tulee sellainen omituinen olo että suuni on täynnä jotain mönjää, samantapaista kun hammaslääkärissä laitetaan suuhun kun otetaan muotit, sillä on joku omalaatuinen hajukin mutten osaa sitä selittää. Se olo tulee vain harvoin mutta en tiedä mikä sen laukaisee.

Päänsärkyä ja painajaisia ollut nyt taas aika tiuhaan.. voi olla että trauma on taas aktivoitumassa.

IMG_20170712_170849

Edit tähän päivään. Tämä aika oli jotenkin sumuista näin jälkikäteen katsottuna. Aivan kuten kirjoitin, että haluaisin olla vain tässä ja nyt, niin sitä en varmasti silloin ollut. Elin pääasiassa terapialle ja työlle. Kaikki voimavarani menivät noissa hetkissä vain siihen että jaksoin. Että jaksoin päivästä toiseen niitä takaumia, ja että urheana jaksoin mennä töihin. Olla kuten kaikki muutkin ihmiset. Töissä pystyin unohtamaan prosessini. Yleensä. Töissä keskityin työhöni, koin olevani hyvä siinä mitä tein, joten nautin myös siitä. Töissä pystyin luomaan järjestystä, asettelemaan konkreettisia asioita järjestykseen ja siitä tuli tunne että kaikki järjestyy. Ulkoistin itseni töihin mennessäni. Kaikki energia menee sellaisen ”pinnallisen ihmisen” ylläpitämiseen. Pinnallisella tarkoitan sitä että se oli kuin kuori, hymyilevä iloinen asiakaspalvelija. Sellainen joka oli elänyt onnellisen lapsuuden, onnellisessa perheessä. Tai no, edes normaalissa. Kävi töissä ja hoiti perheen, työt, harrastukset ja niin edelleen.

Minä koin olevani vain rikki. Palasiksi revitty. Pilalla. Yritin vain urheasti selviytyä arjesta. Koska niin kuuluu tehdä. En uskaltanut tunnustaa olevani hajalla, en edes itselleni. Sillä silloin kaikki olisi romahtanut. En olisi enää jaksanut ylläpitää sitä kaikkea ja olisin mennyt hajalle. Minulla oli suuri tarve olla kunnossa, yhteiskuntakelpoinen. Minun piti kaiken tämän keskellä olla hyvä työntekijä, hyvä äiti lapsilleni, hyvä vaimo miehelleni. Ja joka päivä epäonnistuin hieman. Sillä en jaksanut, olin niin väsynyt. Kotiin tulin vain sohvalle, zombiena. Tai suoraan nukkumaan.

Sillä pelko osastolle joutumisesta uudestaan oli suuri. Ajattelin että jos vain oikein kovasti näitä palasia pidän käsissä, korjaan ja seuraan tilannettani oikein herkällä korvalla, onnistun pysymään järjissäni.

IMG_20180824_061708

..päiväni on kuin yksi loputon yö, missä aamu ei valkene lainkaan..

Hulluuden pelko

Tänään olen miettinyt sitä kuinka hullu mä sit olenkaan? Kysyin mieheltäni että jos mut diagnosoidaan ihan hulluksi, ethän sä jätä mua? Nauratti ehkä itseänikin koko ajatus, koska siinähän vaan paljastuu tää mun suurin pelko, että mut hylätään.

Hullu?

Juttelu ystävän kanssa antoi perspektiiviä taas elämään. Kyllä mä selviän. Kyllä me selvitään. Aurinko paistaa ja vaikka se tuo myös mukanaan mörköjä, silti me selvitään. Kuka tuolta peilistä mua katsoo? Mitä se tuntee sydämessään? Millainen mä oikeasti olen ja muutunko mä? Tuntuu että pää kuplii kaikista näistä kysymyksistä. Aivan kuin olisin saanut aivot ja nyt pitää ratkaista kaikki mysteerit. Miettiä elämääni, parisuhdettani, ystävyyssuhteitani. Nitoa kaikkea yhdeksi kokonaisuudeksi.

IMG_20180916_084712

Kuka sä olet? Kuka mä olen?? Tiedänkö mä kuka mä oikeasti olen. Mihinkähän tää kaikki menee, ja millaista mun kasvu vielä tulee olemaankaan. Ehkä tässä on ne meikäläisen oppivuodet. Tulen varmasti hurjasti kasvamaan terapian edetessä. Mua hiukan mys pelottaa millainen ihminen musta sitten tulee.

Mutta toivottavasti parempi ihminen. Parempi äiti. Parempi puoliso, vaimo. Ystävä. Muutosta kaipaan ja silti pelkään. Miten mun sseksuaalisuus, miten se tulee muuttumaan kun käsitellään traumaa? Kun kaivetaan kaikki se paska auki? Entä jos mä sulkeudun totaalisesti? Alan vihaamaan kaikkia? Kaikkea?

