Miten olla myötätuntoisempi?

Minulta on kysytty että miten sitä voisi sitten olla myötätuntoisempi itselleen ja itse olen aloittanut tällä:

KUUNTELE ITSEÄSI, SINUN SISÄISTÄ PUHETTASI

Aloin havainnoimaan aamuista tarinankertojaani, sitä joka alkaa puhumaan jo ennen kuin minun alitajuntani on herännyt herätyskelloon. Sitä joka käski painamaan torkkua eikä hälytyksen lopettamista. Se kertoi miksi minun on  parempi tänään jäädä vielä hetkeksi lämpimän peiton alle. Painaa torkkua ja antaa aivojen vaipua vielä hetkeksi unimaailmaan.

Kun sitten nousin ylös, se puhui millainen minun oloni on, ja mitä vastoinkäymisiä tulisin tänään käymään läpi. Kun otin puhelimen käteen ja aloin plaraamaan somea, se kommentoi kaikkia uutisia ja kuvia minulle tyyliin: sinusta ei olisi tuohon, sinulla ei ole tuota, sinä et saavuta tuollaisia. Minä menin kasaan sohvalle ja yritin vain selviytyä sen jälkeen päivästä. Kertoja kommentoi koko päivän ajan samaan sävyyn elämääni.

Trauma (15)

Se mitä tajusin oli se että pystyin muuttamaan sitä tarinankertojaa. Ja se että vasta tämän havainnoinnin kautta pystyin tuntemaan itsemyötätuntoa. Kun kertoja sanoi että olen huono, en pystyisi tai en kykenisi, sanoin itselleni että oli kamalaa että se puhui minulle noin, ja että voisin yrittää silti parhaani. Epäonnistuminen ei olisi maailmanloppu ja olisin niin hyvä kuin pystyisin. Olisin arvokas ja tärkeä.

Rakas päiväkirja,

Tänään on upea päivä, tunnen itseni kauniiksi ja oloni on tasapainoinen..

Itsemyötätunto ei tule itsestään, ei varsinkaan jos sisäinen puhe, se tarinankertoja on sinulle ilkeä ja vaativa. Jos se vain piiskaa sinua aina, eikä koskaan anna hyvä palautetta. Mutta onneksi itsemyötätuntoa voi oppia. Minulle avain siihen oli nuo aamun hetket. Miten puhun itselleni. Miten halusin aamuni aloittaa, tai mitä muutoksia ajattelussani halusin. Kirjoitin asioita ylös ja pohdin asiaa metsässä yksikseni. Aloitin aamuni kehumalla itseäni aamuisin hampaita harjatessa tai kahvia juodessa. Kuuntelin motivaatio puhujia ja tsemppasin itseäni. Sitä pitää harjoitella koko ajan. Koska se oikea hetki kertoo mihin olen päässyt. Se hetki kun on kiire ja nälkä ja saan jotain lokaa niskaani. Se on se hetki kun pitää pysähtyä kuuntelemaan onko oppi jo mennyt perille. Sättiikö se sinua epäonnistumisesta, käskeekö se väsyneenä ja nälkäisenä suorittamaan lisää? Ja olipa miten vaan, harjoittelu jatkuu.

Sillä koskaan et tule olemaan tässä asiassa valmis. Itsemyötätuntoa ei koskaan ole varmasti liikaa. Itsensä rakastaminen ja hyväksyminen on upea asia ja tuo elämääsi paljon positiivisia asioita, tilanteita ja ihmisiä. Joten kaikki varmasti haluavat olla myötätuntoisempia itselleen. Älä tee tästäkään siis liikaa itsellesi, aloita pienistä tavoitteista. Kuuntelen itseäni, otan omaa aikaa, pysähdyn havainnoimaan sitä miten puhun itselleni, näistä on jo hyvä aloittaa.

Trauma (1)

Talvisesta metsästä terveisiä, ❤ Jonna

Turvapaikka ja turvahahmo

Minun terapiassa tekemäni turvapaikka oli mummolan rappuset, ja turvahahmoni oli enkeli. Käytettiin niitä usein vakauttamiseeni. Kun tunnetilat kävivät liian suuriksi meniin mielikuvassa mummolan portaille, missä kaikki oli hyvin. Mummolan rappusilla istuin sitten enkelini kanssa lohduttamassa itseäni lapsena.

