Tunnetyöskentely

NEGATIIVISTEN TUNNETILOJEN TUTKISKELU

Miten usein sitä tulee tutkiskeltua omia tunnetilojaan suurennuslasin kanssa? Kun paska olo tulee, sen haluaisi vain saada mahdollisimman pian pois. Ahdistus tai paniikki tai pelko on sellaisia tunteita että ei niitä haluaisi siinä tilanteessa alkaa analysoimaan, missä tämä tuntuu, miltä se tuntuu tai miksi se tuntuu?

Mutta avain siihen että niitä pystyisi alkaa vastaanottamaan, voi hyvinkin olla tie helpotukseen. Ja siihen että voi alkaa vastaanottamaan, täytyy hiukan analysoida. Jos siinä hetkessä kun tunne tulee, ei siihen alkuun kykene, aloita analysointi heti kun tunne hiukankaan pienenee. Mutta yritä olla juoksematta sitä karkuun. (Tämä oli minun tapa joskus, metaforana ja kirjaimellisesti) Minulla analysointiin auttoi paperi ja kynä, ja  mielikuvitusharjoitukset.

KIRJOITA SE ULOS

Ota kynä ja paperia ja kirjoita siihen negatiivinen tunne. Vastaa ainakin näihin kysymyksiin:

  • Miltä se tuntuu?
  • Missä se tuntuu?
  • Asteikolla 1-10, miten paljon se tuntuu?
  • Jos se tunne olisi jokin muoto kuva tai symboli, mikä se olisi?
  • Jos sillä olisi sinulle jokin viesti, mikä se olisi?

Kirjoita sitten paperille, miksi sinulla tämä tunne oli? Miksi se tuli käymään? Mikä tarkoitus sillä oli? Ja tärkein, TARVITSITKO TÄTÄ TUNNETTA? Onko se joksus suojellut sinua joltain? Suojeleeko se sinua nyt joltain?

Miltä tuntuisi ottaa tunne vastaan, hyväksyä se? Kirjoita paperille, että hyväksyt sen, etkä tarvitse sitä enää. Tunteella on ollut jokin tarkoitus joskus, kirjoita se ylös ja kirjoita että ymmärrät tarkoituksen, muttet tarvitse sitä enää. Kun olet kirjoittanut kaiken analysointisi tunteesta voit repiä paperin aivan pieniksi, samalla ääneen tai mielessäsi sanoen “hyväksyn sinut, en tarvitse sinua enää”

Jokaisella tunteellamme on jokin arkoitus, jokin viesti. Täytyy oppia vaan kuuntelemaan, jopa “keskustelemaan” niiden kanssa. Kysyä miksi olet täällä, mikä tarkoitus on. Tämän tyyppisiin harjoituksiin tarvitsee turvallisen ympäristön, aikaa itsensä kanssa. Negatiiviset tunnetilat on meillä jostain syystä, jostain tarkoituksesta, ja niitäkään ei pitäisi väheksyä. Joskus voisi jopa hyväksyä.

Miltä tuntuu hyväksyä ahdistus? Pelko? Suru?

Inside, you are resilient, brave and so much stronger and more powerful than you think.

trauma (172)

MIELIKUVAHARJOITUS

Tämän saman voit tehdä myös mielikuvaharjoituksena, jos se on sinulle luontevampaa. Minä olen niin visuaalinen että minulle tämä on helpompi, tämä on mielestäni myös helpompi tehdä silloin kun “tunne on päällä”

Ota hyvä asento ja hengitä muutama kerta syvään, keskity hengitykseen. Maadoita itsesi siihen paikkaan missä olet (maadoituksesta voit lukea täältä) Kun  olet täysin läsnä itsessäsi, siinä hetkessä, ja paikassa, mieti mikä tunne sinulla on. Laita silmät kiinni ja mieti, mikä tämä tunne on, sanoita se. Jos et osaa eritellä sitä, se ei haittaa. Laita käsi siihen kohtaan missä tunnet tunteen. Miltä tunne näyttää? Onko siinä liikettä, ääntä, väriä, muotoa? Voitko ottaa tunteen käteesi, ja asettaa sitä eteesi? Aina tunne ei heti irtoa sinusta, mutta voit yrittää ensin vaikka pyörittää sitä, jos se auttaa sitä irtoamaan.

