Kaiken takana on trauma

Hullu

Mä en koskaan pysähtynyt miettimään mulle tapahtuneita asioita. Ihmiset sanoi mulle mitä sä niitä märehtimään, eteenpäin vaan jos mietiskelin pitäiskö niitä miettiä. Mä kyllä myös pelkäsin. Pelkäsin että jos alan kaivamaan lapsuuttani mä löytäisin sieltä ne kauheudet ja kajahtaisin, tulisin hulluksi. Muistaisin lisää. Muistaisin lisää niitä kauheuksia mitä mulle on tapahtunut. En kestäisi ja menisin rikki. Tulisin hulluksi. Sitä mä pelkäsin eniten.

Mulla on burn out

Joten jatkoin aina vaan elämääni. Olen tunnollisesti hankkinut täitä, miehen ja lapsia. Ja aika ajoin vain hajoillut. Yleensä hajoilin ”burn outiin” kuten tapasin sanoa. Ja tottahan se on, että olen tunnollinen työntekijä ja poltan vaatimuksillani itseni loppuun herkemmin. Mutta se on jo eri keissi.

Gaslighting

Ensimmäinen mieheni oli narsisti, ja ai että, elämä oli jännittävää!! Eipä tarvinnut omaa lapsuuttaan alkaa kelailemaan kun se nykyhetki oli sellaista solmujen availuja ja varpaillaan oloa. Onneksi pääsin eroon aika helposti loppujen lopuksi. Olin jo vuosikaudet hajottanut itseäni siinä suhteessa ja avasin eräänä päivänä silmät. ”gaslighting” toimi erittäin kauan!

Sitten taas kerättiin itsen kappaleita ja paineltiin työelämään, hankittiin taas mies ja kun ideaalielämääni kuului, niin jopa omakotitalo jne.. Kuitenkin tuli kahlattua vain kusipäitä koska se malli kotoa siihen oli aika selkeä. Minä en itse nähnyt kaavaa silloin vielä. Nyt tunnistan narsistit jo kilometrien päähän ja pysyn mahdollisimman kaukana niistä, Ja narsistit vetää puoleensa yleensä rikkinäisiä ihmisiä..

IMG_6546

Joten kusipäät, check! Niin monta kusipäätä yhden naisen elämään että hävettää. Eikö yhdestä virheestään opi? Ei, vaan piti paukuttaa päätä seinään monta kertaa. Vasta kun voi katsoa itseään ja omia heikkouksiaan peiliin, pystyy etsimään itselleen miehen jonka ansaitsee. Täytyy ymmärtää oma arvo.

Elämä vei eteenpäin. Välillä hallitusti (hah,niin luulin) ja välillä (enemmän) todella hallitsemattomasti. Mutta eteenpäin mentiin. Kaksi ihanaa lasta matkan varrella saatu ja heistä kiitollinen.Ja kiitän myös miestäni joka minua tukee. Miestä johon voin luottaa kuin kallioon.

”sinuun minä luotan vaikka itseeni en enää”

Minä en ole varmasti se helpoin tapaus, ja nostan hattua sille ymmärryksen ja rakastamisen määrälle mitä olen nyt saanut. Kun mies sai vihdoin myös selitystä kaikelle, on elämä helpottanut. Kerron vinkkejä masentuneen läheiselle täällä

…kun kaiken takana on trauma..

Kaksisuuntainen mielialahäiriö

Olen kirjoittanut matkani alussa pitkän jutun tästä aiheesta. Miettinyt miten moneksi minusta onkaan. Pohtinut kaksisuuntaisen vaikutusta elämääni ja persoonaani. Olen kyseenalaistanut tätä diagnoosia varmasti enemmän kuin olen koskaan kyseenalaistanut yhtään mitään. En olisi koskaan halunnut tätä diagnoosia, vaikka eihän kukaan koskaan mitään diagnooseja haluaisi. Mutta tämän mä sain jotenkin ”valita”. Siis mulla oli kaikki kyseisen mielialahäiriön oireet,  totta. Mutta, mä sanoin etten sitä diagnoosia halua ja psykiatri oli siihen ihan ok. Mutta koska apua mä kuitenkin halusin, kovasti. Joten lääkitys oli silloin ehdottoman tärkeää, tai siis näin silloin ajattelin.

Lääkitys maksaa noin parisataa euroa kuukaudessa ilman kelakorvausta, Psykiatrini sanoi.  Kelakorvauksen kanssa se maksaa vain muutamia euroja. (nykyään siis se 50e:n omavastuuosuus) Joten diagnoosi paperiin että saa apua tilanteeseen.

Mutta nyt, kun tähän tilanteeseen on jo saanut paljon aikaa ja perspektiiviä niin kyseenalaistan vielä enemmän. Olisiko mahdollisesti kuitenkin kyse dissosiatiivisestä häiriöstä kuin kaksisuuntaisesta mielialahäiriöstä?

Olisiko kaiken takana kuitenkin trauma?