Voit lukea turvapaikan kuvauksen tästä ja turvahamosta, enkelistäni täältä

Näiden mielikuvien yhdistelmä oli minulle tärkeä. Sain kaipaamaani lohdutusta, paikassa missä tiesin kaiken olevan hyvin ja mitään pahaa ei tapahtuisi.

 

Trauma (4)

Minä käytin turvahahmoa usein myös kotona. Sohvalla istuessani ajattelin enkelin viereeni laittamaan siivet ympärilleni. Rauhoituin sillä tavalla nopeasti. Käytin tätä mielikuvaharjoitustani niin ahkerasti, että siitä alkoi pian tulla automaatio, kun minua ahdisti, enkeli saapui viereeni ja turvasi minut siivillään.

Turvapaikkaa käytettiin terapiassa niin usein, että sinne meneminen helpottui joka kerta, ja osasin mennä sinne heti turvapaikka sanan kuultuani. Usein mielikuvissani lensin kuusimetsän yli sinne. Laskeuduin pehmeästi rappusille lapsi minäni viereen. Enkeli istui aina ylemmällä rappusella ja laittoi siivet meidän molempien ympärille. Halasin ja rakastin sitä lasta, kerroin miten paljon häntä rakastin, ja auttaisin häntä selviämään kaikista niistä tunteista. Tunteista ja asioista mitä hän joutui käymään läpi, näkemään ja kokemaan. Tuntui kuin olisin juuri sillä hetkellä saanut voimaa jaksaa. Kukaan ei rakastanut sitä lasta niin kuin minä ja enkelini siinä hetkessä.

Trauma (10)

Väsymys

trauma (71)
Väsymykseni pyyhkäisee ylitseni. Se vie kaiken energian mennessään. Kuin puristaisi kaikki mehut. Taas tämä alkaa.

Olen jo tottunut tähän. Sanonkin usein että vuodessani on kaksi vuodenaikaa, kesä ja talvi ja ne vaihtelee miten sattuu. Kesäaikani on sitä että saan enemmän aikaiseksi. Olen energinen ja iloinen ja puuhailen paljon. Innostun asioista ja olen positiivisempi.

Talviaika on sitä kun väsähtää, kun vaan väsyttää. Se saapuu yllättäen. Kuin ensilumi syyskuussa. Yhtenä aamuna herään väsyneenä. Laahustan kahvinkeittimelle ja juon pannullisen kahvia ja kummastelen etten herää silläkään. Menen lenkille ja jalat on kuin betonia, kävelen kuin suossa. Ajatus takkuaa, on kuin sumussa. Nukuinko todella näin huonosti? Ihmettelen.

En nukkunut huonosti. Se tuli taas. Se saatanan väsymys. Se, joka vie minusta kaiken energian ja innon tehdä mitään. Alan tarkastelemaan kalenteriani. Paljon merkintöjä. Merkkaan kalenteriini kaiken mahdollisen, kahvittelut ja soittelut ystäville, työvuorot, koiran trimmaukset, hammaslääkärit, aamulenkin, venyttelyt, kirjoitusajan, suunnitteluajan ja KAIKEN siltä väliltä. Sitten alan karsimaan. Vaihdetaan tuo kirjoitusaika netflixiin, vaihdetaan tuo suunnitteluaika hitaalle kävelylenkille metsään. Perutaan tuo kahviaika kaverin kanssa ja siirretään tuo tapaaminen tuonne. Ja tehdään tämä ainakin viikolle parille, joskus jopa kuukaudelle, ja pahimmassa tapauksessa usealle kuukaudelle. 