Kun tunne on edessäsi, kysy mikä viesti sillä on sinulle? Antaako se viestin lapulla, vai sanooko se sen? Voit kysyä muitakin kysymyksiä kuten, miksi se on täällä? Mikä sen tarkoitus on? Tarvitsetko sitä vielä? Suojeleeko se sinua joltain? Miltä ja miksi? Onko se enää ajankohtaista?

Kun olet tarpeeksi keskustellut ja tutkinut tunnetta voit sanoa sille “minä hyväksyn sinut, mutta en tarvitse sinua enää” ja päästää irti, puhaltaa se pois. Lähettää se pois laatikossa, kirjekuoressa, mitä vain. Mielikuvassasi voit tehdä kuten haluat. miten parhaaksi näet.

 

trauma (169)

Aina se ei ole helppoa, todellakaan. Ja alkuun on vaikea keskittyä, vaikea käsitellä. Mutta mitä enemmän tätä olen tehnyt, sitä helpompaa se on. Harjoittelua tämäkin vaatii. Harjoitteluun voi käyttää myös positiivisia tunteita, niitä on kiva käsitellä ja mukava analysoida. Ja hei, milloin viimeksi nautit positiivisessa tunteessa näin perusteellisesti?

Iloa, rakkautta, energiaa, hyvää mieltä, tasapainoa, onnellisuutta ja sitä tunnetta mitä tähän päivään eniten kaipaat, lähetän nyt sinulle ❤

Mielialapäiväkirja

Tunnetilojeni seuranta oli yksi askel terapia tietä ja tärkeä sellainen. Minä nimittäin opettelin tunnetilat vasta aikuisiällä. Minä kyllä tiesin mitä tietyt tunteet ovat, tai miltä ne kuuluisi tuntua. Aluksi kun terapiassa piti sanoittaa tunnetilojaan, se oli erittäin vaikeaa. Aina minusta vain tuntui, että se oli sellainen epämääränen “möykky”, joka tuntui jossain rintalastan tienoilla. Yleensä se tuntui ikävältä ja painavalta. Tämä tunne oli siis ahdistus, joka pääasiassa oli alkuvaiheessa tunnetyöskentelyä suurin tunteeni kaikista.

Kun mielialoja piti alkaa kirjata ylös käytin aluksi päiväkirjamaista tyyliä ja kirjoittelin niitä kalenteriini tai erilliseen vihkoon. En saanut sitä millään tavaksi ja rehellisesti sanottuna minä hiukan jopa välttelin sitä.

Kuulin että puhelimeen saa erilaisia appeja millä tätä voi seurata aika vaivatta. Kokeilin sen jälkeen todella monia eri sovelluksia, mutta nyt olen tainnut löytää kaikista parhaan sellaisen. Sovelluksen nimi on DAYLIO ja siinä parasta on:

  • Muistutus. Paras ominaisuus ehdottomasti on se että sovellus antaa sovittuun kellonaikaan muistutuksen päivän merkinnästä. Minulla muistutus on illalla jotta saan ennen nukkumaanmenoa laitettua asiat muistiin.
  • Mieliala. Sovellukseen merkitään päivän mieliala täppäämällä erilaisia hymiöitä, kokonaiskuva siis päivästä.
  • Aktiviteetit. Sen jälkeen täppäät mitä kaikkea olet tänään tehnyt, valittavana on USEITA vaihtoehtoja työn teosta, kirjoittamiseen, meditointiin , kavereihin, urheiluun yms ja sen lisäksi voit itse tehdä sinun näköisiä aktiviteettejä. Minulla esimerkiksi aamulenkki aktiviteetti =)
  • Päiväkirja. Vapaa tekstialue päiväkirjan tekemiseen. Kirjoitan tähän yleensä highlightit päivästä, voin siis vaikka ensi vuonna palautella muistiin tuon päivän.
  • Muokkausmahdollisuudet. Aktiviteetteja ja mielialoja voi muokata, premium paketissa muokkausmahdollisuudet äärettömiä, mutta minä olen pärjännyt maksuttomalla versiolla.
  • Viikkoraportti. Sunnuntaisin tulee viikkoraportti joka ilmoittaa viikon keskimääräisen mielialan, suosikkiaktiviteetit, näyttää mielialakaavion ja ilmoittaa että “nähdään ensi viikolla” . Voit myös tsekata kuukausittaisen mielialakaavion ja siellä sovellus ilmoittaa mitä aktiviteetteja olet tehnyt “parhaina päivinäsi” joten kun olet surkeammassa jamassa, voit sovelluksesta katsoa mitä olet hyvinä päivinä tehnyt, ja yrittää niillä aktiviteeteilla parantaa oloasi. ❤ Voit myös katsoa mitä teit kamalimpana päivänä ja ehkä välttää sellaisia?
trauma (11)
pakkasta aamulenkillä