Dissosiaatio tarkoittaa erottumista tai hajoamista. Trauman kohdatessa mieli on erottanut tunnekokemuksen. Kun trauma tapahtuu yhä uudelleen ja uudelleen joutuu mieli yhä uudestaan irrottamaan tapahtuman tunnekokemuksen. Vähän niinkuin laittaisi sen laatikkoon ja laatikon kiinni ja lukkoon. Kun sinne laatikkoon on suljettu tarpeeksi usein se kokemus, tulee siitä kokemuksesta erillinen osa. Minuuden osa siis. Se osa, eli se laatikko, pitää sisällään sen trauman tunnereaktion.

Vakavasti ja pitkäaikaisesti traumatisoituneille saattaa tulla jopa dissosiatiivinen identiteettihäiriö mikä tarkoittaa sitä että persoonallisuuden eri osat ovat niin erillään että niille on muodostunut oma identiteetti.

Kerron lisää dissosiatiivisesta identiteettihäiriöstä tarkemmin erillisessä postauksessa.

IMG_20180705_092615

Mutta jospa minun vaihtelujen taustalla on ennemminkin trauma, ja dissosiatiivisuus kuin kaksisuuntainen mielialahäiriö? Vaikkakin paskankos väliä sillä oikeasti on mikä tätä nuppia ja kroppaa riivaa jos oman hyvinvoinnin tueksi on löytynyt oikea kaava. Mutta sitten sillä on suurtakin merkitystä, jos tarvitsisin lääkitystä!

Tällä hetkellä en tosiaan tarvitse mitään lääkitystä, siitä lisää myöhemmin!

 

 

Tulikoura

Hei, haluan esitellä sinulle tulikouran. Tulikoura on mun tunnelukko. Se estää itkun. Sen ainoa tehtävä on lopettaa se saatanan itkeminen mikä on heikkouden merkki. Ole hiljaa!

Tunteet. Iskee pintaan voimalla, tunnen rintalastassa jo räjähtävää ahdistusta. Sitten se alkaa.. kurkun puristus. Tulikoura nappaa mua kurkkutorvesta kiinni. Puristaa koko ajan kovempaa, mitä enemmän mä tunnen. Kun on lapsesta asti opetettu että tunteita ei näytetä, sen huomaa vanhemmalla iällä voimakkaammin. Kurkkuuni sattuu, sattuu ja kovaa! Tulikoura tekee tehtävänsä.

IMG_20180706_141314

Silmiäni alkaa polttaa kun kyynel nousee kyynelkanavaa pikin silmänurkkaan. Se haluaisi tulla mutta tulikoura pistää senkin tien poikki. Kun se ei pääse eteenpäin, se sattuu. Miten voi olla näin helvetin kivuliasta yrittää itkeä!! Terapeutti sanookin että ei taida olla sulle helppoa tuo itkeminen.. no ei ole, ei. Aivan saatanan vaikeaa ja se suututtaa.

Ihmettelen ihmisiä jotka itkee kaikista tunteista!? Itkee ilosta, itkee surusta, yksi ystäväni itkee jopa hämmennystä. Mä en pysty itkemään oikeen mitään, tai jos saan vihdoin kyyneleet tulemaan minua hävettää. Suunnaton häpeä siitä että näytän tunteitani. Olen heikko. Hankalinta on silloin varsinkin kun itku alkaa tulla julkisilla paikoilla, lääkärissä tai vaikka teraoeutilla.

Tänään itkin monta kertaa, ehkä jopa pieni myötätunto itseäni kohtaan? Kirjoittelin lapsuuden ystäväni kanssa mun lapsuudesta. Hiukan myötätuntoa itseäni kohtaan sain nousemaan ja se itketti kyllä valtavasti! Minkä takia minun piti käydä niin paska lapsuus läpi? Alkoholisti äiti, hakkaava isäpuoleni, tai siis useat hakkaavat isäpuolet. Se isäpuoleni joka tuhosi lapsuuteni täysin kun olin neljävuotias.

”Ja näin teen sinusta traumankantajan”

Saatanan paskiainen,  tuhosi koko elämäni, vei koko lapsuuteni. Hajotti kaiken..Kaiken! Se kun katsoin toisen isäpuolen pieksävän äitiäni henkihieveriin, katkenneet kylkiluut, murtunut nenä, mustat silmät..huoh.

Kurkkuani polttaa. Tunteet velloo sisälläni, häpeä, suru, viha, syyllisyys, viha, viha, viha, suru. Katson miestäni ja mietin miten onnekas olen. Olen osannut vihdoin tehdä sen valinnan mieheni suhteen eri tavalla kuin äitini. Ei kusipäitä, hakkaavia miehiä, ei juoppoja. Aina en osannut sitä valintaa niin tehdä, miten olisinkaan kun malli oli tuo edellä mainittu. Mutta minulla heräsi jossain vaiheessa ymmärrys. Nyt minulla on rakastava, rauhallinen ja ihana mieheni joka tukee minua.

Sain hänet huolestumaan itkullani, kerroin että tämä itku tekee vain hyvää.

IMG_20180507_060510