Parisuhdeterapia

Olen usein miettinyt miksi mielenterveys on yhä hieman tabu? On salonkisairauksia kuten masennus, josta puhuminen on jo ok. Työuupumus on myös ok, mutta kaikki noista kovemmat on jo asia, mistä ei kukaan halua puhua. Toivon olevani raivaamassa tietä kun puhun traumoista omilla kasvoillani, mutta tie ei suinkaan ole helppo. Ja suurimmaksi osaksi en suinkaan saa tuomitsemista ulkoapäin, vaan sisältäpäin, itseltäni.

Onneksi terapiaa aletaan nykyisin pikkuhiljaa pitämään enemmän voimavarana kuin nolona asiana, tai heikkouden merkkinä. Silti en tiedä yhtäkään pariskuntaa joka olisi kertonut avoimesti parisuhdeterapiastaan. Siksi tämä kirjoitus.

”Varasimme mieheni kanssa ajan parisuhdeterapiaan ja pääsimme tapaamaan terapeuttia puolen vuoden jonotuksen jälkeen. Pahoittelivat kylläkin pitkiä jonoja, ongelmia tuntuu olevan monessa perheessä. Odotushuoneessa oli aikakausilehtiä ja odottava tunnelma, ehkä jännittynytkin. Sisältä tuli hetken kuluttua pariskunta pikkuvauvan kanssa. Voi noita aikoja, mietin mielessäni. Pikkuvauva-arki ja parisuhde ei tosiaankaan ole mikään helpoin combo.”

Terapeuttimme oli noin nelissäkymmenissä oleva nainen. Oikein mukavan oloinen terapeutti. Koko ensimmäinen aika me puhuttiin omista perheistämme ja niiden ongelmista. Hän halusi tietää millaiset taustamme ovat. Mieheni eikä minun perheissä  ole ollut tapana puhua ongelmista, molemmissa perheissä ne pääasiassa pyyhkäistiin maton alle ja niistä ei puhuttu sen jälkeen. Minun kotona oli tapana se, että seuraavana aamuna kaikki oli hyvin, olipa illalla tapahtunut mitä vain. Ja siitä ei puhuttu. Piste.

Meillä oli siis kuin perintönä saatu kommunikointi ongelma, me ei kertakaikkiaan oikein osattu puhua kipeistä asioista, ja sen takia otettiinkin yhteys pariterapeutille. No tietysti osattiin jo jäsentää ongelmamme siihen puhumiseen sen puolen vuoden aikana mitä aikaa odotettiin. Päätettiinkin siksi alkaa harjoittelemaan ja tekemään töitä jo ennen aikaa.

Terapeutin aika tuli ja aika paljon sieltä saikin irti, sillä oli aivan erilaista keskustella toistemme kanssa jonkun toisen avustuksella. Moniin asioihin aukesi silmät ja monia uskomuksia ja luuloja osoittautui vääriksi. ”Ai noin hän on tuosta ajatellut, minä kun luulin että näin..”

IMG_20190126_091403

Toivon myös että pariterapian avulla osaamme ennaltaehkäistä ongelmia tulevaisuudessa. Ei siis missään nimessä tarvitse olla siinä ”lusikat jakoon”-tilanteessa ennenkuin ottaa yhteyttä johonkin auttavaan tahoon. Tätäkin palvelua saa ilmaiseksi ainakin perheasiain neuvottelukeskuksesta.

 

Kävimme sinä vuonna noin nelisen kertaa keskustelemassa asioista ja käynnit oli varmasti ihan tarpeellisia. Kuitenkin vasta nyt vuosien jälkeen olen oppinut muutamia asioita mitkä ovat selkeimmin vaikuttaneet parisuhteeseemme. Viettämällä yhteistä aikaa, keskustelemalla puolison kanssa ja lukemalla parisuhdekirjoja on olleet minulle toimivimmat asiat. Ja juurikin tässä samaisessa järjestyksessä.

Yhteinen aika

Yhteinen aika on tärkeintä, varsinkin hektisessä elämänvaiheessa. Eli juuri silloin kun sitä aikaa ei yhtään ole. Ensimmäisenä kannattaa kalenteriin lisätä se yhteinen aika. Ja ei joka kerta tarvitse mennä hienosti ulos syömään ja elokuviin. Voi vaan olla. Välillä taas on mukava laittautua ja käydä yhdessä syömässä hienommin. Meillä on joka sunnuntaiaamu parisuhdeaika. Joka sunnuntai meillä on niin sanotusti treffit. Silloin yleensä käydään yhdessä aamulenkillä, lämmitetään aamusauna ja syödään hiukan parempi aamupala. Tärkeintä siinä on että syödään aamupala yhdessä, ei se mitä pöydästä löytyy.