 

TUNNEJOHTAMINEN

Next level tunnetyöskentelystä on omien tunteiden johtaminen. Se, että voin päättää missä tunnetiloissa päiväni vietän. Tämä ei suinkaan ole helppoa, mutta tätä olen harjoitellut jonkun verran. Mietin aamulla kolme tunnetilaa missä haluaisin päiväni viettää. Kun tiedän tunnetilat, pystyn valitsemaan asioita ja tilanteita myös sen mukaan. Tunnetilat kannattaa myös kirjoittaa johonkin ylös, miettiä paperille mistä näitä tunnetiloja voisin tänään saada?

Esimerkiksi, jos haluan lisätä rakkautta päivääni, vietän aikaa perheeni ja puolisoni kanssa. Jos haluan iloa, valitsen päivääni sellaisia asioita mistä tulen iloiseksi. Tämän lisäksi, aamulla täytyy “virittäytyä” tunnelmaan. Minä tarvitsen siihen hyvän, rauhallisen hetken. Meditoin ja hengittelen sisään tätä tunnetilaa, samalla voin hengitellä ulos kaikkea sitä, mitä en tähän päivääni halua. Vaikka kiirettä, väsymystä, pahaa mieltä, turvattomuutta yms. Sitten hengitän sisään kaikkea hyvää, iloa, onnellisuutta, tasapainoa, turvallisuutta ja läsnäoloa (muutamia esimerkkejä normipäivääni haluamista tunnetiloista) Saatan myös visualisoida näitä tapahtumia mielessäni, mistä näitä tunnetiloja saisin päiväni aikana.

Ihmiset ei muista saavutuksiasi, tekojasi, he muistavat sen minkä tunteen jätit

On hyvä pysähtyä aamulla oman tunnetilansa ääreen. Mikä tämä on? miltä se tuntuu ja tärkein KENELLE SITÄ JAAN?  Me nimittäin aina jaamme omaa tunneilmastoa jollekkin lähipiiriin, perheelle, työkavereille, bussikuskille yms. Mieti siis kun astut huoneeseen, työpaikalle, kouluun, mihin vain, että minkä tunteen haluan huoneeseen tuoda? Minkä muistijäljen itsestäsi jättää? Minkä tunteen toinen ihminen sinusta muistaa?

Minä johdan tunteitani, eivätkä ne minua. No, pitää tunnustaa, ei se aina niin mene. Suuren tunteen vyöryessä päälle, tämä usein unohtuu, mutta kun edes joisi sen vesilasin ennen kuin reagoisi tunteeseen, olisi tarvittavat 3-10 sekuntia tunteen saapumisesta kulunut, ja silloin olisi voimakkain reaktio jo mennyt ohi. Koska aina, tunteesta tulee reaktio.

Tärkeintä onkin tunnistaa. Tunnista tunteesi, pysähdy niiden äärelle. Kuuntele ja pohdi, mieti mistä se tuli, mihin se vaikuttaa, kenelle sitä jaan. Ja tarvitsenko sitä?

trauma (25)
Auringonnousu toisella puolen

 

Agentit Smith & Jones

Mulle syyllisyys on aina ollut ääni. Mä en oikeastaan tiedä mitä syyllisyys tunteena tarkoittaa, sillä se on aina mulle ollut mun päänsisäinen ääni. Syyttäjä.

Mun päässä asuu syyttäjä. Sen nimi on Agentti Smith. Smithillä on todella tuima katse eikä se koskaan, koskaan tunne mitään armoa tai inhimillisyyttä mua kohtaan. Smithillä on mulle usein asiaa. Tottakai, sillä sen elämäntehtävä on syyttää mua. Saada tuomiolle teoistani, ajatuksistani, siitä että puhun, teen..elän. Hengitän. Smith saa mut aina tekemään asioita. Täytyy tehdä kun Smith sanoo. “Agentti Smith käskee” on mun elämäni peli.