VÄSYTTÄÄ

Väsymys pakottaa minut niin sanotusti polvilleen. En jaksa mitään. Teen vain pakolliset, mitkä on pääasiassa vain se että käyn hoitamassa päivätyöni. Kotihommat lankeaa miehelleni ja ruuanlaittoni on erittäin yksinkertaista. Mies hoitaa senkin suurimmalta osin. Tarvitsen koko perheen tukea pyörittääkseni arkea. Saatan työpäivän jälkeen olla niin väsynyt että kaadun vain sohvalle ja siirryn siitä vasta sänkyyn. Parasta mitä olen tehnyt, oli se kun päätin tänä vuonna vähentää päivätyöni tunteja. Olen ennen ollut kokopäiväinen, mutta nyt päätin vaihtaa osa-aikaiseksi. Ja se on ollut paras päätös ikinä! Jaksan enemmän myös väsymyskausina kun kahdeksan tunnin työpäivä ei aivan kaada minua. Väsyneenä kaipaan kipeästi omaa aikaa. Kipeämmmin kuin muulloin. Silloin minut useimmiten löytää kuulokkeet päästä. En halua olla vihainen tai ilkeä ja ne on tunteet mitä väsymys usein tuo pintaan. Tiuskin ja äyskin ihan tarpeettomasti kotona, joten yritän välttää sitä viimeiseen asti. Se tarkoittaa sitä että joudun eristäytymään enemmän omaan tilaani. Tekemiseni vähenee ja kalenterini tyhjenee.

Ja tämä on minulle ok. Olen tottunut jo siihen. Sitten eräänä aamuna herään intoa puhkuen. Valmiina täyttämään pyykinpesukoneen jo aamusta, ja imuroimaan eteisen hiekat heti kahvikupillisen jälkeen. Minä tiedän. Tästä se taas alkaa, energisempi kausi. Sitten voin lisätä taas kalenteriin enemmän tekemistä, enemmän tapaamisia. Enemmän hikitreenejä ja niin edelleen. Nämä minun kesäaika ja talviaika ei seuraa vuodenaikojen vaihtumista, vaan minulla on ihan omat vuodenajat. Talvi voi siis tulla vaikka keskikesällä.

img_20180509_060032
                                                                          “ZzzzZZZZzzZzzzZzzzz”

 

 

Hyväksyn sinut sellaisena kuin olet.

Ennen ei tosiaankaan ollut näin. En missään nimessä hyväksynyt väsymystäni. En hakenut siihen koskaan apua ja ajattelin että pitää selviytyä. Kun olin nuori äiti, tämä oli minulle vahingolllista. Olin oikeasti niin väsynyt että välillä mietin hyppääväni parvekkeelta että saisin nukkua. Mutta en koskaan kertonut sitä kenellekkään. Koska olisin ollut heikko. Kukaan äiti ei halua tunnustaa olevansa heikko, väsynyt äiti. On ok puhua väsymyksestä niin että “onkos vauva valvottanut?” ja “kyllä sitä väsyneitä ollaan kun vauva valvottaa” Mutta kukaan ei halua tunnustaa että ei pärjää.

Minä halusin olla täydellinen äiti. Halusin vauvalleni kaikkea sitä, mitä minä en saanut. Halusin kivan kodin ja hyvän mielen. Piti tehdä ruokaa ja piti siivota ja olla kaikki tip top. Ja vauva huusi kaikki yöt, ja usein päivät. Vauvalla oli koliikki. Ja itseasiassa kesti kaksi vuotta ennenkuin nukuttiin yksi kokonainen yö, heräämättä kertaakaan. Olin rikki. Olin henkisesti aivan äärirajoilla. Se oli kuin pahin kidutusmenetelmä mitä on. Se että sinun annetaan nukahtaa, ja juuri kun pääset uneen sinut herätetään.

Jos olisin vain myöntänyt sen itselleni, että olen väsynyt. Että en jaksa, tarvitsen apua, se olisi kaikille ollut paras vaihtoehto.

