Trauma aktivoituu

Kliksejä matrixissa, kuten kirjoitin mun trauman aktivoitumisesta.  Sain sen niin sanotusta triggeristä. Olin katsomassa miehen kanssa elokuvaa, kun lapseni leikki lattialla pikkueläimillä. Hän toisti jotain lausetta usemman kerran ja kiinnitin siihen yhtä´äkkiä huomiota hyvin tarkasti. Hän sanoi ”täytyy  pyytää anteeksi” Kun keskeytin leikin ja kysyin mitä sanoit, niin tytär vastasi jotain, mutta se mitä minä kuulin oli :”Mieli tietää muttei kerro”. Äkisti sain takapuoleeni suunnattoman kivun. Se raastoi niin että tipahdin sohvalta polvilleni ja aloin parkumaan. Aivan kuin tulista peistä olisi häntäluun alueella käännetty.

Dissosiatiivinen kipukohtaus

Tajusin aika nopeasti mistä on kyse. Trauma aktivoituu. Tiesin tämän liittyvän traumamuistoon. Tiesin että täytyisi vaan mielelle nyt kertoa että ollaan tässä hetkessä eikä niissä trauma hetkissä. Mies silitti vatsaani ja kertoi ettei ole mitään hätää, nyt on se ja se päivä ja ollaan kotona missä ei ole mitään hätää. Tyttäreni tuli hädissään makuuhuoneen ovelle minne olin mennyt sängylle makaamaan. Hän kysyi mikä äitillä on hätänä, vastasin että selkääni vain sattuu, kaikki hyvin.

Kun kohtaus oli mennyt ohi ja olin jo rauhoittunut kirjoitin päiväkirjaani että mitä paskaa minä olen oikein joutunut kokemaan!? Ja mitä paskaa minun tulee vielä läpi käydä!? Olin ihmeissäni mielen voimasta, se sai täyden kiputilan aktivoitua kehooni ilman konkreettista vahingontekoa. Minun mieleni ei tiennyt että tapahtuma ei nyt tapahdu, minun mielelleni se tapahtui juuri sillä hetkellä.

IMG_20180430_061804-01

 

 

Dissosiaatio

”Dissosiaatio on psyykkinen puolustuskeino tai sopeutumisreaktio. Ihmisen mieli saattaa kyetä esimerkiksi kytkemään tunteita ja kipua aistivat aivoalueet pois toiminnasta traumaattisen tapahtuman aikana”

Trauma on siis koteloituna jonnekkin mun mieleni syövereihin ja jokin niin sanottu triggeri vei minut takaisin siihen traumatapahtumaan. Eli mielen siihen sopukkaan joka on pitänyt tuon kivun ja kauhun.  Traumalla on siis sellainen voima että oksat pois! Sun mielenterveys on pelkkä märkä rätti millä trauma joko pesee lattioita tai heittelee pitkin seiniä.

Olen sitä mieltä että se minun psykoosi johtui myös trauman aktivoitumisesta. Ja jos ei täysin, niin ainakin suurilta osin. Dissosiaatio on minut silloin joskus neljävuotiaana pelastanut siitä tilanteesta. Joten disosiaatiosta on myös hyötyä. Ja kaikki ihmiset dissosioi jollain tasolla, on toki normaalia dissosioimista ja sitten sellaista, joka esiintyy spontaanisti, rajoittaa sun toimintakykyä ja on hallitsematonta, niin se on jo ongelma ja luokitellaan mielenterveyden häiriöksi.

 

Psykoosi

Psykoosi oli sellainen mitä tapahtuu joillekkin muille. Ei minulle. En edes tuntenut ketään kenellä olisi psykoosi joskus ollut. Joko se on todella vaiettu asia tai sitten harvinainen. Epäilen harvinaisuutta, ainakin tilastot kertoo muuta. Kun olen muutamalle lähipiirin ihmiselle kertonut olleeni psykoosissa kaikkien kasvoille tulee samanlainen ilme. Sellainen pelokas ja hiukan järkyttynyt. ”OI-KE-AS-TIK-KO?!”