Smith toimii hienosti, se on loppuunasti hiottu ja koulutettu agentti. Se ei tee virheitä ja sen ulkokuori on hyvin huoliteltu. Smith on valmis mihin vain suorittaessaan tehtäväänsä. Se on valmis mihin vain, että sen elämäntehtävä täyttyy. Ja Smithillä on kyllä paljon asiaa, sillä on mulle paljon tehtävää. Ja mietittävää.

Smithin kollega, Agentti Jones on myös mun päässä. Se on häpeä. Smith ja Jones tekee hyvin tiivistä yhteistyötä nujertaakseen minua. Olen todellakin heidän palvelijansa ollut aina. He sanoo, minä toimin. (tai muutun näkymättömäksi) Jones on kuin savu. Se peittää mut kokonaan, tulee mun joka soluun, happena mun keuhkoihin ja sumentaa mun näkökyvyn. Sulkee mun suuni.

Heidän kyvyistään sen verran että maailman vääristäminen on heille luontevinta. He vääristää minun tapaani katsoa maailmaa. He ovat vaarallisimpia Matrixin vihollisia. He ovat kaikki ja he eivät ole kukaan. Rajoituksia heillä kyllä on. He elävät maailmassa joka on rakennettu säännöillä. Heidät on luotu pitämään yllä järjestystä systeemissä, he hävittävät virheellisiä ohjelmia, niitä jotka tuovat “epävakautta” systeemiin.Ja silti he ovat se joka tuo epävakautta. Heillä on kyky muuntua keneksi vain. Agentti Smith & Jones ovat näin ollen tarvittaessa mitä vain, minkä he näkevät tarpeelliseksi.

“tell me Mr Andersson, what good is a phone call if you are unable to speak?”

Töitä on tehty, etten enää ole heidän palvelijansa. Puhumalla. Puhuminen on ainut ase näitä vastaan, sillä mitkään luodit ei niitä läpäise.

Kerro.

Puhu.

Ja vielä kerran, puhu lisää.

IMG_20180605_051009

Tulikouralla kurkkuusi
poltettu, ikuinen puhumattomuus.
Mustalla maalilla maalattu aivoihisi,
koodattu järjestelmään.
Tukehdutettu kuiskaus,
valuu suupielestä.
Pentagrammi pihakoivussa
varoittaa sanomasta sitä ääneen.
Kaukainen muisto tulvahtaa,
tuntuu selkänahassa.
Hautausmaalta se valuu,
ikijäästä sulaa.
Muisto ei pysy enää piilossa,
puolustajat ei enää hoida tehtäväänsä.
Sinut on opetettu palvelijaksi,
Puolustajat opetettu pelastamaan elämäsi.

Kun et ole enää olemassa,
et koskaan ollutkaan.
Et tiedä kuka olet ollut,
kuka sinua ohjailee.

 

Tunteet tulee

Terapeuttini käski palata eräällä istunnolla takaisin siihen joulumuistoon minkä olin aikaisemmin kertonut. Hän käski minun ummistaa silmäni. Istuin hyvin juurtuneena tuoliin ja keskityin hänen ääneensä. Terapeuttini avulla menin siihen lapsuudentilanteeseen uudelleen. Kerroin tarkasti miltä huone näyttää, mitä tuoksuja siellä on, millainen tunne minulla siinä hetkessä on. Ei mennyt kovinkaan kauan kun olin täysin siellä. Kuulin äänet ja tunsin koirani, jota lattialla istuessani silittelin. Otin pikkuhiljaa kaikki ne tunteetkin vastaan, surun, pettymyksen, epätoivon, pelon.

Sen jälkeen palasin turvapaikkaani, eli sinne mummolan rappusille. Kun olin saanut oloni taas rauhoitettua ja tunsin itseni taas vakaaksi, palasin takaisin. Sen jälkeen menin aikuisena siihen viereeni istumaan.

IMG_20180121_134047

Se oli todella koskettavaa, istuin viereeni ja katsoin sitä pientä surullista lasta. Otin sen syliini ja silitin sitä, lohdutin, pidin hyvänä. Se suru mitä se lapsi tunsi, iskeytyi kovaa ja korkealta. Purskahdin itkuun. Kerroin sille lapselle että olen siinä hänen turvana nyt ja ikuisesti. Kerroin että välitän hänestä ja hän on rakas. Silitin hiuksia ja rutistin syliini. Vein hänet kanssani turvapaikkaan ja rauhoittelin. Kerroin hänelle että kaikki selviää vielä parhain päin.