Paljon kysymyksiä eikä vielä yhtään vastauksia. Ainakaan vielä. Ja oikeasti mua ei kyllä yhtään naurattanut tuo kysymykseni miehelleni. Vaan pelotti aivan saatanasti.

Kirjoitettu Huhtikuussa 2015

 

Tuki ja turva

Tärkeintä mulle oli se että mieheni oli tukena. Kertoi että kyllä me tästä selvitään, yhdessä. Vaikka välillä hajotti ja epäilytti kun hän sanoi että kaikki selviää, tuntui se välillä siltä oljenkorrelta mihin mä olin ripustautunut. Se oli se toivo mikä eli koko nuo synkät ajat. Miehelläni oli koko ajan jalat tukevasti maassa eikä hän koskaan lähtenyt kauhistelemaan tai suurentelemaan tilanteita, sillä hän varmasti tiesi etten olisi kestänyt sitä. Joka päivä hän kysyi missä mennään, mitkä fiilikset ja koin että hän välitti ja oli kiinnostunut.

 

Edit tähän hetkeen: Olen sanonut useasti että hulluksi tulo oli parasta mitä minulle on tapahtunut, sillä siitä alkoi eheytyminen. Ilman tämän kaiken läpikäymistä en olisi tässä tilanteessa missä nyt olen. Lue kirjoitukseni psykoosista

 

Kaiken takana on trauma

Hullu

Mä en koskaan pysähtynyt miettimään mulle tapahtuneita asioita. Ihmiset sanoi mulle mitä sä niitä märehtimään, eteenpäin vaan jos mietiskelin pitäiskö niitä miettiä. Mä kyllä myös pelkäsin. Pelkäsin että jos alan kaivamaan lapsuuttani mä löytäisin sieltä ne kauheudet ja kajahtaisin, tulisin hulluksi. Muistaisin lisää. Muistaisin lisää niitä kauheuksia mitä mulle on tapahtunut. En kestäisi ja menisin rikki. Tulisin hulluksi. Sitä mä pelkäsin eniten.

Mulla on burn out

Joten jatkoin aina vaan elämääni. Olen tunnollisesti hankkinut täitä, miehen ja lapsia. Ja aika ajoin vain hajoillut. Yleensä hajoilin ”burn outiin” kuten tapasin sanoa. Ja tottahan se on, että olen tunnollinen työntekijä ja poltan vaatimuksillani itseni loppuun herkemmin. Mutta se on jo eri keissi.

Gaslighting

Ensimmäinen mieheni oli narsisti, ja ai että, elämä oli jännittävää!! Eipä tarvinnut omaa lapsuuttaan alkaa kelailemaan kun se nykyhetki oli sellaista solmujen availuja ja varpaillaan oloa. Onneksi pääsin eroon aika helposti loppujen lopuksi. Olin jo vuosikaudet hajottanut itseäni siinä suhteessa ja avasin eräänä päivänä silmät. ”gaslighting” toimi erittäin kauan!

Sitten taas kerättiin itsen kappaleita ja paineltiin työelämään, hankittiin taas mies ja kun ideaalielämääni kuului, niin jopa omakotitalo jne.. Kuitenkin tuli kahlattua vain kusipäitä koska se malli kotoa siihen oli aika selkeä. Minä en itse nähnyt kaavaa silloin vielä. Nyt tunnistan narsistit jo kilometrien päähän ja pysyn mahdollisimman kaukana niistä, Ja narsistit vetää puoleensa yleensä rikkinäisiä ihmisiä..

IMG_6546

Joten kusipäät, check! Niin monta kusipäätä yhden naisen elämään että hävettää. Eikö yhdestä virheestään opi? Ei, vaan piti paukuttaa päätä seinään monta kertaa. Vasta kun voi katsoa itseään ja omia heikkouksiaan peiliin, pystyy etsimään itselleen miehen jonka ansaitsee. Täytyy ymmärtää oma arvo.

Elämä vei eteenpäin. Välillä hallitusti (hah,niin luulin) ja välillä (enemmän) todella hallitsemattomasti. Mutta eteenpäin mentiin. Kaksi ihanaa lasta matkan varrella saatu ja heistä kiitollinen.Ja kiitän myös miestäni joka minua tukee. Miestä johon voin luottaa kuin kallioon.

”sinuun minä luotan vaikka itseeni en enää”

Minä en ole varmasti se helpoin tapaus, ja nostan hattua sille ymmärryksen ja rakastamisen määrälle mitä olen nyt saanut. Kun mies sai vihdoin myös selitystä kaikelle, on elämä helpottanut. Kerron vinkkejä masentuneen läheiselle täällä

…kun kaiken takana on trauma..