Uhri VS. Selviytyjä

traumaselviytyjä2

Traumalasien takaa katsoo kaikkea mustavalkoisesti.  Omat ajatusmallit ovat ovat trauman takia vinoutuneet. Ne ovat vääristyneitä. Ne vääristää meidän tapaa katsoa maailmaa, tuntea tunteita, kuunnella ajatuksiamme. Joten sitä kautta ne vääristää myös meidän tapaa toimia.

Kaikki ihmiset kohtaa erilaisia tilanteita ja tapahtumia elämänsä aikana. Myös negatiivisia, epäoikeudenmukaisia, pelottavia ja ikäviä. Mutta traumalasien takaa tuntuu, että negatiiviset tapahtumat elämässä on enemmänkin kaava, joka toistuu loputtomasti. Tämä on myös syy siihen, että melkein kaikkea katsoo negatiivisesti. Negatiivisuuteen vähän niinkuin katoaa, hukkuu. Siihen tottuu ja siitä tulee osa sinua ja sinun elämää.

VÄÄRISTYNEET AJATUSMALLIT

Ajatusmalli on se, että ajattelee automaattisesti kaikesta pahaa. Muut tuntuu puhuvan pahaa, ajattelevan sinusta pahaa. Ne ei arvosta sinua, ne epäilee sinua ja hylkii. Vaikka asia ei edes tosiasiassa olisi niin. Ja kun elämässä sitten on välillä jotain hyvää, ajattelee että kohta se viedään pois. Kaikki hyvä loppuu aikanaan. ”Pessimisti ei pety” -ajatusmalli on traumalasien takaa potenssiin tuhat. Hyvistä asioista ei osaa nauttia kun”tietää” sen kohta loppuvan, tietää että kohta tämä kaikki viedään pois, kaikki loppuu. Pelkää että kuolee. Ja paha, ja paska olo saapuu. Ja sitten sitä vaan toivoo että kuolisi pois, pois kärsimästä.

Joskus sitä hiukan suurentaa asioita. Paskan määrä tuntuu suuremmalta kuin se ehkä onkaan. Tai välillä sitten pienentää, pienentelee asioiden todellista vakavuutta. Oikeasti vakavat ja kamalat asiat ei oikeastaan olekkaan niin suuria ja vakavia, itse asiassa ”ei ne ole mitenkään isoja, ei niistä tarvitse puhua. Ei niitä kannata liikaa ajatella. Antaa niiden olla, ei ne vaikuta mun elämään”.

Tai sitten käy niin että syyllistää kaikesta itseään. Syyllistää jopa niistä asioista, mistä ei tarvitsisi, mihin ei ole vaikutusta. Mutta usein syyllistää myös muita, myös niistä asioista mihin olisikin itse vastuussa. Syyllistää toisia, ettei itse tarvitsisi ottaa vastuuta.

Yksi vääristynyt malli on, että uskoo kaikkia omia ajatuksiaan. Tyhmä kun et tuotakaan osannut, sanoo itselleen ”Olen tyhmä” on lopulta uskomus itsestään. Tai uskoo tunteitaan sokeasti, ”tuntuu että en tajunnut”, eli ”olen idiootti”. Kritisoi itseään aina. Eksyy aina uhrin asemaan. Minulle tapahtuu aina näin. En minä osaa koska.. En minä pysty koska.. Miksi olen niin tyhmä, ruma, hullu, yms. Ja kritisoi usein myös muita. Miksi sinä et KOSKAAN.. tai miksi sinä AINA..

Uhriutuu. Vajoaa itsesääliin. Hautautuu sohvanpohjalle koska kokee että mikään ei onnistu. Ruoskii itseään kaikista epäonnistumisista ja sen lisäksi kaivaa itselleen syvempää kuoppaa puhumalla itselleen ”ei sinusta mihinkään ole kun sinulla on tuollainen menneisyys. Et sinä siihen pysty kun et sinä osaa”. Ja kaikkea muuta myrkkyä mitä syöttää aivoihinsa päivästä toiseen. ”Jonkun täytyy pelastaa minut, en yksin pysty.” Ja silti luulee ja kuvittelee että pitää yksin pystyä. Toivoo että joku tulisi siihen ovelle ja kertoisi tulleensa nyt auttamaan, ottaisi ohjat käsiinsä ja pelastaisi.