Oli ristiriitaista olla siinä itseni kanssa.. Oli musertavaa lohduttaa itseään. Lohdutus, mitä olin silloin niin kipeästi tarvinnut.

Kirjoitettu Tammikuu 2016

ITSEMYÖTÄTUNTO

Tähän päivään takaisin. Itsemyötätunto on tärkeimpiä matkalla oppimiani asioita. Olin irroittanut itseni niin kauas niistä kaikista asioista, etten ymmärtänyt sitä kaikkea. En ymmärtänyt, tai edes osannut, tuntea itseäni kohtaan surua. Surun tunteminen on ollut tärkeää. Minun on pitänyt käydä se suru läpi. Suru mitä en silloin lapsena voinut käydä läpi, koska en olisi kestänyt sitä ottaa vastaan yksin. Nyt en ollut yksin, sain vastaanottaa tämän musertavan suuren tunteen turvallisesti terapeuttini kanssa.

Sain myös itse aikuisena olla mukana siinä, tunnustella sitä outoa tunnetta minkä tuntemisen olin kokonaan tukahduttanut. Minun oli pitänyt opetella tukahduttamaan se sen takia, etten lapsena olisi kertakaikkisesti kestänyt sitä, se olisi ollut liian musertavaa. Mutta nyt minulla oli viimein mahdollisuus tuntea se tunne.

Sen tunteen läpikäyminen on ollut matkani varrella tärkeää. Olen tuntenut surua niin itseäni kuin äitiäni kohtaan. Olen tuntenut surua mieheni ja lapsieni puolesta ja loppujen lopuksi koko maailman. Ja sekin piti läpikäydä. Olin itseasiassa tässä vaiheessa vegaani sen takia, että koin jopa niin suuria tunteita koiraani kohtaan, että läpikävin koko eläinkunnan. En voisi syödä yhtään eläintä, vaan tunsin surua niiden kuolemaa kohtaan, niiden lyhyttä, arvotonta elämää kohtaan. Tunteet oli suuria, heräsin keskellä yötä itkemään kun mietin eläinkuljetuksia öisillä kaduilla kohti teurastamoa.

IMG_20180121_134035

Hulluuden pelko

Tänään olen miettinyt sitä kuinka hullu mä sit olenkaan? Kysyin mieheltäni että jos mut diagnosoidaan ihan hulluksi, ethän sä jätä mua? Nauratti ehkä itseänikin koko ajatus, koska siinähän vaan paljastuu tää mun suurin pelko, että mut hylätään.

Hullu?

Juttelu ystävän kanssa antoi perspektiiviä taas elämään. Kyllä mä selviän. Kyllä me selvitään. Aurinko paistaa ja vaikka se tuo myös mukanaan mörköjä, silti me selvitään. Kuka tuolta peilistä mua katsoo? Mitä se tuntee sydämessään? Millainen mä oikeasti olen ja muutunko mä? Tuntuu että pää kuplii kaikista näistä kysymyksistä. Aivan kuin olisin saanut aivot ja nyt pitää ratkaista kaikki mysteerit. Miettiä elämääni, parisuhdettani, ystävyyssuhteitani. Nitoa kaikkea yhdeksi kokonaisuudeksi.

IMG_20180916_084712

Kuka sä olet? Kuka mä olen?? Tiedänkö mä kuka mä oikeasti olen. Mihinkähän tää kaikki menee, ja millaista mun kasvu vielä tulee olemaankaan. Ehkä tässä on ne meikäläisen oppivuodet. Tulen varmasti hurjasti kasvamaan terapian edetessä. Mua hiukan mys pelottaa millainen ihminen musta sitten tulee.

Mutta toivottavasti parempi ihminen. Parempi äiti. Parempi puoliso, vaimo. Ystävä. Muutosta kaipaan ja silti pelkään. Miten mun sseksuaalisuus, miten se tulee muuttumaan kun käsitellään traumaa? Kun kaivetaan kaikki se paska auki? Entä jos mä sulkeudun totaalisesti? Alan vihaamaan kaikkia? Kaikkea?

Paljon kysymyksiä eikä vielä yhtään vastauksia. Ainakaan vielä. Ja oikeasti mua ei kyllä yhtään naurattanut tuo kysymykseni miehelleni. Vaan pelotti aivan saatanasti.