Psykoosi on tila jossa henkilön todellisuudentaju on heikentynyt ja hänellä on huomattavia vaikeuksia erottaa, mikä on totta ja mikä ei -Terveyskirjasto-

IMG_20180725_043244

Minulla oli masennusta alla jo jonkin aikaa. Traumani oli jo aktivoitunut ja sitä paskaa alkoi sataa niskaan ihan sanko tolkulla, koko ajan oli huonompi olla. Aamuisin pelkäsin että maailmanloppu oli tullut ja olin yksin. Saattoi tuntua todella tyhjältä, aivan kuin ei olisi mitään eikä ketään, tyhjyys vain. Illalla saattoi ahdistaa ja pelottaa ja yölläkään ei saanut rauhaa, sillä painajaiset olivat jokaöinen seuralainen.

Kaikkeen tähän valuin niin pikkuhiljaa etten todellakaan tajunnut tilani vakavuutta. Urheasti silti yritin hoitaa työn ja kodin ja perheen ja lapset ja juoksevat asiat vaikka olin aivan loppu. Niin loppu, että välillä pelkkä portaiden nousu sai sykkeeni räjähtämään. Saatoin pienen ponnistelun jälkeen olla valmis makaamaan viikon sohvalla kun väsytti vaan niin paljon. Joten kun olin urhea ja venytin itseäni äärimmilleni hoitaakseni asioita, ei edes lähipiirini huomannut tilanteen vakavuutta.

Eräänä iltana sain järkyttävän puhelun, todella yksityiskohtaisen selityksen väkivallanteosta eräälle läheiselleni ja se suisti minut aivan raiteiltani.  Päätäni alkoi särkeä jo ennen kuin puhelu oli loppu. Menin suihkuun ja otin särkylääkettä. Raahauduin sänkyyn ja yritin nukkua mutta sain kamalia flashbäkkejä ja takaumia etten voinut nukkua. Ja kun hiukan torkahdin näin painajaisia missä minua jahdattiin ja yritin juosta karkuun vaikeassa maastossa, piiloutua ja aina minut löydettiin ja lähdin taas juoksemaan. Näin unissa ruumiita ja pahoinpitelyjä ja raiskauksia, kaikkea kamalaa.

IMG_20180805_082018

Psykoosistani on jo aikaa ja koskaan se ei ole tuon jälkeen uusinut. Tämäkin taas vahvistaa sitä, miten vahva se trauma on kun se puskee pintaan. Ei siinä ole tuossa vaiheessa vaihtoehtoja kun alkaa vaan käymään sitä paskaa läpi. On pakko alkaa käsittelemään niitä asioita jos haluaa toipua, eheytyä. Olin niin kauan pitänyt sisälläni sitä kaikkea. Liian kauan. Toivon ettei muut tekisi niin, ei tarvitsisi kärsiä liiaksi. Turhaan. Psykoosi uusii kuulemma herkästi ja on hyvä olla herkällä korvalla sen oireisiin ja hakeutua lääkäriin herkemmin.

Musta laatikko

Vähän niinkuin laatikkoon lisäisi aina tavaraa, sulkisi sen, laittaisi lukkoon ja sitten piilottaisi sen ullakolle sinne pimeimpään nurkkaan. Jos aina vaan lisäät ja laitat sen lukkoon ja viet sinne piiloon, niin jossain vaiheessa loppuu tila. Pikkuhiljaa sitä tavaraa alkaa olemaan siinä laatikon ulkopuolella. Sitten siellä ullakolla, ja pian koko ullakko täynnä. Kun lisäät vaan vielä ja hieman vielä, niin kohta ne tavarat on jo siinä ullakon rappusilla. Sieltä ne lisääntyessä alkaa täyttämään koko kotia. Ihan sama tilanne. Jos sitä paskaa vaan sataa ja sataa ja tapahtuu, niin ei se mieli jaksa kaikkea pitää sisällään ellei niitä välillä käsittele. Ja keskustele.Ne alkaa pikkuhiljaa tippumaan sieltä ne muiston riekaleet. Ne tippuu siihen sun nättiin, siistiin olohuoneeseen.