Mutta eihän se niin mene. Kukaan ei tule. Selviytymistä ei ole se, että yrittää pärjätä yksin niin kauan että selkä katkeaa. Vaan se on sitä uhriutumista. Selviytymistä on se, että uskaltaa pyytää apua ennekuin selkä katkeaa, ja sitten osaa ottaa sitä vastaan.

IMG_20180725_043120

UHRI VAI SELVIYTYJÄ

Mikä  erottaa uhrin selviytyjästä? Se on mahdollisuus, kuin vaihtoehto. Vaihtoehto nousta sieltä kärsimyksestä. Kipu on väistämätöntä, kärsimys on vapaaehtoista. Joten se mitä kannattaa tehdä, on muuntaa trauma työkaluksi. Se vaatii työtä, haavoittuvuutta, sopeutuvuutta ja varsinkin vastuuta. Se on sinun vastuulla nousta sieltä. Kukaan ei tule ovellesi ja kerro että nyt elämäsi alkaa. Se alkaa tasan siitä kun päätät nousta sieltä. Tehdä elämälläsi niitä asioita mitä haluat. Mutta helppo se matka ei ole. Elämällä on opetus jota kirjat ei opeta. Sieltä tulee vahvuus. Se on resilienssiä.

Monet asiat elämässä on epäreiluja, ja osa jopa anteeksiantamattomia. Mutta se mitä et voi muuttaa, se pitää kestää. Mutta siellä on opetus. Jokaisessa vastoinkäymisessä on sinulle jokin opetus. Jopa niissä kaikkein vaikeimmissa. Sinä voit valita kasvaa. Mikä on eheytymisen tiellä se hetki kun kaikki vaan loksahtaa kohdalleen? Minulle se oli oman vastuun ymmärtäminen. Se että minä keskitän kaikki energiani, kaikki voimavarani itseeni. Minun eheytymiseeni. En siihen että syyllistän jotain, jotakuta. Että minä otan vastuun itsestäni.

”Your wounds is probably not your fault, but your healing is your responsibility”

Kerro tarinasi. Huuda se. Kirjoita. Tai kuiskaa. Mutta kerro. Kaikki ei ymmärrä, kaikki ei halua ymmärtää. Osa kiistää. Mutta moni kiittää. Ja pikkuhiljaa, sinun heimo löytyy, ja enää et ole yksin. Muista sitä ennen, että eheytyminen vaatii myös yksinoloa. Eläimetkin menee yksin nuolemaan haavojaan, jopa tärisemään kuolontaistelun jälkeen. Vasta sitten he palaavat laumaan. Traumoista eheytyminen vaatii myös yksinoloa, itsensä tutkiskelua. Hiljaa, omassa itsessään. Luonto on hyvä paikka siihen, siellä on hyvä tutkia itseään ja tunteitaan. Kuunnella ajatuksiaan, itseään. Kysyä kysymyksiä itseltään. Siellä sinua ei tuomitse kukaan.

Ja jos et ole vielä tähän valmis, se on ok. Se aika tulee vielä. Muista olla armollinen itsellesi.

0912-2018-0833730658983906714396

 

 

 

Stressitila kehossa

KEHO EI EROTA VALHETTA TODESTA

Keho ei tiedä onko pelkotila tai ahdistus aitoa vai ajatusta. Jos pelkäät kotisohvalla maailmanloppua, ei kehosi tiedä, että se maailmanloppu ei ole tällä hetkellä tapahtumassa. Varsinkin jos kehosi reagoi siihen ajatukseen voimakkaasti. Kun kehosi on tässä stressitilassa, se lyhyelläkin aikavälillä mm. vaikeuttaa unen saamista, syvää unta, palautumista ja voi aiheuttaa ylimääräisiä sydämentykytyksiä. Myös muistin heikkeneminen ja painajaiset on yksi merkki. Pitkällä aikavälillä stressillä onkin jo suuremmat vaikutukset kuten, uupumus, masennus, ja vastustuskyvyn heikkeneminen. Se pienentää konkreettisesti aivoja, tuhoaa aivosoluja ja lisää riskiä sydän-ja verisuonisairauksiin. Stressi siis sairastuttaa kokonaisvaltaisesti.

