Draamaa

Tänään on kova tarve kirjoittaa. Johtuu varmaan suurimmaksi osaksi siitä että kirjoitan elämänjanaani valmiiksi terapiaa varten. Hän ei sitä pyytänyt tänään tekemään mutta siitä oli puhetta joten halusin aloittaa jo. Olen tämän jo kerran hiukan hahmotellut, silloin kun olin psykoosin takia sairaalassa.

Paha olla

Nyt otin avuksi myös päiväkirjat, ne mitä en polttanut silloin kun äiti ne luki, kuten tässä postauksessa kerroin. Luettu materiaali oli synkkää, viinaa, irtosuhteita, kehon totaalista laiminlyöntiä ja riitoja. Riitojen määrä yllätti mut täysin. Vaikka koko elämässäni on suuria blackoutteja sain mieleeni ne muistot viinasekoiluistani ja mutsin kanssa riitelyistä helposti. Mutta ystävien kanssa riitely yllätti mut täysin.

Olen ollut kaikkien kanssa riidoissa koko ajan. Ensin ollaan oltu “bestiksiä” ja sitten olenkin vaihtanut kaveria. Kirjat on täynnä epäluuloa ja luottamuksen puutetta. Sitä en silloin ymmärtänyt. Nyt se iskee aika lujaa tajuntaani. Heti kun joku pääsi hiukan lähemmäksi minua hävitin tarttumapinnan täysin.

Muhun ei kannattanut kiintyä tai kertoa salaisuuksia silä hyvin pian sai kylmää vettä niskaansa. Epäilin kaikkia. Joka ikinen mulle tärkeäksi tullut ihminen haluaisi kuitenkin mulle vain pahaa ja mun piti iskeä ennen kuin ne ehtisi iskeä muhun. Keksin päässäni mitä kauheampia kostoja ystävilleni ennenkuin ne olivat edes ehtineet tehdä mitään!

Annatko anteeksi

Niin surullinen olo tuli että soitin yhdelle vanhalle ystävälleni jonka yhteystiedot mulla yhä oli. Kerroin tilanteeni ja pyysin anteeksi. Ja sain anteeksi. Hän kertoi että oli vuosikausia miettinyt mitä hän oli tehnyt niin väärin että pistin aina välit poikki, niin kylmästi.

Hän kertoi myös että olin kertoillut hänelle ihan ihme tarinoita ja hän ei tiennyt aina uskoakko vaiko eikö. En tiedä millaisia tarinoita olen hänelle kertoillut, mutta luulen että elelin aikalailla matrixissa jo silloin. (eli dissosioin)

Minulle on ollut hankalaa löytää ystävyyssuhdetta, vaikka silti olen heistä aina ollut todella riippuvainen. Olen vain aina pelännyt että loppujen lopuksi he satuttaa minua tai hylkää minut koska minä en riitä.

IMG_20180724_070730

Kun tänään kirjoitan tätä blogipostausta. Puhtaaksi tuota edellistä päiväkirja kirjoitusta on minun pakko tähän kommentoida. Minä olin todellakin erittäin riippuvainen kavereistani jopa ihan aikuisuuteen saakka. Mutta nyt olen päästänyt irti sellaisesta. Minä en enää tarvitse ketään. Nykyään haluan. Tarvitsemisen ja haluamisen välillä on suuri ero. Olen yksin kun niin haluan. Olen tekemisissä jos niin haluan.

Arvostan nykyään yksinoloa todella paljon. Minun on helpompi silloin kuulla itseäni. Omia impulssejani ja omaa ääntäni. Intuitiotani. Jos on koko ajan laumassa, on omaa ääntään vaikeampi kuulla. Se on ollut erittäin tärkeä ja arvokas oppi minkä olen matkalla oppinut.

Turvapaikka

Muistan mummolan rappuset, ne harmaat ja auringossa lämmenneet. Istun rappusilla ja nojaan polviini. Tutkin täydessä työntouhussa olevia muurahaisia vanhojen lautojen raoissa. nenääni tuoksuu kesä ja aamukasteen kostea nurmikko.. Mummon herkkupuuroa vatsa täynnä, se on jo tuntikausia ennen heräämistäni laitettu puuhellalle hautumaan.

Mummo touhuaa tuvassa omia hommiaan, käy välillä kaivolla vettä hakemassa ja minä kipitän perässä. Mummo pelottelee kaivomörköllä. Jos kaivoon kurkistaa, nappaa kaivomörkö ikiajoiksi.

Siellä vietän kesäni, mummon kanssa pestään ulkona pulsaattorikoneella pyykkiä. Valkoiset lakanat liehuu tuulessa ja ihana pesuaineen tuoksu leviää pitkin saunan taustaa missä pyykkäminen tapahtuu. Siellä paistaa aurinko ja tuoksuu kesä ja niin vitivalkoisia lakanoita en ole sen jälkeen koskaan nähnyt.

naru

Se on turvapaikkani. Mummolan rappuset. Siellä oli hyvä ja  turvallinen olla. Sinne minut mielellään laitettiinkin pois jaloista koko kesäksi, että äiti ja isäpuoleni sai ryypätä rauhassa. Siellä ei tarvinnut pelätä.

Siellä ei tarvinnut katsoa kun äitiä pahoinpideltiin. Siellä ei herätty yöllä puukkohippasille, saati siihen yksinäisyyteen kun porukat oli lähtenyt baariin. Siellä elin lapsen, normaalin lapsen elämää.