Kirjoitettu Huhtikuussa 2015

 

Tuki ja turva

Tärkeintä mulle oli se että mieheni oli tukena. Kertoi että kyllä me tästä selvitään, yhdessä. Vaikka välillä hajotti ja epäilytti kun hän sanoi että kaikki selviää, tuntui se välillä siltä oljenkorrelta mihin mä olin ripustautunut. Se oli se toivo mikä eli koko nuo synkät ajat. Miehelläni oli koko ajan jalat tukevasti maassa eikä hän koskaan lähtenyt kauhistelemaan tai suurentelemaan tilanteita, sillä hän varmasti tiesi etten olisi kestänyt sitä. Joka päivä hän kysyi missä mennään, mitkä fiilikset ja koin että hän välitti ja oli kiinnostunut.

 

Edit tähän hetkeen: Olen sanonut useasti että hulluksi tulo oli parasta mitä minulle on tapahtunut, sillä siitä alkoi eheytyminen. Ilman tämän kaiken läpikäymistä en olisi tässä tilanteessa missä nyt olen. Lue kirjoitukseni psykoosista

 

Pelko

Jos tekisin tähän listaan mitä kaikkea mä pelkään tulisi pitkä postaus. Yksinäisyyttä, pimeää, hylätyksi tulemista, hämähäkkejä, piirrettyjä, klovneja jne.

Nyt puhun kuitenkin puhumisen pelosta. Kun on hankalaa avautua. Mulle on ollut kovan työn takana opetella puhumaan. Puhumaan miehellekkin kaikki asiat.

Ensimmäinen pelkoni on että asioitani joita olen puhunut käytetään minua vastaa. Jos kerron heikkouteni olen enemmän haavoilla ja minua vastaan on enemmän aseita. Toinen on se haavoittuvuus, koen että on pelottavaa olla haavoittuva. Jos kerron kaikki asiat mitä päässäni liikkuu, jos liikku mitään. Ja joskus toivoo ettei liikkuisi. Pelkään myös arvotelua ja tuomitsemista. On hankalaa olla avoin jos kokee että toinen arvostelee tai tuomitsee.

IMG_20180724_065425

“Kipuilen itseni kanssa koska en voi puhua. Tuijotan seinää ja kyyneleet valuu. Puren huulta etten alkaisi itkemään. Olen varma että se ajattelee että mitä se taas saatana vollottaa. Kuulen itseni huutavan päässäni: Mitä sä saatana siinä vollotat taas, vitun huomiohuora. Kerää ittes!Tässä sulle empatiaa, voi kyynel!”

Miksi mun pitää olla noin epäluuloinen kaikkia kohtaan? Mieheni ei ole koskaan sanonut mitään tuollaista minulle. Ei kukaan ole. Vain minä itse. Alussa se puhumisen opettelu oli sitä että kun yritti niin kurkku meni kiinni Siis halu oli puhua, mutta kroppa oli toista mieltä, me ei puhuta. Ole hiljaa. Jos siltä kysytään niin me ei koskaan puhuta. Ei koskaan. Ekan kerran kun päätin avata kipeitä asioita en vaan kerta kaikkiaan saanut sanaakaan ulos kun kurkku meni vain lukkoon. Siihen sattui samalla tavalla kuin yrittäisin itkeä. Tulikoura. Yritin suoristaa kurkkutorveani siitä litistyksestä nostamalla leukaani ylös. Siihen päälle tunnevyöry joka tuli voimalla alhaalta ylöspäin mun rintalastalle räjähtäen. Syke kohosi ja rintaa painoi. Olin varmaan aikamoinen näky, suoraan jostain komediakohtauksesta. Mutta nauru puuttui, olin kauhuissani! Kuin hukkuisin.

Mies lähti töihin ja oli minusta varmasti huolissaan. Heti perään laitoin viestinä asiani. Kerroin miten en vaan psytynyt puhumaan, miten vaikeaa se oli. Hän ymmärsi minua. Ymmärsi mistä ahdistukseni johtui. Minä pelkäsin eniten ettei hän ymmärtäisi. Onneksi olen opetellut puhumaan, paljon se on tuosta parantunut. Joka päivä voi silti opetella lisää. Tunteista puhuminen on ok.

Ja minä tiedän, ettei hän koskaan käyttäisi niitä minua vastaan.