Trauman jälkeinen stressireaktio on sitä, kun stressireaktio on äärimmillään. Silloin keho on valtavan kuormituksen vallassa, ja pitkittyessään se voi johtaa myös muihin mielenterveyden häiriöihin. Apua siis kannattaa hakea ajoissa. Esim onnettomuuden tai muun järkyttävän tapahtuman jälkeen ihminen ohjataankin hoitoon, mutta lapsuuden traumat on saatettu jättää menneisyyteen, ja jopa tietoisesti jätetty käsittelemättä. Joskus ne vaan pyrkii pintaan, ja reaktio voi tulla hyvinkin paljon myöhemmin. Voisin kirjoitella lisää posttraumaattisesta stressireaktiosta (ptsd) ja kompleksisesta posttraumaattisesta stressireaktiosta (c-ptsd) toisessa postauksessa.

AUTONOMINEN HERMOSTO

Autonomisen hermoston kautta tapahtuva rentoutuminen auttaa tilanteissa missä ahdistaa, jännittää, stressaa, tai pelottaa. Oikeastaan mitä vain tunteita, mistä haluaisi hieman rentoutusta. Toimii myös iltaisin nukkumaan mennessä tai yöllä jos herää. Stressireaktiolla kehossa on paljon negatiivisia vaikutuksia kaikkeen ja rentoutushajoituksilla voidaan lieventää reaktiota kehossa ja saada erittäin hyviä vaikutuksia.

Autonominen hermostohan on se hallitsematon osa meissä, eli esimerkiksi sydänlihaksen toiminta, verenpaineen säätely jne. ovat sen hommia. Autonomiseen hermostoon kuuluu kaksi osaa, parasympaattinen ja sympaattinen hermosto.

Parasympaattinen hermosto säätelee rauhasten, verenkiertoelinten, ruuansulatuselimistön ja kuonanpoistoelinten toimintoja lisäämällä tai vähentämällä niiden verenkiertoa (wikipedia) Aktiivisimmin se toimii unessa.

Sympaattinen hermosto on toinen osa mikä kuuluu autonomiseen hermostoon. Parasympaattinen ja sympaattinen hermosto toimivat yhdessä. Stressitilanteessa näiden tasapaino järkkyy jolloin voi tulla toiminnallisia oireita niihin elimiin mihin koko autonominen hermosto vaikuttaa. Kun stressissä sympaattinen hermosto vilkastuu voi nukkuminen ja palautuminen vaikeutua, puolustuskyky madaltuu ja näin ollen voi tulla sairaaksi paljon herkemmin. Stressiä keholle on myös ahdistus, pelko ja muut kuormittavat tunteet.

HENGITÄ MIELI TYYNEKSI

Hengitys on ainoa keino millä voi vaikuttaa tahdonalaisesti autonomisen hermoston toimintaan. Tässä nimittäin teemme pallealihaksella töitä, ja se on ihmisen ainoa elin mikä oikeasti vaikuttaa autonomiseen hermostoon, ja sitä kautta parasympaattiseen hermostoon.

Pallean voi helpoiten aktivoida siten että istut (seisot tai makaat) ja laitat toisen käden rintalastan päälle ja toisen alemmas pallean päälle (noin navan yläpuolella) ja keskityt siihen että vain alempi käsi liikkuu ylös alas hengityksen tahdissa. Ylempi käsi ei liiku silloin ollenkaan. Tämä on siis pallea jolla nyt hengität. Tämä toimii muuten todella hyvänä mindfulness harjoituksena sillä keskityt vain tähän asiaan.

Sen jälkeen voitkin aloittaa rentoutushengityksen. Hengitä ensin palleahengityksellä sisään nenän kautta noin 3-5 sekuntia, pidätä hengitystä muutama sekunti ja puhalla ulos suun kautta ulos piiiiiiiitttkäääääään, noin kymmenen sekuntia. Ja sitten toista tätä. Tee tätä ainakin muutama minuutti päivässä. Voit lisätä hengityksen ja pidätyksen pituuksia kun ”taitoa” karttuu. Älä pidätä pyörtymiseen saakka, ja ota aina oma rauha tähän harjoitukseen.

MEDITAATIO VAI MINDFULNESS?