ÄLÄ SYYLLISTÄ 

Nyt kun lapset on jo isompia ja pärjäävät normiaskareissa ilman jatkuvaa valvontaa, on väsymykseni kanssa helpompi elää. Miehen tuki on myös erittäin tärkeää. Se on tärkeämpää kuin mikään muu. Sillä se määrittelee sen syyllisyyden määrän, mitä väsymyksestä muuten tulisi. Ja syyllisyys on yksi vaikeimmista tunteista minkä kanssa joutuu elämään. Joten puolison pitää hyväksyä tämä tilanne, sillä jollei se hyväksy, tilanne käytännössä vain pahenee ja pahenee. Kun väsyttää, ei saa mitään aikaiseksi, sinut tuomitaan tai käsketään “nousemaan vaan ylös”, tulee syyllisyys ja tunne epäonnistumisesta. Vahva tunne, joka voi viedä mennessään niin että lamaantuu, väsyttää ja niin edelleen. Kierre on valmis. Haitallisesta syyllistämisestä voi jopa tulla itselle vahingollisia ajatusmalleja. Esimerkiksi ” jos makaan sohvalla olen epäonnistuja” tai”Lepääminen on kielletty”, tai muita haitallisia ajatuksia. 

HYVÄKSY ITSESI

Se, että hyväksyt itsesi auttaa paljon. Minua ainakin auttoi. Kun vihdoin päästin irti niistä vanhoista ajatusmalleista, että koko ajan pitää suorittaa ja tehdä. Ja kun puhuin avoimesti asiasta puolisolle. Minulla on se hieno tilanne, että mieheni ei koskaan syyllistä minua tekemättömyydestäni tai levostani, ei koskaan. Hän ei ole koskaan vihjaillut että teen liian vähän, tai että pitäisikö jo tehdä sitä tai tuota. Hän ei koskaan syyllistä minua kotitöistä. Tämä on ollut minulle tärkeää, ja silti miedän kotihommat hoituu. Minä itse olin niin tehokkaasti hoitanut itseni syyllistämisen, että sisälleni on muodostunut “ruoskija” joka käskee minun siivota. Mutta minä olen hyväksynyt sen, että olen epätäydellinen, erilainen. Minun koti ei ole tip top kunnossa 24/7 , enkä minä jaksa koko vuotta olla sosiaalinen ja tehokas. Kaikilla on sitä, mutta minun “talvi” kestää joskus kauemmin, tulee joskus useammin ja on pimeämpi kuin useimmilla. Mutta minä hyväksyn itseni tälläisenä, ja niin myös mieheni hyväksyy. 

Täydellisyys on sitä kun hyväksyy oman epätäydellisyytensä

Asioista kannattaa puhua. Sillä puhumisella on sellainen maaginen voima, että silloin voi ymmärtää jotain. Oivaltaa. Sinä itse voit oivaltaa, puoliso voi ymmärtää. Sillä kukaan ei voi ymmärtää toisen tunteita, ajatuksia, ilman sanoja siinä välissä. Joten kerro väsymyksestäsi rehellisesti, älä yritä peitellä. Kerro missä toivot saavasi apua, ja miten koet ja tunnet tämänhetkisen tilanteen itse. Puhu tunteista, ja ajatuksista, mitä puolison sanat tai teot herättää. Kerro siitä miten väsymys saattaa vääristää sinun ajatuksia, miten saatat kokea olevasi epäonnistuja, huono, aikaansaamaton. Kerro miten tärkeää silloin hänen tsemppaava läsnäolo on. Kerro mitkä lauseet eivät vie sinua eteenpäin, kuten “Kyllä sä rakas pystyt, nouset vaan ylös” ei tässä tilanteessa ehkä olekkaan hyväksi. Puhukaa ja sopikaa arjen käytännön asioiden hoitamisesta yhteisesti.

trauma (2)

RUTIINIT

Muista että ylläpidät rutiineja myös silloin kun olet väsynyt. Perusasiat kannattaa hoitaa. Eli se tärkein: Nukkuminen. Älä nuku liikaa, sillä se pahentaa tilannetta. Nuku siis sinulle sopiva määrä, 8h on se yleisin tarpeellinen unentarve. Herää joka aamu samaan aikaan vaikka saisit nukkua viikonloppuisin kauemmin. Silloin rytmi pysyy yllä ja varmemmin ei tule nukuttua liikaa. Syö säännöllisesti hyvää, terveellistä ruokaa. Sillä vaikka kroppa huutaa rasvaa ja sokeria (mä voisin elää tän kauden vehnäjauholla , voilla ja sokerilla) niin yritä hillitä ja syödä hyvä, lämmin ateria pari kertaa päivässä. 