IMG_20180814_063138

Vaikka et voisi mitenkään ymmärtää toisen ajatuksia ja huolia, niin älä koskaan väheksy niiden voimaa. Se, että sanoo että “älä mieti tuollaisia” ei auta. Meissä ei ole off-nappulaa jolla me voisimme lopettaa ajattelemisen. Kuuntele ja yritä ymmärtää. Ole tukena. Kerro realistisesti asiat. Jos läheinen pelkää kaikkea, suhtaudu siihen vakavasti mutta realistisesti. Kun itse pelkäsin postin hakemista, mieheni aina kysyi mitä siellä voi olla. No laskuja, pelottaa jos tulee laskuja. Oletko tilannut jotain? No en ole? No mistä niitä laskuja sitten tulisi? Ja niin edelleen. Huolivartista voi myös olla hyötyä! Tärkeintä on siis puhua niistä peloista, ettei niistä tulee suuren suuria mörköjä, ja tärkeää on kuunnella niitä huolia ja suhteuttaa niitä.

Tulikoura

Hei, haluan esitellä sinulle tulikouran. Tulikoura on mun tunnelukko. Se estää itkun. Sen ainoa tehtävä on lopettaa se saatanan itkeminen mikä on heikkouden merkki. Ole hiljaa!

Tunteet. Iskee pintaan voimalla, tunnen rintalastassa jo räjähtävää ahdistusta. Sitten se alkaa.. kurkun puristus. Tulikoura nappaa mua kurkkutorvesta kiinni. Puristaa koko ajan kovempaa, mitä enemmän mä tunnen. Kun on lapsesta asti opetettu että tunteita ei näytetä, sen huomaa vanhemmalla iällä voimakkaammin. Kurkkuuni sattuu, sattuu ja kovaa! Tulikoura tekee tehtävänsä.

IMG_20180706_141314

Silmiäni alkaa polttaa kun kyynel nousee kyynelkanavaa pikin silmänurkkaan. Se haluaisi tulla mutta tulikoura pistää senkin tien poikki. Kun se ei pääse eteenpäin, se sattuu. Miten voi olla näin helvetin kivuliasta yrittää itkeä!! Terapeutti sanookin että ei taida olla sulle helppoa tuo itkeminen.. no ei ole, ei. Aivan saatanan vaikeaa ja se suututtaa.

Ihmettelen ihmisiä jotka itkee kaikista tunteista!? Itkee ilosta, itkee surusta, yksi ystäväni itkee jopa hämmennystä. Mä en pysty itkemään oikeen mitään, tai jos saan vihdoin kyyneleet tulemaan minua hävettää. Suunnaton häpeä siitä että näytän tunteitani. Olen heikko. Hankalinta on silloin varsinkin kun itku alkaa tulla julkisilla paikoilla, lääkärissä tai vaikka teraoeutilla.

Tänään itkin monta kertaa, ehkä jopa pieni myötätunto itseäni kohtaan? Kirjoittelin lapsuuden ystäväni kanssa mun lapsuudesta. Hiukan myötätuntoa itseäni kohtaan sain nousemaan ja se itketti kyllä valtavasti! Minkä takia minun piti käydä niin paska lapsuus läpi? Alkoholisti äiti, hakkaava isäpuoleni, tai siis useat hakkaavat isäpuolet. Se isäpuoleni joka tuhosi lapsuuteni täysin kun olin neljävuotias.

“Ja näin teen sinusta traumankantajan”

Saatanan paskiainen,  tuhosi koko elämäni, vei koko lapsuuteni. Hajotti kaiken..Kaiken! Se kun katsoin toisen isäpuolen pieksävän äitiäni henkihieveriin, katkenneet kylkiluut, murtunut nenä, mustat silmät..huoh.

Kurkkuani polttaa. Tunteet velloo sisälläni, häpeä, suru, viha, syyllisyys, viha, viha, viha, suru. Katson miestäni ja mietin miten onnekas olen. Olen osannut vihdoin tehdä sen valinnan mieheni suhteen eri tavalla kuin äitini. Ei kusipäitä, hakkaavia miehiä, ei juoppoja. Aina en osannut sitä valintaa niin tehdä, miten olisinkaan kun malli oli tuo edellä mainittu. Mutta minulla heräsi jossain vaiheessa ymmärrys. Nyt minulla on rakastava, rauhallinen ja ihana mieheni joka tukee minua.

Sain hänet huolestumaan itkullani, kerroin että tämä itku tekee vain hyvää.

IMG_20180507_060510