Kumpikin stressin taltuttamiseen oiva keino. Kaikki pysähtyminen ja rentoutuminen on parasta vastalääkettä! Mutta omakohtainen kokemukseni tähän on, että mindfulness on sitä, kun kiinnität huomiosi kehoon, pysähdyt tarkkailemaan ajatuksiasi, kuuntelet itseäsi ja kehoasi. Tai mindfulnessumpit kuten minä teen, eli juon kahvia niin että istahdan alas. Laitan silmät kiinni ja tuoksuttelen hetken kahvia, oikein kunnolla keskityn siihen miltä kahvi tuoksuu, mitä aromeja tunnen, miltä ne tuntuu nenässä. Onko kahvi kuumaa, miltä höyry tuntuu. Miltä kahviaromi tuoksuu, miten se nousee nenää pitkin ylös, mihin asti se menee? Sitten otan ensimmäisen kulauksen, miten maku leviää kielellä. Mihin kohtaan osuu ensin? Miltä lämpö tuntuu, missä tuntuu eniten, missä vähiten. Tuntuuko vaahto ylähuulella, miltä se tuntuu, jäähtyykö se nopeasti? Miltä neste tuntuu kurkussa, valuessaan alas. Tuntuuko kuuma kahvi vatsassa saakka? Jos olisit se kahvi, miltä matkalla näyttäisi?

trauma (3)

Tuo siis mindfulnessia. Jos taas meditoin, istahdan alas ilman kahvikuppia, suljen silmäni ja tyhjennän ajatukset. Pyrin olemaan ajattelematta mitään. Päätän ajan minkä aikaa meditoin, hiljennän huoneen, tai laitan rauhallista taustamusiikkia missä ei sanoja. Saatan kellottaa meditaatioaikani. Mutta tämän ajan vain olen, pyrin rauhallisesti työntämään päähän tulleet ajatukset pois ja keskittymään tyhjyyteen, ajatuksettomuuteen. Keskityn usein vain hengittämiseen.

Erona mielestäni se että mindfulnessia on halutessani joka paikassa, hampaiden harjauksessa, kahvin juonnissa, bussimatkalla, lounaalla, missä vain. Siinä keksityn vain siihen hetkeen, tarkkaillen, läsnäolevasti. Mutta meditaatiota on kotona, jossain rauhassa, ja pää tyhjänä. Tässä pyrin olemaan ajattelematta mitään, kun mindfulnessissa juuri keskityn ajatuksiini.

mindfulness

Ps. Lootusasento ei ole pakollinen =)

Stressitöntä ja rauhallista viikonloppua sinulle ❤

Liisa Ihmemaassa Syndrooma

Kaikenlaisia sitä löytyykin kun pitää itse tietoa etsiä. Etsin tänään googlesta ongelmaani ratkaisua, koska lääkärini ei tähän vastausta tiennyt. Tiesitkö muuten miten pelottava on fiilis kun kuvailet oireet ja lääkäri sanoo että ei kyllä mitään tietoa tuosta. Hah! No joo, hiukan ahdistavaa se kyllä on.

Depersonalisaatio

Makropsia oli se mitä etsin, eli se diagnoosi. Makropsia on sitä että kun keskustelet jonkun kanssa ja sen pää näyttää suurentuvan. Makropsia on neurologinen häiriötila, joka saa ihmisen näkemään kohteet suurempin akuin ne todellisuudessa ovat. Häiriö ei vaikuta silmän toimintaan, ainoastaan aivojen tapaan käsitellä näköinformaatiota. Makropsiaa sanotaan myös Liisa Ihmemaassa Syndroomaksi.

Maropsia on depersonalisaatiota. Sillä tarkoitetaan kokemusta jonka yhteydessä henkilö kokee persoonallisuutensa, identiteettinsä, ruumiinsa tai ympäristönsä muuttuneen niin ettei ne ole enää entisen kaltaisia tai jollain tavalla epätodellisia. Siihen voi liittyä myös esineiden tai ympäristön näyttäminen pieneltä, mikropsia, tai suurelta, makropsia.

Depersonalisaatiohäiriö taas on sitä kun kokemukset on jatkuvia ja pitkäaikaisia ja henkilö menettää kosketuksen itseensä. Hän voi kokea olevansa automaattinen, tai kone, elävänsä unessa tai elokuvassa. Hän kokee olevansa ajatustensa, ruuminsa, tai ruumiin osien ulkopuolella, hänellä ei ole kosketusta tunteisiinsa tai hän ei koe kotrolloivansa liikkeitään. Yleensä depersonalisaatiohäiriöiden taustalla esiintyy lapsuudessa tai menneisyydessä tapahtuneet hyvin traumaattiset tapahtumat.

IMG_20180703_152445

Päivitystä tuohon tilanteeseeni että makropsiaa ei ole trauman purkamisen jälkeen ollut ollenkaan.