Sunnuntai aamut on valikoituneet meidän aamuiksi siksi, että meidän teinit nukkuu silloin. Me ollaan molemmat aamuvirkkuja, joten meillä on useampi tunti yhteistä aikaa ennen lasten heräämistä, iltaisin ollaan aivan liian väsyneitä ollaksemme niin läsnä toisillemme. Sen lisäksi sunnuntai aamuisin on aina aikaa, vaikka minulla olisi työvuoro. Silloin menen kuitenkin niin myöhään töihin, että aamuun jää hyvin aikaa treffeille.

IMG_20190126_091406

Puolison tapa näyttää rakkautta ja vastaanottaa sitä

Yksi tärkeimmistä asioista on ollut huomioida toisen tapa vastaanottaa rakkaus. Se, millä tavalla hän kokee tulleensa rakastetuksi. Kysyin välillä iltaisin että tunnetko tulleesi rakastetuksi ja jos tulit, mistä teoista tai sanoista se tunne tuli? Tai jos vastaus olisi ollut että en, kysymys olisi ollut, miten olisin voinut osoittaa sinulle rakkautta? Me nimittäin huomasimme, että meillä on todella erilaiset tavat vastaanottaa ja osoittaa rakkautta.

Puolisolleni rakkautta on se, että olen tehnyt ruuan, hoitanut kotia ja lapset. Spesiaalirakkauden osoitus hänelle on, kun olen illalla laittanut kahvinkeittimen nappia vaille valmiiksi =) Hyvä ruoka ja puhdas koti on hänelle ne asiat, millä hän kokee tulleensa rakastetuksi. Koska hän kokee tulleensa näillä rakastetuksi, hän kiittää niistä ja on onnellinen. Hän siis on ajatellut että minä koen tulevani rakastetuksi sillä, että hän on kiitollinen ja näyttää sen. Hän myös mielellään hoitaa minulle tärkeitä asioita, mitä en mielellään hoida. Kuten bussikortin lataaminen tai polkupyörän renkaan vaihto. Hän hankkii minulle tai lapsille tarpeellisia tavaroita. Hän siis mielellään ostaa lahjoja.

Minun tapa osoittaa rakkautta ja vastaanottaa sitä

Minulle tärkein tapa osoittaa rakkautta on läheisyys. Annan läheisyyttä kun haluan osoittaa rakauttani. Minulle tärkein tapa vastaanottaa rakkautta on turvallisuus. Turvallinen olo on minulle tärkeintä maailmassa joten se, että minulla on turvallinen olo, on yhtä kuin rakkaus. Kun näen ja tunnen että toinen haluaa tehdä oloni turvalliseksi, se on suurinta rakkautta. Toinen tapa minulle vastaanottaa rakkautta on läsnäolo. Se että kun puhun, minua kuunnellaan. Kuunnellaan oikeasti läsnäolevasti. Osallistutaan keskusteluun, mietitään vaihtoehtoja ja puntaroidaan asioita. Rauhoitellaan jos olen ahdistunut tai hermostunut. Pysähdytään siihen hetkeen kun kerron päivästäni, huolenaiheistani, onnellisista asioista, arkipäivän jutuista.

Kun siis ymmärsimme että meidän tavat antaa ja vastaanottaa rakkautta on olleet erilaiset, on se muuttanut suhdettamme. Se että minua kiitetään ruuasta, ei riitä minulle rakkaudenosoitukseksi. Kun minua kiitetään ruuasta ja kysytään miten päiväni on mennyt, kuunnellaan ja keskustellaan siitä, on se minulle rakkaudenosoitus.

Kun halin miestäni koko ajan, ei se yksistään riitä miehelleni rakkaudenosoitukseksi, vaan se että hoidan kotia ja halaan. Jos tällä tavalla kärjistää asian. Toki nämä kaikki asiat yhdessä tekevät parisuhteemme ja onnellisuuden. Kaikkien pienien osien summa siis. Mutta se, että ymmärrämme sen tarpeen, ja ymmärrämme sen, että millä tavalla toiselle voi näyttää rakkautta niin, että hän sen osaa vastaanottaa oikein, on tärkeintä.

IMG_20190121_174047

XOXO – Jonna

Miten olla myötätuntoisempi?

Minulta on kysytty että miten sitä voisi sitten olla myötätuntoisempi itselleen ja itse olen aloittanut tällä:

KUUNTELE ITSEÄSI, SINUN SISÄISTÄ PUHETTASI

Aloin havainnoimaan aamuista tarinankertojaani, sitä joka alkaa puhumaan jo ennen kuin minun alitajuntani on herännyt herätyskelloon. Sitä joka käski painamaan torkkua eikä hälytyksen lopettamista. Se kertoi miksi minun on  parempi tänään jäädä vielä hetkeksi lämpimän peiton alle. Painaa torkkua ja antaa aivojen vaipua vielä hetkeksi unimaailmaan.