Ja muista:

Se menee ohi. Se menee ohi niinkuin talvi menee kevään tieltä, niinkuin sadepilvet lipuu kaupungin yli. Yhtä varmasti kuin se, että aurinko nousee huomen aamullakin, vaikka pilvien takanakin, yhtä varmasti sinä pääset tämänkin yli.

 

Tunteet tulee

Terapeuttini käski palata eräällä istunnolla takaisin siihen joulumuistoon minkä olin aikaisemmin kertonut. Hän käski minun ummistaa silmäni. Istuin hyvin juurtuneena tuoliin ja keskityin hänen ääneensä. Terapeuttini avulla menin siihen lapsuudentilanteeseen uudelleen. Kerroin tarkasti miltä huone näyttää, mitä tuoksuja siellä on, millainen tunne minulla siinä hetkessä on. Ei mennyt kovinkaan kauan kun olin täysin siellä. Kuulin äänet ja tunsin koirani, jota lattialla istuessani silittelin. Otin pikkuhiljaa kaikki ne tunteetkin vastaan, surun, pettymyksen, epätoivon, pelon.

Sen jälkeen palasin turvapaikkaani, eli sinne mummolan rappusille. Kun olin saanut oloni taas rauhoitettua ja tunsin itseni taas vakaaksi, palasin takaisin. Sen jälkeen menin aikuisena siihen viereeni istumaan.

IMG_20180121_134047

Se oli todella koskettavaa, istuin viereeni ja katsoin sitä pientä surullista lasta. Otin sen syliini ja silitin sitä, lohdutin, pidin hyvänä. Se suru mitä se lapsi tunsi, iskeytyi kovaa ja korkealta. Purskahdin itkuun. Kerroin sille lapselle että olen siinä hänen turvana nyt ja ikuisesti. Kerroin että välitän hänestä ja hän on rakas. Silitin hiuksia ja rutistin syliini. Vein hänet kanssani turvapaikkaan ja rauhoittelin. Kerroin hänelle että kaikki selviää vielä parhain päin.

Oli ristiriitaista olla siinä itseni kanssa.. Oli musertavaa lohduttaa itseään. Lohdutus, mitä olin silloin niin kipeästi tarvinnut.

Kirjoitettu Tammikuu 2016

ITSEMYÖTÄTUNTO

Tähän päivään takaisin. Itsemyötätunto on tärkeimpiä matkalla oppimiani asioita. Olin irroittanut itseni niin kauas niistä kaikista asioista, etten ymmärtänyt sitä kaikkea. En ymmärtänyt, tai edes osannut, tuntea itseäni kohtaan surua. Surun tunteminen on ollut tärkeää. Minun on pitänyt käydä se suru läpi. Suru mitä en silloin lapsena voinut käydä läpi, koska en olisi kestänyt sitä ottaa vastaan yksin. Nyt en ollut yksin, sain vastaanottaa tämän musertavan suuren tunteen turvallisesti terapeuttini kanssa.

Sain myös itse aikuisena olla mukana siinä, tunnustella sitä outoa tunnetta minkä tuntemisen olin kokonaan tukahduttanut. Minun oli pitänyt opetella tukahduttamaan se sen takia, etten lapsena olisi kertakaikkisesti kestänyt sitä, se olisi ollut liian musertavaa. Mutta nyt minulla oli viimein mahdollisuus tuntea se tunne.

Sen tunteen läpikäyminen on ollut matkani varrella tärkeää. Olen tuntenut surua niin itseäni kuin äitiäni kohtaan. Olen tuntenut surua mieheni ja lapsieni puolesta ja loppujen lopuksi koko maailman. Ja sekin piti läpikäydä. Olin itseasiassa tässä vaiheessa vegaani sen takia, että koin jopa niin suuria tunteita koiraani kohtaan, että läpikävin koko eläinkunnan. En voisi syödä yhtään eläintä, vaan tunsin surua niiden kuolemaa kohtaan, niiden lyhyttä, arvotonta elämää kohtaan. Tunteet oli suuria, heräsin keskellä yötä itkemään kun mietin eläinkuljetuksia öisillä kaduilla kohti teurastamoa.

IMG_20180121_134035