Mummo, sinua minä ikävöin. Ja turvapaikkaa, mummolan harmaita rappusia

Terapeutin valinta

Onneksi olkoon! Olet täyttänyt kaikki vaadittavat ja vaativimmista vaativimmat kriteerimme ja saat alkaa etsimään itsellesi terapeuttia! Ai mistäkö? No sieltä vaan netistä etsit ja katsot että on kelan hyväksymä ja sinne vaan tutustumiskäynnille! Juu ja mahdollisimman monella kannattaa käydä että löydät itsellesi sen oikean. Mutta ei, me ei sitä makseta tai siinä auteta että ihan itse nyt vaan selvität ja maksat.

Tämä oli minun kokemus. Tämä oli silti se onnellinen tapaus, minut yhteiskunta luokitteli sen verran arvokkaaksi että minuun kannatti kela tuettu terapia sijoittaa. Ehkä minusta saadaan vielä veronmaksaja.

 

No joo, aika karskia mutta näin mä sen koin. Olin onnellinen siitä että olin saanut luvan hakea terapeuttia, mutta onneton siitä että olin henkisesti ja fyysisesti aivan finaalissa sitä tekemään. Olin onnellinen että kela tukisi minua siinä, mutta onneton siitä että maksamista tulisi silti ihan huolella. Mutta koskaan en tajunnut miten paljon tulevaisuudessa saisin paskaa niskaani siitä että mä pääsin terapiaan. Ja siis toisilta traumatisoituneilta. Mä haluan että asiat ei olis niin, että kaikki terapiaa tarvitsevat ei sitä saa. Mutta se että siirrän oman pahan oloni toiseen ei ole ok.

IMG_20180705_073149

Terapeutin valinta

Terapeutteja on paljon (mutta silti liian vähän) ja valinta on vaikea. Täytyy myös miettiä mikä terapiasuuntaus olisi itselle paras. Millaista terapiaa ja kenen kanssa, onko vapaita aikoja ja missä terapeutti vastaanottaa asiakkaita, onko kelan hyväksymä ja haluanko miehen vai naisen, jne. Paljon kysymykisä kenelle tahansa mutta järkyttävän kokoinen asia miettiä silloin kun omat voimavarat on jo aikalailla käytetty loppuun.  Mutta nyt on onneksi sekin asia otettu työn alle!

Minduu nettisivut löytyy klikkaamalla tästä

Minduun nettisivuille on kerätty kaikki olennainen tieto mitä tarvitset hakiessa itsellesi terapeuttia. Sieltä löytyy myös sanastoa josta on varmasti itselleen hakijalle hyötyä mutta myös läheisille ja perheenjäsenille. Tässäkin on hyvä olla tukena. Voi yhdessä asioita käydä läpi ja varata aikaa. Minduun nettisivujen perustaja on itse törmännyt tähän samaan ongelmaan kuin me muutkin, että se on todella työlästä. Ja kun kukaan ei oikeasti sinua sen asian kanssa neuvo, kaikki se työ pitäisi tehdä yksin. Nettisivuista siis suuri apu monelle!

IMG_20180607_064053

Ja kelan sivuilta löytyy myös terapeuttiluettelo, se löytyy klikkaamalla tästä

Minun terapeutinhaku tarinani löytyy täältä

Miten löysin terapeutin?

Olin töissä silloin kun tämä mun paketti kaatui kasaan, joten minä aloitin eheytymisen tien luonnollisesti sillä, että varasin työterveyshuoltoon ajan. Työterveyslääkäri varasi minulle ajan työterveyspsykologille ja sinne sain neljä käyntiä.

Kun muutamalla ensimmäisellä istunnolla oksensin kaiken sen pahan olon ja tapahtumat mitä minulle oli tapahtunut, oli selvää että tilanne oli akuutti. Työterveyspsykologini pyysi työnantajaltani muutamia lisäkäyntejä etten jäisi tyhjän päälle roikkumaan. Minulle oli suuri kynnys kertoa se kaikki mitä olin nyt puhunut. Olin erittäin kiitollinen siitä, että psykologi oli valmis järjestämään lisäkäyntejä. Minun takiani? Oliko asiani niin tärkeä? Se tuntui hyvältä.

Miten löysin terapeutin

Kela sitten antoi vihreää valoa terapialle, joten kun kotona sitten eräänä iltana kelaterapeutteja etsiskelin, törmäsin työterveyspsykologiini. Seuraavalla kerralla kerroin että olen etsimässä terapeuttia, ja löysin listalta sinut. Työterveyspsykologi pahoitteli, että hän ei tällä hetkellä pysty ottamaan yhtään uutta asiakasta.

Seuraavan kerran työterveyspsykologille mentyäni, hän ensimmäisenä sanoi että oli jäänyt miettimään asiaani. Hänellä olisi kohta loppumassa erään asiakaan terapia, mutta hän oli ajatellut ettei ottaisi siihen ketään, mutta hän ei voisi sanoa minulle nyt ei. Olimme siinä vaiheessa istuneet yhdessä jo ainakin viisi kertaa ja olin vuodattanut hänelle suuren osan muistamastani elämäntarinastani.

IMG_20180418_054040

Itse siis pääsin todella helposti terapeutin etsinnässä, ja hän oli siitä akuutista tilanteesta aivan sinne loppuun asti rinnallani. En voisi enempää kiitollinen siitä asiasta olla. Aina se ei todellakaan ole näin helppoa, ja itsekkin olen useasti joutunut kestämään kohtaamattomuutta palvelujärjestelmässä. Olen onnekas, että edes tässä vaiheessa minut kohtasi ihminen, läsnäolevana ja myötätunnolla. En ollut diagnoosi tai oire, vaan olin ihminen.

IMG_20180426_055133

Käy täältä lukemassa vinkkejä terapeutin hakemiseen.