Kun sitten nousin ylös, se puhui millainen minun oloni on, ja mitä vastoinkäymisiä tulisin tänään käymään läpi. Kun otin puhelimen käteen ja aloin plaraamaan somea, se kommentoi kaikkia uutisia ja kuvia minulle tyyliin: sinusta ei olisi tuohon, sinulla ei ole tuota, sinä et saavuta tuollaisia. Minä menin kasaan sohvalle ja yritin vain selviytyä sen jälkeen päivästä. Kertoja kommentoi koko päivän ajan samaan sävyyn elämääni.

Trauma (15)

Se mitä tajusin oli se että pystyin muuttamaan sitä tarinankertojaa. Ja se että vasta tämän havainnoinnin kautta pystyin tuntemaan itsemyötätuntoa. Kun kertoja sanoi että olen huono, en pystyisi tai en kykenisi, sanoin itselleni että oli kamalaa että se puhui minulle noin, ja että voisin yrittää silti parhaani. Epäonnistuminen ei olisi maailmanloppu ja olisin niin hyvä kuin pystyisin. Olisin arvokas ja tärkeä.

Rakas päiväkirja,

Tänään on upea päivä, tunnen itseni kauniiksi ja oloni on tasapainoinen..

Itsemyötätunto ei tule itsestään, ei varsinkaan jos sisäinen puhe, se tarinankertoja on sinulle ilkeä ja vaativa. Jos se vain piiskaa sinua aina, eikä koskaan anna hyvä palautetta. Mutta onneksi itsemyötätuntoa voi oppia. Minulle avain siihen oli nuo aamun hetket. Miten puhun itselleni. Miten halusin aamuni aloittaa, tai mitä muutoksia ajattelussani halusin. Kirjoitin asioita ylös ja pohdin asiaa metsässä yksikseni. Aloitin aamuni kehumalla itseäni aamuisin hampaita harjatessa tai kahvia juodessa. Kuuntelin motivaatio puhujia ja tsemppasin itseäni. Sitä pitää harjoitella koko ajan. Koska se oikea hetki kertoo mihin olen päässyt. Se hetki kun on kiire ja nälkä ja saan jotain lokaa niskaani. Se on se hetki kun pitää pysähtyä kuuntelemaan onko oppi jo mennyt perille. Sättiikö se sinua epäonnistumisesta, käskeekö se väsyneenä ja nälkäisenä suorittamaan lisää? Ja olipa miten vaan, harjoittelu jatkuu.

Sillä koskaan et tule olemaan tässä asiassa valmis. Itsemyötätuntoa ei koskaan ole varmasti liikaa. Itsensä rakastaminen ja hyväksyminen on upea asia ja tuo elämääsi paljon positiivisia asioita, tilanteita ja ihmisiä. Joten kaikki varmasti haluavat olla myötätuntoisempia itselleen. Älä tee tästäkään siis liikaa itsellesi, aloita pienistä tavoitteista. Kuuntelen itseäni, otan omaa aikaa, pysähdyn havainnoimaan sitä miten puhun itselleni, näistä on jo hyvä aloittaa.

Trauma (1)

Talvisesta metsästä terveisiä, ❤ Jonna

Turvapaikka ja turvahahmo

Minun terapiassa tekemäni turvapaikka oli mummolan rappuset, ja turvahahmoni oli enkeli. Käytettiin niitä usein vakauttamiseeni. Kun tunnetilat kävivät liian suuriksi meniin mielikuvassa mummolan portaille, missä kaikki oli hyvin. Mummolan rappusilla istuin sitten enkelini kanssa lohduttamassa itseäni lapsena.

Voit lukea turvapaikan kuvauksen tästä ja turvahamosta, enkelistäni täältä

Näiden mielikuvien yhdistelmä oli minulle tärkeä. Sain kaipaamaani lohdutusta, paikassa missä tiesin kaiken olevan hyvin ja mitään pahaa ei tapahtuisi.

 

Trauma (4)

Minä käytin turvahahmoa usein myös kotona. Sohvalla istuessani ajattelin enkelin viereeni laittamaan siivet ympärilleni. Rauhoituin sillä tavalla nopeasti. Käytin tätä mielikuvaharjoitustani niin ahkerasti, että siitä alkoi pian tulla automaatio, kun minua ahdisti, enkeli saapui viereeni ja turvasi minut siivillään.

Turvapaikkaa käytettiin terapiassa niin usein, että sinne meneminen helpottui joka kerta, ja osasin mennä sinne heti turvapaikka sanan kuultuani. Usein mielikuvissani lensin kuusimetsän yli sinne. Laskeuduin pehmeästi rappusille lapsi minäni viereen. Enkeli istui aina ylemmällä rappusella ja laittoi siivet meidän molempien ympärille. Halasin ja rakastin sitä lasta, kerroin miten paljon häntä rakastin, ja auttaisin häntä selviämään kaikista niistä tunteista. Tunteista ja asioista mitä hän joutui käymään läpi, näkemään ja kokemaan. Tuntui kuin olisin juuri sillä hetkellä saanut voimaa jaksaa. Kukaan ei rakastanut sitä lasta niin kuin minä ja enkelini siinä hetkessä.

Trauma (10)