Näistäkin asioista olisi niin hyvä puhua. Että ei jäisi yksin niiden asioiden kanssa ja pelkäisi muiden tuomitsemista. Puhuminen auttaa, puhu ja kerro oloistasi ja tunteistasi rehellisesti. Kerro lääkärille ja vaikka se ei tietäisi siitä mitään niin ehkä hän ottaisi traumasta ja sen vaikutuksista lisää selvää! Trauma tietous tuntuu olevan vielä aika heikkoa julkisella puolella, yleislääkärit varsinkaan ei näistä tunnu tietävän. Jos me puhutaan lisää, kaikki tietää ja osataan olla avuksi!

Paniikkikohtaus

” Heräsin aamulla järkyttävään ahdistukseen. Pumppu hakkasi rinnassa niin että ajattelin sen kohta räjähtävän korvista ulos. Keitin kupin kahvia ja ajattelin kenelle kehtaan näin aikaisin aamulla soittaa!? Pakko soittaa jollekkin!

Onko täällä maapallolla enää ketään? Räjähtikö ydinpommi yöllä? Olenko ainoa elossa? Jäänkö yksin? Näistä kysymyksistäon jotkut aamuni tehty. On pakko soittaa jollekkin ja jutella. Jutella siksi että puhuminen rauhoittaa. Kevyet puheenaiheet rauhoittaa, silloin kaikki on hyvin. Silti ei puhuta siitä mitä tunnen täällä pinnan alla. Pyyhitään se tuonne maton alle. Ei puhuta että olen hädissäni, pelokas ja surullinen. Ei puhuta niin sitä ei silloin ole olemassa. Pääasia että puhut, voin kuunnella sinua. TIedän silloin että täällä on joku muukin kuin minä.”

Tämä yksinjäämisen pelko on isketty minuun jo lapsesta. Kun oli niitä öitä kun heräsin kesken unien ja huomasin olevani aivan yksin, ketään ei ollut kotona. Aamulla saatoin herätä hädissäni onko äiti edes elossa? Onko se selvinnyt pahoinpitelystä? Onko se juonut itsensä hengiltä?

”Oon ystävä mustelmien, tarpeeksi niistä saa mä en. Siks vaiks sun kans leikkimään, ei jäis hai tai härkäkään. Täs oon taas ilman  kypärää.” Chisu-Sabotage

Tuo pelko on vahva. Ja monesti sen mukana tulee toinen tunne, kuka olen? Taas irrallaan, yksin, pois joukosta ajelehtinut. Saanko ketään puhelimeen? Yleensä kriisien kohdatessa koen olevani aivan yksin. Totaalisen yksin: Se on selvää etten ole yksin , minulla on perhe ja ystävät ja sukulaiset mutta silti koen olevani aivan yksin. Koen ettei minulla ole juuria eikä kiinnittymispistettä.

IMG_20180704_082126

Olen vannottanut miehelleni ettei koskaan, KOSKAAN saa poistua kotoa niin että mä nukkuisin. Minut on herätettävä, joka kerta. Muuten saan paniikkikohtauksen. Ja tunnollisesti mies on sen hoitanut. Vaikka herää töihin ennen kukon laulua. Ja se ei riitä että saan pusun poskelle ja moikat, mun on oikeasti herättävä niin että olen täysin tietoisessa tilassa.

Maadoitus

Jos sinä tai läheisesi kärsii posttraumaattisesta stressireaktiosta ja trauma on aktivoitunut, suosittelen opettelemaan maadoituskeinoja. Miten voisit maadoittaa läheisesi tähän päivään silloin kun trauma tempaisee mukaansa johonkin toiseen aikaan ja tapahtumaan. Meille se oli paljaan vatsan silitys. Samalla voi kertoa että nyt tässä hetkessä ei ole mitään hätää. Voi kertoa mikä päivä nyt on ja toistaa että tässä hetkessä ei tapahdu mitään pahaa. Maadoitukseen voi toimia myös joku esine, kivi tai koru tai nalle tai mikä vaan mikä tuo turvallisuuden tunteen. Voi myös yrittää tehdä läsnäoloharjoitusta, käydä läpi kehon eri osia, miltä ne tänään, tässä hetkessä tuntuu. Mitään ei tarvitse muuttaa, voi vain tarkkailla. Tämä sama toimii myös hyvin paniikkikohtaukseen.

Voit lukea lisää maadoituksesta tästä ja voin kirjoittaa esimerkiksi hengitysharjoituksista myöhemmin.